tiistai 31. tammikuuta 2012

Pakkasta

Ulkona paukkuu kova pakkanen ja minä puntaroin kuinka hevosia pitäisi liikuttaa vai pitäisikö pitää ihan lomaa? Näitä ilmoja on luvattu toistaiseksi koko viikoksi eli helpotusta ei pitäisi olla tulossa... Tänä aamuna pakkasta oli karvan alle -30 astetta ja päivälläkin eilen vain hiukan alle -20. Aika viileätä.

Mites te muut teette, tarkoittavatko pakkaset lomaa vai liikutaanko vain kevyemmin?

Oton vastalause pakkasille :)

Kuva viime talvelta, mutta samanlaista on nyt. Kaunista!

p.s. Meillä muuten Otto ulkoilee edelleenkin nakuna ja Penalla on entiseen tapaan ulkoloimi. Nyt sisäloimi on vaihdettu hiukan paksumpaan villaiseen loimeen ja jää ulkoloimen alle. Otolle tulee loimi vain hätätilanteessa eli silloin kun keli on erityisen tuulinen tai sateinen.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Ilman satulaa!

Olen ollut aika arka ratsastamaan ilman satulaa (no Penan selkään en varmaan edes pääsisi...), ehkäpä se johtuu tästä aikuisiästä ja mukavuudenhalusta. Jotenkin ne harvat kerrat ilman satulaa eivät ole tuoneet mitään kovin mieltäylentävää harrastukseen; heilumista ja tippumisen pelkäämistä sekä aran pyllyn. Alkuviikosta otin härkää sarvista ja ratsastin Otolla ilman satulaa. Kylläpä se olikin kivaa!

Huomasin hyvin kuinka oma istuntani oli parantunut, sillä aiemman heilumisen sijaan mukauduin hevosen liikkeisiin enkä tuntenut putoavani. Istuntakurssilta mieleen jäänyt "mieti, että lantiosi liikkuu kello kahden ja kymmenen väliä" auttoi kummasti ja kovassakin ravissa keinuin mukana enkä pomppinut holtittomasti. Hienoa! Laukassa tosin jännitän edelleen jalkojani eikä istunta ole niin vakaa, mutta alku on tämäkin :)

Ilmeisesti istuntani oli melko rento ja onnistuin olemaan kädelläkin rento, sillä Otto mennä päristeli aika pyöreässä muodossa rentona. Tätä lisää!

Yhtenä iltana maastossa oli kaunis kuutamo...


p.s. Tämän päivän tuntikin meni hienosti, ihan voittajafiilis! Enkä ajatellut ensi viikollakaan tippua näistä pilvilinnoista :)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tytöt ja miehet

Tässä kuluneen vuoden aikana olen seurannut keskustelua seksuaalisesta hyväksikäytöstä hevospiireissä ja olen ollut tyytyväinen, kun asia on nostettu esille. En siksi, että olisin itse törmännyt epäilyttävään käytökseen talleilla tai kisoissa vaan siksi, että ehkäpä nyt tytöt ymmärtävät paremmin missä rajat menevät: mikä on hyväksyttyä käytöstä ja mikä ei. Ja että on oikein sanoa ei.

Ruuhkavuosiratsastajan blogissa kiteytettiin hyvin: "Meidän pitää pystyä samastumaan siihen tunteeseen, että nuorella ei ole uskallusta sanoa ei! Nuoruuteen kuuluu leikkiä aikuisempaa kuin todellisuudessa ollaan, mutta aikuisuuteen ei kuuluu leikkiä nuorta."

tiistai 10. tammikuuta 2012

Vuosikatsaus

Charlyn blogista innostuneena ajattelin kerätä itsellenikin vuosikatsauksen ja tavoitteet uudelle vuodelle. Ihana idea, josta on varmasti hyötyä tulevina vuosina!

Tammikuussa etsimme kuumeisesti omaa hevosta ja ratsastelimme kovassa pakkasessa ratsastuskoulun hevosilla. Löysimme jo yhden suokin, joka tuntui sopivalta. Juuri kun olin soittamassa eläinlääkäriä tekemään ostotarkastusta, soitti myyjä ja perui kaupan. Etsintä jatkui ja miehen innostuksesta lähdimme perheen kanssa Verdeniin Hannoverin hevoshuutokauppaan. Itselleni oli selvää, että meille tulee suokki, mutta mies oli jostain saanut päähänsä, että hannoverilainen sen olla pitää... Kolmepäiväinen hevosten tuijottelu (en todellakaan uskaltanut kokeilla kolme-nelivuotiaita puoliverisiä!) teki ehdottoman hyvää hevossilmälle! Ihastuin myös tulisesti 172cm säkäiseen ruunaan, joka tuli maneesiin ensimmäistä kertaa kahdella jalalla. Kun huutokaupassa hinta jäi alhaiseksi jouduin todella tekemään töitä etten innostunut huutamaan ruunaa kotiin :)

Jännittäviä tilanteita suomalaiskatsomossa!

Helmikuussa pakkaset jatkuivat yhtä kovina kuin meidän hevosen metsästyskin. Aloin jo menettää toivoani, kun sopivia ehdokkaita ei vain näkynyt. Maistelin myös muutaman kerran maneesin hiekkaa, kun kova pakkanen ja innostuneet hevoset aiheuttivat kaaosta pölyisessä maneesissa.

Maaliskuussa, juuri kun olin päättänyt laittaa hevosenoston jäihin, löytyi Pena! Rakkautta ensisilmäyksellä! Pena oli ensimmäinen puoliverinen, joilla ratsastin kokonaisen tunnin (meidän ratsastuskoululla on vain suomenhevosia). Kyllä se oli hienoa, mutta myös vaikeata kun hevonen tekee vain kun pyytää oikein....

Hymyile nyt!

Huhtikuussa harjoittelin perusistuntaa ja erityisesti laukannostoja, jotka olivat minulle olleet haasteelliset Penan kanssa. Pena oli myös minulla aina melko tahmea, joka näin jälkikäteen oivallettuna johtui polvilla puristamisesta. Odottelin innolla kesää ja rentoja maastoretkiä.

Toukokuu kului onnenhuumassa, ihanaa tämä hevostelu!! Valmennuksessa keskityin luomaan ruutitynnyrin alleni ja Pena pääsi nauttimaan ensimmäisistä vihreistä. Ja hyvin nauttikin. Miehen kanssa aloimme kinastella kummalla on enemmän oikeus ratsastaa :)

Kesäkuussa tuli takapakkia Penan kenkien kanssa ja Pena olikin pitkään sairaslomalla. Onneksi liikkuminen tarhassa onnistui hyvin ja kaviot saatiin hitaasti paremmiksi vaihtamalla kengittäjä vanhaan tuttuun, ja palaamalla takaisin pienempiin kenkiin. Tilanne miehen kanssa kulminoitui siihen, että aloin katsella pienempää hevosta meille perheen naisille.

Heinäkuussa nautimme kuumasta kesästä ja löysimme Oton! Tuo ihana pikkusuokki ei ollut täysin sitä mitä etsin, mutta niin valloittava persoona, että kaupat tuli. Otto muutti Penan kaveriksi ja Pena pääsi ensimmäistä kertaa elämässään rapsuttelemaan toista hevosta.

Nam!

Elokuussa joutui ratsastajan lisäksi myös heppa kuntokuurille; nyt metsästettiin Otolle lihaksia ja kestävyyttä. Hieroja lohdutti meitä kertomalla, että vahvat lihakset löytyvät pienen kerroksen alta :) Maastoilimme, työskentelimme kentällä ja lisäsimme rasitusta pikkuhiljaa lepopäiviä unohtamatta. Uuden koulusatulan myötä hoksasin kehittäneeni hienon tavan kinnata polvilla...

Syyskuussa keskityimme perusasioihin, Oton lihaskunto alkoi olla normaali ja minunkin istunnassani jokin lukko aukesi. Jalustimet olivat pidentyneet muutamalla reiällä ja ajoittain ratsastaminen tuntui oikealta ratsastamiselta, ei vain hevosen selässä istumiselta. Uskaltauduin myös hyppäämään muutaman kerran!

Lokakuussa nautimme täysillä pitkästä syksystä, maastoilimme metsässä ja iloittelimme laukkaspurteilla pellolla. Ihanaa! Videokamera paljasti karmaisevan totuuden; mahtava meno, tiukka takakeno!

Marraskuussa pohdin klippaamista ja pojat kokeilivat reikiä, josta ainakin Otto nautti täysillä. Minä hinkkasin istuntaa ja onnistuin löytämään jalkoihin rentouden, joka avasi taas uusia kokemuksia. Ratsastin Penalla pitkästä aikaa ja laukat nousivat kun halusin ja muutenkin heppa oli reipas. Onnistuin tekemään Otolla pienen laukkavoltin ja olisin voinut hyppiä riemusta ainakin viikon!

Joulukuussa odottelin joulutunnelmaa, lunta ja pakkasta, mutta sain vain kuraa, kylmää ja märkää. Odottelin, että oman hevosen hoitaminen saattaisi tuntua raskaalta syksyn pimeimpinä päivinä, mutta tallille menosta tulikin henkireikä. Muuten olisin vain löhöillyt kotona. Testasimme Oton vanhoja kolmipalakuolaimia ja tajusin oppineeni jotain ohjastuntumasta, jippii!

Vuodelle 2012 toivon paljon mukavia hetkiä hevosten kanssa; rentoa olemista ja toisaalta rankkaa puurtamista kentällä. Ja jotta jaksan puurtaa, pitää kuntoakin nostaa ja painoa pudottaa hiukan...

Itselleni tärkeimpänä on istunnan harjoittelu niin, että onnistun istumaan satulassa aina rentona, puristamatta polvillani tai pakaroillani. Haasteenani on saada pohkeet pysymään silti kyljissä kiinni ja käyttää alapohjetta tasaisesti, eikä vain kaivella kantapäällä. Toivon myös oppivani rentoutumaan kädestä; muistamaan sen kyynärkulman(!) ja sitä kautta ratsastamaan hevoseni aina rehelliseen peräänantoon. Videoin jatkossakin ratsastusta, sillä vain realismilla pääsee tässä lajissa eteenpäin: lokakuussa hoksattu takakenokin on kovan työstön alla, tämän vuoden aikana pääsen siitä eroon!

Vuoden päästä nähdään kuinka on tädin käynyt!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Puunpurija

Tänään tallilla odotti yllätys, tai siis tarhassa odotti yllätys.
Otto ja Pena nauttivat talvipäivästä (meillä on vihdoin lunta ja pakkasta!!) ja ajattelin ottaa muutaman valokuvan pojista. Heti alkuun huomasin, että yksi aitatolppa oli kumollaan. Näin on käynyt jo useamman kerran ja syyksi on paljastunut Otto, joka tykkää kuopia maata. Seuraavaksi huomasin, että käytännössä kaikki aitatolpat on jyrsitty melkein poikki!

Otto on ollut ahkerana ja tallinpitäjäkin jo minulle kommentoi. Ovat kuulemma ihan uudet aitatolpat. Saatan siis joutua maatalouskauppaan ostoksille :)

Mitä sä siellä kuvailet??

Löytyiskö lumesta herkkuja?
(huomaa kaatunut aitatolppa)

Jaa mää vai?
(huomaa tolpasta puuttuva puolisko, ja tämä oli niistä siisteimpiä..)

Aiheuttaakohan painekyllästetty puu jotain vatsaoireita??

No, huomenna nähdään kuinka innoissaan pojat ovat vielä tarhaan ennen lähtöäni raahaamastani puunlatvuksesta. Ainakin Pena söi sitä mielellään!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Uuden vuoden taikaa!

Joulu on ohi ja vuosikin vaihtunut, loma on ollut lopulta erittäin tervetullut ja ihana! Joulu tuli hiukan varkain enkä oikein päässyt tunnelmaan. Ihan kunnon joulutunnelmaa ei koskaan tullutkaan, mutta lomailu perheen kesken teki todella hyvää! Kaiken ihanan lisäksi saimme kaverinin hepan "hoitoon" heidän joululomareissunsa ajaksi eli olemme päässeet kivasti ratsastamaan. Kyllä meillä pitäisi olla kolme hevosta, jokaiselle omansa! :)

Kaverin heppa on minulle tuttu, mutta itse en ole ruunalla ratsastanut kuin kerran lyhyesti kesällä. Useamman kerran olen seurannut toki muiden ratsastusta ja ollut jopa mukana ostoreissulla (sovimme kaverin kanssa, että minäkin testaan, jos hänelle ei iske. No onneksi iski, kun minulla oli jo kiikarissa meidän Pena ;)... ), mutta omat ratsastukset olivat jääneet. Minulla oli siis melko tarkka kuva millainen heppa on kyseessä, mutta toisaalta taas mielikuvat saattavat olla väärässä...

Ensimmäisellä ratsastuskerralla heppa yllätti. Olin jotenkin henkisesti varautunut hyvin tahmeaan ruunaan, joka ei mielellään liiku vaikka osaakin (kisattu kansallista vaativa b:tä ihan hyvin tuloksin). Liikaa vauhtia ratsastuksessa ei ollut, mutta mielestäni ratsastus oli kuitenkin kiva. Itse asiassa, tykästyin ruunaan enemmän kuin etukäteen ajattelin, sillä hän on erittäin herkkä. Tunsin kuinka hommat sujuivat kun itse vain muistin olla häiritsemättä hevosta liikaa :) Ajoittainen oma heiluminen, hevosen hitaus (joko laiskuutta tai huonoa kuntoa) ja apujen epäselvyys haittasivat menoa. Hänen periaatteensa on, että jos on epäselvää niin pysähdytään. Kuitenkin perusfiilis yllätti!

Pohdin, että saatan vain kuvitella omassa päässäni hepan liikkuvan hyvin ja ilmoittauduin myös tunnille. Se meni ihan hyvin eikä murskakritiikkiä kuulunut, mutta jotenkin hepassa oli aistittavissa henkinen lamaannus "tämä ei ole kivaa" ja ruuna ikäänkuin venyi veteläksi tunnin aikana. Tuntia seuraavanakaan päivänä en saanut samaa fiilistä kuin ennen sitä. Päättelin tästä, että yksin ratsastaessa ensinnä vaadin enemmän ja toisaalta myös odotan hevoselta enemmän lyhyen ajan sisällä. En myöskään kävele pitkin ohjin, vaan teemme töitä tiiviisti, mutta monesti sitäkin lyhyemmän aikaa. Tunnilla kävelyt yms. lepohetket vievät puhdin pois helposti eikä se tunnu sopivan tälle hevoselle. Tai tälle ratsukolle.

Oli miten oli, tämä väliviikko oli todella kiva ja tervetullut. Nyt on voimia jatkaa uuteen vuoteen!

Tämä syrjähyppy on tehnyt hyvää myös omalle vakisuhteelle, vaikka eihän siinä mitään vikaa olekaan ollut :) Kyllä omat hepat on vaan omia ja vaikka kuinka kiva muilla olisi mennä, ovat nuo omat vieneet sydämestä niin suuren palasen ettei sitä ihan helpolla korjatakaan. Eikä ole edes tarve! Herra P on ihana ja ratsastan hänellä myös jatkossakin tosi mielelläni, mutta kyllä minun elämäni rakkaudet ovat Pena ja Otto!