tiistai 27. marraskuuta 2012

Masan kehitys

Viikonloppuna kävimme maastoilemassa kumpanakin päivänä ja vaikka reissu päättyi sunnuntaina ikävästi Oton osalta (onneksi lopulta kuitenkin hyvin!), olin tyytyväinen ratsastukseen Masalla. Selkeästi huomaan, että kunto noussut ja samalla innokkuus liikkumiseen on erilaista. Sunnuntain maastossa menimme hevosten ehdoilla, annoimme hyvin pitkälle heidän päättää reitin ja vauhdin. Lyhyessä laukkapätkässä Masa meni todella rentoa ja hidasta laukkaa, aikaisemman koohotuksen sijasta.

Yleinen ilme, kun aloitan laittamaan poikaa kuntoon, on todella innokas ja varusteet saan laitettua ilman kyseenalaistamista. Annan edelleen pienen makupalan samalla kun laitan suitset, sillä alkuun suitsitus on Masan mielestä todella ikävää. Vieläkään se ei ole kivaa, mutta enää ei pylly käänny minua kohti eikä pää nouse kohti taivasta. Satulointi onnistuu nykyään ilman ongelmia ja paikallaankin Masa pysyy satulaan noustessa. Viime valmennuksen jälkeen Masa (tai minä) hoksasi jotain tuntumasta ja pyöreydestä, sillä sen jälkeen ratsastus on ollut paljon rennompaa, ja tasaisemmalla tuntumalla. Perusjutut alkavat olla hyvin hallussa sekä käynnissä että ravissa, mutta laukka on kentällä vielä hiukan hakusessa. Ihan valtavasti ollaan silti menty eteenpäin!

Jälkeen ja ennen
Lauantaina ehdin vihdoinkin valoisalla ottaa muutaman kuvan ja vaikka kuvakulma ei olekaan sama, näkee tästä aika hyvin tapahtuneen muutoksen. Vasemmalla on Masa nyt viikonloppuna ja oikealla syyskuun lopulla. Masa on rakenteeltaan melko pyöreä, mutta rasvaa on lähtenyt paljon! Nyt painonpudotuksen sijasta keskityn enemmän saamaan lihasmassaa ja Masan kiinteytymään. Nykyään Masa saa jo hiukan kauraakin päivittäin.

p.s. Otto oli ihan normaalin oloinen tänään tallilla, ei enää vaisu niin kuin eilen. Ihanaa!!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ähkyilyä

Eilisen suunnitelmat menivät uusiksi, kun Otto maastolenkin jälkeen alkoi kipuilla todella selvästi. Juuri ennen kuin pääsimme kotipihaan, heittäytyi metsässä Otto yhtäkkiä ratsastaja selässä piehtaroimaan ja tallin pihaan päästyämme potki mahaansa ja yritti piehtaroida. Heitimme vauhdilla satulan pois selästä ja kävelytimme, ja kävelytimme. Otto hikoili todella paljon ja aloin huolestua tosissani :(

Soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka kysyi oireita kuunneltuaan, että onhan meillä vakuutukset ja traileri. Kuulosti kuulemma pahalta suolikierteeltä ja saattaisi olla reissu Helsinkiin edessä tai jos emme haluaisi sinne lähteä, hän lopettaisi hevosen. Mielessäni kelasin, ettei näin voi tapahtua, mutta samalla myös päätin, että otamme hetken kerrallaan. Etukäteen sureminen ei kannata. Tyttö tuli tallille isänsä kanssa (olin kaverini kanssa maastossa) hysteerisesti itkien, mutta keräsi itsensä ja talutti Ottoa reippaasti eikä antanut piehtaroida. Eläinlääkäri ei onneksi ollut kauhean kaukana (päivystysalue on nykyään todella suuri) ja hetki ennen kuin auto saapui pihaan huomasin ilokseni Oton ilmeen muuttuneen hieman pirteämmäksi.

Otimme Oton sisälle ja lääkäri tsekkasi pulssin, kuumeen ja kuunteli mahaäänet, jotka olivat todella voimakkaat. Tämä oli kuulemma merkki siitä, että kaasua on suolistossa ollut, mutta se oli päässyt jo purkautumaan. Hän tutki suolen eikä siellä onneksi ollut tukosta tai asennemuutosta. Luultavasti Otolla oli ollut pieni suolenkiertymä, joka oli aiheuttanut kaasun kerääntymisen umpisuoleen ja aiheuttaa kuulemma erittäin voimakkaan kivun. Tällä kertaa kävelytys auttoi ja selvisimme säikähdyksellä! Otto sai vielä kipulääkkeen ja luvan mennä karsinaan lepäämään. Seurasimme huolestuneena, kun Otto halusi edelleen piehtaroida ja meni nukkumaan makuulleen, mutta pähkäilimme pojan olevan vaan niin väsynyt. Aamulla sain ihanan soitin tallilta; Otto oli syönyt ja juonut sekä tehnyt tarpeet yön aikana. Vasta sitten uskalsin huokaista helpotuksesta.

Ohjeiksi saimme antaa nyt pelkkää heinää jonkin aikaa ja aloittaa liikunnan kevyesti. Koska Otto reagoi aika herkästi vatsallaan, suositteli eläinlääkäri tekemään kaikki muutokset ruokinnassa ja liikunnassa hitaasti (tosin olemme jo tehneetkin), etenkin jos aktiivisessa liikunnassa tulee taukoja. Se kuulemma hidastuttaa vatsaa kaikista eniten. Mitään syytä hänkään ei osannut sanoa, eikä siten mitään erityisiä ohjeita tulevaisuutta varten. Jotkut hevoset ovat vain suunniteltu huonommin. Edelliseltä omistajalta kuulin, että Otolla on ollut pari kertaa aiemmin pikkuähky, joka on lauennut kävelytyksellä. Koska Otto on selkeästi aika herkkä vatsastaan, aion nyt ottaa kunnolla selvää miten sen bakteerikantaa saisi paremmaksi. Kaasun kertyminen nimittäin viittaa siihen, että suoliston bakteerikanta on vääränlainen...

Rakas poni
Onneksi nyt selvisimme säikähdyksellä! Tämä oli aika kamala muistutus siitä kuinka älyttömän tärkeitä nuo hepat ovat ja kuinka paljon iloa ja rakkautta ne ovat tuoneet elämäämme.

torstai 22. marraskuuta 2012

Otto-poni

Joku epäili, että olen hylännyt Oton kokonaan, joten ajattelin, että nyt on aika päivittää hiukan myös Penan ja Oton kuulumisiakin, kun viime aikoina olen keskittynyt enemmän tuohon Masaan :)

Pusupena
Penalla kuuluu oikein hyvää. Hän on edelleen täysin miehen ratsuna ja kotiutunut valtavan hyvin uuteen talliin. En muista, että olisin nähnyt koskaan Penan nukkuvan yhtä sikeästi entisessä paikassa tarhassa kuin täällä nykyisessä. Hän on myös kerännyt positiivisella tavalla massaa ja on selkeästi virkeämpi kuin aiemmin. Hierojankin mukaan lihaskunto on hienolla mallilla.


Otolle kuuluu myös hyvää. Minä en ole Otolla ratsastanut aikoihin, sillä liikutuksesta on huolehtinut tyttö sekä muutaman kerran kaksi aikuista kaveriani, jotka eivät enää ole käyneet ohjatuilla tunneilla, mutta eivät ole vielä halunneet ryhtyä hevosenomistajiksi. Kerran viikossa Otolla käy valmennuksessa ratsastamassa myös yhdeksänvuotias tyttö ja vaikka Otto on yleensä lievästi sanottuna reipas, on tyttö aina innoissaan tulossa seuraavan viikon tunnille. Tästä tytöstä saattaa tulla vaikka mitä, niin innokkaasti ja reippaasti hän hoitaa Ottoa ja ratsastaa :)

Otto viime syksynä
Koska kesällä Oton viikko-ohjelmaan kuului melko paljon liikkumista, valmennuksia ja hyppäämistä, on hän nyt saanut lomailla enemmän. Olemme käyneet kerran viikossa maastolenkillä ponien kanssa ja muuten tyttö on humputellut rennosti ja kevyesti. Otolla on selkeästi enemmän virtaa kuin aiemmin, mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Nykyään saattaa tulla jopa ilopukkeja laukkailun alussa :)

Koska minä olen ratsastanut pelkästään Masalla ja tyttöä ei kiinnosta kouluratsastus, tuntuu Otto nyt nauttivan olostaan erityisen paljon. Hän ei ole rakenteensa puolesta mikään kouluratsu eikä oikein tunnu nauttivan sen tyyppisestä hienosäädöstä, joten minusta tuntuu, että tämä on meidän perheelle (myös niille kaviokkaille) ollut se paras vaihtoehto. Jokainen saa tehdä sitä mistä tykkää eniten!

Palaset loksahtelee

Voi mikä ihana valmennus eilen! Hanna oli pitämässä valmennusta ja koska osallistujamäärät menivät sairastumisten vuoksi hiukan hassusti, päädyin minä yksityistunnille. Masa on vielä kovin raaka ratsu ja muut mukana olijat ovat pidemmällä, joten tämä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Sain koko ajan kommentteja ja neuvoja miten toimia eri tilanteissa. Lisäksi sain muutaman vinkin maastakäsittelyyn, sellaisia pieniä treenivinkkejä, joilla saan Masan ratsastettavuutta paremmaksi.

Tunti aloitettiin perusjutuilla eli pysähdyksillä ja käyntiinlähdöillä, jotka onnistuvat Masalta jo hienosti. Kysyin kyllä, että pitäisikö hänen olla vielä terävämpi pohkeelle, mutta Hanna sanoi ettei vielä ole sen aika, se on hienosäätöä sitten tulevaisuudessa. Nyt keskityin aikaisempaa enemmän saamaan Masan kunnolla tuntumalle pysähdyksessä ja sitten liikkeessä. Huomasin valtavan eron niskassa, kun vain muistin rentoutua itse kyynärpäistä. Tein samalla myös viime kerralta tuttua kiemurtelua, jossa keskityin saamaan sisäpohkeen läpi ja Masan taipumaan kunnolla kyljestään. Kun Masa osoitti tässä kyllästymisen merkkejä, siirryin raviin ja jatkamaan kiemurtelua siinä. Tärkeintä oli eteenpäin pyrkimys ja rentous, ei asetukset tai taipuminen.

Hanna neuvoi, että minun kannattaa pitää varsinaiset työskentelyjaksot tosi lyhyinä ja heti, kun Masa osoittaa kyllästymisen merkkejä (tai alkaa temppuilla) palataan siihen perustyöskentelyyn, joka tällä hevosella kannattaa olla sitä kiemurtelua ravissa. Yksinkertaista ja tuttua, ja niitä uusia ja vaativampia juttuja pienissä pätkissä. Hanna myös muistutti, että koska vaikuttaa siltä, että tälle hevoselle tietyt jutut on tosi helppoja ja mielekkäitä, pitää muistaa mennä välillä pois sieltä omalta mukavuusalueelta ja vaatia enemmän. Olen tosi helposti päästänyt Masan liian helpolla, kun ratsunura on vielä niin alussa. Kuulemma nyt kunto ja muutenkin olemus alkaa olla sellainen, että vaatiakin voi, mutta edelleen lyhyissä pätkissä.

Laukkaa harjoitellessa jouduin keskittymään tosi paljon siihen, että laukannosto tehdään silloin, kun Masa on rentona eikä silloin kun hän haluaa juosta kovaa alta pois. Neuvoksi sain käyttää ääntä ja vatsalihaksia (toosi helppoa!) sekä keventää hitaammin, jotta raviin tulee rentoutta ja vasta sitten nostaa laukan. Vaikka eteenpäinpyrkimys on hyvä, piti minun silti ratsastaa Masaa melko paljon äänellä eteenpäin, jotta laukan rytmi pysyi kaarteissa hyvänä ja pääsimme houkuttelevan portin ohi :) Kun laukkaaminen alkoi mennä kaahamiseksi, sain ohjeet siirtyä kiemurtelevaan raviin hetkeksi ja rentouttaa hevonen tutulla ja turvallisella tavalla. Oikean laukan kanssa minulla on itselläni ajoitusongelmia, olin tosi helposti askeleen jäljessä ja Masa nosti vasemman laukan. Mutta hienoa on, että laukka nousi nyt kuitenkin pelkällä pohkeella! Ja sain nyt myös oikean laukan pyörimään pienen hetken rentona, ihan mieletöntä!

Hanna kehui, että Masa on muuttunut viime kerrasta tosi paljon ja liikkuu nyt paljon enemmän paino takajaloillaan. Pienen hetken, kun meno oli rentoa ja ilmavaa, meno näytti kuulemma oikein kehityskelpoiselta. Mainitsi Hanna jopa, että Masa muistuttaa erästä vanhaa suomenpienhevosta, jolla on kisattu paljon myös kansallista vaativaa B:tä. Vähänkö miellytti tätiä! :)

Vai mitä olette mieltä, eikö olekin kuin kaksi marjaa?
http://www.sukuposti.net/hevoset/pelko/galleria/13763
Masa tulopäivänä


tiistai 13. marraskuuta 2012

Aika juoksee...

...ihan liian nopeasti, vaikka eihän meillä kiire mihinkään oikeasti ole...

Mitäs me hampputukat ;)
Masa on ollut minulla pian kaksi kuukautta, vaikka tuntuu, että vasta eilen tiemme kohtasivat. Päivääkään en vaihtaisi pois ja edelleen minusta tuntuu, että hän on elämäni hevonen. Olen ottanut aika rennosti liikutuksen suhteen, vaikka Masalla oli melkoisesti ylipainoa sekä huono kunto. Hän on ollut tähän saakka erittäin kevyellä liikutuksella, enemmänkin pelkkä seurahevonen, joten en ole halunnut rikkoa häntä enkä aiheuttaa liikaa stressiä. Uusi koti ja uudet kaverit sekä uusi päivärytmi on tuonut jo paljon muutoksia elämään, ilman aktiivisista ja liian tiukkapipoista treenaamistakin.

Etukäteen mietin kaikista eniten kuinka ihmeessä pärjään näin raa'an hevosen kanssa; minä aikuisiällä aloittanut tätiratsastaja. Pähkäilin kuitenkin, että minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja ammattilaisia, jotka ovat neuvoneet, kun olen vain kysynyt apua. Enkä ajatellut ainakaan pilaavani Masaa ihan kokonaan. Vaikka edistys on ollut aika pientä, on sitä kuitenkin ollut. Masa ei ollut koskaan aiemmin ollut kentällä eikä osannut nostaa laukkaa kuin ravista ajamalla ja laukkaa hokemalla. Hän kuunteli ekstrahyvin istuntaa, jopa niin hyvin, että eteenpäin liikkuminen oli melkoista töksähtelyä, kun istunta heilahti tai jalat puristivat. Nyt pystymme kiertämään kentän kokonaan myös ravissa, ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Laukan saan nostettua jo hitaammasta ravista pohkeella ja vaikka oikea laukka on vaikea, olemme sitäkin pystyneet harjoittelemaan. Masa on edelleen tosi herkkä istunnalle, mutta ei enää häiriinny liikaa minun heilahteluistani. Painokin on silmämääräisesti hiukan pudonnut ja karva alkanut kiiltää!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ihanat suomiputet

Lauantaina aamulla lähdimme tytön kanssa maastoilemaan, vaikka olisi ollut myös mahdollisuus osallistua valmennukseen. Mietin kuitenkin, että kaksi valmennusta peräkanaa meidän "vauvahepalla" olisi liikaa ja henkisesti maastoreissu tekisi parempaa. Muiden suunnatessa kentälle, me suuntasimme nokkamme kohti metsää.

Olimme jo etukäteen suunnitelleet menevämme rauhallisen kävelylenkin, muutamalla pienellä laukkaspurtilla hiekkamontulla. Niinpä siis kävelimme muutaman kilometrin, ravasimme pienen pätkän ja saavuimme laukkasuoralle. Siinä annoimme mennä! Masa kiiti innolla suoran toiseen päähän ja palasi vauhtia kiihdyttäen takaisin. Seuraavalla kerralla Otto meni ensimmäisenä ja Masa kiihdytti tuulispäänä ohi, selkeästi nautti kilpailusta. Vaikka Masa on normaalisti ollut huomattavasti kevyempi ratsastaa edestä kuin Otto, jouduin nyt tekemään tosissani töitä, että sain hepan pysähtymään. Silti jostain syystä minua ei hirvittänyt yhtään, ei vaikka suu tuntui puulta.

Osa maastoreissuista datana
Kaksi kertaa edestakaisin riitti tällä kertaa, Masa puhisi ja puuskutti, vaikka sai itse päättää vauhdin ja reitinkin. Taas huomasin hyvin kuinka rohkea Masa oikeasti on, eivät pelottaneet risut tai ruohotupsut :) Lähdimme kävelemään vielä hetkeksi vastakkaiseen suuntaan, otimme ravipätkän takaisin ja kävelimme kotiin neljä kilometriä. Kokonaisuudessan reissu oli hiukan yli yhdeksän kilometriä ja viimeisen kilometrin Masa tuntui todella siltä, että on antanut kaikkensa.

Siellä maastossa kävellessä on aikaa miettiä. Ja minä mietin kuinka onnellinen olen, että olen saanut elämääni juuri nämä kaksi suomiputtea. Maailman ihanimmat peruspollet!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Eka valmennus

Ei tältä päivältä, mutta samanlainen hymy oli nytkin
Eilen piti mennä ihan kevyesti ja hiukan muistuttaa Masaa perusjutuista, mutta lyhyen ratsastuksen jälkeen talutin hiestä valuvan hepan talliin. Laukkaaminen vaihtui pukkisarjoiksi, mutta en oikein saanut selville miksi. Toisaalta tuntui, että pukittelu johtui innokkuudesta, mutta toisaalta taas ehkä siitä, ettei Masa olisi halunnut tehdä töitä, vaikken painostanutkaan paljon emmekä tehneet mitään kauan. Kun sain pienen onnistumisen hetken lopetimme heti. Tänään saimme vihdoin nauttia Hannan valmennuksesta ja Masa oli heti alusta saakka eri tavalla positiivisesti innoissaan kuin eilen.

Tunti alkoi tosi perusjutuilla eli pysähdyksillä ja käyntiinlähdöillä. Kummatkin onnistuivat ihan hyvin, mutta hetkittäin käynnin laatuun piti kiinnittää huomiota ja pysähdyksissä keskittyä rentouteen. Teimme käynnissä vielä kiemurteluja eli pelkillä painoavuilla vaihtelimme suuntaa ihan koko ajan. Pieniä mutkia ja käytännössä koko ajan. Kun perusidea tuli hepoille selväksi lisäsimme käännöksen puoleisella jalalla painetta, jotta kääntyminen tapahtuisi kunnolla kyljestä. Sain Masan hienosti taipumaan ja samalla paljon rennommaksi myös edestä.

Teimme samaa kiemurtelua myös ravissa keventäen (kaikki tämän tunnin hepat ovat melko aloittelijoita) ja loppuvaiheessa lisäsimme laukkaympyrän toiseen päähän kenttää. Vasen laukka nousi todella helposti, ehkäpä tuo harjoitus muutti Masan pohkeelle paljon herkemmäksi kuin aiemmin. Oikeaa laukkaa jouduttiin hakemaan, sillä vasen on selkeästi helpompi ja nousee vaikka millaisessa kulmassa. Vasta kun neuvojen avulla käytin raippaa ulkolapaan, samalla kun asetin kulmassa sisälle ja annoin pohkeet nousi oikea laukka. Sitten heti ravin kautta käyntiin (eli palkinto) ja hetken päästä homma uusiksi. Masa oppi tämänkin käytännössä kerrasta, on se vaan niin fiksu!

Tunnin jälkeen Masa oli minun tavoin ihan hiestä märkä, mutta vaikutti tyytyväiseltä. Ja niin olin minäkin. Tätä lisää!!!