tiistai 20. syyskuuta 2011

Varustepostausta

Tuntuu, että näissä heppablogeissa on nyt muodikasta tehdä varustepostauksia. Tätä blogiahan ei juuri kukaan ole löytänyt, kun tarkoituksena on itselleni kirjoitella ikäänkuin päiväkirjaa enkä mainostele missään, mutta ajattelin kirjoitella muistiin itseänikin varten niistä tärkeistä tarvikkeista.

Hevosillamme on vaihtelevasti tarvikkeita. Penan osalta tilanne on oikeastaan erittäin hyvä, sillä ostimme hänet aikoinaan varusteineen. Ja onneksi aiempi perhe oli pitänyt hänestä hyvää huolta ja satsannut laadukkaisiin tarvikkeisiin. Eli uusia ostoksia emme ole juurikaan tehneet, emmekä luopuneet vanhoista. Ainoastaan estesatula oli meidän aikuisten takapuolille liian pieni, joten uusi estesatula hankittiin muutama viikko sitten. Vanha estesatula on tyttärelle ja Otollekin ihan hyvä, joten se jäi meille. Hiukan kyllä minua kaivelee, kun mielestäni Penalle sopisi todella ihanasti kaikki suklaanruskeat ja kultaiset jutut. Ja esimerkiksi loimet ovat pääasiassa sinisävyisiä :( Mutta eihän sitä viitsi rahaa turhaan tuhlata...

Otto saatiin myöskin varusteineen, joka käsitti vain satulan, suitset ja suojat. Harjoja löytyi Penan tavaroista myös Otolle luovutettavaksi, mutta ostimme muutaman Borstiqin harjan, sillä Penan harjat olivat hiukan liian heppoisia Otolle. Kisoissa olemme lainanneet Penan kolmipalakuolaimia, sillä Otolla itsellään on vain oliivikolmipalat, jotka ovat meillä normikäytössä. Tekisi mieli ostaa Otolle ihan omat Sprengerin kuolaimet, sillä hän vaikuttaa pitävän niistä tosi paljon. Ehkäpä joltain messuilta... Satulahuovat olemme lainanneet Penalta sekä kisoihin hienommat suojat. Olemme ostaneet harjojen lisäksi toistaiseksi vain otsahihnan (vaihdettiin hiukan hienompaan), uuden riimun, valkoisen kisasatulahuovan sekä fleece- ja sadeloimen. Oton mukana tullut satula ei oikein ollut hyvä hevoselle eikä ratsastajille, joten vaihdoimme sen pois ostaessamme käytetyn Kiefferin koulusatulan. Estesatulana tosiaan toimii Penan vanha Albioni. Uusi koulusatula on aivan huippu ja opettanut minulle paljon istunnasta! Kirjoittelen siitä satulasta vielä erikseen kunnolla, on nimittäin aika tärkeä osa tässä harrastuksessa :)

Perusvarusteeni ovat hyvinkin simppelit; kypärä on agrimarketista ostettu halpa peruskypärä ja saappaat edulliset Mountain Horsen nahkasaappaat. Saappaisiin en ole täysin tyytyväinen, mutta ne kelpaavat hyvin, kun en kerran kisaile. Kisoja varten ostan kyllä joskus vielä kunnon saappaat! Ylävartalon vaatetus on aika normaalia urheiluvaatetusta eli toppi ja huppari. Yleisimmin käytössä on hennesin fleecehuppari, jolla mennään myös toppaliivin kanssa talvella. Kesällä pelkällä topilla. Rintaliiveinä toimii Australian reissulta hankitut Lorna Janen urheiluliivit. Ovat aivan huiput ja kestäneet aktiivikäytössä jo pitkään! Juuri nyt huomasin, että olivat lisänneet kansainvälisen toimituksen tuotteilleen eli taidankin kohta klikkailla... Australian reissua ei ole ihan heti nyt luvassa.

Alkuun perusratsastushousuni olivat kangaspaikkaiset perushorzet. Näiden jälkeen hankin kokopaikkaiset horzet, jotka kestivät huimat pari kuukautta ehjinä. Päätin, että siihen päättyi minun ja horzen liitto sekä sen että kokopaikkaisista housuista en luovu. Niinpä kokeilin eri merkkejä ja uskaltauduin lopulta tilaamaan netistä täysin uudet farkut, joista en ollut kuullut koskaan keneltäkään. Ja onneksi nämä Martha Ridewearin farkut ovat osoittautuneet parhaimmaksi ostokseksi ikinä! Olen käyttänyt näitä ainoina ratsatushousuina maaliskuusta saakka, melkeimpä päivittäin, eikä mitään kulumaa tms. ole huomattavissa. Lisäksi farkut menisivät ihan täydestä vaikkapa baarireissulla :) Himoitsen heiltä paljon muutakin kuin uusia farkkuja, vai mitä mieltä olette esim. näistä housuista??

Hanskoista en viitsi kirjoitella sen enempää, mutta tämä(kin) ratsastaja on menettänyt sydämensä Roecklin hanskoille, joita ostin edullisella hinnalla Saksasta viime keväänä useammat parit. Ei ole niiden voittanutta, erityisesti pidän kesähanskoista sekä näistä talvihanskoista.

Rakkauspakkaukset

Eilen kävimme vain pikaisesti tallilla katsomassa poikia, voi kuinka niitä kumpaakin rakastan! Pena oli selvästi vielä innoissaan eilisestä reissusta ja oli karsinassa rennompi kuin aikoihin ja Otto nyt oli Otto :)

Hyvää mieltä aiheuttaa vielä tallipäiväkirjaa kirjoittaessani tehty huomio, kengityksestä on kulunut jo kuusi viikkoa! Penan kengät ovat vielä hyvässä kunnossa eli olen todella iloinen, ehkäpä ne kaikki ongelmat kavioiden kanssa ovat nyt ohi!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksyä, syksyä

Syksy on tullut ihan oikeasti, sen huomaa niin järkyttävästä kuran määrästä, maneesiratsastuksista kuin kiukkuisista hevosistakin. Viime viikon rokotuksen ja kuumeilun vuoksi meidän hevoset siirrettiin sisälle öiksi, eikä se ollut kummankaan mieleen. Omalta osaltaan mielialaan on varmasti vaikuttanut kova sade, jonka vuoksi hepat ovat ulkoilleet vaatetuksella ja erityisesti Pena on osoittanut inhoavansa suuresti sadeloimeaan. Ensimmäisenä loimipäivänä Pena piehtaroi noin viisi kertaa karsinassa, kun olin ottanut loimen pois, eikä edes vaivautunut puistelemaan turvetta iholtaan. Taisi miettiä, että oikean hevosen kuuluu olla kurainen!

Ihan hauskaa on ollut huomata kuinka Pena on tämän kesän aikana muuttunut, meille tullessaan Pena oli ihan oikea kisahevonen, joka oli tarhattu aina yksin (ettei telo itseään/kaveriaan) ja otettu öiksi sisälle, ulkona pissaaminen ei onnistunut eikä hän ollut päässyt koskaan vapaalle vihreälle, ja lisäksi häntä oli loimitettu mielestäni jopa liikaa. Pena ei juurikaan reagoinut muihin hevosiin eikä osoittanut kaipaavansa hevosseuraa, kiinnostus näytti kohdistuvan pääasiassa ihmisiin. Nyt meillä ollessaan Penan elämä on muuttunut aika radikaalisti. Kesän tullessa hän siirtyi täyteen laidunelämään muiden tallin hevosten kanssa, vaikka olikin yksin omalla laitumellaan. Jo hiukan aiemmin keväällä Pena joutui opettelemaan käymään ulkona tarpeillaan, päivätarhaus oli sen verran pitkä ettei rakko yksinkertaisesti kestänyt. Vihreällä ollessaan Pena yllätti ja jopa laihtui hiukan, perussyöppö ei ollutkaan niin kova syöppö, että olisi poksahtanut! Heinäkuussa perheemme kasvoi Otolla, josta kaikkien onneksi tuli hyvä kaveri Penalle. Pojat ovat viihtyneet hyvin samalla laitumella ja Penasta on kuoriutunut ihan oikea hirnuva heppa, joka keskustelee muiden hevosten kanssa ja kaipaa heppaseuraa. Hän on myös osoittanut olevansa pomo, joka vahtii Oton syömisiä eikä päästä kaveriaan lihomaan liikaa. Kesän aikana kuraan ja maalaiselämään tottunut Pena ei tunnu nyt nauttivan loimituksesta yhtään, mutta valitettavasti siinä ei oikein kovalla sateella voi joustaa. Kumpa eilisen kaltaiset aurinkoiset syyspäivät jatkuisivat pitkään!

Eilen aurinkoisen päivän kunniaksi lähdimme Penan ja Oton kanssa maastoilemaan kahden suokin kanssa. Laitoin innoissani Penalle uuden estesatulan ja martingaalit, jotta pystyisin hänet innostuessaan pysäyttämään helpommin. Ajattelin, että voisimme jopa hiukan laukata! Väärin ajateltu, sillä maa oli todella märkä ja liukas eli edessä oli ihan kävelylenkki. Maastoon mennessä pitää aika alussa ylittää silta, joka viime kerralla ei aiheuttanut mitään ongelmia. Tällä kertaa vettä virtasi huomattavasti enemmän ja Penaa pelotti. Mennessä ylitys kuitenkin onnistui suht ok, mutta takaisin tullessa sain kokeilla miltä tuntuu piffin ja paffin alkeet :) Maastossa Pena oli reipas ja pörheänä, mutta pysyi yllättävän hyvin hallinnassa, vaikka muutaman kerran ilkeä metsälintu lähti juuri kohdallamme lentoon. Jonkinlainen luotto Penaan on itselleni kasvanut, vaikka toinen olikin aika innoissaan ja muutamaan kertaan säikähtikin, ei minusta tuntunut kertaakaan siltä, että olisin oikeasti ollut Penan kanssa pulassa. Nyt jopa tuntui siltä, että voisin ihan hyvin lähteä hänen kanssaan laukkailemaan metsään. Ja se on paljon! Otto puolestaan oli taasen oma itsensä, mukana ollut kaveri sanoi, että Otto näyttää siltä kuin kävelisi jonon jatkona omia ajatuksiaan pohtien. Sellainenhan tuo poni on; ihana kuin mikä!

Jännä kyllä kuinka paljon tuollainen pieni onnistuminen piristää mieltä. Ja jotenkin tuntuu, että maastoilu lähentää suhdetta hevoseen, ainakin itse olen aina ollut enemmän "rakastunut" niihin hevosiin, joilla olen maastoillut. Ehkäpä siinä on jotain primitiivistä, kävellä metsässä (etenkin näin syksyllä) ja tuntea hevosen huumaava tuoksu sekoittuneena metsän ääniin ja tuoksuihin. Tuntuu, että metsässä kävelystä nauttii ratsastajan lisäksi myös hevonen, ainakin Pena on ollut näiden maastoreissujen jälkeen onnellinen. Etenkin eilen, kun hän selvisi "lintujen hyökkäyksestä" ja pääsi hengissä pelottavan sillan yli, jonka jälkeen hän käveli kuin unessa pöristellen tallille.

torstai 15. syyskuuta 2011

Rokotus ja raspaus

Maanantaina soitin ensimmäistä kertaa alueemme "hevoseläinlääkärille", mutta onneksi vain varatakseni ajan rokotukselle. Se onnistuikin nopeasti, sillä vain pari tuntia puhelun jälkeen olin hakemassa heppoja sisälle kauheassa kaatosateessa. Rokotus meni kummaltakin käytännössä huomaamatta, mutta samalle kertaa sovittu hampaiden tarkistus aiheutti hiukan jännittämistä. Taisi kyllä eläinlääkäriäkin jännittää, sillä hän katsoi Penaa aika pitkään ja kysyi vielä ikääkin toistamiseen (varmaankin laski päässään aiempia raspauskertoja). Vaikka kummatkin meidän pojat ovat hyvin rauhallisia luonteeltaan, raspaus hiukan arvelutti. Pena on aika arka päästään eli ei mielellään anna esimerkiksi harjata päätään ja tuo raspaushäkkyrä vaikutti minustakin pelottavalta. Laitoimme Penan käytävälle kiinni ja eläinlääkäri alkoi laittaa häkkyrää suuhun, jolloin Pena jännittyi ja nosti päänsä ylös. Aika iso tuo meidän heppa, täytyy myöntää... Koska Pena väänsi päänsä ylös ja kiristi riimua, ei suuta saanut kunnolla auki. Hetken mietimme ja päädyimme irroittamaan Penan kokonaan riimunarusta ja minä pidin hänestä kiinni, ja raspaus onnistui ongelmitta! Penaa siis jännitti enemmän kiinnioleminen kuin itse raspaus :) Otto oli melkein yhtä lungi, kun hoksasi mistä oli kyse. Kummallakaan ei ollut varsinaisia hammaspiikkejä, mutta hampaiden reunat olivat hiukan terävämmät ja niitä siistittiin pikaisesti.

Tiistaina huomasin, että Otto oli normaalia vaisumpi. Kun menin karsinaan, hän ei tullut ensimmäisenä hamuamaan syötävää taskuista, ja kun hän lopulta haistoi kättäni, oli turpa ihan lämmin. Mittasin siis kuumeen ja lämpöä oli jonkin verran :( Otolta ei ole taidettu aiemmin mitata kuumetta, sillä hän ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse ja koitti jopa potkaista minua. Koska kuumetta ei ollut paljon päädyimme olemaan tekemättä mitään. Ilmoitin asiasta tallinpitäjälle ja lähdimme kotiin. Hän oli vielä mitannut kuumeen aamulla ja se oli laskenut, vaikka lämpöä oli silti, mutta illalla kuumetta ei enää ollut ollenkaan. Otto ei silti vielä ollut ihan oma itsensä, mutta parempaan päin. Onneksi rokotusreaktio ei ollut tuon pahempi! Oli kyllä näin kahden lapsen äitinä jännä huomata, että myös hevonen reagoi kuumeeseen samalla tavalla kuin lapset. Eli tykkää nukkua :)

Otto oli muuten viikonloppuna tyttären kanssa ensimmäisissä harjoituskoulukisoissa ja vaikka kisamenestyksellä ei voi prassailla, menivät kisat silti hienosti. Otto oli oikein mukava oma itsensä, jopa yllättävän hyvin liikkuva radalla ja tytär ratsasti perussiistin suorituksen. Paremminkin olisi tosin voinut mennä, mutta mielestäni ensimmäiset kisat tallin ulkopuolella (ja toiset ikinä) onnistuvat erittäin hyvin, jos radalta selviää hyväksytyllä tuloksella ilman katastrofeja.