maanantai 24. lokakuuta 2011

Satula-asiaa

Eli nyt vihdoinkin satulasta!

Otto saapui meille noin kolme kuukautta sitten mukanaan Mustangin yleissatula. Myyjä sanoi heti, että satulan kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä jos sen laittaa yhtään liian eteen, Otto liikkuu huonosti.
Ja tarkkana sai ollakin, Otto nimittäin kipitteli pikkuaskeleita, jos satula tuntui häiritsevästi. Satula ei myöskään sopinut meille ratsastajille, joten kokeilimme toiveikkaana Penan satuloita. Koulusatula oli muuten ihan ok, mutta tuli liian pitkälle ristiselkään. Estesatula toimi ihan hyvin, vaikka onkin minun pyllylleni liian pieni. Ratsastimme siis alkuun pääasiassa Penan estesatulalla, josta minä kehitin mukavan tavan istua polvet koukussa.

Koska muutama muukin tallillamme oli vailla satulaa, tilasimme satula-auton esittelemään vaihtoehtoja. Etsinnässä meille oli koulusatula, sillä estesatulana pystymme käyttämään hyvin Penan satulaa. Ensimmäinen vaihtoehto oli Kiefferin Lech DL, joka myyjän mielestä istui parhaiten Otolle. Hyppäsin selkään ja kävelin kierroksen; aivan kamala satula! Sen jälkeen kokeiltiin muutamia muitakin, joissa oli vielä vaikeampi istua kuin ensimmäisessä. Päätin sitten kokeilla ensimmäistä satulaa vielä uudelleen ja ymmärsin pian myös syyn miksi se tuntui niin vaikealta. Olin oppinut estesatulassa istumaan polvet koukussa ja koska tässä koulusatulassa oli melkoisen voimakkaat polvituet, en pystynyt koukistamaan jalkojani. Ja siksi istuminen tuntui todella vaikealta. Kokeilin kaikki askellajit läpi ja huomasin, että Otto liikkui tällä satulalla mielellään. Pohdin ehkä kaksi sekuntia ja päätin ostaa satulan. Koska se sopi hevoselle hyvin ja koska sen avulla joutuisin opettelemaan ratsastamaan oikein, olisi se varmasti hyvä vaihtoehto meille. Enkä ole katunut!

Uusi satula on ollut meillä nyt noin kaksi kuukautta ja se on opettanut paljon. Se joka väittää ettei ratsastus ole välineurheilua, ei selvästi ole kokeillut erilaisia satuloita :) Itse olen oppinut istumaan paremmin ja pitämään jalkojani paremmassa asennossa, sillä satula huomauttaa aina, jos puristan polvillani. Paljon on vielä tehtävää, mutta alku on hyvä. Hevonen puolestaan on oppinut käyttämään etujalkojaan eikä tikuttele enää. Js mikä parhainta, satula sopii oikeasti Otolle hyvin ja minun takapuolelleni ehkä jopa paremmin.

torstai 20. lokakuuta 2011

Rentoudu!

Saatiin hankittua vihdoin töihin videokamera ja minähän otin sen heti mukaan tallille :) Nyt on siis kuvattu ratsastuksia ja katseltu kauhistuneena mitä kaikkea siellä hevosen selässä tuleekaan tehtyä.

Videokameran toiminto, jolla voi jakaa otokset todella pieniin osiin, on aika paljastava. Onhan näistä asioista valmentaja sanonut useampaankin kertaan, mutta ainakin minä tarvitsen mielikuvia (tai mieluummin oikeita kuvia) ymmärtämisen tueksi. Nyt videosta ymmärsin kuinka paljon jalkani harittavat, kuinka vaikeata on näköjään pitää kantapäät alhaalla ja kuinka takakenossa istun suurimman osan tunnista. Tästä minulle ei muistaakseni ole aiemmin huomautettu, mutta ehkäpä valmentajat ovat ajatelleet sen olevan toissijainen juttu noiden käsien ja jalkojen rinnalla. Itse kuitenkin huomasin, että kun olen nyt koittanut keskittyä siihen, että selkäni on oikeasti suorassa (eli omasta mielestäni olen etukenossa), olen pystynyt käyttämään käsiäni aivan eri tavalla ja säilyttämään kyynärkulman. Alla paljastavaa kuvamateriaalia:



Otto on kahtena viime viikonloppuna tehnyt tuntiratsun hommia eli ollut meidän pojan ratsuna alkeiskurssilla. Ensimmäisellä kerralla hiukan jännitti, sillä meillä ei ollut tietoa miten Otto reagoi täysin aloittelijaan. Onneksi Otto oli kuin vanha tekijä eikä pahastunut välillä hiukan rajuista pohkeistakaan, vaikka ilme kertoi kyllä muuta. Ensimmäisellä kerralla minä "pidin tuntia" ja koitin opettaa, ehkä normaalista alkeisopetuksesta poiketen, miten hevosta voi ohjata katseen avulla. Poika hoksasi tämän tosi hienosti ja onnistui kääntämään Ottoa kulmissa melkein ilman ohjia, katseella ja istunnalla. Keskityin myös neuvomaan hienovaraisia apuja ravinnostoon ja siihenkin löytyi nopeasti yhteinen sävel. Nyt virallisella alkeistunnilla näyttikin siltä, että Otto ja poika olivat jo ihan oikea ratsukko, niin hienosti ratsastus sujui! Pojalla on selkeästi jokin ratsastusgeeni, sillä hänen ainoa ongelmansa oli välillä liian korkealle nousevat kädet, kantapäät pysyivät alhaalla ja istunta rentona, josta Otto kiitti melkein myötäämällä. Ehkä pikkusen kirpaisi äitiä, joka joutuu tahkoamaan aika tosissaan, että saa hepan myötäämään. Mutta minä jännitän liikaa! Nyt tällä viikolla olen keskittynyt rentouttamaan itseni ja mielestäni onnistunutkin siinä aika hyvin. Jännittäminen on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, mutta olen jo ajatellut päässeeni pahimman yli ja luullut pahimman jännityksen olevan polvissani. Nyt ymmärsin, että polvien lisäksi vielä lonkat pitää saada oikeasti auki.

Videokamera seuraa messissä ja raportoi kehityksestä!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Iloittelua pellolla

Tässä pitkästä aikaa muutama kuva. Vietimme hauskan viikonlopun tytön ja Oton kanssa laukkaillen pellolla ylämäkiä, ihanaa!



perjantai 7. lokakuuta 2011

Koulutuuppausta

Eilen minulla oli ilo päästä "valmennukseen" eli kaverini tuttava, jolla on pitkä ratsastushistoria ja jonkin verran valmennuskokemustakin, tuli pitämään meille tuntia. On aina yhtä kivaa kuulla uuden ihmisen kommentteja ja neuvoja ratsastukseen liittyen, aina oppii jotain uutta!

Tällä kertaa kaverini oli esittänyt tunnin toiveeksi laukannostot, joissa hänellä on ongelmia oman hevosensa kanssa. Itse olin tunnilla Otolla, jolla ei ole ongelmia laukannostoissa samalla tavalla. Itse kerroinkin, että meille ongelmallisinta on saada Otto myötäämään ja olemaan jännittämättä alakaulaansa. Ratsastelimme alkuverkkaa, perusjuttuja käynnissä, ravissa ja laukassa, jotta Jenni pystyi luomaan käsityksen meistä ratsastajista ja hevosista. Tämän jälkeen minä oikeastaan pakotin hänet hyppäämään Oton selkään, sillä puhuttuamme tajusimme, että on aika vaikea neuvoa miten ratsastaa hevosta, jolla ei ole itse ratsastanut. Enkä minä oikein osannut kertoa riittävän hyvin millainen Otto on. Jenni yllättyi, että vaikka Otto näyttää olevan raskas edestä hän ei sitä todellakaan ole, ja hän on kuulemma hyvin tyypillinen poni, joka on aika itsepäinen. Niinhän tuo vekkuli on :)

Ohjeiksi tuli ratsastaa ihan reippaasti pohkeella eteen, vaikka Otto liikkuukin reippaasti sekä ratsastaa ihan reippaasti myös kädellä, sillä Otto luistelee aika helposti kättä karkuun jännittämällä alakaulan. Tajusin oikeastaan tuossa, että koska Otto liikkuu reippaasti, olen ollut tosi kevyt pohkeella. Ja sitä kautta antanut Otolle signaalin, että saa laiskotella eikä tarvitse olla rytmikäs. Teimme mielenkiintoista harjoitusta ravissa ja laukassa, jonka avulla sain Oton "räjähtämään". Kirjoitan harjoituksen vielä alle, mutta joka tapauksessa oli tosi kiva tehtävä! Lopulta Jenni keskittyi vielä erikseen minuun ja Ottoon. Sain käskyn hakea Otto alleni vatsalihaksilla, hiljentää kädet, mutta olla kuitenkin niillä tarpeeksi vahva ja pitää pohkeet kunnolla kiinni kyljissä. Koska Otto oli aika innokas, pyysi Jenni kokeilemaan kuinka pienillä avuilla hän toimisi. Ja tajusin, että usein vaan junttaan Ottoa liikaa, hän toimii tosi pienillä avuilla! Minun piti lisäksi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että siirtymissä en päästä Otto venymään vaan pidän hänet paketissa vatsalihasteni avulla. Ja samalla keskityn siihen, että Otto liikkuisi itsekin paketissa keskivartalostaan, mutta käyttäisi jalkojaan. Jotenkin nämä pienet jutut yhdessä saivat minut ratsastajana ihan toiselle tasolle ja Oton allani ihan toiselle tasolle. Lopputunnista Otto oli rennompi ja rytmikkäämpi kuin koskaan aiemmin minulla. Ja mikä parhainta sain ratsastaa todella kevyesti, laukkakin nousi muutaman kerran pelkällä istuinluulla!

Ja se harjoitus mitä tehtiin (suosittelen kokeilemaan!):
Vasemmassa kierroksessa harjoitusravia, kunnon kulmat ja B:stä kaarto keskihalkaisijalle. Kunnon suoristus X:ssä, josta 10m voltti oikeaan kierrokseen. Voltin jälkeen taas suoristus ja oikean laukannosto, kaareva ura (kuin kolmikaarisessa) S:n kautta ja hiukan ennen M:ää siirtyminen raviin. Kulma kaarevasti ja asetus ulos, jonka jälkeen hevosen suoritus ja normaali kulma. Erityisesti piti keskittyä pieniin askeliin kulmissa sekä volttiin, että se oli tasainen ja rytmikäs. Ja sitten sama toisinpäin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hyppelyä

Viime viikolla minäkin pääsin piiitkästä aikaa hyppimään esteitä! Tai kaippa niitä olisi aiemminkin päässyt, mutta jostain syystä olen ikäänkuin jämähtänyt kouluratsastukseen. Ja perjantain jälkeen päätin, että siihen tulee muutos! Järkyttävää tajuta kuinka paljon sitä on mennyt ratsastuksessa taaksepäin, en enää osaa istua edes kevyessä istunnassa kunnolla, kun olen pääasiassa jumputellut harjoitusravia... Jonkinlainen jumi on tullut tämän ratsastajan päähän, tajusin nimittäin olevani aika arka hyppäämään ja laukkaamaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että on tuo meidän Otto-poni melkoinen esteponi! Otto pelasti monta tilannetta, jossa ratsastaja oli hiukan pihalla ja hän nauttii niin täysillä hyppäämisestä. Ihana!

Syynä hyppelyihin oli eiliset talliderbyt, joissa kisattiin perinteiseen tapaan suunnistuksessa ja esteissä. Koska tytär "varasi" Oton itselleen käytännössä kaikkiin mahdollisiin lajeihin, tyydyin itse vain suunnistukseen ratsastuskoulun yhdellä tammalla. Penan olisin halunnut ottaa, mutta koska en ollut aiemmin osallistunut suunnistukseen, en ollut ihan varma millaisesta kisasta oli kyse ja miten Pena reagoisi kilpailuun maastossa. No, huoli oli turha ja olisin Penalla pärjännyt oikein hyvin, mutta hauskaa se oli näinkin. Kyseessä oli siis melko lyhyt maastolenkki, johon oli piiloteltu yhteensä 11 rastia. Näitä ei ollut karttaan merkitty vaan ne piti vain huomata. Minä en huomannut ja saldo oli huimat 3kpl :) Mutta reitti oli oikein kiva ja minulla jopa vauhdikas, sillä sain sitä mitä ehdin jo kaivatakin, hiukan hurjapäisyyttä ja laukkaa maastossa.

Tytär meni Otolla hienon suunnistusradan ja hyppäsi 60cm luokassa voittoon! 70cm luokassa hän sijoittui kolmanneksi, ohittaen useamman aikuisen ja pitkään ratsastaneen nuoren eli todella hieno saavutus oli! Erityisen ylpeä olen siitä kuinka hienosti heidän yhteistyönsä on alkanut sujua. Nyt jo rata oli todella siisti ja vauhdikas, ja vielä lisää vauhtia rataan olisi saatu tiukemmilla teillä, joita varmasti saamme nähdä tulevaisuudessa. Nyt yhteistä taivalta Oton kanssa on takana vasta pari kuukautta, enkä oikein edes osaa kuvitella mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Ehdottoman tyytyväinen olen siihen, että tyttö on innostunut hyppäämisestä Oton kanssa, sillä se on Otolle "se oikea laji". Voi kuinka ihanaa on nähdä toisen silmien syttyvän esteiden läheisyydessä :)