torstai 31. maaliskuuta 2011

I'm in love...

Keskiviikoksi olin sopinut jälleen valmennustunnin Hannan kanssa ja kerroin tunnin toiveeksi laukannoston harjoittelun. Se on meillä ollut se vaikein juttu alusta saakka, sillä pyörivyyttä on ollut vaikea saada. Tunnin aloitimme taas istuntaharjoituksilla; istuin satulassa jalat etukaaren päällä ja yritin löytää "rengasta", jonka päällä istua. En siis perinteiseen tapaan istuinluita vaan laajemmin takapuolta :) Tämä mielikuva selvästi auttoi minua, sillä hoksasin paremmin millä osalla minun pitää satulassa istua. Hanna talutti minun keikkuessa kyydissä, tavoitteena oli löytää se maaginen rengas ja oppia käyttämään keskivartalon lihaksia liikkeen mukana pysymiseen. Jonkin ajan kuluttua sain laskea oikean jalkani alas ja kävelimme jälleen, harjoituksen tarkoituksena oli venyttää jalan lihaksia lonkasta saakka. Hetken päästä sain laskea toisenkin jalan ja pian Hanna taas liikutteli jalkojani ja asetteli ne jalustimiin. Kylläpä jalustimet tuntuivat lyhyiltä! Ohjeeksi sain pysyä siinä asennossa, johon lantio asettui harjoituksen aikana vaikka se tuntuisi kuinka hölmöltä tahansa. Ja sehän tuntui, teki niin kovasti mieli kääntää lantio tuttuun asentoon hiukan etukenoon. Lähdin ensin käyntiin, sitten raviin ja mikä uskomaton fiilis! Tunsin istuvani syvällä satulassa, jalat polvista rentoina ja pystyin käyttämään pohkeitani aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tätä lisää!

Tunnin tavoitteena oli siis laukannostot, mutta niitä harjoittelimmekin herkistämällä hevosta avuille. Tein ensin siirtymiä käynnin ja ravin välillä ja tempon vaihteluita kummassakin askellajissa. Välillä siirtyminen oli vain yhden askeleen verran eli käytännössä vain mietin käyntiä ja sitten pyysin jo ravia. Sitten tein käynnistä pysähdyksiä ja peruutuksia ja kun se sujui, tein aktiivisen pysähdyksen ravista, peruutuksen ja ravisiirtymisen. Alkuun Penalla oli ongelmia hyväksyä peruutus, hän meni mielellään askeleen tai kaksi, muttei pidempään. Tuntui miettivän, että onko ihan pakko... Huomasin aika helposti vain olettavani hevosen lähtevän liikkeelle, kun myötään ohjista, ilman pohkeita. Kun panostin siihen, että käteni ovat rauhassa ja annan selkeät pohjeavut pääsimme tilaan, jossa minä määräsin miten mentiin ja missä kohdassa. Ja kun tämä saatiin kuntoon, asetin hevosen ja annoin laukka-avut, ja laukka nousi kuin itsestään! Olin sortunut siihen ansaan, että tein yksinkertaisesti liikaa ja siksi avut olivat epäselviä. Huomasin myös, että minulla ihan valtavasti tehtävää perusratsastuksen kehittämisessä. Siirtyminen hitaampaan askellajiin onnistuu todella helposti uloshengityksellä ja istunnalla, mutta ravin lisääminen ei oikein onnistu enkä myöskään osaa kunnolla tahdittaa ravia ilmavaksi. Toisaalta kyllä Pena on ensimmäinen hevonen, jolla olen edes hiukan ymmärtänyt mistä koko jutussa on kyse...

Paluumatka maneesilta sujui rauhallisesti, vaikka Pena oli hiukan "piukeana" ja tuulikin oli koventunut. Tien ylityksen jälkeen Pena käveli päristellen kaula pitkällä tallille saakka eikä edes vastaantulleet kaksi isoa koiraa saaneet reaktiota (tihentynyttä hengitystä erikoisempaa) aikaiseksi.

On tämä hassua, tämä hevosen omistaminen :) Vaikka ratsastushistoriani on lyhyt, olen ollut aika paljon erilaisten hevosten kanssa tekemisissä, mutta kuitenkaan en ole koskaan oikein päässyt luomaan kunnon suhdetta mihinkään hevoseen. Siksi on ollut ihanaa huomata kuinka helposti suhde Penaan on löytynyt ja kuinka helppo minun on hänen kanssaan olla ja lukea niitä pieniä merkkejä. Yhteistä taivalta on takana vasta pari viikkoa ja jo nyt osaan hänen ilmeistään ja hengityksestään lukea reaktioita (tämä siis maastakäsin) eikä vielä kertaakaan ole tullut yllätyksiä negatiivisessa mielessä. Päivä päivältä olen tyytyväisempi, että tiemme Penan kanssa kohtasivat. I'm in love!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pomo

Taas meni muutama päivä etten nähnyt Penaa, sillä keskiviikon maastoilusta vastasi ex-omistajan ystävä, torstain ratsastuksesta mies ja perjantain ratsastuksesta edellinen omistaja. Tiistaina Pena oli sen verran innoissaan, että totesin hänelle tekevän varmasti hyvää irroittelutunti eli hiukan vauhdikkaampi ratsastus. Ja koska itseeni en vielä luota riittävästi, pyysin Niinaa avuksi. Hän pysyy kyydissä kovemmassakin menossa :) Olivat kuulemma laukkailleet oikein kunnolla ja menneet koulua kangilla ja Pena oli ollut tosi tyytyväinen!

Lauantaina suuntasimme sitten tallille tytön kanssa. Päivä oli mitä ihanin ja ulkoilijoita sen mukaisesti eli matka maneesille oli mielenkiintoinen :) Pena oli ihan suht ok, mutta takanamme tullut pulkka oli tosi pelottava. Niinpä jäimmekin odottamaan tien reunaan ja pyysin heitä ohittamaan meidät, kuitenkin muutaman kymmenen metrin päässä tämä perhe tapasi tuttujaan ja jäivät juttelemaan. Nyt ohitettavana oli neljä koiraa, neljä aikuista ja lapsi pulkassa, tien toisella puolella vielä ratsastaja hevosensa kanssa ja koiran taluttaja. Melkoinen ruuhka! Penalla meinasi mennä hiukan pasmat sekaisin, mutta yllättävän hyvin jatkettiin matkaa. Tarkoituksena oli kummankin ratsastaa, mutta maneesissa ei ollutkaan muita ja Pena vaikutti hiukan säpsyltä, joten minä hyppäsin selkään. Ja kivaa oli! Matka tallille meni melko entiseen tapaan ihan ok, vaikka Pena olikin hiukan säpsy ja yhden kerran säikähti tosissaan pyöräilijää.

Viime sunnuntaina Penalla oli vapaapäivä ja maanantaina hänellä tuntui olevan ylimääräistä virtaa, joten ajattelimmekin kokeilla tämän viikon ilman vapaapäiviä. Onhan meidän ratsatus paljon kevyempää kokonaisuudessaan kuin mihin herra on tottunut aiemmin. Sunnuntaina siis suuntasimme tallille ja Pena oli taas oma itsensä, tyttökin siis uskalsi kyytiin ja hienosti menikin reilun tunnin. Oli ihana nähdä kuinka Pena oikein nautti; kaula pitkällä rennosti ravaili ympäri maneesia ja päristeli.

Takaisintulo onnistui ilman ongelmia ja tallilla se tapahtui: vein Penalle hiukan heiniä eikä Pena koittanut ottaa niitä minulta! Hevoseni silmissä olen siis pomo, ja se tapahtui näin helpolla!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tiedostamista

Yksityistunteja oli sovittu heti kaksi peräkkäisille päiville, jospa niin jotain jäisi paremmin mieleen :)

Eilisen harjoitukset oli menneet perille, Pena oli kuin uusi heppa, vaikka huomasinkin nyt paremmin kuinka tosi pienistä jutuista oli meidän rajojen hakeminen alkanut. Otin heti alusta saakka erilaisen asenteen ja olin tiukempi vaatimuksissani, ja tulokset huomasi heti. Pena käveli nyt ensimmäistä kertaa maneesille ihan oikeasti rentona, ilman mörköjä missään. Menomatkahan ei koskaan ollut ongelma, mutta ei Pena ihan noin rentoutuneena ole aiemmin ollut eli hyvä!

Olin maneesilla hiukan ajoissa joten hyppäsin heti selkään ja aloitin käynnissä hakea kulmia. Hannan saavuttua ensimmäiseksi kyytiä saivat minun lonkkani. Eilen jo aloiteltiin jalkojen oikeiden asentojen löytymistä ja sitä jatkettiin tänään. Nyt tunne olikin selvempi ja tajusin toispuoleisuuteni; oikea jalka on jäykkä ja kireys lähtee lonkan alueelta heijastuen nilkkaan asti. Vaikka tiedostin selkeästi ongelman, en saanut jalkaa rentoutumaan millään. Hanna oli kannustava ja sanoi, että tiedostaminen auttaa jo pitkälle. Ehkäpä :) 

Venyttelyiden jälkeen tunti meni aikalailla kuin eilenkin, samaa neliötä käynnissä, ravissa ja laukassa. Haasteita toivat maneesin muut hevoset, joista taisi kaikki olla "lapsia" sekä kova tuuli ja katolta rojahtavat lumet, jotka eivät periaatteessa vaikuttaneet Penaan, mutta muiden hevosten reaktiot saivat herran hermostumaan hetkittäin. Kuitenkin selkeämmät apuni, niin maasta kuin selästäkin, auttoivat ja kaikki hiukan epäilyttävät tilanteet menivät iisisti ohi, mitä nyt hiukan hypähtelyjä oli.

Tällä kertaa keskityimme erityisesti oikean puolen harjoittamiseen ja vaikka jalka olikin kuin puupökkelö, sain pidettyä itseni suorassa ja avut hiukan paremmin läpi. Kun harjoitukseen otettiin mukaan pohkeenväistö, sain vihdoin Penan oikeasti kunnolla kuulolle ja reagoimaan jalkoihini. Pohkeenväistökin tuntui täysin uudelta liikkeeltä, kun väistätykseen riitti oikeasti vain pieni voimakkaampi pohjeapu, samalta kohtaa kuin normaalipohjekin. Näin ei ole onnistunut tuntihepoilla! Väistätyksen ansiosta myös kulmat onnistuivat ihan toisella tavalla kuin aiemmin ja Pena siirtyi paljon selkeämmin koko vartalollaan. Kun mukaan piti ottaa laukka, alkoi taas ongelmat eli alkuun laukka oli jolkottelua ja minä tein enemmän töitä kuin Pena :) Avuksi otin raipan ja vaikka koitin olla sillä kevyt, olin selkeästi tottunut kovempaan kuin Pena, joka lähti komeaan pukkilaukkaan. Mutta laukka saatiin kuntoon! Tästä viisastuneena jatkossa vain hipaisin raipalla, kun laukka meinasi hiipua kulmissa. Toiseen suuntaan ei apuja juurikaan tarvinnut käyttää, kun Pena oli niin innoissaan. Kerrankin tuli kunnon hiki, kummallekin!

Innostumisesta johtuen lähtö maneesilta piti ottaa aiempaa rauhallisemmin ja useammalla pysäytyksellä, mutta tienylitys onnistui ilman ongelmia. Jippii! Kovasta tuulesta johtuen Pena ei ollut niin rento, mutta selkeästi rauhallisempi kuin aiemmilla kerroilla. Pohdin illalla, että tämä taistelu on varmasti ollut todella hyvä käydä nyt, kun olemme vasta tutustumassa ja luomassa sitä meidän tapaa toimia. Nythän meillä ei ole ketään ulkopuolista auktoriteettia auttamassa kaikissa toimissa (apuja toki saadaan pyytäessä), joten hommat pitää saada toimimaan itse. Ja tätäkään tienylitystä ei olisi tarvinnut harjoitella "kotitallilla" eli olisimme saattaneet päästää tilanteen pahemmaksi huomaamatta. Nyt on ihan voittajafiilis, kyllä tämä onnistuu!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Johtajuutta

Tulihan se sieltä, eli johtajuusvääntö :)
Perjantaina oli taas miehen ratsastusvuoro (oli mennyt hyvin, vaikka Pena oli innostunut esteistä), lauantaina kävimme tytön kanssa ratsastamassa ja sunnutaina vaan muuten tallilla tsekkaamassa kaiken olevan ok eli Penalla oli vapaapäivä. Lauantaina kaikki meni muuten hyvin, mutta maneesilta takaisin kävellessä Pena oli liiankin keveällä askeleella ja kyttäilyfiiliksillä ja juuri tien ylityksen kohdalla ohiajava traktori ei tilannetta auttanut. Jälleen kerran, hengissä selvittiin, mutta toisaalta myös tajusin, että tähän on tultava muutos tai maneesilta tulemisesta tulee liian vaarallista meille kaikille.

Koska ongelmia ei yleisesti ottaen ole ollut maneesille mentäessä, lähdin luottavaisin mielin Heiskasen Hannan yksityistunnille tänä aamuna (jippii yrittäjyys!). Kerroin heti ennen tunnin alkua meitä kohdanneista haasteista ja sain tosi hyviä neuvoja pitää johtajuus itselläni ihan ratsastaessakin. Hanna sanoi, että selvästi Pena kyseenalaistaa minun johtajuutta, sillä hän on tottunut kovempaan "kuriin" ja tekemään enemmän töitä. Koska olen päästänyt hänet liian helpolla ratsastuksessa, on hänelle tullut mieleen etten ehkä olekaan se lauman johtaja. Hevosten elämä on Hannan sanoin "niin kovin mustavalkoista", siinä onkin tälle harmaan eri sävyihin tottuneelle tädille harjoittelemista :)

Tunti alkoi hyvin simppelillä harjoituksella ratsastaa neliötä käynnissä tötteröiden ympäri. Huomiota piti kiinnittää erityisesti laadukkaaseen käyntiin sekä kulmiin. Ennen kulmaa tuli pysähdys, asetus ohjan ja sisäjalan avulla kulmaan, jossa oli tärkeätä saada hevonen kokonaisuudessaan kääntymään, ei pelkästään kaulasta. Yllättäen (siis itsellenikin!) vasen kierros oli meille selkeästi helpompi, vaikka se on Penalle vaikeampi puoli. Jostain syystä oikeassa kierrossa kallistuin asetusta vaatiessani, tulin hitaammaksi ja Penan oli vaikeampi ymmärtää mitä haettiin. Tätä mentiin ensin käynnissä ja kun kulmat alkoivat sujua ok, otettiin pitkillä sivuilla ravisiirtyminen, josta pysähdys jne. Kun tämä alkoi sujua, otettiin koko neliö ravissa ja sitten laukassa. Ennen pelkkään raviin siirtymistä Hanna venytteli lonkkiani ja koitti saada jalkoja rentoutumaan. Koska Penalla on mielestäni huippuhelppo ravi istua, en huomannut kovinkaan suurta eroa paitsi, että Pena rentoutui silmin nähden ja päristeli. Jotain siis tapahtui!

Laukassa jouduin taas itse työskentelemään eniten, kun kulmissa meinasi aina vauhti hiipua ja laukka pudota ihmejolkotteluksi. Päästin ohjat pidemmiksi ja keskityin erityisesti sisäjalan käyttöön ja niin se laukka löytyi. Toiseen kierrokseen olikin enemmän hakemista ja siirtymisiä jouduttiin hinkkaamaan useamman kerran, jotta kunnon nosto onnistui riittävän usein peräkkäin. Laukkatyöskentely on siis se vaikein meille, mutta onneksi Penan kanssa harjoittelu on siinäkin helppoa.

Tunnin jälkeen Hanna tuli henkiseksi tueksi saattamaan meidät tien yli. Heti maneesin pihassa otettiin pysähdyksiä ja tajusin virheeni, olen usein antanut Penan astua yhden/kaksi askelta minun pysähdykseni jälkeen. En ollut tätä edes tajunnut, kun Pena oli kuitenkin jäänyt kohdalleni. Ensin siis harjoiteltiin pysähtymistä ja peruutusta, jos pysähdys ei onnistunut heti. Parin kerran jälkeen Pena taas huokaisi syvään ja päristeli kuin ajatellen että onpas kivaa, kun on pomo :) Tien ylitys meni hyvin, mutta tällä kertaa jäätiinkin odottamaan takaa suhahtavia autoja. Se oli Penan mielestä järkyttävää; ensin alkoi hengitys kiihtyä ja kun minä en antanut periksi juosta karkuun pääsi pieni vingahdus ja takajaloille nousu. Minä pidin pääni kylmänä ja pomon elkein käskin Penan rauhoittua, laskea päänsä ja olla paikoillaan. Sitten otettiin muutama askel ja pysähdys, peruutus, uusi pysähdys, joka onnistui ja jäätiin odottamaan autoja. Nyt reaktio oli paljon pienempi ja uusinnassa vieläkin pienempi. Näin huima edistys ja näin helposti! Kyseessähän ei tietty ollut Penalle mikään uusi tilanne, vaan ainoastaan uusi ihminen, joka oli antanut pienissä jutuissa periksi liian helposti ja siksi hänestä kelpaamaton johtajaksi. Hanna kääntyi takaisin ja me jatkoimme kaksin tallille, ilman ongelmia.

Pena oli tyytyväinen, kun pääsi kunnolla vertymään ja minä supertyytyväinen, kun sain paljon uusia eväitä itsenäiseen ratsastukseen. Näitä harjoituksia on helppo tehdä yksinkin ja toisaalta nämä ovat se perusta kaikille hienoimmille tempuille. Uskomatonta ajatella kuinka lyhyt aika Penan kanssa on opettanut minua; aiemmin olen ratsastanut pääasiassa tuntihevosilla, jotka ovat olleet toki hyviä, mutta toisaalta myös hyvin automaatteja. Pena ei anna mitään ilmaiseksi, mutta kun osaa pyytää oikein, hän tekee hienosti ja kyselemättä. Tällä hetkellä tuntuu, että ihan perusmatkustaminen (ei siis ratsastaminen) Penan kanssa on jo niin laadukasta, että unohdan itse vaatia enemmän. Ehkäpä tämän tunnin paras anti olikin se, että opin vaatimaan. Ja pitämään huolen, että vaatimukseni kuullaan.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Onnenhuumaa

Viikko vierähti vauhdilla, tiistaina oli miehen ratsastusvuoro ja keskiviikkona vanhan omistajan maastoilupäivä, vasta torstaina pääsin itse tyttären kanssa tallille ja ratsastamaan. Edellinen omistaja on auttanut meitä huiman paljon ja "pitänyt tunteja" eli ollut mukana ratsastuksessa ja neuvonut löytämään Penan vaihteet. Tästä on ollut huima hyöty ja samalla olemme jutelleet paljon muustakin Penaan liittyvästä, tuntuu että hevonen on jo tosi tuttu. Sovimme myös, että hän käy maastoilemassa, kun Pena on vielä vanhalla tallilla. Maasto tallin lähettyvillä on aika vilkasta (=hiihtelijöitä, sauvakävelijöitä ja lapsia) ja Pena usein hyvin innokas, joten meistä tämä oli myös turvallisuuskysymys. Maastoilu on kuitenkin Penalle mukavaa vaihtelua ja nyt keskiviikkona virtaa olikin kuulemma piisannut :)

Tyttö kaverinsa kanssa pääsi koulusta jo puoli kaksitoista ja suuntasimme heti tallille. Onni on yrittäjän arki ja vapaat työajat! Päivä vierähti siis tallilla ja sitä kompensoitiin pitämällä palaveri Usan päähän illalla yhteentoista saakka :) Selkeästi alamme olla jo tuttuja Penan kanssa, enää ei silmistä paistanut epäluulo vaan enemmänkin tyytyväisyys; "jaahas, te tulitte ja nyt mennään ratsastamaan". Tyttö ratsasti ensin, sillä Pena on isona hevosena aina alkuun hiukan jähmeä ja selkeäesti rauhallisempi. Pena on kuitenkin aika huiman kokoinen, joten halutaan ottaa hiukan varman päälle tyttären kanssa, ettei vaan tule minkäänlaista kammoa alkuun. Tunti meni tosi hienosti! Noin tunnin jälkeen minä hyppäsin selkään (ketterästi kuin pantteri, hah!) ja otin ensin siirtymiä käynnin sisällä, sitten ravissa ja lopulta laukattiin enemmänkin. Aiemmilla kerroilla laukka on ollut vielä hiukan hakusessa, se ei ole Penan vahvin askellaji ja isojen liikkeiden vuoksi en ole uskaltanut aiemmin oikein antaa mennä. Nyt maneesissa oli lisäksemme vain kaksi ratsukkoa ja luottamus Penaan kasvanut, joten annoin kunnolla pohkeita ja pitkällä suoralla saimme vihdoin laukan rullaamaan. Ja siitä jatkettua myös kurveissa ja ympyrällä. Tajusin, että aiemmin olen tiedostamattani jännittänyt yläsisäreisiä ja sitä kautta jarruttanut. Kun sain fiiliksen miltä laukka kuuluisi tuntua kovassa vauhdissa ja rentona, uskaltauduin paremmin rentoutumaan ja pääsimme hidastakin laukkaa rennossa peräänannossa. Kun laukka rullasi kumpaankin suuntaan hyvin, lopettelimme.

Kaiken kaikkiaan Penalla siis ratsastettiin noin kaksi tuntia, joka ei tällä kilpurille ollut paljon, vaikka ruokia ja reenimääriä on tiputettu enemmän meille sopiviksi. Ei tullut hiki eikä juurikaan hengästynyt. Mutta selkeästi askel oli kevyempi ja silmissä tyytyväinen ilme :) Itse puolestani olin aivan sfääreissä; miten voikin olla näin ihanaa ratsastaa! Varmasti vielä tulee niitä toisiakin fiiliksiä, mutta nyt tuntuu mahtavalta. Tuo ihana hevonen tuntuu juuri niin oikealta kaikin puolin! Ratsastus on juuri sopivan helppoa, mutta silti haasteellista ja käytökseltään Pena on oikea herrasmies, jolla on nöyrä luonne ja onhan tuo vielä kauniskin. <3

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Eka yksinratsastus

Maanantaina luistin töistä aikaisin ja suuntasin tallille tarkoituksena ratsastaa Pena ennen kengitystä. Lähdin hyvissä ajoin, mutta kas kummaa, tallilla vierähtikin hiukan kauemmin ja ratsastus oli lopulta aika pikainen pyrähdys. Mutta ratsastus kuitenkin ja vielä ihan ensimmäinen yksin!

Kaikki meni oikein mallikkaasti, vaikka selkään noustessa tuli mieleen, että olisi varmaankin kannattanut testata sitä yksin ennen ostoa :) Pena on nimittäin aika korkea tälläiselle tappijalalle eikä hänellä ole juurikaan harjaa, josta ottaa tukea. Pääsin kuin pääsinkin selkään ja uskon vakaasti siihen(kin) tulevan rutiinia ajan kanssa. Pena säikähti jotain maneesin nurkassa, kun olin pidentämässä jalustinhihnaa ja teki sivuttaisyöksyn. Onneksi myyjä oli puhunut totta, Penan liikkeet eivät missään nimessä ole sähäkäimmästä päästä eli selässä pysyin hyvin, myös ilman jalustinta. Koska rutiini ratsastuksesta vielä puuttuu, keskityin enemmänkin hinkkaamaan säätöjä käynnissä ja ravissa ja ajoittain Pena menikin tosi hienosti peräänannossa kaula kaarella. Ihana tunne, kun alku on mennyt näin huippuhyvin, että voikin tämä tuntua oikealta valinnalta!

Ajankäytön olin arvioinut tosi väärin eli juuri kun olimme kummatkin lämmenneet piti lähteä takaisin tallia kohti kengitykseen. Matkalla tallille pääsin testaamaan luottamusta minun johtajuuteeni hepan kanssa, kun ensin maneesin lähellä tippui lunta katolta (kauhistus!), jonka jälkeen tuulessa lepatti yksi muovi (vielä suurempi kauhistus!) ja tien ylityksessä autot pitivät kovaa ääntä. Pientä steppausta Pena harrasti ja kerran jo säikähdin, että nytkö sitä minua viedään, mutta onneksi ei kuitenkaan. Tallille selvisimme ehjin nahoin, mutta sitäkin hikisempänä :) Penahan ei tosiaan ole vielä tullut "kotiin" vaan viettää tämän kuun vanhassa tallissaan. Tämän tallin ehdoton huono puoli on se, että maneesille on noin puolen kilometrin matka, jolla on suht vilkkaan tien ylitys/alitus. Selkeästi kova tuuli ja hiukan vetinen keli teki ohittavista autoista aika pelottavia Penan mielestä.

Kengitys meni hyvin, vaikka Penalla on sellainen hauska tapa (kengittäjän mielestä ei aina niin hauska) alkaa heijata itseään etujalkojen kengityksen aikana. Seurasin tilannetta edestä ja korvien asento ja silmien ilme paljastivat Penan suunnitelmat, seuraavaksi kaula kaartui ja heijaaminen alkoi :) Toinen Penan bravuuri oli nuolla kengittäjän peppu märäksi. Hän on kyllä muutenkin tosi seurallinen ja nuolevainen kaveri.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Hevosen omistajan päivä 1

Lauantaina illalla kirjoitimme loputkin paperit kuntoon eli nyt olemme ihan virallisesti hevosen omistajia!

Sunnuntaina suuntasimme heti aamusta tallille ratsastamaan ja katsomaan edellisen omistajan kanssa ruokintaa yms. kuntoon. Nythän kaikki on meidän vastuulla, vaikka edelliseltä omistajalta toki saa kysyä neuvoja tarvittaessa. Haimme Penan tarhasta sisälle ja laitoimme kuntoon ratsastusta varten, se oli tuttua, näin olimme jo toimineet ratsastuskoulun hevosten kanssa. Ensimmäinen ratsastus ikiomalla hevosella hiukan jännitti, vasta siinä oikeastaan iskostui päähän; nyt hevosta ei voi enää vaihtaa toiseen, jos ongelmia tulee vaan niiden yli on päästävä. Kaikki meni kyllä tosi hyvin, hän on meille oikeasti sopiva! Ja onhan meillä oma valmentaja apuna eikä yksin tarvitse jäädä.

Ratsastuksen jälkeen katsoimme ruuat kuntoon. Vaikka Pena on täysihoitotallissa (muuttaa vasta kuun vaihteessa "omalle tallille"), on tapana kuulemma ollut, että omistaja/hoitaja laittaa ruuat heiniä lukuunottamatta valmiiksi ja tallinpitäjä sitten huolehtii ne hevosille oikeina aikoina. Koska olemme ratsastaneet aiemmin muiden hevosilla ei meidän ole tarvinnut huolehtia edes heinien antamisesta,  eli aikamoinen muutos! Edellinen omistaja oli sopinut kengityksen maanantaille ja siihen on hyvä omistajana ottaa osaa ja ajoittaa myös ratsastus siihen sopivaksi.

Kaikenlaista jännittävää ja erilaista kuuluu tähän omistajan arkeen, joista kyllä periaatteessa olen tiennyt, mutta vastuuta ei ole tarvinnut aiemmin ottaa. Muutos tuntiratsastajasta hevosen omistajaksi tuntuu siis aika suurelta, ehkä jopa suuremmalta kuin mitä etukäteen olin odottanut. Luultavasti tämä on nyt alkujännitystä; uuden hevosen kanssa uudella tallilla. Toisaalta taas on mieletön fiilis tajuta, että pääsen nyt ratsastamaan aina samalla hevosella, luomaan täysin erilaisen suhteen hevosen kanssa ja opettelemaan lukemaan hevosta pienistäkin merkeistä. Nämä mielessä olen entistäkin kiitollisempi siitä, että löysimme sen hevosen, jonka kanssa oleminen ja ratsastaminen tuntuu oikeasti hyvältä!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Nyt se varmistui!

Meidän perheen pitkä odotus on vihdoin ohi; löysimme sen oikean!

Olin jo pienestä tytöstä asti ihaillut hevosia, mutta monen asian summana harrastaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista. Niinpä olin innoissani, kun tytär ilmoitti haluavansa opetella ratsastamaan; minä lähtisin myös alkeistunnille! Ensimmäisen kerran kävimme tutustamassa hevosiin lähistöllä sijaitsevalla maastotallilla ja vaikka hevosen selässä oli yllättävän hankala pysyä ravissa, tiesin, että tätä haluan enemmän. Niinpä ilmoittauduimme lähistöllä olevan ratsastuskoulun alkeistunneille ja kävimme ratsastamassa säännöllisesti myös maastotallilla, jossa saimme enemmänkin nauttia hevosten kanssa olemisesta rennosti. Pikkuhiljaa hevosmiestaidot kasvoivat ja suhtautuminen hevosiin muuttui pienestä jännittämisestä suureen kunnioitukseen tuota mahtavaa eläintä kohtaan.

Ensimmäinen loppukesä ja syksy menivät huumassa, tätä olen aina halunnut tehdä! Seuraavana kesänä sain myös miehen innostumaan ratsastuksesta ja pian huomasimme viettävämme aikaa yhä enemmän ja enemmän tallilla. Alusta asti haaveenani oli saada jossain vaiheessa oma hevonen ja kun taidot niin ratsastuksellisesti kuin muutenkin alkoivat kasvaa, koin ajan olevan oikea hevosen ostoon. Se ei ollutkaan kovin helppo homma. Aikaa vierähti netissä myynti-ilmoituksia tutkiessa, lähettäessä myyjille sähköpostia sekä puhelimessa puhuessa. Intoa puhkuen lähdimme katsomaan ensimmäistä hevosta, jonka uskoin olevan meille juuri sopiva. Pettymys olikin kova, kun hevonen ei ratsastaessa tuntunutkaan yhtään omalta. Päätin jo etukäteen, että meidän ei ollut pakko ostaa hevosta vaan Hevonen isolla alkukirjaimella. Juuri se, joka tuntui alusta asti oikealta ja "omalta". Matkan varrelle mahtui monta hevosta, jotka olivat ihan ok, yksi jonka olisin ostanut, mutta myyjä perui viime hetkellä (ei tainnut olla sittenkään valmis luopumaan) ja yksi, joka oli meille "liian hyvä" eli kilpahevosessa oli hiukan liikaa potkua. Matkan varrella myös ehdoton vaatimus suomenhevosesta muuttui, rotua tärkeämpää on hevosen soveltuvuus juuri meille.

Epätoivo alkoi jo kasvaa ja viime viikolla päätin, että nyt katsotaan vielä tämä yksi hevonen ja jos sekään ei natsaa, niin homma laitetaan jäihin. Selvästikään ei ollut meidän aika hankkia hevosta. Ajoimme tallille ja näin Penan; rakkautta ensisilmäyksellä! Pidin vielä pään kylmänä, myös ratsastuksen pitää onnistua ja muidenkin perheessä pitää tykätä sekä hevosen pitää näyttää osaavansa käyttäytyä. Myyjien asenne oli huippu, he halusivat löytää sopivan uuden kodin ja kertoivat rehellisesti kaiken, näyttivät jopa kaikki paperit ennenkuin ehdimme mitään kysyä. Ensimmäisellä koeratsastuksella kaikki meni hyvin ja sovimme uuden testauksen viikonlopuksi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia unia, pelkäsin tosissani ettei miehellä ja tyttärellä synkkaa hepan kanssa. Onneksi pelko osoittautui vääräksi ja Pena ihastutti uudelleen lungilla asenteellaan. Potkua hänestäkin silti löytyi, kun omistaja hyppäsi malliksi pienen radan. Juuri sellainen kuin etsimme!

Maanantaina soittelin klinikalle kysyäkseni tarkempia tietoja ostotarkastuksesta, joka sitten sovittiinkin peruutuspaikalle heti tiistaiaamuksi. Kyllä jännitti! Onneksi kaikki meni hyvin ja eilen se vihdoin varmistui, Pena on meidän!