maanantai 28. marraskuuta 2011

Klipata vai eikö klipata, siinä vasta pulma

Myönnetään, Otosta on tullut mammutti. Ajattelin, että kiivas karvankasvu (joka muuten alkoi jo elokuussa) olisi seurausta viime talven klippaamisesta ja tasottuisi syksyn aikana. Väärin ajateltu. Karvankasvu on ehkä jopa kiihtynyt eikä Otto ole ohentanut turkkiaan yhtään. Penahan aloitti myös karvankasvatuksen samoihin aikoihin kesällä, mutta vaihtoi pisimmän karvan jo pois ja on nyt siirtynyt "normaaliin" karvankasvatukseen.

Edellinen omistaja sanoi, että Otolla on tapana hiukan liioitella karvan kanssa ja siksi hänet on klipattu talvisin useamman kerran. Itse jotenkin kammoan klippaamista, sehän tarkoittaa ainaista loimitusta enkä voi uskoa, että hevoset oikeasti pitäisivät loimituksesta.

Ja onhan tuo nyt ihanan pehmeä ja pörröinenkin!


Mitä siis tehdä?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Blogihaaste, kääk!

Blogia aloin kirjoitella ihan omaksi ilokseni ja muistiinpanoiksi viime maaliskuussa, kun teimme ensimmäiset hevoskaupat ja päätin heti etten mainostele tätä missään. Näin minulle tuli fiilis, että voin kirjoitella hiukan vapaammin, kun tarkoituksena on kuitenkin kirjoitella lähinnä itselleni. En ole silti blogia salaillutkaan, joten muutamat lukijat ovat minut löytäneet ja ilmeisesti tykänneetkin, sillä sain ensimmäisen blogihaasteeni! Tämä on minulle aika suuri juttu, sillä haaste tuli suuresti ihailemasta blogista eli Dressagea Dingolla :)

Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitoksia Mari!
b) nämä blogit haastoin mukaan: Pientä Puhetta, Tätiratsastajan päiväkirja, Janitan elämää ja Hevonen tulee kotiin.
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta. Paitsi minulla haasteen saaneita ei ole niin montaa. Ajattelin pitäytyä vain heppablogeissa ja valitettavasti niistä suurin osa tuntuu olevan aika luokattomia ja ne mistä minä pidän (näiden nyt mainittujen lisäksi) olivat jo saaneet haasteen :)
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään eli tässä mennään!

1. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa ja olen ollut vannoutunut julkisen liikenteen kannattaja. Suunnittelin jopa joskus etten koskaan opettele ajamaan autoa.
2. Kun tapasin maalaismiehen ja muutin maalle, tuli autosta yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Niinpä minulla on rakas kupla, joka on liian pieni ja epäkäytännöllinen, mutta niin ihana :)
3. Piirtelin lapsena/nuorena hevosten kuvia ja luin heppakirjoja, vaikken koskaan päässyt ratsastamaan. Lama-ajan lapsena ratsastus oli kaupungissa hiukan liian kallis harrastus...
4. Niinpä olin erittäin iloinen, kun tyttöni sanoi haluavansa aloittaa ratsastuksen, minäpä aloitan myös! Ja olinkin alussa ehkä jopa innokkaampi kuin mukana aloittaneet lapset.
5. Suurimman vapaudentunteen olen kokenut vanhan ravurin selässä hiekkatien suoralla, kun kovalla kehumisella saimme laukan nostettua kiitoravin kautta. Mieletön vauhti ja mieletön fiilis!
6. Samaisen hevosen kanssa opin (juurikin tuon pätkän jälkeen), että joskus helpoin keino hevosen rentouttamiseen on heittää ohjat kaulalle ja toivoa parasta. Se toimi, vaikka minua jännittikin.
7. Harrastin nuorena thainyrkkeilyä ja siellä tapasin myös rakkaan mieheni. Hän juoksi vatsani päältä ja pakotti tekemään satoja punnerruksia, mutta kun katsemme kohtasivat se oli menoa. Reilun vuoden seurustelun jälkeen olimme jo naisimissa ja suloisen tytön vanhemmat.
8. Haaveenani on kehittyä ratsastajana yhdistämällä luonnonmukaista hevosmiestaitoa ja hevosen kuuntelemista tarkkoihin ja vaativiin apuihin. "Hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa ja rohkeutta puuttua niihin, joihin voin vaikuttaa".

Penailua

Joku päivä viime viikon aikana olimme illalla tallissa ja kiinnitin huomiota Penan hiukan erikoiseen käytökseen ja suolistoääniin. Pena vaikutti kuitenkin aika normaalilta, joten päätin etten huolestu, mutta kerroin huomioistani tallinpitäjälle, jotta myös hän tarkkailee heppaa varuiksi paremmin. Hän pyysi minua heti juoksuttamaan Penaa. Jos liikkuminen on normaalia, ei suurta ongelmaakaan ole. Niinpä minä laitoin riimun päähän, otin juoksutusliinan käteen ja talutin hepan maneesiin. Ajattelin, että päästän Penan heti vapaaksi, kun juoksutusta liinassa emme ole koskaan kokeilleet. Irtonakin hän on ollut vain kerran, kun asiasta on ollut perheen sisäisiä erimielisyyksiä :)

Pena seisoi alkuun hiukan ihmeissään, mutta kirmasi sitten raviin ja laukkaan, piereskeli, pukitteli ja teki vauhdikkaita käännöksiä ja hiukan hyppeli. Ja minä kirosin, etten tajunnut ottaa kameraa mukaan, olisi tullut hienoja kuvia! Onneksi kamera kuitenkin jäi sillä hetken juostuaan Pena tuli minua kohti ja koitti potkaista! Tämä oli aika yllättävää, koska yleisesti ottaen Pena on erittäin hyvin käyttäytyvä herrasmies enkä olisi uskonut hänen koittavan pomottaa minua. Niinpä minä ajoin juoksutusliinalla hänet pois, useammankin kerran ennen kuin hän tuli luokseni rauhoittuneena kävellen. Jos mukanani olisi ollut kamera ja olisin keskittynyt kuvaamiseen, mitenköhän olisi käynyt... No, joka tapauksessa Pena oli tyytyväinen kun pääsi hiukan riehumaan ja hän myös käveli maneesista pois rennompana kuin aikoihin. Minäkin näin vihdoin kuinka hienosti Pena voi oikeasti liikkua, kun innostuu. Sain myös testata Penan käyttäytymistä ilman riimua, jolloin hän käveli kuin koira perässäni ja pysähtyi täsmälleen samalla hetkellä kuin minäkin. Kun vain saimme ensin selville vapaana juostessa kumpi määrää :)

Eilen pääsin puolestaan pitkästä aikaa ratsastamaan Penalla ja kyllä se olikin ihanaa! Ja tosi vaikeata :) Olen jo niin tottunut Oton pieniin liikkeisiin, että Penan ravi oli vaikeata keventää (niin hidasta!) ja laukka liian isoa. Ratsastuksesta olen silti oppinut jotain, sillä sain Penan rentoutumaan (vaikken sentään ihan koko aikaa) ja laukat nostettua silloin kun halusin. Jippii!

Mukana tunnilla oli meidän Penan ja Oton lisäksi kaksi ponia, joista toinen on omanarvontunteva shetlanninponi, jota ei yleensä huvita laukkailla. Niinpä tämäkään tunti ei päättynyt ilman pukittelua ja ratsastajan hiekansyöntiä, josta meinasi aiheutua paniikki. Pena pelästyi hirvittävästi, kun pikkuinen valkoinen paholainen pääsi vapaaksi, juoksenteli ympäri maneesia ja kurvasi pari kertaa ihan Penan vierestä. Se saattaa vaikka purra! Pena korisi ja poukkoili ja katsomossa ollut tyttö totesi minulle tunnin jälkeen, että "olisin varmasti itse pudonnut niissä laukkapirueteissa". Hah, Pena teki laukkapiruetin, minä pysyin selässä enkä edes huomannut! Aika proratsastaja! :)

Tässä vielä tämä herttainen pikkuponi, joka osaa temppuilla ja poseerata:
Valkoinen pahoilainen :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Reikiä

Tuttavamme tekee reikihoitoja ja kävin itsekin sellaisessa jossain vaiheessa viime keväänä. En huomannut hoidosta mitään erityisiä vaikutuksia, mutta en pelkästään sen perusteella uskalla sanoa sitä humpuukiksi. Kesällä hän alkoi mainostaa reikihoitoja hevosille ja heti mielenkiintoni heräsi. Asia kuitenkin jäi, mutta nyt viime viikonloppuna tapasimme, keskustelimme ja sovimme hoidon hepoille heti maanantaiksi. Hoito pitää kuulemma tehdä kolme kertaa peräkkäin, jotta siitä on hevoselle apua. Eli meille se tehtiin ma-ti-ke, näistä kaksi ensimmäistä oli myös samalla Otolle vapaapäiviä.

Maanantaina Otto oli oma itsensä ja hiukan levoton karsinassaan. Hän ei ole koskaan pahalla tavalla levoton, muttei kuitenkaan malta oikein olla paikallaan tai nypläämättä. Hän oli selkeästi pihalla mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu, mutta rentoutui välillä tosi hienosti. Tiistaina menikin jo paremmin, Otto oli tosi rentona ja selkeästi nautti hoidosta. Hoidon jälkeen Otto oli ihan koomassa, nukkui pää rennosti roikkuen, silmät ummessa eikä reagoinut mihinkään ympärillä tapahtuvaan. Normaalisti hän ei todellakaan jätä reagoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, niillähän saattaa olla vaikka syötävää! Nyt Otto vain nukkui ja liikutteli huuliaan :)

Tiistaina alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä ratsastamaan Otolla hoidon jälkeen, mutta koska Otto oli niin ulapalla, pidemmekin vapaapäivän. Keskiviikkona hoidon jälkeen tytär meni tunnille Otolla eikä hoidon vaikutukset olleet niin radikaaleja kuin tiistaina. Tunnilla Otto näytti hiukan normaalia rennommalta, mutta tyttö ei huomannut mitään selkeätä eroa. Itse ratsastin kevyesti torstaina ja kunnolla perjantaina, kummallakin kertaa Otto oli hiukan aiempaa rennompi, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös kaksi peräkkäistä vapaapäivääkin.

Reikihoitaja sanoi, että Otto otti hoidon vastaan erittäin hyvin, paitsi maanantaina oli hiukan epäileväinen. Silminnähden Otto rentoutui kunnolla ja nautti hoidosta, mutta mitään selkeätä muutosta ratsastuksessa tai käytöksessä emme huomanneet. Eli toistaiseksi tämä jäi vain kokeiluksi, uusia hoitokertoja ei ole sovittu.

Onko teillä kokemuksia reikistä?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ei oppi päähän jää...

Tuntuu, että vaikka jollakin erillisellä kurssilla ratsastukseen tulee ahaa-elämyksiä, niin eivät ne koskaan ole pitkäaikaisia. Eipä tämä täti oppinut taaskaan mitään ratsastuksesta, vaikka istuntakurssi oli hyvä ja edistystä tuntui silloin tapahtuvan. Olen nyt viikon tahkonnut Oton kanssa ja koittanut saada "länkisääreni" kietaistua hevosen ympärille ja kyynärpäät painaviksi. Istunnasta ehkä jotain on jäänytkin päähän, mutta käsiin liittyvät elämykset ovat jo haihtuneet kuin tuhka tuuleen. En vain saa Ottoa rentoutumaan kaulastaan ja myötäämään.

No, en silti ole heittänyt kirvestä kaivoon vaan jatkan harjoittelua. Olen varma, että joskus on minunkin pakko oppia!

Viikonloppu oli pitkästä aikaa tosi kiva, lauantaina testasimme irtohypyttää Ottoa (meille kummallekin eka kerta) ja sunnuntaina päästelimme maastossa ja pellolla. Ihanaa!
Irtohypytys alkoi jopa pelottavan hyvin, Otto laukkasi maneesin ympäri ja hyppäsi kaksi kertaa putkeen ja vaihtoi suuntaa. Seisoimme tytön kanssa hölmistyneenä maneesin keskellä, näin helppoako irtohypytys on?? Mutta samalla Otto ilmeisesti ajatteli jo näyttäneensä meille osaavansa hypätä ja siirtyi ovelle odottamaan poislähtöä. Pistimme hänet hyppäämään vielä kaksi kertaa ja lopetimme. Otto on perusluonteeltaan aika laiska, joten näimme nyt ensimmäisen kerran häneltä oikeasti hyvää ravia, häntä tötteröllä.

Tässä vielä hellyyttävä video meidän äkäpussi-Penasta, jolla on videota ottaessa jo tosi kova nälkä :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Länkisääret ja painavat kyynärpäät

Viime viikon olin työmatkalla New Yorkissa ja ikävöin hevosia, vaikka olihan sielläkin kivaa. Saavuimme Suomeen perjantaina ja heti lauantaiaamuna suuntasin istuntakurssille läheiselle tallille. Kurssia olivat pitämässä Heiskasen Hanna ja Uusitalon Saara, jotka ovat kyllä aivan huippuja alallaan! Kummallakin on vankka asiantuntemus ja ihana tatsi niin ihmisten kuin hevostenkin kanssa :)

Päivä alkoi luennolla ja melko lyhyen teoriosuuden jälkeen teimme hiukan kuivaharjoituksia ja rentoutuksen. Sitten söimme ja jatkoimme heppojen luokse. Ryhmässä oli kymmenen ratsastajaa, joten ensin oli kaksi kolmen hengen ryhmää ja sitten kaksi kahden hengen, jotka olivat lyhyempiä. Pääsin toiseen kahden hengen ryhmään, mikä oli tosi hienoa! Ainoana ongelmana oli, että alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen lainasin tallin hevosta enkä käyttänytkään omaa. Ongelmaahan tässä ei varsinaisesti olisi ollut, jos tallin hevoset olisivat olleet tuttuja. Ja hevosia.

Eli minä osallistuin kurssille ponilla! Siis ihan oikealla ponilla, ei millään suokilla, joka on leveydeltään hevosta vastaava.... Pienen kokonsa vuoksi poni oli, hmmm poni, eli aika vilkas liikkeissään, hiukan itsepäinen eikä kovin rytmikäs. Ensimmäinen järkytys koettiin, kun nousin selkään, herranjumala kuinka pieni! Ja satulakin oli perusyleissatula, jossa ei todellakaan pysty istumaan kuten koulusatulassa. Tietyiltä osin ponin selässä oli helppo olla, sillä se oli kapea ja melko herkkä, toisaalta taas se keskittyi enemmän muihin kuin minuun (ja saattoi kääntyä nopeasti vastakkaiseen suuntaan), eikä ollut tasainen ja rytmikäs, ja oli erittäin kapea, jonka ansiosta tuntui kuin olisin istunut kiikkulaudan päällä.

Hanna oli viimeksi nähnyt minun ratsastavan Penalla keväällä ja ensimmäiseksi hän kiinnitti huomiota parantuneeseen istuntaani ja tasapainooni. Onneksi jotain positiivista! Ponilla oli kyllä sinänsä helppo mennä, sillä leveys ei ottanut lonkkien päälle vaan istuin luonnostaan aika hyvin. Niinpä pystyinkin keskittymään enemmän polviini, nilkkoihin ja ylävartaloon. Tärkeimmäksi neuvoksi opin, että koska hevosen liike vie eteen ja ylös, pitää minun joustaa polvistani myös eteen ja ylös. Toinen tärkeä neuvo minulle oli, että rentoutan kädet aina lapaluista asti, mietin kyynerpäät painavaksi ja joustan kyynerpäistä. Tajusin nimittäin samalla, että kyynerkulma on minulle tähän saakka merkinnyt vain jäykkiä käsiä, ei todellista myötäämistä.

Teimme myös oikein mukavan venyttelyharjoituksen tunnin alussa pinteleillä, jotka laitettiin rullalla ensin polvien alle, sitten hiukan ylemmäksi jne. kunnes olivat ihan nivusissa. Kyllä niiden poistamisen jälkeen poni tuntui entistä pienemmältä ja jalat rennommilta!

Ja tässä hieno video Helsinki International Horse Showsta, jossa olimme valitettavasti vain perjantaina, emmekä nähneet tätä hyppäämistä. Tässä on jotain mitä tavoitella!
Malin Baryard