perjantai 31. elokuuta 2012

Update

Aika on taas vierähtänyt vauhdilla! Heppaelämään ei meillä kuulu mitään kovin erikoista; minä ratsastelen huvikseni ja tyttö kisailee. Tosin teimme tässä heppavaihdot: tyttö meni koulukisoihin lainaponilla ja Otto kisaili esteistä lainakuskilla. Koska heppavaihto päätettiin hiukan lennossa ja harjoitteluaika jäi lyhyeksi, eivät kumpikaan päässeet mitaleille. Tyytyväisiä silti olemme!

Verkkaa
Tytön lainaponi on normaalisti kisoissa kuuma, mutta nyt jostain syystä vielä verkka meni todella rennosti ja rauhallisesti. Todellinen luonne paljastuikin vasta aitojen sisäpuolella ja tytöllä oli täysi työ pitää poni kurissa. Silti prosentteja tuli helppoB3:stä 53,6 ja tyttö uhosi, että haluaa kisata toistekin :)

Ihanaa oli nähdä kuinka paljon kehitystä on tapahtunut lyhyessä ajassa! Meidän tytöt olivat iloisina kisaamassa ja muistivat hymyillä, vaikka ilmapiiri kisoissa oli jokseenkin sankka (kisat olivat meidän vanhalla tallilla). Ja vaikka kisat eivät menneet ihan täydellisesti, olivat he tyytyväisiä oman itsensä voittamiseen.

85cm
Oton ja lainakuskin kisaura aloitettiin vaatimattomasti estemestaruuksista, joissa ensimmäinen luokka oli 80cm ja toinen 85cm. Ekassa luokassa tuli harmillinen pudotus, kun takajalat jäivät aavistuksen jälkeen, mutta tokassa luokassa päästiin puhtaalla radalla uusintaan saakka. Uusinnassa Otto tuli huonosti korotetulle okserille, hyppäsi sekaan ja kuski putosi. Kokonaisuudessa oltiin kuitenkin porukan puolivälissä ja me erittäin tyytyväisiä. Otto oli innoissaan ja hyppäsi hyvin! Ja kuski oli innoissaan ja halusi hypätä toistekin!

Kukkuu!
Näillä korkeuksilla ja aluetason radoilla Oton kanssa pitää olla jo aika tarkkana, että tiet osuvat hyvin, muuten tulee niitä pudotuksia. Kuitenkin kun vertasin Ottoa muihin kisailijoihin, ei meidän tarvitse yhtään hävetä; Otto on oikein oiva esteponi!

Ja on se vaan niin ihana symppis!


Ensi viikolla minäkin pääsen pitkästä aikaa valmennukseen ja suunnittelin muutenkin omivani ponin itselleni! :)

torstai 16. elokuuta 2012

Syrjähyppy

Viime perjantaina saimme nauttia taas valmennuksesta ja koska kaverini ei omien kiireiden vuoksi pystynyt osallistumaan pääsin minä valmennukseen herra P:llä, josta olen maininnut täälläkin aiemmin. Viime joululoman jälkeen olen testannut ratsua muistaakseni kerran lyhyesti, joten valmennukselle ei ollut suuria odotuksia.

Alkutunnista tunsin itseni pieneksi
Aloitimme perusjutuista eli teimme käynti-pysähdyksiä. Herra P oli yllättäen todella vaikea pysäyttää, vaikka ruunalla on yleisesti ongelmia liikkua reippaasti. Jouduinkin siis keskittymään erityisen paljon siihen, että kaikki siirtymät olisivat täsmällisiä ja liike tahdikasta. Alkutunnista jouduin käyttämään raippaa melko paljon sellaisena pienenä naputtavana muistutuksena, mutta lopputuntia kohti helpotti ja raippa sai olla enemmän koristeena. Koska olen tottunut Oton pieniin liikkeisiin, tuntui Poppelin sopiva käynti minusta huiman suurelta. Oma istuntani on kuitenkin parantunut paljon enkä heilunut niin kuin aiemmin.

Siirryimme pian käynti-ravi-käynti-pysähdys -siirtymisiin ja jouduin ottamaan avukseni jalustinhihnan pään, jotta sain pysähdyksen terävänä läpi. Pidin siis sisäkädessäni ohjaa, jalustinhihnaa ja raippaa. Jalustinhihnan avulla varmistin, ettei Poppeli saanut kiskaistua päätään eikä valuttua pysähdykseen (kiskaisu oli tosi pieni, mutta vaikutti pysähdykseen paljon) ja raipalla naputtelin tahtia siirtymissä. Muutaman kierroksen jälkeen Poppeli luovutti ja totesi, että nyt on vain pakko alkaa työskennellä; selkä tuli mukaan liikkeeseen.

Seuraavaksi siirryimme tekemään pitkät sivut vasta- ja myötäasetuksessa, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kun nämä onnistuivat aloimme tehdä ravivoltteja myötäasetuksen puolelle. Hetken päästä teimme voltit laukassa. Asetusten myötä sain Poppelin myötämään mukavasti niskastaan ja etenkin oikeassa kierroksessa myötäys tuli juuri oikein. Vasemmassa kierroksessa sain tehdä enemmän töitä, sillä Poppeli taipui helposti kaulastaan liikaa, lintsasi lavoillaan ja siirsi takapäätään sisälle. Vasemmassa laukassa jouduin tekemään aika paljon suoristuksia ja käyttämään raippaa satulan etuosaan, jotta ylitaipuminen loppuisi.

Lahjakas herra P
Tunnin jälkeen olin aivan innoissani; ihanaa ratsastaa!

Olin täysin yllättänyt kuinka hyvin osasin käyttää monia liikkuvia osia ja kuinka mukavalta herra P tuntui. Samalla tuntui pahalta; Otto on ollut meille ihan täydellinen ratsu tähän hetkeen, mutta valitettavasti Oton kanssa en pääse ikinä treenaamaan tällä tavoin. Oton avulla olen saanut valtavan paljon itseluottamusta ratsastajana ja oppinut tuntemaan hevosta ja sitä miltä ratsastaessa kuuluu tuntua. Otosta ei vaan koskaan tule kouluratsua ja olisi väärin häntä siihen pakottaa. Miehelle jo vihjasin (en enää edes hienovaraisesti), että hankkisi nyt pian sen oman nuoren estehevosen ja antaisi Penan pelkästään minun käyttööni :)

tiistai 14. elokuuta 2012

Tätejä ja kukkahattuja

Aika ajoin törmään netissä väheksyvään sävyyn kirjoitettuihin teksteihin ratsastaja- ja kukkahattutädeistä, ja saan osakseni vienoja hymynkareita heppakonkareilta, kun kerron olevani tätiratsastaja. Yksi lempibloggaajistanikin oli tartttunut aiheeseen. Ja toinen lukemisen arvoinen määritelmä löytyy täältä :)

Täti ja Otto
Koska saan jatkuvasti hymyjä osakseni olen alkanut epäillä, että miellän määritteen "tätiratsastaja" eri tavalla kuin muut. Minulle tätiratsastajaksi leimaantuminen ei ole kirosana. Minä kutsun itseäni tädiksi, koska sellainen koen olevani. Aloitin ratsastuksen vasta lähempänä kolmeakymppiä eikä minulla ole muistoja lapsuudesta/nuoruudesta heppojen kanssa. Olen hevosista toki aina haaveillut, mutta kaupunkilaisena ei meillä ollut varaa ratsastaa. Vaikka olen mielestäni melko rohkea, kunnioitan hevosia ja ehkä hiukan pelkäänkin; ainakin niitä joita en tunne. Luen paljon kirjallisuutta hevosista ja seikkailen paljon netin ihmeellisessä maailmassa ja tunnen löytäväni eniten yhtymäkohtia niistä "kukkahattukirjoituksista". Ratsastajana ymmärrän hyvin omat rajallisuuteni ja vaikka haluan kehittyä koko ajan paremmaksi ratsastajaksi, hyväksyn sen etten pääse koskaan kisaamaan kansainvälisille kentille. Enkä luultavasti edes kansallisille kentille :)

Koen itseni tädiksi ennen kaikkea siksi, että tallin nuorten mielestä olen sellainen ikäni puolesta (vaikken tietysti ole!) eikä minulla ole suuria tavoitteita kilpailumielessä, vaikka haluankin kehittyä ratsastajana. En koe olevani heppatyttö enkä liioin kilparatsastaja; minä olen täti!

perjantai 10. elokuuta 2012

Tätit leireilee

Uuden ihanan tallin myötä olen myös saanut ihania tätikavereita. Jo aikaisin keväällä yksi ratsastuskoulututtu kyseli menenkö ratsastusleirille kesällä, jolloin kehuin suunnittelevani sellaista kyllä ja ilmoittavani hänelle, kun vaan keksin mihin. Kyselin muiltakin ja innokkaita osallistujia riitti, joten suunnittelimme yhteistä reissua Ruoveden ratsutallille, joka järjestää viikonloppuleirejä tilauksesta. Kunnes tajusimme, ettei meidän kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Mehän voimme järjestää oman leirin!

Niinpä viime viikon maanantaina aamupäivällä joukko tätejä kokoontui kotitallillemme nauttimaan herkullista lounasta, jonka jälkeen lähdimme hevosten kanssa kävelylle metsään. Illansuussa tallille saapui Heiskasen Hanna pitämään leiritunteja, jotka videoimme. Tuntien jälkeen nautimme herkullista illallista, kävimme saunassa ja kylpytynnyrissä ja illan pimetessä siirryimme sisätiloihin analysoimaan videoitamme. Pitkä päivä verotti ja siirryimme nukkumaan ihan ihmisten aikaan, paitsi kunnon leirin tavoin osasta huoneista kuului supatusta pitkälle aamuyöhön :)

Aamu alkoi maukkaalla aamupalalla ja uusilla leiritunneilla, joiden jälkeen saimme vielä lounaan ennen kotimatkaa. Ratsastusryhmiä oli lopulta kolme eli leirillä oli seitsemän innokasta heppatätiä ja kaksi kisaavaa junnua enkä muista koska olisi viimeksi ollut yhtä kivaa! Tuttuun tapaan Hannan tunnit antoivat paljon, mutta ehkä vielä kivempaa oli nauttia hyvästä ruuasta ja hyvästä seurasta. Suunnittelimme jo uutta "leiriä" pikkujouluaikaan :)