lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluntaikaa

Tänä vuonna joulu on tullut hiukan varkain eikä viime vuoden kaltaista tunnelmaa ole. Johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että täällä meillä ei ole juurikaan lunta. Viime joulu on mieletön; oli kyllä kylmä, mutta lunta oli paljon ja kuuraa! Viime joulu oli myös ensimmäinen joulu pitkiin aikoihin, kun olimme koto-Suomessa. Aiemmin olemme matkustaneet joulua karkuun jonnekin lämpöiseen, nyt tuntui hyvältä ajatukselta jäädä kotiin ja tänä vuonna emme edes suunnitelleet reissua. Eihän noita heppoja voi hylätä niin pitkäksi aikaa!

Viime vuonna emme osanneet kuvitella, että meillä joskus olisi oma hevonen ja nyt niitä on jo kaksi! Ja entistä varmemmalta tuntuu, että tulevaisuuteemme liittyy hevoset vieläkin tiiviimmin, saas nähdä :)

Tässä vielä hiukan tunnelmia viime joulun rekiajelulta. Rauhallista joulua kaikille!


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pomppu-Otto

Otto on osoittanut olevansa kunnnon esteponi, vaikka äkkiseltään ulkonäön perusteella sitä ei arvaisi. Otto rakastaa hypätä ja tykkään erityisesti vauhdista.

Aiemmin syksyllä kaverimme tallilta ratsasti Ottoa noin kerran viikossa ja hyppäsi myös kisoissa (videokin löytyy aiemmasta kirjoituksesta). Hän opetti Otolle, että tärkeätä on kuunnella ratsastajaa ja joskus lähteä hyppyyn hiukan kauempaa. Vaikka hänen ratsastuksensa Oton kanssa menivät aina hyvin, päädyin kuitenkin pyytämään myös toista kaveriani hyppäämään. Lähinnä siksi, että ensimmäinen kaveri on todella siisti ratsastaja, toinen taas osaa myös paineistaa hevosta. Halusin siis nähdä miten Otto reagoi, kun saa ja pitää mennä "täysillä". Ja hyvinhän se meni.

Otto oli alkuun hiukan ihmeissään, mitäs tämä nyt tarkoittaa ja koitti lusmuilla, vaikka totesi sen pian turhaksi. Laukassa Otosta löytyi uusi vaihde, kun laukkaa pystyi lyhentämään todella paljon, Otto käytännössä laukkasi paikallaan. Hypyt onnistuivat hyvin ja kaveri oli ehkä jopa hiukan yllättänyt siitä kuinka hyvin Oton laukkaa pystyy säätämään. Toisaalta oli myös todella kiva nähdä, että vaikka Otto kävi kierroksilla palasi hän nopeasti omaksi itsekseen eikä hölmöillyt.

Hyvä etujalkojen tekniikka. Este noin 90cm.

Ja hyvä takajalkojen tekniikka. Este noin 90cm.


Kaikista kivointa oli se, että jotain ratsastuksessa aukeni, Otto oli todella kiva ja notkea ratsastaa seuraavina päivinä. Siis myös minun! Taidankin pyytää kaveria ratsastamaan toistekin :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Otto

Viime viikot ovat menneet vauhdilla enkä ole pohdiskeluistani huolimatta edistynyt klippauksessa yhtään. Nyt se alkaa tuntua jo toisarvoiselta asialta, tuo Otto on vain niin söpö karvaisena! Osaan niin hyvin sieluni silmin kuvitella Oton metsälaitumelle, jossa hän söisi lumen alta heiniä, repisi puun oksia ja kuoria... Ja minusta hikoilukin on tasoittunut, tai sitten kuvittelen vaan.

Voiko näitä karvakorvia olla rakastamatta??

Muuten olo ja ratsastelu on ollut aika samanlaista kuin ennenkin. Talvi on tullut ja olemme siirtyneet maneesiin, onneksi sellainen on ja vielä aika hyvin meidän yksäreiden käytettävissä! Maastoilla olemme koittaneet viikoittain, yleensä maastolenkki on kevyt palauttava, mutta sänkipelloilla on joskus vedetty kunnon laukkaspurttejakin. Tyttö on ratsastanut aika paljon ja minä hiukan vähemmän, mutta mielestäni sitäkin laadukkaammin. Olen koittanut keskittyä nyt oikein kunnolla omaan istuntaan ja apujen käyttöön ja saanut Oton menemään ajoittain mielettömän hyvin. Esimerkiksi nyt menneenä lauantaina ratsastus meni niin hienosti, että olen vieläkin innoissani! Sain onnistumaan pienet voltit laukassa kumpaankin suuntaan ja Oton kulkemaan kaula rentona, myös siinä laukassa. Mieletöntä!

Koin taas yhden ahaa-elämyksen, kun vaihdoimme testiksi Otolle vanhat oliivikolmipalakuolaimet. Suitsiostosten yhteydessähän me hankimme myös uudet kuolaimet (messinkiset, kun suitsien soljet ovat messinkiä!). Nämä "uudet" kuolaimet ovat ihan tavalliset nivelkuolaimet, enkä alussa osannut muodostaa niistä mitään erityisempää mielikuvaa. Olen jostain päätellyt (vaikka välillä tuntuu, että olen ainoa tätä mieltä), että kolmipalat ja erityisesti oliivit ovat hevoselle kaikista pehmeimmät kuolaimet. Siitä syystä halusinkin testata, jos Otto toimisi niillä paremmin, jos ne olisivat "hellemmät" hänelle. Ensimmäisen kerran kävin maastossa enkä huomannut suurta eroa niveliin, toisella kerralla ratsastin maneesissa ja ero oli huima. Otto puri kiinni kuolaimeen, oli jähmeä ja painava, en melkein pystynyt tekemään asetuksia enkä todellakaan saanut häntä kaulasta rennoksi. Ratsastuksen jälkeen käteni olivat kipeät, niin kovaan jouduin mm. pidätteet tekemään. Seuraavana päivänä menin taas nivelillä ja Otto oli kuin toinen hevonen, myötäsi, liikkui, asettui ja ennenkaikkea rentoutui. Selvisi sitten sekin; meille nivelkuolain on kaikista paras.


Tässä vielä pientä kuvamateriaalia viikonlopun maastoilusta:

maanantai 28. marraskuuta 2011

Klipata vai eikö klipata, siinä vasta pulma

Myönnetään, Otosta on tullut mammutti. Ajattelin, että kiivas karvankasvu (joka muuten alkoi jo elokuussa) olisi seurausta viime talven klippaamisesta ja tasottuisi syksyn aikana. Väärin ajateltu. Karvankasvu on ehkä jopa kiihtynyt eikä Otto ole ohentanut turkkiaan yhtään. Penahan aloitti myös karvankasvatuksen samoihin aikoihin kesällä, mutta vaihtoi pisimmän karvan jo pois ja on nyt siirtynyt "normaaliin" karvankasvatukseen.

Edellinen omistaja sanoi, että Otolla on tapana hiukan liioitella karvan kanssa ja siksi hänet on klipattu talvisin useamman kerran. Itse jotenkin kammoan klippaamista, sehän tarkoittaa ainaista loimitusta enkä voi uskoa, että hevoset oikeasti pitäisivät loimituksesta.

Ja onhan tuo nyt ihanan pehmeä ja pörröinenkin!


Mitä siis tehdä?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Blogihaaste, kääk!

Blogia aloin kirjoitella ihan omaksi ilokseni ja muistiinpanoiksi viime maaliskuussa, kun teimme ensimmäiset hevoskaupat ja päätin heti etten mainostele tätä missään. Näin minulle tuli fiilis, että voin kirjoitella hiukan vapaammin, kun tarkoituksena on kuitenkin kirjoitella lähinnä itselleni. En ole silti blogia salaillutkaan, joten muutamat lukijat ovat minut löytäneet ja ilmeisesti tykänneetkin, sillä sain ensimmäisen blogihaasteeni! Tämä on minulle aika suuri juttu, sillä haaste tuli suuresti ihailemasta blogista eli Dressagea Dingolla :)

Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitoksia Mari!
b) nämä blogit haastoin mukaan: Pientä Puhetta, Tätiratsastajan päiväkirja, Janitan elämää ja Hevonen tulee kotiin.
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta. Paitsi minulla haasteen saaneita ei ole niin montaa. Ajattelin pitäytyä vain heppablogeissa ja valitettavasti niistä suurin osa tuntuu olevan aika luokattomia ja ne mistä minä pidän (näiden nyt mainittujen lisäksi) olivat jo saaneet haasteen :)
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään eli tässä mennään!

1. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa ja olen ollut vannoutunut julkisen liikenteen kannattaja. Suunnittelin jopa joskus etten koskaan opettele ajamaan autoa.
2. Kun tapasin maalaismiehen ja muutin maalle, tuli autosta yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Niinpä minulla on rakas kupla, joka on liian pieni ja epäkäytännöllinen, mutta niin ihana :)
3. Piirtelin lapsena/nuorena hevosten kuvia ja luin heppakirjoja, vaikken koskaan päässyt ratsastamaan. Lama-ajan lapsena ratsastus oli kaupungissa hiukan liian kallis harrastus...
4. Niinpä olin erittäin iloinen, kun tyttöni sanoi haluavansa aloittaa ratsastuksen, minäpä aloitan myös! Ja olinkin alussa ehkä jopa innokkaampi kuin mukana aloittaneet lapset.
5. Suurimman vapaudentunteen olen kokenut vanhan ravurin selässä hiekkatien suoralla, kun kovalla kehumisella saimme laukan nostettua kiitoravin kautta. Mieletön vauhti ja mieletön fiilis!
6. Samaisen hevosen kanssa opin (juurikin tuon pätkän jälkeen), että joskus helpoin keino hevosen rentouttamiseen on heittää ohjat kaulalle ja toivoa parasta. Se toimi, vaikka minua jännittikin.
7. Harrastin nuorena thainyrkkeilyä ja siellä tapasin myös rakkaan mieheni. Hän juoksi vatsani päältä ja pakotti tekemään satoja punnerruksia, mutta kun katsemme kohtasivat se oli menoa. Reilun vuoden seurustelun jälkeen olimme jo naisimissa ja suloisen tytön vanhemmat.
8. Haaveenani on kehittyä ratsastajana yhdistämällä luonnonmukaista hevosmiestaitoa ja hevosen kuuntelemista tarkkoihin ja vaativiin apuihin. "Hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa ja rohkeutta puuttua niihin, joihin voin vaikuttaa".

Penailua

Joku päivä viime viikon aikana olimme illalla tallissa ja kiinnitin huomiota Penan hiukan erikoiseen käytökseen ja suolistoääniin. Pena vaikutti kuitenkin aika normaalilta, joten päätin etten huolestu, mutta kerroin huomioistani tallinpitäjälle, jotta myös hän tarkkailee heppaa varuiksi paremmin. Hän pyysi minua heti juoksuttamaan Penaa. Jos liikkuminen on normaalia, ei suurta ongelmaakaan ole. Niinpä minä laitoin riimun päähän, otin juoksutusliinan käteen ja talutin hepan maneesiin. Ajattelin, että päästän Penan heti vapaaksi, kun juoksutusta liinassa emme ole koskaan kokeilleet. Irtonakin hän on ollut vain kerran, kun asiasta on ollut perheen sisäisiä erimielisyyksiä :)

Pena seisoi alkuun hiukan ihmeissään, mutta kirmasi sitten raviin ja laukkaan, piereskeli, pukitteli ja teki vauhdikkaita käännöksiä ja hiukan hyppeli. Ja minä kirosin, etten tajunnut ottaa kameraa mukaan, olisi tullut hienoja kuvia! Onneksi kamera kuitenkin jäi sillä hetken juostuaan Pena tuli minua kohti ja koitti potkaista! Tämä oli aika yllättävää, koska yleisesti ottaen Pena on erittäin hyvin käyttäytyvä herrasmies enkä olisi uskonut hänen koittavan pomottaa minua. Niinpä minä ajoin juoksutusliinalla hänet pois, useammankin kerran ennen kuin hän tuli luokseni rauhoittuneena kävellen. Jos mukanani olisi ollut kamera ja olisin keskittynyt kuvaamiseen, mitenköhän olisi käynyt... No, joka tapauksessa Pena oli tyytyväinen kun pääsi hiukan riehumaan ja hän myös käveli maneesista pois rennompana kuin aikoihin. Minäkin näin vihdoin kuinka hienosti Pena voi oikeasti liikkua, kun innostuu. Sain myös testata Penan käyttäytymistä ilman riimua, jolloin hän käveli kuin koira perässäni ja pysähtyi täsmälleen samalla hetkellä kuin minäkin. Kun vain saimme ensin selville vapaana juostessa kumpi määrää :)

Eilen pääsin puolestaan pitkästä aikaa ratsastamaan Penalla ja kyllä se olikin ihanaa! Ja tosi vaikeata :) Olen jo niin tottunut Oton pieniin liikkeisiin, että Penan ravi oli vaikeata keventää (niin hidasta!) ja laukka liian isoa. Ratsastuksesta olen silti oppinut jotain, sillä sain Penan rentoutumaan (vaikken sentään ihan koko aikaa) ja laukat nostettua silloin kun halusin. Jippii!

Mukana tunnilla oli meidän Penan ja Oton lisäksi kaksi ponia, joista toinen on omanarvontunteva shetlanninponi, jota ei yleensä huvita laukkailla. Niinpä tämäkään tunti ei päättynyt ilman pukittelua ja ratsastajan hiekansyöntiä, josta meinasi aiheutua paniikki. Pena pelästyi hirvittävästi, kun pikkuinen valkoinen paholainen pääsi vapaaksi, juoksenteli ympäri maneesia ja kurvasi pari kertaa ihan Penan vierestä. Se saattaa vaikka purra! Pena korisi ja poukkoili ja katsomossa ollut tyttö totesi minulle tunnin jälkeen, että "olisin varmasti itse pudonnut niissä laukkapirueteissa". Hah, Pena teki laukkapiruetin, minä pysyin selässä enkä edes huomannut! Aika proratsastaja! :)

Tässä vielä tämä herttainen pikkuponi, joka osaa temppuilla ja poseerata:
Valkoinen pahoilainen :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Reikiä

Tuttavamme tekee reikihoitoja ja kävin itsekin sellaisessa jossain vaiheessa viime keväänä. En huomannut hoidosta mitään erityisiä vaikutuksia, mutta en pelkästään sen perusteella uskalla sanoa sitä humpuukiksi. Kesällä hän alkoi mainostaa reikihoitoja hevosille ja heti mielenkiintoni heräsi. Asia kuitenkin jäi, mutta nyt viime viikonloppuna tapasimme, keskustelimme ja sovimme hoidon hepoille heti maanantaiksi. Hoito pitää kuulemma tehdä kolme kertaa peräkkäin, jotta siitä on hevoselle apua. Eli meille se tehtiin ma-ti-ke, näistä kaksi ensimmäistä oli myös samalla Otolle vapaapäiviä.

Maanantaina Otto oli oma itsensä ja hiukan levoton karsinassaan. Hän ei ole koskaan pahalla tavalla levoton, muttei kuitenkaan malta oikein olla paikallaan tai nypläämättä. Hän oli selkeästi pihalla mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu, mutta rentoutui välillä tosi hienosti. Tiistaina menikin jo paremmin, Otto oli tosi rentona ja selkeästi nautti hoidosta. Hoidon jälkeen Otto oli ihan koomassa, nukkui pää rennosti roikkuen, silmät ummessa eikä reagoinut mihinkään ympärillä tapahtuvaan. Normaalisti hän ei todellakaan jätä reagoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, niillähän saattaa olla vaikka syötävää! Nyt Otto vain nukkui ja liikutteli huuliaan :)

Tiistaina alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä ratsastamaan Otolla hoidon jälkeen, mutta koska Otto oli niin ulapalla, pidemmekin vapaapäivän. Keskiviikkona hoidon jälkeen tytär meni tunnille Otolla eikä hoidon vaikutukset olleet niin radikaaleja kuin tiistaina. Tunnilla Otto näytti hiukan normaalia rennommalta, mutta tyttö ei huomannut mitään selkeätä eroa. Itse ratsastin kevyesti torstaina ja kunnolla perjantaina, kummallakin kertaa Otto oli hiukan aiempaa rennompi, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös kaksi peräkkäistä vapaapäivääkin.

Reikihoitaja sanoi, että Otto otti hoidon vastaan erittäin hyvin, paitsi maanantaina oli hiukan epäileväinen. Silminnähden Otto rentoutui kunnolla ja nautti hoidosta, mutta mitään selkeätä muutosta ratsastuksessa tai käytöksessä emme huomanneet. Eli toistaiseksi tämä jäi vain kokeiluksi, uusia hoitokertoja ei ole sovittu.

Onko teillä kokemuksia reikistä?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ei oppi päähän jää...

Tuntuu, että vaikka jollakin erillisellä kurssilla ratsastukseen tulee ahaa-elämyksiä, niin eivät ne koskaan ole pitkäaikaisia. Eipä tämä täti oppinut taaskaan mitään ratsastuksesta, vaikka istuntakurssi oli hyvä ja edistystä tuntui silloin tapahtuvan. Olen nyt viikon tahkonnut Oton kanssa ja koittanut saada "länkisääreni" kietaistua hevosen ympärille ja kyynärpäät painaviksi. Istunnasta ehkä jotain on jäänytkin päähän, mutta käsiin liittyvät elämykset ovat jo haihtuneet kuin tuhka tuuleen. En vain saa Ottoa rentoutumaan kaulastaan ja myötäämään.

No, en silti ole heittänyt kirvestä kaivoon vaan jatkan harjoittelua. Olen varma, että joskus on minunkin pakko oppia!

Viikonloppu oli pitkästä aikaa tosi kiva, lauantaina testasimme irtohypyttää Ottoa (meille kummallekin eka kerta) ja sunnuntaina päästelimme maastossa ja pellolla. Ihanaa!
Irtohypytys alkoi jopa pelottavan hyvin, Otto laukkasi maneesin ympäri ja hyppäsi kaksi kertaa putkeen ja vaihtoi suuntaa. Seisoimme tytön kanssa hölmistyneenä maneesin keskellä, näin helppoako irtohypytys on?? Mutta samalla Otto ilmeisesti ajatteli jo näyttäneensä meille osaavansa hypätä ja siirtyi ovelle odottamaan poislähtöä. Pistimme hänet hyppäämään vielä kaksi kertaa ja lopetimme. Otto on perusluonteeltaan aika laiska, joten näimme nyt ensimmäisen kerran häneltä oikeasti hyvää ravia, häntä tötteröllä.

Tässä vielä hellyyttävä video meidän äkäpussi-Penasta, jolla on videota ottaessa jo tosi kova nälkä :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Länkisääret ja painavat kyynärpäät

Viime viikon olin työmatkalla New Yorkissa ja ikävöin hevosia, vaikka olihan sielläkin kivaa. Saavuimme Suomeen perjantaina ja heti lauantaiaamuna suuntasin istuntakurssille läheiselle tallille. Kurssia olivat pitämässä Heiskasen Hanna ja Uusitalon Saara, jotka ovat kyllä aivan huippuja alallaan! Kummallakin on vankka asiantuntemus ja ihana tatsi niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa :)

Päivä alkoi luennolla ja melko lyhyen teoriosuuden jälkeen teimme hiukan kuivaharjoituksia ja rentoutuksen. Sitten söimme ja jatkoimme heppojen luokse. Ryhmässä oli kymmenen ratsastajaa, joten ensin oli kaksi kolmen hengen ryhmää ja sitten kaksi kahden hengen, jotka olivat lyhyempiä. Pääsin toiseen kahden hengen ryhmään, mikä oli tosi hienoa! Ainoana ongelmana oli, että alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lainasin tallin hevosta enkä käyttänytkään omaa. Ongelmaahan tässä ei varsinaisesti olisi ollut, jos tallin hevoset olisivat olleet tuttuja. Ja hevosia.

Eli minä osallistuin kurssille ponilla! Siis ihan oikealla ponilla, ei millään suokilla, joka on leveydeltään hevosta vastaava.... Pienen kokonsa vuoksi poni oli, hmmm poni, eli aika vilkas liikkeissään, hiukan itsepäinen eikä kovin rytmikäs. Ensimmäinen järkytys koettiin, kun nousin selkään, herranjumala kuinka pieni! Ja satulakin oli perusyleissatula, jossa ei todellakaan pysty istumaan kuten koulusatulassa. Tietyiltä osin ponin selässä oli helppo olla, sillä se oli kapea ja melko herkkä, toisaalta taas se keskittyi enemmän muihin kuin minuun (ja saattoi kääntyä nopeasti vastakkaiseen suuntaan), eikä ollut tasainen ja rytmikäs, ja oli erittäin kapea, jonka ansiosta tuntui kuin olisin istunut kiikkulaudan päällä.

Hanna oli viimeksi nähnyt minun ratsastavan Penalla keväällä ja ensimmäiseksi hän kiinnitti huomiota parantuneeseen istuntaani ja tasapainooni. Onneksi jotain positiivista! Ponilla oli kyllä sinänsä helppo mennä, sillä leveys ei ottanut lonkkien päälle vaan istuin luonnostaan aika hyvin. Niinpä pystyinkin keskittymään enemmän polviini, nilkkoihin ja ylävartaloon. Tärkeimmäksi neuvoksi opin, että koska hevosen liike vie eteen ja ylös, pitää minun joustaa polvistani myös eteen ja ylös. Toinen tärkeä neuvo minulle oli, että rentoutan kädet aina lapaluista asti, mietin kyynerpäät painavaksi ja joustan kyynerpäistä. Tajusin nimittäin samalla, että kyynerkulma on minulle tähän saakka merkinnyt vain jäykkiä käsiä, ei todellista myötäämistä.

Teimme myös oikein mukavan venyttelyharjoituksen tunnin alussa pinteleillä, jotka laitettiin rullalla ensin polvien alle, sitten hiukan ylemmäksi jne. kunnes olivat ihan nivusissa. Kyllä niiden poistamisen jälkeen poni tuntui entistä pienemmältä ja jalat rennommilta!

Ja tässä hieno video Helsinki International Horse Showsta, jossa olimme valitettavasti vain perjantaina, emmekä nähneet tätä hyppäämistä. Tässä on jotain mitä tavoitella!
Malin Baryard

maanantai 24. lokakuuta 2011

Satula-asiaa

Eli nyt vihdoinkin satulasta!

Otto saapui meille noin kolme kuukautta sitten mukanaan Mustangin yleissatula. Myyjä sanoi heti, että satulan kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä jos sen laittaa yhtään liian eteen, Otto liikkuu huonosti.
Ja tarkkana sai ollakin, Otto nimittäin kipitteli pikkuaskeleita, jos satula tuntui häiritsevästi. Satula ei myöskään sopinut meille ratsastajille, joten kokeilimme toiveikkaana Penan satuloita. Koulusatula oli muuten ihan ok, mutta tuli liian pitkälle ristiselkään. Estesatula toimi ihan hyvin, vaikka onkin minun pyllylleni liian pieni. Ratsastimme siis alkuun pääasiassa Penan estesatulalla, josta minä kehitin mukavan tavan istua polvet koukussa.

Koska muutama muukin tallillamme oli vailla satulaa, tilasimme satula-auton esittelemään vaihtoehtoja. Etsinnässä meille oli koulusatula, sillä estesatulana pystymme käyttämään hyvin Penan satulaa. Ensimmäinen vaihtoehto oli Kiefferin Lech DL, joka myyjän mielestä istui parhaiten Otolle. Hyppäsin selkään ja kävelin kierroksen; aivan kamala satula! Sen jälkeen kokeiltiin muutamia muitakin, joissa oli vielä vaikeampi istua kuin ensimmäisessä. Päätin sitten kokeilla ensimmäistä satulaa vielä uudelleen ja ymmärsin pian myös syyn miksi se tuntui niin vaikealta. Olin oppinut estesatulassa istumaan polvet koukussa ja koska tässä koulusatulassa oli melkoisen voimakkaat polvituet, en pystynyt koukistamaan jalkojani. Ja siksi istuminen tuntui todella vaikealta. Kokeilin kaikki askellajit läpi ja huomasin, että Otto liikkui tällä satulalla mielellään. Pohdin ehkä kaksi sekuntia ja päätin ostaa satulan. Koska se sopi hevoselle hyvin ja koska sen avulla joutuisin opettelemaan ratsastamaan oikein, olisi se varmasti hyvä vaihtoehto meille. Enkä ole katunut!

Uusi satula on ollut meillä nyt noin kaksi kuukautta ja se on opettanut paljon. Se joka väittää ettei ratsastus ole välineurheilua, ei selvästi ole kokeillut erilaisia satuloita :) Itse olen oppinut istumaan paremmin ja pitämään jalkojani paremmassa asennossa, sillä satula huomauttaa aina, jos puristan polvillani. Paljon on vielä tehtävää, mutta alku on hyvä. Hevonen puolestaan on oppinut käyttämään etujalkojaan eikä tikuttele enää. Js mikä parhainta, satula sopii oikeasti Otolle hyvin ja minun takapuolelleni ehkä jopa paremmin.

torstai 20. lokakuuta 2011

Rentoudu!

Saatiin hankittua vihdoin töihin videokamera ja minähän otin sen heti mukaan tallille :) Nyt on siis kuvattu ratsastuksia ja katseltu kauhistuneena mitä kaikkea siellä hevosen selässä tuleekaan tehtyä.

Videokameran toiminto, jolla voi jakaa otokset todella pieniin osiin, on aika paljastava. Onhan näistä asioista valmentaja sanonut useampaankin kertaan, mutta ainakin minä tarvitsen mielikuvia (tai mieluummin oikeita kuvia) ymmärtämisen tueksi. Nyt videosta ymmärsin kuinka paljon jalkani harittavat, kuinka vaikeata on näköjään pitää kantapäät alhaalla ja kuinka takakenossa istun suurimman osan tunnista. Tästä minulle ei muistaakseni ole aiemmin huomautettu, mutta ehkäpä valmentajat ovat ajatelleet sen olevan toissijainen juttu noiden käsien ja jalkojen rinnalla. Itse kuitenkin huomasin, että kun olen nyt koittanut keskittyä siihen, että selkäni on oikeasti suorassa (eli omasta mielestäni olen etukenossa), olen pystynyt käyttämään käsiäni aivan eri tavalla ja säilyttämään kyynärkulman. Alla paljastavaa kuvamateriaalia:



Otto on kahtena viime viikonloppuna tehnyt tuntiratsun hommia eli ollut meidän pojan ratsuna alkeiskurssilla. Ensimmäisellä kerralla hiukan jännitti, sillä meillä ei ollut tietoa miten Otto reagoi täysin aloittelijaan. Onneksi Otto oli kuin vanha tekijä eikä pahastunut välillä hiukan rajuista pohkeistakaan, vaikka ilme kertoi kyllä muuta. Ensimmäisellä kerralla minä "pidin tuntia" ja koitin opettaa, ehkä normaalista alkeisopetuksesta poiketen, miten hevosta voi ohjata katseen avulla. Poika hoksasi tämän tosi hienosti ja onnistui kääntämään Ottoa kulmissa melkein ilman ohjia, katseella ja istunnalla. Keskityin myös neuvomaan hienovaraisia apuja ravinnostoon ja siihenkin löytyi nopeasti yhteinen sävel. Nyt virallisella alkeistunnilla näyttikin siltä, että Otto ja poika olivat jo ihan oikea ratsukko, niin hienosti ratsastus sujui! Pojalla on selkeästi jokin ratsastusgeeni, sillä hänen ainoa ongelmansa oli välillä liian korkealle nousevat kädet, kantapäät pysyivät alhaalla ja istunta rentona, josta Otto kiitti melkein myötäämällä. Ehkä pikkusen kirpaisi äitiä, joka joutuu tahkoamaan aika tosissaan, että saa hepan myötäämään. Mutta minä jännitän liikaa! Nyt tällä viikolla olen keskittynyt rentouttamaan itseni ja mielestäni onnistunutkin siinä aika hyvin. Jännittäminen on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, mutta olen jo ajatellut päässeeni pahimman yli ja luullut pahimman jännityksen olevan polvissani. Nyt ymmärsin, että polvien lisäksi vielä lonkat pitää saada oikeasti auki.

Videokamera seuraa messissä ja raportoi kehityksestä!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Iloittelua pellolla

Tässä pitkästä aikaa muutama kuva. Vietimme hauskan viikonlopun tytön ja Oton kanssa laukkaillen pellolla ylämäkiä, ihanaa!



perjantai 7. lokakuuta 2011

Koulutuuppausta

Eilen minulla oli ilo päästä "valmennukseen" eli kaverini tuttava, jolla on pitkä ratsastushistoria ja jonkin verran valmennuskokemustakin, tuli pitämään meille tuntia. On aina yhtä kivaa kuulla uuden ihmisen kommentteja ja neuvoja ratsastukseen liittyen, aina oppii jotain uutta!

Tällä kertaa kaverini oli esittänyt tunnin toiveeksi laukannostot, joissa hänellä on ongelmia oman hevosensa kanssa. Itse olin tunnilla Otolla, jolla ei ole ongelmia laukannostoissa samalla tavalla. Itse kerroinkin, että meille ongelmallisinta on saada Otto myötäämään ja olemaan jännittämättä alakaulaansa. Ratsastelimme alkuverkkaa, perusjuttuja käynnissä, ravissa ja laukassa, jotta Jenni pystyi luomaan käsityksen meistä ratsastajista ja hevosista. Tämän jälkeen minä oikeastaan pakotin hänet hyppäämään Oton selkään, sillä puhuttuamme tajusimme, että on aika vaikea neuvoa miten ratsastaa hevosta, jolla ei ole itse ratsastanut. Enkä minä oikein osannut kertoa riittävän hyvin millainen Otto on. Jenni yllättyi, että vaikka Otto näyttää olevan raskas edestä hän ei sitä todellakaan ole, ja hän on kuulemma hyvin tyypillinen poni, joka on aika itsepäinen. Niinhän tuo vekkuli on :)

Ohjeiksi tuli ratsastaa ihan reippaasti pohkeella eteen, vaikka Otto liikkuukin reippaasti sekä ratsastaa ihan reippaasti myös kädellä, sillä Otto luistelee aika helposti kättä karkuun jännittämällä alakaulan. Tajusin oikeastaan tuossa, että koska Otto liikkuu reippaasti, olen ollut tosi kevyt pohkeella. Ja sitä kautta antanut Otolle signaalin, että saa laiskotella eikä tarvitse olla rytmikäs. Teimme mielenkiintoista harjoitusta ravissa ja laukassa, jonka avulla sain Oton "räjähtämään". Kirjoitan harjoituksen vielä alle, mutta joka tapauksessa oli tosi kiva tehtävä! Lopulta Jenni keskittyi vielä erikseen minuun ja Ottoon. Sain käskyn hakea Otto alleni vatsalihaksilla, hiljentää kädet, mutta olla kuitenkin niillä tarpeeksi vahva ja pitää pohkeet kunnolla kiinni kyljissä. Koska Otto oli aika innokas, pyysi Jenni kokeilemaan kuinka pienillä avuilla hän toimisi. Ja tajusin, että usein vaan junttaan Ottoa liikaa, hän toimii tosi pienillä avuilla! Minun piti lisäksi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että siirtymissä en päästä Otto venymään vaan pidän hänet paketissa vatsalihasteni avulla. Ja samalla keskityn siihen, että Otto liikkuisi itsekin paketissa keskivartalostaan, mutta käyttäisi jalkojaan. Jotenkin nämä pienet jutut yhdessä saivat minut ratsastajana ihan toiselle tasolle ja Oton allani ihan toiselle tasolle. Lopputunnista Otto oli rennompi ja rytmikkäämpi kuin koskaan aiemmin minulla. Ja mikä parhainta sain ratsastaa todella kevyesti, laukkakin nousi muutaman kerran pelkällä istuinluulla!

Ja se harjoitus mitä tehtiin (suosittelen kokeilemaan!):
Vasemmassa kierroksessa harjoitusravia, kunnon kulmat ja B:stä kaarto keskihalkaisijalle. Kunnon suoristus X:ssä, josta 10m voltti oikeaan kierrokseen. Voltin jälkeen taas suoristus ja oikean laukannosto, kaareva ura (kuin kolmikaarisessa) S:n kautta ja hiukan ennen M:ää siirtyminen raviin. Kulma kaarevasti ja asetus ulos, jonka jälkeen hevosen suoritus ja normaali kulma. Erityisesti piti keskittyä pieniin askeliin kulmissa sekä volttiin, että se oli tasainen ja rytmikäs. Ja sitten sama toisinpäin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hyppelyä

Viime viikolla minäkin pääsin piiitkästä aikaa hyppimään esteitä! Tai kaippa niitä olisi aiemminkin päässyt, mutta jostain syystä olen ikäänkuin jämähtänyt kouluratsastukseen. Ja perjantain jälkeen päätin, että siihen tulee muutos! Järkyttävää tajuta kuinka paljon sitä on mennyt ratsastuksessa taaksepäin, en enää osaa istua edes kevyessä istunnassa kunnolla, kun olen pääasiassa jumputellut harjoitusravia... Jonkinlainen jumi on tullut tämän ratsastajan päähän, tajusin nimittäin olevani aika arka hyppäämään ja laukkaamaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että on tuo meidän Otto-poni melkoinen esteponi! Otto pelasti monta tilannetta, jossa ratsastaja oli hiukan pihalla ja hän nauttii niin täysillä hyppäämisestä. Ihana!

Syynä hyppelyihin oli eiliset talliderbyt, joissa kisattiin perinteiseen tapaan suunnistuksessa ja esteissä. Koska tytär "varasi" Oton itselleen käytännössä kaikkiin mahdollisiin lajeihin, tyydyin itse vain suunnistukseen ratsastuskoulun yhdellä tammalla. Penan olisin halunnut ottaa, mutta koska en ollut aiemmin osallistunut suunnistukseen, en ollut ihan varma millaisesta kisasta oli kyse ja miten Pena reagoisi kilpailuun maastossa. No, huoli oli turha ja olisin Penalla pärjännyt oikein hyvin, mutta hauskaa se oli näinkin. Kyseessä oli siis melko lyhyt maastolenkki, johon oli piiloteltu yhteensä 11 rastia. Näitä ei ollut karttaan merkitty vaan ne piti vain huomata. Minä en huomannut ja saldo oli huimat 3kpl :) Mutta reitti oli oikein kiva ja minulla jopa vauhdikas, sillä sain sitä mitä ehdin jo kaivatakin, hiukan hurjapäisyyttä ja laukkaa maastossa.

Tytär meni Otolla hienon suunnistusradan ja hyppäsi 60cm luokassa voittoon! 70cm luokassa hän sijoittui kolmanneksi, ohittaen useamman aikuisen ja pitkään ratsastaneen nuoren eli todella hieno saavutus oli! Erityisen ylpeä olen siitä kuinka hienosti heidän yhteistyönsä on alkanut sujua. Nyt jo rata oli todella siisti ja vauhdikas, ja vielä lisää vauhtia rataan olisi saatu tiukemmilla teillä, joita varmasti saamme nähdä tulevaisuudessa. Nyt yhteistä taivalta Oton kanssa on takana vasta pari kuukautta, enkä oikein edes osaa kuvitella mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Ehdottoman tyytyväinen olen siihen, että tyttö on innostunut hyppäämisestä Oton kanssa, sillä se on Otolle "se oikea laji". Voi kuinka ihanaa on nähdä toisen silmien syttyvän esteiden läheisyydessä :)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Varustepostausta

Tuntuu, että näissä heppablogeissa on nyt muodikasta tehdä varustepostauksia. Tätä blogiahan ei juuri kukaan ole löytänyt, kun tarkoituksena on itselleni kirjoitella ikäänkuin päiväkirjaa enkä mainostele missään, mutta ajattelin kirjoitella muistiin itseänikin varten niistä tärkeistä tarvikkeista.

Hevosillamme on vaihtelevasti tarvikkeita. Penan osalta tilanne on oikeastaan erittäin hyvä, sillä ostimme hänet aikoinaan varusteineen. Ja onneksi aiempi perhe oli pitänyt hänestä hyvää huolta ja satsannut laadukkaisiin tarvikkeisiin. Eli uusia ostoksia emme ole juurikaan tehneet, emmekä luopuneet vanhoista. Ainoastaan estesatula oli meidän aikuisten takapuolille liian pieni, joten uusi estesatula hankittiin muutama viikko sitten. Vanha estesatula on tyttärelle ja Otollekin ihan hyvä, joten se jäi meille. Hiukan kyllä minua kaivelee, kun mielestäni Penalle sopisi todella ihanasti kaikki suklaanruskeat ja kultaiset jutut. Ja esimerkiksi loimet ovat pääasiassa sinisävyisiä :( Mutta eihän sitä viitsi rahaa turhaan tuhlata...

Otto saatiin myöskin varusteineen, joka käsitti vain satulan, suitset ja suojat. Harjoja löytyi Penan tavaroista myös Otolle luovutettavaksi, mutta ostimme muutaman Borstiqin harjan, sillä Penan harjat olivat hiukan liian heppoisia Otolle. Kisoissa olemme lainanneet Penan kolmipalakuolaimia, sillä Otolla itsellään on vain oliivikolmipalat, jotka ovat meillä normikäytössä. Tekisi mieli ostaa Otolle ihan omat Sprengerin kuolaimet, sillä hän vaikuttaa pitävän niistä tosi paljon. Ehkäpä joltain messuilta... Satulahuovat olemme lainanneet Penalta sekä kisoihin hienommat suojat. Olemme ostaneet harjojen lisäksi toistaiseksi vain otsahihnan (vaihdettiin hiukan hienompaan), uuden riimun, valkoisen kisasatulahuovan sekä fleece- ja sadeloimen. Oton mukana tullut satula ei oikein ollut hyvä hevoselle eikä ratsastajille, joten vaihdoimme sen pois ostaessamme käytetyn Kiefferin koulusatulan. Estesatulana tosiaan toimii Penan vanha Albioni. Uusi koulusatula on aivan huippu ja opettanut minulle paljon istunnasta! Kirjoittelen siitä satulasta vielä erikseen kunnolla, on nimittäin aika tärkeä osa tässä harrastuksessa :)

Perusvarusteeni ovat hyvinkin simppelit; kypärä on agrimarketista ostettu halpa peruskypärä ja saappaat edulliset Mountain Horsen nahkasaappaat. Saappaisiin en ole täysin tyytyväinen, mutta ne kelpaavat hyvin, kun en kerran kisaile. Kisoja varten ostan kyllä joskus vielä kunnon saappaat! Ylävartalon vaatetus on aika normaalia urheiluvaatetusta eli toppi ja huppari. Yleisimmin käytössä on hennesin fleecehuppari, jolla mennään myös toppaliivin kanssa talvella. Kesällä pelkällä topilla. Rintaliiveinä toimii Australian reissulta hankitut Lorna Janen urheiluliivit. Ovat aivan huiput ja kestäneet aktiivikäytössä jo pitkään! Juuri nyt huomasin, että olivat lisänneet kansainvälisen toimituksen tuotteilleen eli taidankin kohta klikkailla... Australian reissua ei ole ihan heti nyt luvassa.

Alkuun perusratsastushousuni olivat kangaspaikkaiset perushorzet. Näiden jälkeen hankin kokopaikkaiset horzet, jotka kestivät huimat pari kuukautta ehjinä. Päätin, että siihen päättyi minun ja horzen liitto sekä sen että kokopaikkaisista housuista en luovu. Niinpä kokeilin eri merkkejä ja uskaltauduin lopulta tilaamaan netistä täysin uudet farkut, joista en ollut kuullut koskaan keneltäkään. Ja onneksi nämä Martha Ridewearin farkut ovat osoittautuneet parhaimmaksi ostokseksi ikinä! Olen käyttänyt näitä ainoina ratsatushousuina maaliskuusta saakka, melkeimpä päivittäin, eikä mitään kulumaa tms. ole huomattavissa. Lisäksi farkut menisivät ihan täydestä vaikkapa baarireissulla :) Himoitsen heiltä paljon muutakin kuin uusia farkkuja, vai mitä mieltä olette esim. näistä housuista??

Hanskoista en viitsi kirjoitella sen enempää, mutta tämä(kin) ratsastaja on menettänyt sydämensä Roecklin hanskoille, joita ostin edullisella hinnalla Saksasta viime keväänä useammat parit. Ei ole niiden voittanutta, erityisesti pidän kesähanskoista sekä näistä talvihanskoista.

Rakkauspakkaukset

Eilen kävimme vain pikaisesti tallilla katsomassa poikia, voi kuinka niitä kumpaakin rakastan! Pena oli selvästi vielä innoissaan eilisestä reissusta ja oli karsinassa rennompi kuin aikoihin ja Otto nyt oli Otto :)

Hyvää mieltä aiheuttaa vielä tallipäiväkirjaa kirjoittaessani tehty huomio, kengityksestä on kulunut jo kuusi viikkoa! Penan kengät ovat vielä hyvässä kunnossa eli olen todella iloinen, ehkäpä ne kaikki ongelmat kavioiden kanssa ovat nyt ohi!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksyä, syksyä

Syksy on tullut ihan oikeasti, sen huomaa niin järkyttävästä kuran määrästä, maneesiratsastuksista kuin kiukkuisista hevosistakin. Viime viikon rokotuksen ja kuumeilun vuoksi meidän hevoset siirrettiin sisälle öiksi, eikä se ollut kummankaan mieleen. Omalta osaltaan mielialaan on varmasti vaikuttanut kova sade, jonka vuoksi hepat ovat ulkoilleet vaatetuksella ja erityisesti Pena on osoittanut inhoavansa suuresti sadeloimeaan. Ensimmäisenä loimipäivänä Pena piehtaroi noin viisi kertaa karsinassa, kun olin ottanut loimen pois, eikä edes vaivautunut puistelemaan turvetta iholtaan. Taisi miettiä, että oikean hevosen kuuluu olla kurainen!

Ihan hauskaa on ollut huomata kuinka Pena on tämän kesän aikana muuttunut, meille tullessaan Pena oli ihan oikea kisahevonen, joka oli tarhattu aina yksin (ettei telo itseään/kaveriaan) ja otettu öiksi sisälle, ulkona pissaaminen ei onnistunut eikä hän ollut päässyt koskaan vapaalle vihreälle, ja lisäksi häntä oli loimitettu mielestäni jopa liikaa. Pena ei juurikaan reagoinut muihin hevosiin eikä osoittanut kaipaavansa hevosseuraa, kiinnostus näytti kohdistuvan pääasiassa ihmisiin. Nyt meillä ollessaan Penan elämä on muuttunut aika radikaalisti. Kesän tullessa hän siirtyi täyteen laidunelämään muiden tallin hevosten kanssa, vaikka olikin yksin omalla laitumellaan. Jo hiukan aiemmin keväällä Pena joutui opettelemaan käymään ulkona tarpeillaan, päivätarhaus oli sen verran pitkä ettei rakko yksinkertaisesti kestänyt. Vihreällä ollessaan Pena yllätti ja jopa laihtui hiukan, perussyöppö ei ollutkaan niin kova syöppö, että olisi poksahtanut! Heinäkuussa perheemme kasvoi Otolla, josta kaikkien onneksi tuli hyvä kaveri Penalle. Pojat ovat viihtyneet hyvin samalla laitumella ja Penasta on kuoriutunut ihan oikea hirnuva heppa, joka keskustelee muiden hevosten kanssa ja kaipaa heppaseuraa. Hän on myös osoittanut olevansa pomo, joka vahtii Oton syömisiä eikä päästä kaveriaan lihomaan liikaa. Kesän aikana kuraan ja maalaiselämään tottunut Pena ei tunnu nyt nauttivan loimituksesta yhtään, mutta valitettavasti siinä ei oikein kovalla sateella voi joustaa. Kumpa eilisen kaltaiset aurinkoiset syyspäivät jatkuisivat pitkään!

Eilen aurinkoisen päivän kunniaksi lähdimme Penan ja Oton kanssa maastoilemaan kahden suokin kanssa. Laitoin innoissani Penalle uuden estesatulan ja martingaalit, jotta pystyisin hänet innostuessaan pysäyttämään helpommin. Ajattelin, että voisimme jopa hiukan laukata! Väärin ajateltu, sillä maa oli todella märkä ja liukas eli edessä oli ihan kävelylenkki. Maastoon mennessä pitää aika alussa ylittää silta, joka viime kerralla ei aiheuttanut mitään ongelmia. Tällä kertaa vettä virtasi huomattavasti enemmän ja Penaa pelotti. Mennessä ylitys kuitenkin onnistui suht ok, mutta takaisin tullessa sain kokeilla miltä tuntuu piffin ja paffin alkeet :) Maastossa Pena oli reipas ja pörheänä, mutta pysyi yllättävän hyvin hallinnassa, vaikka muutaman kerran ilkeä metsälintu lähti juuri kohdallamme lentoon. Jonkinlainen luotto Penaan on itselleni kasvanut, vaikka toinen olikin aika innoissaan ja muutamaan kertaan säikähtikin, ei minusta tuntunut kertaakaan siltä, että olisin oikeasti ollut Penan kanssa pulassa. Nyt jopa tuntui siltä, että voisin ihan hyvin lähteä hänen kanssaan laukkailemaan metsään. Ja se on paljon! Otto puolestaan oli taasen oma itsensä, mukana ollut kaveri sanoi, että Otto näyttää siltä kuin kävelisi jonon jatkona omia ajatuksiaan pohtien. Sellainenhan tuo poni on; ihana kuin mikä!

Jännä kyllä kuinka paljon tuollainen pieni onnistuminen piristää mieltä. Ja jotenkin tuntuu, että maastoilu lähentää suhdetta hevoseen, ainakin itse olen aina ollut enemmän "rakastunut" niihin hevosiin, joilla olen maastoillut. Ehkäpä siinä on jotain primitiivistä, kävellä metsässä (etenkin näin syksyllä) ja tuntea hevosen huumaava tuoksu sekoittuneena metsän ääniin ja tuoksuihin. Tuntuu, että metsässä kävelystä nauttii ratsastajan lisäksi myös hevonen, ainakin Pena on ollut näiden maastoreissujen jälkeen onnellinen. Etenkin eilen, kun hän selvisi "lintujen hyökkäyksestä" ja pääsi hengissä pelottavan sillan yli, jonka jälkeen hän käveli kuin unessa pöristellen tallille.

torstai 15. syyskuuta 2011

Rokotus ja raspaus

Maanantaina soitin ensimmäistä kertaa alueemme "hevoseläinlääkärille", mutta onneksi vain varatakseni ajan rokotukselle. Se onnistuikin nopeasti, sillä vain pari tuntia puhelun jälkeen olin hakemassa heppoja sisälle kauheassa kaatosateessa. Rokotus meni kummaltakin käytännössä huomaamatta, mutta samalle kertaa sovittu hampaiden tarkistus aiheutti hiukan jännittämistä. Taisi kyllä eläinlääkäriäkin jännittää, sillä hän katsoi Penaa aika pitkään ja kysyi vielä ikääkin toistamiseen (varmaankin laski päässään aiempia raspauskertoja). Vaikka kummatkin meidän pojat ovat hyvin rauhallisia luonteeltaan, raspaus hiukan arvelutti. Pena on aika arka päästään eli ei mielellään anna esimerkiksi harjata päätään ja tuo raspaushäkkyrä vaikutti minustakin pelottavalta. Laitoimme Penan käytävälle kiinni ja eläinlääkäri alkoi laittaa häkkyrää suuhun, jolloin Pena jännittyi ja nosti päänsä ylös. Aika iso tuo meidän heppa, täytyy myöntää... Koska Pena väänsi päänsä ylös ja kiristi riimua, ei suuta saanut kunnolla auki. Hetken mietimme ja päädyimme irroittamaan Penan kokonaan riimunarusta ja minä pidin hänestä kiinni, ja raspaus onnistui ongelmitta! Penaa siis jännitti enemmän kiinnioleminen kuin itse raspaus :) Otto oli melkein yhtä lungi, kun hoksasi mistä oli kyse. Kummallakaan ei ollut varsinaisia hammaspiikkejä, mutta hampaiden reunat olivat hiukan terävämmät ja niitä siistittiin pikaisesti.

Tiistaina huomasin, että Otto oli normaalia vaisumpi. Kun menin karsinaan, hän ei tullut ensimmäisenä hamuamaan syötävää taskuista, ja kun hän lopulta haistoi kättäni, oli turpa ihan lämmin. Mittasin siis kuumeen ja lämpöä oli jonkin verran :( Otolta ei ole taidettu aiemmin mitata kuumetta, sillä hän ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse ja koitti jopa potkaista minua. Koska kuumetta ei ollut paljon päädyimme olemaan tekemättä mitään. Ilmoitin asiasta tallinpitäjälle ja lähdimme kotiin. Hän oli vielä mitannut kuumeen aamulla ja se oli laskenut, vaikka lämpöä oli silti, mutta illalla kuumetta ei enää ollut ollenkaan. Otto ei silti vielä ollut ihan oma itsensä, mutta parempaan päin. Onneksi rokotusreaktio ei ollut tuon pahempi! Oli kyllä näin kahden lapsen äitinä jännä huomata, että myös hevonen reagoi kuumeeseen samalla tavalla kuin lapset. Eli tykkää nukkua :)

Otto oli muuten viikonloppuna tyttären kanssa ensimmäisissä harjoituskoulukisoissa ja vaikka kisamenestyksellä ei voi prassailla, menivät kisat silti hienosti. Otto oli oikein mukava oma itsensä, jopa yllättävän hyvin liikkuva radalla ja tytär ratsasti perussiistin suorituksen. Paremminkin olisi tosin voinut mennä, mutta mielestäni ensimmäiset kisat tallin ulkopuolella (ja toiset ikinä) onnistuvat erittäin hyvin, jos radalta selviää hyväksytyllä tuloksella ilman katastrofeja.

maanantai 29. elokuuta 2011

Maastoilua

Sunnuntain kunniaksi lähdimme poikien kanssa maastoilemaan ja ryhmän vetäjäksi pyysimme ystävämme tallilta, jonka puoliveriruuna on ns. pomminvarma. Penahan ei ole vielä koskaan ehtinyt meidän kanssamme maastoilemaan, enkä ollut täysin varma kuinka hän siellä selviää. Kesän aikana Pena on kyllä ollut paljon rennompi, varmaankin talliin ja sen ympäristöön tottuminen sekä yötä päivää laitumella olo on kasvattanut hermoja.

Sovimme, että menemme ihan rennon käyntilenkin ja tarvittaessa voidaan ravailla hiukan. Reippaampi laukkailu jätetään ensi kertaan. Hiukan jännitti selkään noustessa, mutta päätin, että nyt ei jännitellä, ettei se tartu hevoseen! Pomminvarma heppa lähti ensimmäisenä, Pena toisena ja Otto peränpitäjänä. Kävelimme ensin testiksi pienen tienpätkän laidunten vieressä ja koska se meni hyvin, suuntasimme metsään. Penahan oli lungi kuin mikä! Ainoastaan kahdessa kohtaa (jotka oli odotettavissa) Pena oli hiukan jännittyneempi, muuten hän meni kuin vanha tekijä. Ravia menimme vain yhdessä ylämäessä hetken kunnes totesin, että ensi kerralle laitan martingaalit, jotta tuntuma suuhun säilyisi myös pidättäessä...

Tallille palasimme noin tunnin jälkeen, jolloin Pena meni lepäilemään talliin ja Otto lähti vielä hyppäämään muutaman esteen (ja hienosti hyppäsikin!). Kesällä jossain vaiheessa jalkaongelmien aikaan Pena tuntui ikäänkuin masentuneelta, mutta nyt hän alkaa olla taas oma itsensä. Olen koittanut pitää hänen ohjelmansa aika rentona ja mielenkiintoisena; liikuttaa aktiivisesti, mutta pilke silmäkulmassa ja kehua paljon. Ja on tuntunut tehoavan :)

Nyt maastoilu on sovittu viikottaiseen ohjelmaan ja ehkä ensi kerralla koitan päästellä laukkaakin!

perjantai 26. elokuuta 2011

Ahaa-elämyksiä

Miehen kiireiden vuoksi olen päässyt ratsastamaan viime aikoina muutaman kerran Penallakin, meidän perheen oikealla opetusmestarilla. Voi kuinka ihanaa on ollut istua isoliikkeisen, laadukkaan hevosen selässä ja keskittyä itse hinkkaamaan niitä pieniä (?) virheitä istunnassa ja avuissa! Ja kyllä niitä ahaa-elämyksiä on tullut!

Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla tajusin kuinka älyttömän helpolla pääseen Otolla ratsastaessa. Otto kun liikkuu eteenpäin hyvin aktiivisellä omalla moottorilla eikä ole turhan tarkka. Otto on kapea ja näille tappijaloille paljon hallittavampi. Otolla on mukava estesatula, jossa saan istua rauhassa jalat koukussa (satula-asiaa seuraa lisää myöhemmin) eikä Otto reagoi ohjastuntumaan nostamalla päätään ylös, vaikkei toki yleensä kunnon peräänannossa kuljekaan. Toisaalta myös tajusin kuinka liian helpolla Oton kanssa pääsenkään, enkä siis pääse kehittymään itse ratsastajana tietyiltä osin ollenkaan.

Viime aikojen ahaa-elämykset ratsastuksessa:
- polvien jännittäminen
- lonkista jännittäminen
- istunnalla ratsastaminen
- laukkaistunta
- peräänanto ja ohjastuntuma

Viime viikolla tallillamme kävi satula-auto ja koulusatuloita Otolle sovittaessani koin valaistumisen: jännitän nykyään polviani! Kun kelaan taaksepäin en mielestäni tehnyt sitä (ainakaan näin voimakkaasti) vielä keväällä, joten syyksi päättelin Oton. Otto on kapea ja satula ollut aina estepainotteinen, tämä on jotenkin ruokkinut jalkojeni luonnollista halua vetäytyä koukkuun. Mutta kuten mainittu, satuloista enemmän toisessa postauksessa :) Penalla polvien jännittäminen vaikuttaa eteenpäinpyrkimykseen, tai lähinnä sen puutteeseen. Kun onnistun rentouttamaan polvet, jalkani pitenevät melkoisesti, pystyn käyttämään pohkeitani selkeämmin ja heppa liikkuu eteenpäin. Huimaa!

Penalla ratsastaminen on hiukan kuin ferrarilla ajamista, tosin sillä erotuksella, että taitamaton kuski ei tällä kyydillä pääsee liian kovaa. Pena kuuntelee istuntaa huippuhyvin (minun empiirisellä kokemuksella) ja olenkin onnistunut nyt tekemään voltteja kumpaankin suuntaan pitkin ohjin istunnalla. Myös pidätteet menevät perille vain vatsalihaksia puristamalla ja uloshengittäen. Harmi vaan, että kuski ei pysty samanlaiseen hienosäätöön ravissa pomputellessa, paitsi pidättämään. Mutta tulevaisuudessa! Samalla istuntaa hinkatessa hoksasin myös tavan istua laukassa, joka ei häiritse hevosta eli myödätä istunnalla ja olla joustava keskivartalosta, ylävartalon ollessa kuitenkin jämäkkä. Koska Pena on leveämpi kuin Otto, ovat lonkkani huutaneet taas apua. Etenkin oikea puoli on jumissa ja iltavenyttelyt otettu päiväohjelmaan...

Oton kanssa olen hoksannut jotain ohjastuntumasta tai lähinnä siitä kuinka minusta yllättävän tiukalla ulko-ohja pitää olla. Ottoa on vaikeata saada peräänantoon, mutta hiukan sinne päin sentään. Otto on aika tyypillinen suomenhevonen, aika lyhyellä ja paksulla kaulalla varustettu heppa. Otto osaa kyllä laittaa kaulansa pakettiin, mutta pyöreys ei jatku selkään saakka. Olemme päästäneet häntä vielä helpommalla kunnonkohotusprojektin aikana. Pena puolestaan yllätti minut ohjastuntumaa hakiessani vetämällä kaulan korkealle kuin kirahvi. Ensimmäiset ratsastuskerrat tauon jälkeen hiihtelin ympäri kenttää kirahvin selässä, tai vaihtoehtoisesti lännenratsun selässä pitkin ohjin. Pikkuhiljaa olen saanut luotua jonkinlaisen tuntuman suuhun ja muutaman kerran Penan jo kunnolla pyöristymään. Edelliskerralla hoksasin mitä teen väärin, kun rentoutan lonkkani (eli istunnan) muuttuu Penakin rennoksi. Wau! Nyt pitäisi enää keksiä miten pystyn olemaan rentona pidemmän aikaa :)

maanantai 22. elokuuta 2011

Esteponi Otto

Ensimmäiset kisat takana ja omistajilla helpottunut olo!

Kisoihin lähdettiin vähän "soitelleen sotaan"-asenteella, sillä kisoihin ilmoitettu ratsastaja ehti hypätä Otolla huimat kaksi kertaa viime viikolla. Yhteensä ratsastuskertoja oli takana jo muutama enemmän, mutta missään tapauksessa ratsukko ei ollut vielä kovin hioutunut yhteen :) Minä omistajan asemessa painotin, että meille voittoa tärkeämpää on nyt nähdä kuin Otto reagoi kisatilanteeseen ja kuinka hän pärjää radalla yleisesti. Kisoihin lähti talliltamme yhteensä neljä ratsukkoa, joten pääsimme hieman kokeneempien siivellä tutustumaan kisatouhuihin. Kyyti hoitui kuormurilla, jota lastattaessa Ottoa joutui jopa pidättelemään. Sisällähän oli heinäverkko odottamassa vain häntä! Kisapaikalla Otto oli edukseen, samanlaisella lungilla asenteella kuin kotitallillakin, ja samat jutut mielessään eli syöminen. Otto oli hyvin tyytyväinen kunhan vain sai nyhtää ruohoa tienpenkassa :)

Ensimmäinen luokka 50-60cm meni tasaisesti ja ilman pudotuksia. Lähestymisissä oli hiukan ongelmia, sillä Otto ei oikein tahtonut kuunnella ratsastajaa vaan hyppäsi yleensä aina liian läheltä. Samaa itsepäisyyttä on havaittavissa myös kouluratsastuksessa... Arvostelu oli A.1.0 eli saimme ruusukkeen! Otto oli tämän luokan viimeisten joukossa ja seuraavan 80cm luokan alussa, joten Otto jatkoi käytännössä heti verkkaan. Rata meni samalla kaavalla kuin pienempikin luokka; Otto oli reipas, ei kyttäillyt erikoisesteitä ja hyppäsi monelle esteelle aivan liian läheltä. Se ei onneksi haitannut menoa, vaan jälleen tuli puhdas rata ja 3. sija!

Hienoa esteponi Otto!

Koosteena video kummastakin radasta.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kunnon nostatusta

Vaikka työt haittaavat joskus harrastusta, on nyt loppukesän aikana ehditty olla tallilla kiitettävästi. Ja ratsastamaankin olen päässyt! Pääasiassa siis Otolla, jota olemme tyttären kanssa aika tasaisesti jakaen liikuttaneet keskimäärin kuusi kertaa viikossa. Koska Oton kunto oli päässyt rapistumaan kesän aikana ratsatuskoululla, jossa oli käytännössä laidunlomalla huhtikuusta alkaen, olemme aloittaneet aika rauhallisesti perusjuttuja tehden. Vaikka ratsastuskertoja on ollut aika paljon, olivat ne alkuun todella kevyitä ja lyhyitä. Otolla on käynyt myös hieroja kerran, tästä poju nautti täysillä! Koitamme ottaa kunnonkohotuksen rennosti, niin ettei Otolle jää ikävä mieli ratsastuksesta eikä liian kipeitä lihaksia. Tästä syystä Ottoa on kehuttu paljon yksinkertaisistakin jutuista ja aina ratsastuksen jälkeen annettu jokin herkkupala. Taktiikka tuntuu toimineen kivasti, sillä Otto tulee aina suhteellisen innokkaasti laitumelta "töihin". Innokkuus ei ole kyllä missään nimessä samaa tasoa kuin Penalla, joka ihmiset huomatessaan joko ravaa tai laukkaa kiireellä portille. Otto on valinnut hiukan maltillisemman linjan, hän kävelee verkkaisesti (mutta päättävästi) omaa tahtiaan :)

On ollut hauska huomata, että alussa pienestäkin pidemmästä ravipätkästä (laukasta nyt puhumattakaan) hengästynyt heppa jaksaa koko ajan paremmin ja paremmin. Ratsun lisäksi myös ratsastaja on joutunut kuntokuurille. Alkukesän aikana ratsastuskunto pääsi rapistumaan pohjalukemiin, kun ei ollut hevosta, jolla olisi päässyt ratsastamaan. Nyt on mieleen palauteltu erinäisiä lihaksia jaloista ja keskivartalosta, ja Oton ollessa kyseessä myös hauiksista...

Kunnon kohotuksessa olemme käyttäneet paljon kevyttä ravia suht kevyellä tahdilla, samalla tehden suuria ympyröitä kumpaankin suuntaan. Kun asetukset alkoivat mennä keskinkertaisesti läpi, siirryttiin voltteihin. Käynnissä Ottoa on pyydetty kuolaimelle, muttei liian voimakkain avuin, jotta hän oppisi käyttämään myös selkäänsä eikä vain nyökkäämään alas. Tunnin alussa käynnissä on tehty ensin asetuksia ja sitten taivutuksia koko ajan voimistaen apuja. Olemme tehneet myös erittäin paljon väistöjä käynnissä (ravissa tuntuu olevan vielä liian haastavaa). Väistöt ovat olleet ehkä se haasteellisin tehtävä Otolle, sillä lavat ovat tuntuneet tosi tukkoisilta. Etenkin väistössä vasempaan Otto ikäänkuin juoksee alta pois, ulkolavan karatessa ja oikeasti väistämättä jaloillaan. Väistöjen suhteenkin Otto pääsi alussa helpommalla ja nyt pikkuhiljaa vaatimustasoa on nostettu. Asetukseen ei ole vielä kiinnitetty liikaa huomiota, nyt tärkeintä olisi saada jalat mukaan kunnolla.

Ostimme Oton varusteineen, mutta jo edellisessä paikassa tiedettiin ettei kyseinen yleisatula sovi täydellisesti hänelle. Ja se sopi vielä huonommin minun takapuolelleni, joten kävin epätoivoisesti Penan satulat läpi. Onneksi Penan estesatula istui ihan hyvin ja mikä mukavinta, minun on siinä hyvä istua. Satulan vaihdon jälkeen Otto alkoi liikkua selkeästi rennommin ja kuntokuurikin on tehnyt tehtävänsä, liikkeissä alkaa olla jo rentoutta ja ilmavuutta. Väistötkin onnistuvat eikä lapa karkaa enää laukassakaan niin pahasti kuin aiemmin. Kunto on kohonnut jo siinä määrin, että ilmoitin Oton ensimmäisiin kisoihin. Ensi viikonloppuna kisataan paikallisesta estemestaruudesta ja Otto menee hiukan kokeneemman ratsastajan kanssa testaamaan 50-60cm luokkaa ja 80cm luokkaa. Pidetään peukkuja ettei esteitä suorastaan rakastava poni lähde lapasesta vaan hyppää siistin radan. Voittoa emme tällä kertaa lähde tavoittelemaan, mutta saahan sitä aina salaa toivoa....

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Ruunatkin lisääntyy...

Näinhän tässä pääsi käymään, meille tuli pari viikkoa sitten uusi heppa! Penan kaverina laitumella juoksentelee nyt suomenpienhevosruuna Otto ja pojat onneksi tykästyivät heti toisiinsa!
Sitten viime kirjoituksen ei juuri mikään ole muuttunut, Penalla on ollut ongelmia kavioiden kanssa ja mies on aika lahjakkaasti ominut hänet itselleen. Jopa siinä määrin, että aloin katsella myynti-ilmoituksia sillä silmällä; hakusessa oli melko edullinen, hiukan vanhempi ja pienempi puoliverinen, jolla pääsisimme tyttären kanssa hinkkaamaan koulukuvioita. Ilmoitusten lukeminen oli hiukan kuin harrastus, kunnes eteen tuli ilmoitus läheltä, josta olin jo soittanut viime talvena, mutta jostain syystä emme koskaan heppaa menneet katsomaan. Tämän täytyi olla kohtaloa, heppa on vain odottanut meitä! Nooh, eihän siinä tietenkään käynyt kuin elokuvissa eikä kauppoja tullut. Mutta jonkinlainen konkreettisuus oli etsintään tullut ja otin yhteyttä muutamaan muuhunkin ilmoittajaan. Yksi ilmoitus oli jälleen melko läheltä, ratsastuskoulusta, joka lopetti toimintansa. Koska siellä oli myynnissä useampikin hevonen ja ajomatka oli lyhyt päätimme tytön kanssa lähteä kesäretkelle. Tarkoituksena oli tsekata ensisijaisesti tallin pari puoliveristä tammaa ja toissijaisesti suomenpienhevosruuna, jonka arvelin olevan auttamatta liian pieni minulle. Toinen tamma karsiutui heti, hänellä oli kuulemma talvisin tammamaisia säpsyjä; ei kiitos. Päätimme kokeilla sittenkin ensimmäisenä ruunaa ja rakastuimme. Testasimme vielä tammaakin, mutta minä tyydyin vain kävelemään kentän ympäri; se ei ollut minun heppani. Raahasin vielä ratsastuksenopettajamme katsomaan ruunaa eikä hänellä ollut mitään negatiivista sanottavaa. Niinpä teimme kaupat!

Vanhan osaavan puoliverisen sijasta meille tulikin ponikokoinen suomenhevonen, jolla ikää on vasta 7v. Tällä hepalla tuskin päästään ruusukkeille helppoa aluetasoa kummemmissa kisoissa, mutta toisaalta Otto tuntuu juuri niin omalta kuin hevosen pitääkin. Tähän taitotasoon hän on juuri sopiva, tykkää hypätä ja on maastovarma. Täydellinen harrasteheppa siis!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Oi voi

Nyt se on sitten tapahtunut, Pena on ollut sairaslomalla emmekä ole päässeet kukaan ratsastelemaan :(

Kaikki alkoi ihanista kesähelteistä, jotka kuivattivat Penan kavioita. Helteiden loppuaikana kavion pinta näytti todella kuivalta ja sitten yhtäkkiä kummaltakin etujalan sisäpuolelta alkoi halkeilla paloja. Tämä ei ollut vielä kovin paha juttu, mutta ajattelimme pyytää kengittäjän tsekkaamaan tilanteen ja paikkaamaan kavion. No, kengittäjä tuli, paikkasi ja häippäsi. Ja seuraavana päivänä paikka irtosi. Pyysimme kengittäjän paikalle uudelleen ja hän alkoi jostain syystä laittaa kenkiä ilman, että kukaan meistä oli vielä saapunut (ehkä kiireessä...) ja tietysti Pena oli saanut vetopaniikin (tai jotain), vetänyt jalkansa alas ja törmännyt kengittäjän laatikkoon, säikähtänyt ja astunut naulaan. Vaikka naula ei mennyt kavioon kovin pahasti, tuli siitä kuitenkin verta ja jalka oli laitettava pakettiin.
Blääh, tää saikkuloma on ihan tylsää!

Jalka oli paketissa muutaman päivän, joiden jälkeen sovimme uuden kengityksen. Uuden kengityksen jälkeen Pena alkoi ontua tiellä (pehmeällä tarhassa ei onnu) ja kaviot kuumenivat hiukan. Näytti siltä, että osa nauloista oli laitettu aivan liian korkealle, joten poistimme korkeimmalla olevat ja suihkuttelimme puhdistusainetta kavioon. Nyt käymme aamuin illoin suihkuttelemassa jalkoja kylmällä vedellä, seurailemme tilannetta ja toivomme parasta.

Ärsyttävää tälläiset ongelmat! Onneksi kuitenkin Pena voi sinänsä ihan hyvin eli pääsee kivasti liikkumaan tarhassaan eikä vaikuta olevan kipeä. Häntä selkeästi kyllä ärsytti, kun oli juuri tottunut laidunelämään (josta nautti aivan täysillä!) ja nyt joutui siirtymään pienempään tarhaan, jossa ei pääse juoksemaan ja syömään niin paljon.

Pienessä tarhassa on yksi hyvä puoli, nimittäin Pena on löytänyt tyttöystävän <3 Vieressä tarhassa on suomenpienhevostamma, jolla sattui olemaan Penan ensimmäisenä päivänä kiima kovimmillaan. Pena yllätti kaikki ja yritti kaikkensa tehdäkseen tuttavuutta tamman kanssa; kuopi maata, haisteli ilmaa ja päästeli hyvin erikoisia ääniä, hyvin näkyvästi innostuneena :) Pientä esimakua vastaavasta saimme jo siinä vaiheessa, kun Pena siirtyi laitumelle. Viereisellä laitumella oli tammoja, joille Pena esitteli hienoa raviaan ja pörhisteli :)

Rakkautta ilmassa siis!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kesä, kesä, kesä!

Oi mikä ihana kesä on saapunut! Nyt on niin lämmintä, että jopa minä uskaltauduin kaivaa kesävaatteita kaapeista, ihanaa!!

Pena yöpyi toissayön ensimmäistä kertaa ulkona ja hyvin oli mennyt. Hän oli samassa tarhassa kuin normaalisti päivisin ja lähistöllä oli muitakin hevosia. Viime yöstä en ole vielä kuullut mitään, mutta tuskin ainakaan ongelmia on ollut. Penaa on myös nyt pidetty minilaitumella eli tarhojen välisessä kaitaleessa, jossa on vihreätä herkkua reippaasti. Kyllä herra on nauttinut! Ensimmäistä kertaa kun hän pääsi voikukkien kimppuun, oli ilme melkoisen epäuskoinen "onko tämä kaikki tosiaan minulle??". Pena nappasi tupon suuhunsa, kurvasi toiselle puolelle ja nappasi tupon, kaarsi kauemmaksi ja nappasi tupon... Aika vauhdilla voikukat katosivat ja jäljelle jäi ilmeisesti ei-niin-herkullista heinää :)

Eilen ratsastaessa Pena oli kuin toinen hevonen, hän ei vaatinut pitkää alkuverkkaa, laukka nousi kuin napista painamalla, ravi oli ilmavaa ja käynti pitkällä askelella. Kokeilin hänellä erilaisia kuolaimia (joista lisää myöhemmin!), mutta mieleen tuli myös voisiko syynä hyvään liikkumiseen olla yöpyminen ulkona. Ulkonahan hänellä ei tarvitse olla piehtarointivyötä ja hän pääsee liikkumaan ihan eri tavalla. Tilannetta seurataan!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kotiutuminen

Aika menee kyllä huimaa vauhtia! Pitkän aikaa minulla oli ratsastuksessa hiljaista, kun mies omi heppaa itselleen ja nyt viime viikon olen kärvistellyt kovassa flunssassa. Toisaalta tallilla olen nyt ollut enemmänkin, kun mies on ollut paljon töissä ja tytär on hoitanut Penan liikutuksen suuremmalta osin. Yhdestä hevosesta ei oikein riitä kolmelle, joten olen vakavissani alkanut suunnitella uuden hepan ostoa. Hiukan epäselvää on vielä kannattaisi lähteä etsimään miehelle "omaa estetykkiä" vaiko meille tytön kanssa pienempää kouluheppaa. Pena on aavistuksen liian iso meille naisille, mutta toisaalta taas ikänsä ja kokemuksensa puolesta voisi jäädä jo hiukan kevyemmälle käytölle eikä aktiiviseen estereeniin. Toisaalta Pena ei ole varsinainen kouluhevonen eli kisatessa ei kovin korkealle voi tähdätä (vaikka eipä kyllä ratsastajien taitojen perusteellakaan...). Nooh, eiköhän aika tuo tähänkin asiaan vastauksen!

Viime postauksissa olleet ongelmat liikkumisessa ovat takana, ilmeisesti uudet kengät muuttivat jalan asentoja hiukan (tai sitten Pena oli riehunut tarhassa, tai lihakset olivat jumissa, tai...), mutta muutaman päivän epätasaisemman liikkumisen jälkeen Pena palasi normaaliksi. Hyvä niin!

Mies kävi tässä välissä hyppäämässä yhdet oman seuran estekisat luokissa 60 ja 80cm. Liitteenä kuva yhdestä loikasta. Pena oli kyllä selkeästi hämillään matalista esteistä, vaikka juuri tässä kuvassa ei siltä näytä. Ihan hyvin sinänsä meni, mutta ei varmaan liene yllätys, että Pena jäi ajasta poneille melkoisesti :)

Meidän ratsatustyylimme tuntuvat eroavan melkoisesti ja Pena tuntuu olevan aina miehen ratsastuksen jälkeen minulle kuuro. Ilmeisesti tappijalat ja pitkät koivet antavat hyvin erilaisia apuja... Pena on ollut käytännössä aina yhden ihmisen hevonen ja hän tuntuukin olevan aina hiukan pihalla siitä miten pitäisi reagoida erilaisiin ratsastajiin. Toisaalta Penan tapauksessa se lähinnä tarkoittaa sitä, että hän veltostuu eikä tee oikein mitään. Mieluummin silti se kuin hulluna eri suuntiin poukkoileva heppa :) Viime ratsastuskerrat ovat siis tuntuneet melkoiselta takkuamiselta, mutta olen myös ratsastanut muutaman kerran muilla hevosilla ja huomannut tajunneeni ratsastuksessa jotain. Esimerkiksi istun paremmin sekä osaan pidättää nykyään myös istunnalla, olen myös saanut perustuntiheppoja kuolaimelle, joka ei ole helppo homma. Aiemmin keväällä aloitettu kuntoprojekti on varmaan myös auttanut, sillä vaikka vatsalihasten teko on välillä unohtunut, on paino pudonnut ja keskivartalo kiinteytynyt. Siitä ei voi olla haittaa! Kesäksi suunnittelin ehdottavani miehelle vuoroviikkoja, niin saisimme tasaisesti ratsastuksia ja toisaalta heppa olisi useamman ratsastuksen yhden ihmisen alla. Saas nähdä kuinka ehdotus otetaan vastaan...

Muuten Penan elämään kuuluu aika hyvää, kesä on tullut ja hän on päässyt nauttimaan vihreästä hiukan. Laitumelle Penaa ei uskalleta laittaa, sillä hän ei ole siellä koskaan ollut ja luultavasti söisi itsensä hengiltä :) Myöskään öitä Pena ei ole ollut koskaan ulkona ja sitä houkuttelisi itseäni eniten kokeilla. Penallahan on sisällä piehtaroinninestovyö, sillä hän on jäänyt edellisessä elämässään useammankin kerran karsinaan jumiin. Itsestäni se tuntuu kidutukselta, mutta kun pitää valita mahdollinen kuolema/loukkaantuminen tai vyö, valitsen toki mieluummin vyön. Jos Pena olisi ulkona yöt, ei vyötä tarvitsisi tietenkään pitää ja niin heppa kuin täti olisivat tyytyväisempiä :) Eiköhän sitä vielä kokeilla...

Entinen omistaja kävi katsomassa hevosenhoitajansa kanssa Penaa ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Polle on kuulemma oikein hyvinvoivan näköinen. Penan reaktio oli jännä; hän hämmästyi ja tuntui ajattelevan "onko tämä totta?", sen jälkeen hän oli todella huolestuneen näköinen, kun ex-omistaja katosi hetkeksi karsinan oven taakse ja ilostui, kun tämä astui sisälle karsinaan. En ollut koskaan ajatellut hevosten näyttävän tunteitaan noin selkeästi, mutta tuosta reaktiosta ei voinut erehtyä :) Jotenkin silti olin aistivani, tai ainakin haluan niin uskoa, että Pena oli ensimmäisten reaktioiden jälkeen hiukan hermostuneen ja jännittyneen oloinen, ja seuraavana päivänä normaalia "ystävällisempi" minulle.  Tuntui kuin hän olisi halunnut viestiä olevansa tyytyväinen tähän elämään, tähän paikkaan.

Tallille on syntyneet varsat (kaksi tammaa) tuntuvat olevan Penalle tärkeitä. Alkuun hän oli aivan ihmeissään, mutta nyt seuraa kiinnostuneena isomman (noin kuukauden vanhan) varsan ulkoiluja. Toissapäivänä olin laittamassa Penaa kuntoon ratsatukseen, kun varsa palasi emänsä kanssa sisälle talliin. Pena oli karsinastaan aivan huippukiinnostunut varsasta ja höristeli turpa pitkällä <3 Kotiutumisesta varmaan kertoo myös se, että Pena on alkanut ottaa kontaktia enemmän muihin hevosiin, vaikka häntä yksin tarhataankin.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Välineurheilua

Tällä kertaa tätiratsastajan uudet popot aiheuttivat päänvaivaa :) Sain vihdoin hankittua itselleni ihan oikeat nahkasaappaat, kun tähän asti olin käyttänyt pääasiassa chapseja ja talvella ihan normaaleja talvisaappaita. Ne olivat alkuun tosi jäykät, joten käytin niitä ensin kotona muutamia kertoja ja vasta eilen uskaltauduin ratsaille. 

Kylläpä alku oli hankalaa! Pena oli tahmea kuin lahna ja lisäksi kenttä ui vedessä (kunnon ukkoskuuro aiemmin), eikä Pena hienona heppana tahtonut kastella jalkojaan :) Lopulta kuitenkin onnistuin käyttämään jalkojani, jotka olivat saappaiden ansiosta alussa kuin toisen henkilön ja sain Penan menemään loppuraveissa hyvää ja ilmavaa ravia. Samalla hoksasin, että olen aiemmin käyttänyt pohkeitani hiukan väärin (ilmeisesti), sillä uusilla saappailla pohkeet menivät ihan eri tavalla läpi ja jalkani oli eri asennossa. Innolla odotan ensi kertaa!

Koska kenttä oli ihan kurainen ja Pena sen mukaisesti kurassa päätin tunnin jälkeen pestä hänet. Vesi pesupaikalle tulee kesällä läheisestä lammesta ja on aika kylmää. Tästä Pena ei tykännyt ja vatsa nousikin noin viisitoistasenttiä ylöspäin masua pestessä :) Vatsalihakset siis löytyy!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ongelmia paratiisissa

Juuri kun pääsin hehkuttamasta kuinka ihanasti ratsastus on mennyt ja kuinka hienosti Pena liikkui uusilla kengillä, on hän liikkunutkin viime torstaista asti hiukan epätasaisesti. Ero ei ole suuri, enkä ole osannut katsoa mistä epätasaisuus liikkeissä johtuu, mutta aivan tasainen etenkään ravi ei ole. Pena ei kuitenkaan onnu eikä näytä kipeältä, joten olemme vain tyytyneet toistaiseksi vain tarkkailemaan tilannetta. Todennäköisin syy muutokseen olisi kengityksessä, vaikka ensimmäinen reaktioni siitä oli vain positiivinen. Kengittäjä oli kuitenkin uusi, kengät hiukan suuremmat ja ehkäpä kavion asento on nyt hiukan erilainen?

Tilannetta seurataan....

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Uudet popot

Ihan pakko kirjoittaa lyhyesti kuinka tyytyväínen olen eiliseen ratsastukseen! Maanantai-iltana keskityin kunnolla tuntuman löytymiseen ja eteenpäinmenemiseen, ratsastin aika pitkään ja vaadin Penalta omaa normaalia enemmän. Ja kyllä hän vaikuttikin tyytyväiseltä :) Eilen ratsastus meni hienosti alusta saakka ja lopputunnista Pena oli oikein menevä ja kaula rentona kuolaimella. Ainoastaan oikea laukka oli taas hiukan hakemista, mutta siinä ei auta muu kuin kova harjoittelu. Ongelmana ei todellakaan ole hevonen vaan epätasapainossa kyydissä keikkuva ratsastaja...

Uudet kengät tekivät ilmeisesti hyvää, sillä Pena ei ollut ollenkaan niin arka jaloistaan kuin aiemmin, ei kompuroinut eikä "ontunut" kivistä. Ero oli aika pieni, mutta kuitenkin sen tunsi. Tuntui siltä, että hän oli paljon tyytyväisempi ratsastukseen kuin pitkiin aikoihin. Ihanaa!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Elämän kiertokulku

Aikaa on taas vierähtänyt eikä mitään maata mullistavaa ole kerrottavana. Miehen kanssa olemme "kinastelleet" ratsastusvuoroista, meillä pitäisi siis olla toinenkin hevonen :) Kovin montaa kertaa en ole ollut ratsastamassa Penalla sitten viime päivityksen, mutta tallilla käyn päivittäin. Penan elämään kuuluu hyvää, kevät on täällä ja Pena on päässyt nauttimaan vihreistä herkuista sen verran kuin niihin ylettyy aidan alta. Masu on taas pyöristynyt eli heiniä pitää hiukan vähentää, tuntuu tuo rehunkäyttö olevan aika kohdillaan... ;)

Viime perjantai oli tallilla melkoinen, sillä juuri ennen perinteisen ratsastustuntimme alkua tallin vanhin hevonen lopetettiin. Tilanne oli sinänsä miellyttävä, ettei tamma ollut vielä kovin sairas (ell. antoi kuitenkin elinaikaa vain muutaman päivän maksimissaan) ja ehdimme hänet hyvästellä kunnolla. Itkuhan siinä meinasi tulla, vaikka toisaalta tiesimme kaikki tämän olevan se paras ratkaisu. Laitoimme hevoset kuntoon ja menimme kentälle odottelemaan opettajaamme, tallin ja hevosen omistajaa, joka sanoi pitävänsä tunnin kuitenkin normaalisti. Ehdimme tehdä alkuverkat ja hiukan pohkeenväistöjä, kun tallilta juoksi tyttö kertomaan ilouutisen: kantava tamma aloitti varsomisen! Jäimme siis jälleen yksin kentälle ja yritimme ratsastella omatoimisesti, ajatusten ollessa jossain muualla... Kun pääsimme takaisin tallille, oli vastassa suloinen pieni tammavarsa, joka harjoitteli pystyynnousemista <3 Vanha elämä päättyi ja uusi alkoi, täsmälleen tunnin sisällä.

Varsa on Penan viereisessä karsinassa ja Pena oli selkeästi lauantaina ja sunnuntaina hiukan stressaantunut, varmaankin ihmisistä, joita tallilla kävi. Tänään Pena oli kengityksen ajan karsinan edessä ja näki varmaankin ensimmäistä kertaa elämässään varsan, niin hauska ja huolestunut ilme hänellä oli!

Kengitys meni muuten hyvin, Pena ei temppuillut yhtään; ei heijannut itseään eikä nuollut kengittäjää kuten aiemmalla kertaa. Etujalkoihin laitettiin nyt hiukan isommat kengät, jotta kavio hiukan levenisi ja kasvaisi kannasta ja takajalkoihin kenkä tuli myös hiukan leveämpänä. Penallahan on kokoonsa nähden tosi pienet kaviot, joten pieni kasvatus ei tekisi haittaa. Saksalaisia ratsuja seuranneena näyttäisi olevan hyvin tyypillistä siellä, että kaviot pidetään pieninä isoillakin hevosilla. Asiasta en ymmärrä niin paljon, että tietäisin miksi :) Nyt sitten jännitetään pysyvätkö isommat kengät jalassa!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ruutitynnyri

Kylläpäs aika menee nopeasti, kun on hauskaa! Sitten viime päivityksen olemme nauttineet ihanasta kevätauringosta, käyneet Pakarisen Helkyn valmennuksessa ja vain ratsastelleet. Mies on ominut useita vuoroja itselleen ja minä olen välillä käynyt ratsastamassa tallin muillakin hevosilla. Tekee varmasti ihan hyvää, mutta on se oma vaan oma eikä nuo kerrat ole olleet mitenkään mieltäylentäviä, vaikka jotain olen selvästi oppinutkin.

Helkyn valmennus tuli hyvään aikaan, sillä olin ollut edellisenä sunnuntaina Rosalien valmennuksessa sekä samalla viikolla fysioterapeutilla. Fysiossa hahmotin aika hyvin suurimman ongelmani eli pienen lantionliikkeen vasemmalle painonsiirrossa oikealle. Tunnilla keskityimme erityisesti siirtymiin, jotka ovat Penan kanssa se miellyttävin tehtävä sikäli, että niillä hänet saa hienosti kuulolle. Ja juuri siirtymien hinkkaaminen on se tällä hetkellä kriittisin asia ratsastuksessani (ainakin omasta mielestäni), sillä Pena on aika halukas vain laahustelemaan tekemättä kunnolla töitä. Valmennus pidettiin kentällä, jossa ratsastin ensimmäistä kertaa Penalla (mies oli kyllä ratsastanut viikolla kahdesti) ja sainkin keskittyä alussa saamaan Penan huomion täysin itselleni, pihalla olleet muut hevoset yms. kiinnostivat ajoittain enemmän. Mutta selvisimme ilman säpsyilyä tai kyttäilyä, mikä oli hienoa! Teimme paljon lyhyitä siirtymiä käynnistä raviin ja ravista laukkaan, joissa Helkky kannusti saamaan hevosiin sellaisen fiiliksen kuin istuisimme ruutitynnyrin päällä, joka räjähtää pohkeita antaessa. Mielikuva auttoi ja huomasin saavani ajoittain Penan oikeasti liikkeelle ensimmäisestä pienestä merkistä. Laukannostoissa keskityin täysillä ja sain pari kertaa laukan ilman pohjeapuja, pelkällä istunnalla! Mieletön fiilis, näinkö helppoa se voisi olla!

Seuraavalla viikolla yhden tunnin tavoitteena oli tehdä kunnon alkuverkka ja suorittaa yksin helppo B3 -rata muiden ollessa viereisellä pikkukentällä. Tästä iski paniikki, en ole koskaan kisannut eikä suunnitelmissani ole kisata. Minulla ei ole hajuakaan kuinka tehdä alkuverkka tai mitä kuuluu rataan, kävimme sitä kyllä läpi, mutta en muista jollen voi visualisoida rataa päässäni. En siis muistanut rataa, vaikka eihän se nyt niin vakavaa ollut :) Tunti kesti normaalia kauemmin ja ilmeisesti tilanne oli Penan mielestä riittävän kisamainen, joten sain yllättyä positiivisesti innokkaasta hepastani radalle mentäessä. Etukäteen pelkäsin, että radan ratsastaminen menee hirvittäväksi potkimiseksi, kun tahmea polle ei suostu ravaamaan tai laukkaamaan, mutta jouduinkin pidättelemään innokasta. Jo pelkkä käynti tuntui siltä, että istuisin ruutitynnyrin päällä, ihanaa! Tuon saman fiiliksen kuin saisikin aina ratsastukseen ja löytäisi vielä ne hienosäätönappulat, niin kyllä olisi helppoa! Rata meni odotetusti aika sähläämiseksi, mutta kokonaisuudessaan tilanne oli avartava; meidänkin tahmatassu osaa olla allani herkkä ja menevä, kun tilanne on oikea.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Terveisiä terapeutilta

Aamulla oli se paljon odotettu fysioterapeutin vastaanotto, johon kimmokkeen sain hevosmessuilta. Kävin siellä juttelemassa ja tekemässä pieniä testivenytyksiä, joihin kommentoitiin "sinun kannattaisi varmaan tulla ihan vastaanotolle" :) Eli varasin ajan heti viime viikolla messujen jälkeen.

Kertasin alussa suurimman ongelmani; oikean puolen lonkka on jäykkä enkä saa apuja kunnolla perille. Hevosen selässä istun selkä notkolla, samoin toki kuin kaikessa muussakin ja lapaluiden väli on aina jumissa. Fysioterapeutti katsoi minua hetken ja totesi heti näkevänsä ongelmakohdat. Hienoa... Aloitettiin siitä, että seisoin normaalisti jolloin sain käskyn joustaa polvista ja laittaa painoa enemmän varpaille, kääntää lantiota hiukan taaksepäin (eli notkoa pois selästä) ja avata rintakehää, samalla kallistuen hiukan eteenpäin. Minusta tuntui, että kaadun nenälleni, mutta vasta nyt seisoin kuulemma oikeasti suorassa. Sitten siirryin makaamaan pöydälle, jossa fysioterapeutti paineli, väänteli ja käänteli, huomasi suurta kireyttä lapaluiden välissä (yllätys!) ja yliliikkuvutta alaselässä. Aikaisemmin luulemani jumituskohta alimpien kylkiluiden kohdalla alaselässä ei ollutkaan jumi, vaan siitä kohtaa selkäni liikkuu eniten, ja on siksi kipeä. Todellinen jumitus on ylempänä ja alempana, ja minun pitäisi oppia käyttämään selkääni kokonaisuutena, ei vain yliliikkuvasta kohdasta. Pieni rakenteellinen muutos alaselässä on, josta notko selässä johtuu. Se ei kuitenkaan oikeuta ihan niin suureen notkoon kuin mihin olen tottunut.

Kireys oikeassa lonkassa puolestaan johtuu lonkkanivelestä, jota en pysty luultavasti itse venyttelemään mitenkään, sillä ilman huolellista apua (toista ihmistä siis) luultavasti venyttelen vain niitä jo muutenkin liikkuvia lihaksia ja niveliä. Venyttelystä ei kuitenkaan ole haittaa ja fysioterapeutti suosittelikin pakaroiden ja lonkankoukistajien venytyksiä. Ja kun kysyin mitä voisin tehdä kotona, oli vastaus tyly: "keskity saamaan keskivartalon eli vatsan lihakset kuntoon" :)

Satulatuolissa istuessa ja siinä painonsiirtoja eteenpäin tehdessämme tajusin mistä ongelmat hevosen selässä johtuu. Siirtäessäni painoa vasemmalle, siirrän painon oikeasti vasemmalle istuinluulle, reidelle ja varpaille, mutta oikealle siirtäessä, siirsin ylävartaloni kyllä, mutta todellisuudessa lantioni teki hassun kiepauksen ja paino siirtyi vasemmalle istuinluulle. Eipä ole ihme, kuka hevonen nyt tuollaisia apuja osaisi lukea! Kun kiinnitin asiaan todella huomiota, sain painon siirtymään myös oikealle istuinluulle. Tätä pitää nyt harjoitella kotona ja paljon, sillä jos ongelmia on tasaisella tuolilla istuessa, kuinka moninkertaisesti vaikeampaa painonsiirto on liikkuvan hevosen selässä...

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kuntoprojekti

Perjantaina oli taas normaali ratsastustunti, mutta tällä kertaa mukana oli vain kolme, joten ratsastaminen oli tosi kivaa kun ruuhkaa maneesissa ei ollut. Koko tunti mentiin reippaasti väistöjä käynnissä ja ravissa ja laukkaa väleissä. Pena meni ihan kivasti ja oli jopa hikinen, sitä ei tapahdu usein!

Lauantaina piti miehen ratsastaa, muttei sitten halunnutkaan ja minä ajattelin reippaana tyttönä hiukan kävelyttää Penaa kevätpäivän kunniaksi. En ottanut huomioon yhtään, että vaikka muuten olikin ihana ja aurinkoinen päivä, tuuli oli kuitenkin hetkittäin todella kova. Niinpä rentouttava maastokävelytys ei ollut kovin rentouttava :) Käytiin vain lyhyen matkan päässä pellon reunalla ja palattiin takaisin Penan stepatessa rinnalla hermostuneesti. Kävelytin Penaa sitten vielä maneesissa, joka menikin ihan hyvin, mutta poislähtiessä Penalla oli ilmeisesti muut suunnitelmat ja kääntyi pukitellen ovelta pois. On tuo vaan niin hauska, kun "pahinta" mitä herra tekee on se steppailu ja pieni sinkoilu "koska olen koulutettu hevonen en voi lähteä, vaikka mieli tekisi"-tyyliin.

Sunnuntaina iltapäivällä olikin Rosalie Kivitien valmennus, ensimmäistä kertaa. Masentavaa kuinka kaikki valmentajat kiinnittävät ensimmäisenä huomionsa lantion asentooni, jonka tiedostan kyllä hyvin itsekin, vaikken sille mitään pysty tekemään, vielä. Minullahan on aika jäykkä lantio juuri siihen suuntaan kuin hevosen selässä pitäisi olla, vaikka muuten lantio on hyvinkin joustava. Tästä aiheutuu selän notko, joka entisestään pahentaa istunnalla ratsamista ja vaikuttaa myös yläselän lihaksiin kipeyttävästi. Koko istunta helpottuisi ja pohkeiden käyttö paranisi, jos onnistuisikin avaamaan lantiotani niin, että istuisin kunnolla istuinluilla enkä notkistaisi alaselkääni. Heiskasen Hanna onnistui minut kerran vääntämään suht hyvään asentoon, mutta siihen en yksin pääse eli helpommin sanottu kuin tehty...

Rosalie kunnostautui erityisesti sanomalla (aika usein) "vatsa sisään!" ja tästä päätinkin ryhtyä kuntokuurille! Hevosen omistajana ilmeisesti liikkumiseni on lisääntynyt, sillä paino on tippunut muutaman kilon ja aiemmin tiukat farkut löystyneet. En ole tehnyt mitään muutoksia ruokavalioon tai muuhun liikkumiseeni, mutta nyt ajattelin kiinnittää niihinkin enemmän huomiota. Ja jo heti illalla kotiin tultuani venyttelin kunnolla lonkkia ja tein vatsalihasliikkeitä. Kesällä olen huippukunnossa! Haastavinta oli löytää venytysasentoja, jossa pääsisin oikeasti käsiksi siihen pisteeseen lonkan sisällä, oikealla puolella, joka kinnaa eniten. Ehkäpä huominen fysioterapeuttireissu auttaa ongelmaan. Siitä siis lisää ensi kerralla.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Pulskapallero

Perjantain valmennus peruuntuikin ulkopuolisen valmentajan sairastuessa ja tilalle tuli normaali tunti. Ihan kiva sinänsä, mutta perustunti tuntuu olevan Penalle auttamatta liian lyhyt. Tällä kertaa tilannetta vaikeutti varmasti myös miehen ehdoton vaatimus päästä ratsastamaan päivällä, perjantaina Penalla olikin siis kaksi ratsastusta ja asenne toista tuntia kohti ei ihan kohdillaan. Eli ei tätä lisää :) Ratsastaessa Pena oli melko laiska ja hiukan jäykkä. Laukannostot eivät oikein onnistuneet ja apuun piti ottaa raippa, jolla sain aikaiseksi hienon pukkilaukan. Muutaman siirtymisen jälkeen ravi alkoi olla ravia eikä hölkkäilyä ja pientä innostuneisuutta oli ilmassa. Ja sitten tunti loppuikin ja siirryttiin loppukäynteihin.

Koska käytännössä on mahdotonta saada yksityistunteja tai pidempiä valmennuksia säännöllisesti ja koska oma ratsastustaito ei ole riittävää pelkästään yksinratsastukseen, on tunneilla käytävä. Pitääkin siis itse opetella ratsastamaan entistä tehokkaammin heti alusta saakka, jotta saan Penan kuulolle ja lämpenemään.

Sunnuntaina mies halusi hypätä esteitä ja menin auttamaan. Siinä menoa katsellessa tajusin Penan pulkistuneen vatsanseudulta, viikon aikana! Sovimme, että Pena laitetaan "laihikselle" eli heinää annetaan pikkuisen vähemmän päivällä, ilmeisesti ruokintaa oli sittenkin lisääntynyt uudessa kodissa. Tiistaina pääsin itse vihdoin taas ratsastamaan ja hain Penan tarhasta, josta herra ei olisi millään halunnut tulla pois. Heinä tuoksui liian hyvältä aidan toisella puolella eikä huutelut heinätarjoilusta karsinassa menneet perille... Karsinaan kuitenkin päästiin ja Penalla meinasi mennä hermot, kun en antanut hänen heti iskeä kiinni heinäkasaan (ja jyrätä minua samalla). Sen verran kunnioitusta on, että vaikka tämä oli kova paikka, hän pysyi erossa heinistä suht helpolla ennenkuin annoin luvan. Suitsien laiton jälkeen raukka meinasi vielä tukehtua heinätuppoon, joka oli pakko tunkea suuhun ennen maneesille lähtöä (johon käveltiin lopulta turpahihnat auki). Maneesissakin Pena hauskuutti, kun menimme omenaa syövän opettajan ohi, Pena veti täysstopin, kuin ajatellen omenan olevan hänelle tarkoitettu. Länkkäripohkeilla pääsin vaivoin jatkamaan matkaa :)

Tiistaina oli ihan peruskoulutunti. Koska mitään tarkkaa tuntiohjelmaa ei tällä kertaa ollut, sain esittää toiveen kunnon alkuverkasta. Tällä kertaa keskityin kunnolla ja sain Penan lämpenemään ja avuille suht helpolla, joten eiköhän se tästä! Laukankin sain nousemaan ja suurimman osan tunnista sain pidätellä innokasta heppaa. Ihanaa!

Viikonloppuna Tampereella olleet hevosmessut auttoivat selvästi myös omaan ratsastukseen, sillä mm. Kyran valmennusnäytöksestä sain yllättävän hyvin vinkkejä. Näistä tärkein oli oivallus laukasta. Yksi hevosista oli hyvin paljon Penan kanssa samanoloinen ja laukkaa joutui hiukan ratsastamaan enemmän. Kyra kiinnitti heti huomiota siihen, että ratsastaja käytti liikaa sisäjalkaa, sillä sisäjalalla annetaan vain impulssi laukan nostoon tai vaihtoon ja ulkojalalla ratsastetaan eteenpäin. Aika itsestäänselvyys, mutta en ollut ikinä kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota! Ja nyt kokeilin; nostin laukan ja käytin vain ulkojalkaa, sisäjalan ollessa rentona ja Pena meni :)

Pientä pulkistumista huomioimatta Penan kotiutuminen on mennyt huippuhyvin. Hän on ottanut lungisti uuden paikan kodikseen, ei kyttäile tai säpsyile, syö ja juo hyvin ja ulkoilee mielellään. Alkuun olin huolissani miten herra B reagoi tallin ihmisvilinään, kun on aiemmin elänyt hyvin rauhallisessa yksityistallissa, mutta mitään stressaantumista ei ole huomattavissa. Yleensä hän nuokkuu tyytyväisenä karsinassaan, tai syö. Tämän viikon Pena on ollut hiukan äksympi, mutta pieniä merkkejä lukemalla se johtuu ennen kaikkea ruuasta, jota tarjoillaan hänen mielestään aivan liian vähän :) Aiemmassa elämässä Pena oli kuulemma reagoinut usein aamuisin hiukan turvonneilla jaloilla, mutta vaikka tällä viikolla on mies hypännyt suht paljon (onhan meidän käyttö silti tosi kevyttä edelliseen verrattuna) ei ole mitään turvotusta ollut huomattavissa, ei edes aamuisin. Luultavasti maneesin pohja on pehmeällä hiekalla jalkaystävällisempi.

P.S.
Perheemme pulskapallero on muuten pojan hauskanpyöreä pehmolelu, ei suinkaan Pena :)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kotielämää

Vierähtipäs viikko nopeasti! Viime perjantaina oli taas miehen vuoro ja lauantaina Pena muutti "kotiin". Itse kärvistelin viikonlopun messuilla työn puolesta ja olin huolissani miten kaikki sujuu. Hyvinhän tietenkin kaikki sujui, itselläni taisi olla niitä ongelmia eniten :)

Sunnuntaina mies kävi ratsastamassa ja omi vielä muutkin alkuviikon päivät itselleen. Ratsastaessa Pena oli ollut hiukan pinkeänä ja nähnyt mörköjä vähän joka paikassa, mutta tilanne on rauhoittunut päivä päivältä. Karsinassa Pena oli hyvin oma itsensä eli rauhallinen, vaikka sunnuntaina tosin oli ollut normaalia säpsympi. Minä kävin alkuviikon vain ihastelemassa ja silittelemässä Penaa iltaisin ja Pena oli hyvin oma itsensä; tarjosi kaulanalustaa rapsutettavaksi ja nuokkui silmät kiinni silittäessä <3

Vihdoinkin tänään pääsin myös minä ratsastamaan ja ajattelin ottaa ensimmäisen kerran varman päälle. Laitoin Penan kuntoon ja kävellessä maneesille tein muutaman pysähdysharjoituksen. Saavuin maneesille juuri edellisten lopettua eli jäimme hetkeksi kaksin, maneesin ovi auki. Päätin taluttaa Penaa niin kauan kuin saisimme seuraa, samalla ajattelin huomaavani paremmin "mörkökohdat" eli paikat, joissa pitäisi olla tarkkana. Yllättäen Penalla ei tuntunut niitä olevan, sillä ainoat reaktiot aiheutti avonainen ovi ja tarhoista kuuluva orien huutelu (joka välillä pelästytti myös minut...). Ratsastaessa tilanne ei muuttunut, mutta kyllä Pena sentään kerran säikähti. Lunta tippui katolta tms. ja piti aika yllättävän äänen, jolloin Pena "nousi pystyyn", joka siis tarkoittaa kuin seinään pysähtymistä, päännostoa ja pienenpientä takajaloille nousua. Ei pahaa siis.

Keskityin ratsastuksessa ihan peruseteenpäinratsastukseen, en yrittänyt koota enkä tehdä muutenkaan mitään erikoista. Pena oli aavistuksen reippaampi kuin aiemmin tai sitten minä opin viime tunnista jotain jalkojen käytöstä. Huomasin jälleen kerran kuinka paljon teen kaikkea pientä liikaa, Pena hidasti kun puristin polvilla ja kun keskityin rentouteen, Pena rentoutui ja liikkui hyvin. Sain jopa muutettua ravin liikettä isommaksi pitkillä suorilla (tai siltä se ainakin selässä tuntui!) ja selän mukaan liikkeeseen, kaulan ollessa rentona. Seuraavalla kertaa voidaan lähteä jo kokoamaan enemmän, kun saatiin eka kerta alta pois :)

Saimme katsojan maneesiin ja päätin, että meidän kannatti lopettaa siihen. Pena oli hiukan epäileväisen näköinen, olin jo ratsastunut noin tunnin ja ratsastus oli mennyt hyvin eli tähän oli hyvä lopettaa. Toinen ratsukko vielä jäi, joten avasin oven itse ja kävelimme tallille. Pena oli kuin enkeli, ei pienintäkään säpsyilyä vaikka oli selvästi hiukan "kuumunut". Ihana Pena!

Huomenna sitten valmennukseen, kivaa!

torstai 31. maaliskuuta 2011

I'm in love...

Keskiviikoksi olin sopinut jälleen valmennustunnin Hannan kanssa ja kerroin tunnin toiveeksi laukannoston harjoittelun. Se on meillä ollut se vaikein juttu alusta saakka, sillä pyörivyyttä on ollut vaikea saada. Tunnin aloitimme taas istuntaharjoituksilla; istuin satulassa jalat etukaaren päällä ja yritin löytää "rengasta", jonka päällä istua. En siis perinteiseen tapaan istuinluita vaan laajemmin takapuolta :) Tämä mielikuva selvästi auttoi minua, sillä hoksasin paremmin millä osalla minun pitää satulassa istua. Hanna talutti minun keikkuessa kyydissä, tavoitteena oli löytää se maaginen rengas ja oppia käyttämään keskivartalon lihaksia liikkeen mukana pysymiseen. Jonkin ajan kuluttua sain laskea oikean jalkani alas ja kävelimme jälleen, harjoituksen tarkoituksena oli venyttää jalan lihaksia lonkasta saakka. Hetken päästä sain laskea toisenkin jalan ja pian Hanna taas liikutteli jalkojani ja asetteli ne jalustimiin. Kylläpä jalustimet tuntuivat lyhyiltä! Ohjeeksi sain pysyä siinä asennossa, johon lantio asettui harjoituksen aikana vaikka se tuntuisi kuinka hölmöltä tahansa. Ja sehän tuntui, teki niin kovasti mieli kääntää lantio tuttuun asentoon hiukan etukenoon. Lähdin ensin käyntiin, sitten raviin ja mikä uskomaton fiilis! Tunsin istuvani syvällä satulassa, jalat polvista rentoina ja pystyin käyttämään pohkeitani aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tätä lisää!

Tunnin tavoitteena oli siis laukannostot, mutta niitä harjoittelimmekin herkistämällä hevosta avuille. Tein ensin siirtymiä käynnin ja ravin välillä ja tempon vaihteluita kummassakin askellajissa. Välillä siirtyminen oli vain yhden askeleen verran eli käytännössä vain mietin käyntiä ja sitten pyysin jo ravia. Sitten tein käynnistä pysähdyksiä ja peruutuksia ja kun se sujui, tein aktiivisen pysähdyksen ravista, peruutuksen ja ravisiirtymisen. Alkuun Penalla oli ongelmia hyväksyä peruutus, hän meni mielellään askeleen tai kaksi, muttei pidempään. Tuntui miettivän, että onko ihan pakko... Huomasin aika helposti vain olettavani hevosen lähtevän liikkeelle, kun myötään ohjista, ilman pohkeita. Kun panostin siihen, että käteni ovat rauhassa ja annan selkeät pohjeavut pääsimme tilaan, jossa minä määräsin miten mentiin ja missä kohdassa. Ja kun tämä saatiin kuntoon, asetin hevosen ja annoin laukka-avut, ja laukka nousi kuin itsestään! Olin sortunut siihen ansaan, että tein yksinkertaisesti liikaa ja siksi avut olivat epäselviä. Huomasin myös, että minulla ihan valtavasti tehtävää perusratsastuksen kehittämisessä. Siirtyminen hitaampaan askellajiin onnistuu todella helposti uloshengityksellä ja istunnalla, mutta ravin lisääminen ei oikein onnistu enkä myöskään osaa kunnolla tahdittaa ravia ilmavaksi. Toisaalta kyllä Pena on ensimmäinen hevonen, jolla olen edes hiukan ymmärtänyt mistä koko jutussa on kyse...

Paluumatka maneesilta sujui rauhallisesti, vaikka Pena oli hiukan "piukeana" ja tuulikin oli koventunut. Tien ylityksen jälkeen Pena käveli päristellen kaula pitkällä tallille saakka eikä edes vastaantulleet kaksi isoa koiraa saaneet reaktiota (tihentynyttä hengitystä erikoisempaa) aikaiseksi.

On tämä hassua, tämä hevosen omistaminen :) Vaikka ratsastushistoriani on lyhyt, olen ollut aika paljon erilaisten hevosten kanssa tekemisissä, mutta kuitenkaan en ole koskaan oikein päässyt luomaan kunnon suhdetta mihinkään hevoseen. Siksi on ollut ihanaa huomata kuinka helposti suhde Penaan on löytynyt ja kuinka helppo minun on hänen kanssaan olla ja lukea niitä pieniä merkkejä. Yhteistä taivalta on takana vasta pari viikkoa ja jo nyt osaan hänen ilmeistään ja hengityksestään lukea reaktioita (tämä siis maastakäsin) eikä vielä kertaakaan ole tullut yllätyksiä negatiivisessa mielessä. Päivä päivältä olen tyytyväisempi, että tiemme Penan kanssa kohtasivat. I'm in love!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pomo

Taas meni muutama päivä etten nähnyt Penaa, sillä keskiviikon maastoilusta vastasi ex-omistajan ystävä, torstain ratsastuksesta mies ja perjantain ratsastuksesta edellinen omistaja. Tiistaina Pena oli sen verran innoissaan, että totesin hänelle tekevän varmasti hyvää irroittelutunti eli hiukan vauhdikkaampi ratsastus. Ja koska itseeni en vielä luota riittävästi, pyysin Niinaa avuksi. Hän pysyy kyydissä kovemmassakin menossa :) Olivat kuulemma laukkailleet oikein kunnolla ja menneet koulua kangilla ja Pena oli ollut tosi tyytyväinen!

Lauantaina suuntasimme sitten tallille tytön kanssa. Päivä oli mitä ihanin ja ulkoilijoita sen mukaisesti eli matka maneesille oli mielenkiintoinen :) Pena oli ihan suht ok, mutta takanamme tullut pulkka oli tosi pelottava. Niinpä jäimmekin odottamaan tien reunaan ja pyysin heitä ohittamaan meidät, kuitenkin muutaman kymmenen metrin päässä tämä perhe tapasi tuttujaan ja jäivät juttelemaan. Nyt ohitettavana oli neljä koiraa, neljä aikuista ja lapsi pulkassa, tien toisella puolella vielä ratsastaja hevosensa kanssa ja koiran taluttaja. Melkoinen ruuhka! Penalla meinasi mennä hiukan pasmat sekaisin, mutta yllättävän hyvin jatkettiin matkaa. Tarkoituksena oli kummankin ratsastaa, mutta maneesissa ei ollutkaan muita ja Pena vaikutti hiukan säpsyltä, joten minä hyppäsin selkään. Ja kivaa oli! Matka tallille meni melko entiseen tapaan ihan ok, vaikka Pena olikin hiukan säpsy ja yhden kerran säikähti tosissaan pyöräilijää.

Viime sunnuntaina Penalla oli vapaapäivä ja maanantaina hänellä tuntui olevan ylimääräistä virtaa, joten ajattelimmekin kokeilla tämän viikon ilman vapaapäiviä. Onhan meidän ratsatus paljon kevyempää kokonaisuudessaan kuin mihin herra on tottunut aiemmin. Sunnuntaina siis suuntasimme tallille ja Pena oli taas oma itsensä, tyttökin siis uskalsi kyytiin ja hienosti menikin reilun tunnin. Oli ihana nähdä kuinka Pena oikein nautti; kaula pitkällä rennosti ravaili ympäri maneesia ja päristeli.

Takaisintulo onnistui ilman ongelmia ja tallilla se tapahtui: vein Penalle hiukan heiniä eikä Pena koittanut ottaa niitä minulta! Hevoseni silmissä olen siis pomo, ja se tapahtui näin helpolla!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tiedostamista

Yksityistunteja oli sovittu heti kaksi peräkkäisille päiville, jospa niin jotain jäisi paremmin mieleen :)

Eilisen harjoitukset oli menneet perille, Pena oli kuin uusi heppa, vaikka huomasinkin nyt paremmin kuinka tosi pienistä jutuista oli meidän rajojen hakeminen alkanut. Otin heti alusta saakka erilaisen asenteen ja olin tiukempi vaatimuksissani, ja tulokset huomasi heti. Pena käveli nyt ensimmäistä kertaa maneesille ihan oikeasti rentona, ilman mörköjä missään. Menomatkahan ei koskaan ollut ongelma, mutta ei Pena ihan noin rentoutuneena ole aiemmin ollut eli hyvä!

Olin maneesilla hiukan ajoissa joten hyppäsin heti selkään ja aloitin käynnissä hakea kulmia. Hannan saavuttua ensimmäiseksi kyytiä saivat minun lonkkani. Eilen jo aloiteltiin jalkojen oikeiden asentojen löytymistä ja sitä jatkettiin tänään. Nyt tunne olikin selvempi ja tajusin toispuoleisuuteni; oikea jalka on jäykkä ja kireys lähtee lonkan alueelta heijastuen nilkkaan asti. Vaikka tiedostin selkeästi ongelman, en saanut jalkaa rentoutumaan millään. Hanna oli kannustava ja sanoi, että tiedostaminen auttaa jo pitkälle. Ehkäpä :) 

Venyttelyiden jälkeen tunti meni aikalailla kuin eilenkin, samaa neliötä käynnissä, ravissa ja laukassa. Haasteita toivat maneesin muut hevoset, joista taisi kaikki olla "lapsia" sekä kova tuuli ja katolta rojahtavat lumet, jotka eivät periaatteessa vaikuttaneet Penaan, mutta muiden hevosten reaktiot saivat herran hermostumaan hetkittäin. Kuitenkin selkeämmät apuni, niin maasta kuin selästäkin, auttoivat ja kaikki hiukan epäilyttävät tilanteet menivät iisisti ohi, mitä nyt hiukan hypähtelyjä oli.

Tällä kertaa keskityimme erityisesti oikean puolen harjoittamiseen ja vaikka jalka olikin kuin puupökkelö, sain pidettyä itseni suorassa ja avut hiukan paremmin läpi. Kun harjoitukseen otettiin mukaan pohkeenväistö, sain vihdoin Penan oikeasti kunnolla kuulolle ja reagoimaan jalkoihini. Pohkeenväistökin tuntui täysin uudelta liikkeeltä, kun väistätykseen riitti oikeasti vain pieni voimakkaampi pohjeapu, samalta kohtaa kuin normaalipohjekin. Näin ei ole onnistunut tuntihepoilla! Väistätyksen ansiosta myös kulmat onnistuivat ihan toisella tavalla kuin aiemmin ja Pena siirtyi paljon selkeämmin koko vartalollaan. Kun mukaan piti ottaa laukka, alkoi taas ongelmat eli alkuun laukka oli jolkottelua ja minä tein enemmän töitä kuin Pena :) Avuksi otin raipan ja vaikka koitin olla sillä kevyt, olin selkeästi tottunut kovempaan kuin Pena, joka lähti komeaan pukkilaukkaan. Mutta laukka saatiin kuntoon! Tästä viisastuneena jatkossa vain hipaisin raipalla, kun laukka meinasi hiipua kulmissa. Toiseen suuntaan ei apuja juurikaan tarvinnut käyttää, kun Pena oli niin innoissaan. Kerrankin tuli kunnon hiki, kummallekin!

Innostumisesta johtuen lähtö maneesilta piti ottaa aiempaa rauhallisemmin ja useammalla pysäytyksellä, mutta tienylitys onnistui ilman ongelmia. Jippii! Kovasta tuulesta johtuen Pena ei ollut niin rento, mutta selkeästi rauhallisempi kuin aiemmilla kerroilla. Pohdin illalla, että tämä taistelu on varmasti ollut todella hyvä käydä nyt, kun olemme vasta tutustumassa ja luomassa sitä meidän tapaa toimia. Nythän meillä ei ole ketään ulkopuolista auktoriteettia auttamassa kaikissa toimissa (apuja toki saadaan pyytäessä), joten hommat pitää saada toimimaan itse. Ja tätäkään tienylitystä ei olisi tarvinnut harjoitella "kotitallilla" eli olisimme saattaneet päästää tilanteen pahemmaksi huomaamatta. Nyt on ihan voittajafiilis, kyllä tämä onnistuu!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Johtajuutta

Tulihan se sieltä, eli johtajuusvääntö :)
Perjantaina oli taas miehen ratsastusvuoro (oli mennyt hyvin, vaikka Pena oli innostunut esteistä), lauantaina kävimme tytön kanssa ratsastamassa ja sunnutaina vaan muuten tallilla tsekkaamassa kaiken olevan ok eli Penalla oli vapaapäivä. Lauantaina kaikki meni muuten hyvin, mutta maneesilta takaisin kävellessä Pena oli liiankin keveällä askeleella ja kyttäilyfiiliksillä ja juuri tien ylityksen kohdalla ohiajava traktori ei tilannetta auttanut. Jälleen kerran, hengissä selvittiin, mutta toisaalta myös tajusin, että tähän on tultava muutos tai maneesilta tulemisesta tulee liian vaarallista meille kaikille.

Koska ongelmia ei yleisesti ottaen ole ollut maneesille mentäessä, lähdin luottavaisin mielin Heiskasen Hannan yksityistunnille tänä aamuna (jippii yrittäjyys!). Kerroin heti ennen tunnin alkua meitä kohdanneista haasteista ja sain tosi hyviä neuvoja pitää johtajuus itselläni ihan ratsastaessakin. Hanna sanoi, että selvästi Pena kyseenalaistaa minun johtajuutta, sillä hän on tottunut kovempaan "kuriin" ja tekemään enemmän töitä. Koska olen päästänyt hänet liian helpolla ratsastuksessa, on hänelle tullut mieleen etten ehkä olekaan se lauman johtaja. Hevosten elämä on Hannan sanoin "niin kovin mustavalkoista", siinä onkin tälle harmaan eri sävyihin tottuneelle tädille harjoittelemista :)

Tunti alkoi hyvin simppelillä harjoituksella ratsastaa neliötä käynnissä tötteröiden ympäri. Huomiota piti kiinnittää erityisesti laadukkaaseen käyntiin sekä kulmiin. Ennen kulmaa tuli pysähdys, asetus ohjan ja sisäjalan avulla kulmaan, jossa oli tärkeätä saada hevonen kokonaisuudessaan kääntymään, ei pelkästään kaulasta. Yllättäen (siis itsellenikin!) vasen kierros oli meille selkeästi helpompi, vaikka se on Penalle vaikeampi puoli. Jostain syystä oikeassa kierrossa kallistuin asetusta vaatiessani, tulin hitaammaksi ja Penan oli vaikeampi ymmärtää mitä haettiin. Tätä mentiin ensin käynnissä ja kun kulmat alkoivat sujua ok, otettiin pitkillä sivuilla ravisiirtyminen, josta pysähdys jne. Kun tämä alkoi sujua, otettiin koko neliö ravissa ja sitten laukassa. Ennen pelkkään raviin siirtymistä Hanna venytteli lonkkiani ja koitti saada jalkoja rentoutumaan. Koska Penalla on mielestäni huippuhelppo ravi istua, en huomannut kovinkaan suurta eroa paitsi, että Pena rentoutui silmin nähden ja päristeli. Jotain siis tapahtui!

Laukassa jouduin taas itse työskentelemään eniten, kun kulmissa meinasi aina vauhti hiipua ja laukka pudota ihmejolkotteluksi. Päästin ohjat pidemmiksi ja keskityin erityisesti sisäjalan käyttöön ja niin se laukka löytyi. Toiseen kierrokseen olikin enemmän hakemista ja siirtymisiä jouduttiin hinkkaamaan useamman kerran, jotta kunnon nosto onnistui riittävän usein peräkkäin. Laukkatyöskentely on siis se vaikein meille, mutta onneksi Penan kanssa harjoittelu on siinäkin helppoa.

Tunnin jälkeen Hanna tuli henkiseksi tueksi saattamaan meidät tien yli. Heti maneesin pihassa otettiin pysähdyksiä ja tajusin virheeni, olen usein antanut Penan astua yhden/kaksi askelta minun pysähdykseni jälkeen. En ollut tätä edes tajunnut, kun Pena oli kuitenkin jäänyt kohdalleni. Ensin siis harjoiteltiin pysähtymistä ja peruutusta, jos pysähdys ei onnistunut heti. Parin kerran jälkeen Pena taas huokaisi syvään ja päristeli kuin ajatellen että onpas kivaa, kun on pomo :) Tien ylitys meni hyvin, mutta tällä kertaa jäätiinkin odottamaan takaa suhahtavia autoja. Se oli Penan mielestä järkyttävää; ensin alkoi hengitys kiihtyä ja kun minä en antanut periksi juosta karkuun pääsi pieni vingahdus ja takajaloille nousu. Minä pidin pääni kylmänä ja pomon elkein käskin Penan rauhoittua, laskea päänsä ja olla paikoillaan. Sitten otettiin muutama askel ja pysähdys, peruutus, uusi pysähdys, joka onnistui ja jäätiin odottamaan autoja. Nyt reaktio oli paljon pienempi ja uusinnassa vieläkin pienempi. Näin huima edistys ja näin helposti! Kyseessähän ei tietty ollut Penalle mikään uusi tilanne, vaan ainoastaan uusi ihminen, joka oli antanut pienissä jutuissa periksi liian helposti ja siksi hänestä kelpaamaton johtajaksi. Hanna kääntyi takaisin ja me jatkoimme kaksin tallille, ilman ongelmia.

Pena oli tyytyväinen, kun pääsi kunnolla vertymään ja minä supertyytyväinen, kun sain paljon uusia eväitä itsenäiseen ratsastukseen. Näitä harjoituksia on helppo tehdä yksinkin ja toisaalta nämä ovat se perusta kaikille hienoimmille tempuille. Uskomatonta ajatella kuinka lyhyt aika Penan kanssa on opettanut minua; aiemmin olen ratsastanut pääasiassa tuntihevosilla, jotka ovat olleet toki hyviä, mutta toisaalta myös hyvin automaatteja. Pena ei anna mitään ilmaiseksi, mutta kun osaa pyytää oikein, hän tekee hienosti ja kyselemättä. Tällä hetkellä tuntuu, että ihan perusmatkustaminen (ei siis ratsastaminen) Penan kanssa on jo niin laadukasta, että unohdan itse vaatia enemmän. Ehkäpä tämän tunnin paras anti olikin se, että opin vaatimaan. Ja pitämään huolen, että vaatimukseni kuullaan.