perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen linkkivinkkejä

Pena odottaa herkkuja
Törmäsin taas muutaman niin hyvään kirjoitukseen, että pakko jakaa ne täällä ihan sellaisenaan :)

Eli lukemista ja katsomista pääsiäiseksi:
Mintin blogissa kouluttamisesta
Anna Kilpeläisen kirjoitus elastisuudesta
Hännän asento kertoo paljon
Video istunnan parantamisesta

Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Vasemman kankun kirous

Eilinen ei mennyt ihan putkeen. Tallille saapuessani huomasin Masan vasemman lonkan olevan aavistuksen turvonnut ja lämmin, ja sieltä löytyikin kaksi pitkää raapaletta. Ilmeisesti joku tarhakavereista oli potkaissut hokkikengällä, sillä mitään muutakaan en syyksi keksinyt. Onneksi haavat olivat siistejä, vaikka olivat hieman lämpöisiä. Putsasin ne betadinella ja laitoin hepan kuntoon ratsastusta varten. Itse ratsastus meni ihan ok, tein lyhyesti pääasiassa käynnissä kiemurteluja ja väistöjä. Jotenkin tuntui, että Masa on vetreytynyt melkoisesti viime kerroista, tai sitten olin vain itse heti alusta saakka jämptimpi ja vaadin selkeämpää taivutusta ja väistöä. Ravailla tai saati laukata en uskaltanut, kun kentän pinta oli päivällä sulanut ja auringon laskiessa taas hiukan jäätynyt eli näytti olevan liukas.

Tyttö ei jaksanut ratsastaa vaan päätti juoksuttaa Ottoa lyhyesti liinassa. Otto vaikutti alusta saakka olevan ihan innoissaan, toisin kuin normaalisti, ja ravaili tyytyväisenä. Kunnes muksahti kumoon :( Otolta vain luistivat jalat alta ja yhtäkkiä poni oli maassa kyljellään. Hän nousi kyllä nopeasti ylös, mutta arkoi selvästi vasenta takajalkaansa. Käskin tyttöä kävelyttämään Ottoa useamman kierroksen kentän ympäri ennen talliin palaamista. Tallissa kävimme koko ponin läpi tarkalla syynillä ja vasen kankku osoittautui hiukan lämpöiseksi ja turvonneeksi. Kylmäsimme sitä jonkin aikaa ja painelimme niin kankkua kuin jalkojakin eikä selkeitä kipureaktioita tullut. Toivottavasti tänään Otto on normaali taas!


Lurps!
Otto tykkää koirista

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Jänniä paikkoja

Matti-mussu
Kylläpä oli tänään kiva ratsastaa! Kaipasimme juuri sellaista väliintuloa kuin mitä Hanna viimeksi tarjosi; sen jälkeen ratsastaminen on ollut vielä aikaisempaakin kivempaa. Tänään sain oikean laukan rullaamaan oikein mukavasti kokonaisen ympyrän verran, ilman että minun piti olla ollenkaan vahva mistään. Ihanaa! Masa oli taas tosi tyytyväisen oloinen itseensä; kyllä minä osaan!

Muutenhan tuo on hiukan terrorisoinut tallilla ja aiheuttanut mm. uusia tarhausjärjestelyjä. Nykyään meidän Masa ja Otto ovat yhdessä tarhassa, mutta mukana on myös vanha kaveri, josta Masa ei ollut valmis vielä luopumaan (tuli muutamaan kertaan tarhoista läpi). Kolmikko on pärjännyt hyvin, vaikka alkuun Ottoa sorsittiin melkoisesti. Nyt jengi näyttää olevan sopuisampi ja Ottokin välillä huolitaan lähemmäksi.

Kisaponi
Sunnuntaina kisat menivät ihan hyvin. Otto oli hiukan ihmeissään, kun laukata pitikin hallitusti ja meno muistutti välillä enemmän estetuntia kuin kouluratsastusta. Rata meni kuitenkin ihan kivasti, vaikka tyttö ei ollut tyytyväinen suoritukseen. Tänään kyllä meni palauttava ratsastus selkeästi enemmän koulusääntöjen mukaan :) Harmillista sinänsä, mutta Oton lahjakkuus on enemmän tuolla estepuolella ja onneksi myös tytön intohimo samoin...

Kisapäivänä sain sydämentykytyksiä, kun kesken kisojen Pena piehtaroi lumihangessa eikä enää noussut ylös. Onneksi satuin seuraamaan tilannetta läheltä eikä Pena ollut kauan selällään, kun juoksin katsomaan. Pena makasi flegmaattisena selällään ikäänkuin odottaen, että auttaisimme. Koitin ensin auttaa vetämällä loimesta ja kaivamalla lunta pois, kunnes sain apujoukkoja ja kiskoimme hepan parin narun (ja vetämällä ja työntämällä) ylös lumesta. Pena odotti, että siirryimme pois tieltä, nousi ylös ja aloitti kauhean pierupukkilaukan. Yksi läheltäpiti-tilanne tapahtui, kun "auttamaan" tullut mies ei hoksannut lähteä tarhasta nopeasti pois; Pena ehti pukittaa todella lähelle pelottavan näköisesti. Onneksi ei osunut! Muutama paikalla ollut oli sitä mieltä, että Pena oli agressiivinen, mutta minusta taas enemmänkin iloinen siitä, että pääsi ylös. Hän ei hurjasta menosta huolimatta ollut ollenkaan uhkaavan oloinen, ainakaan minua kohtaan. Tai sitten minä vain luen omaa rakasta vaaleanpunaisten lasien läpi....

Joka tapauksessa olen niin tyytyväinen, että tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä! Mies kävi illalla vielä ratsastamassa ja Pena oli ollut ihan normaali. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun ongelmia piehtaroinnissa on ollut, mutta meillä ollessaan tätä ei ole koskaan tapahtunut. Toivottavasti tämä oli vain poikkeus!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kisailukausi alkoi

Tänään oli Oton ja tytön ensimmäiset kisat tälle kaudelle ja hienosti meni! Ensimmäiset verkkahypyt Otto oli hiukan ihmeissään, hiekalla kun on oltu viimeksi syksyllä. Ensimmäiseen hyppyyn tuli taas se pieni lisäaskel, mutta siitä päästiin eroon jo seuraavalla hypyllä. Ja itse rata meni oikein mallikkaasti. Neuvoin tyttöä ottamaan nämä kisat harjoituksen kannalta, kun koko talvi on mennyt enemmän ja vähemmän hömpötellessä pääasissa maastossa, mutta kevyempi peruskuntokausi on selvästi tehnyt hyvää. Otto oli todella innoissaan, kuntokin näytti olevan kohdallaan ja liikkeet ovat parantuneet, etenkin laukka. Niinpä kummastakin luokasta (70 ja 80) tuli puhtaat radat ja ruusukkeet! Valmentaja sanoi, että ensi kerralla sitten isompia :)

Huomenna meillä onkin tallilla koulukisat, joihin päätin lopulta olla osallistumatta. Masa liiraili kentältä aitojen (eli puomien) yli edestakaisin siihen malliin ja menetti hermonsa laukkapätkissä, että totesin ettei debyytille ole vielä oikea aika. Ehkä ensi kerralla sitten....


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pitkästä aikaa kouluratsastusta


Kyllä tätä jo odotettiin! Vihdoin, pitkän tauon jälkeen, pääsin Hannan valmennukseen. Viime kerrasta onkin jo kulunut melkein kolme kuukautta (mihin aika katoaa?!). Hanna kyseli kuulumisia ja kysyi mihin tarvitsemme apua, johon vastasin totuudenmukaisesti, että kaikkeen :) Suurimmat ongelmat meillä on oikeassa laukassa, mutta en oikeastaan voi sanoa, että olisimme hyviä missään vaikka olemme toki menneet valtavasti eteenpäin yleisesti.

Ihan tunnin aluksi teimme siirtymisiä ilman jalustimia. Kylläpä taas huomasi lipsuilun! En edes muista koska olisin viimeksi ratsastanut ilman jalustimia ja alussa olikin todella hutera olo. Pikkuhiljaa alkoi tuntua tutummalta ja istunta taas löytyä. Nyt pitää ihan ehdottomasti tehdä tätä lisää! Seuraavaksi teimme ravissa ympyrää, jolla piti keskittyä taivuttamaan hevosta kunnolla ja pienentämään ympyrää spiraalissa pienemmäksi. Kun päästiin noin 10 metrin volttiin ja aika voimakkaaseen taivutukseen, siirryimme käyntiin. Käynnissä lähdettiin taas isontamaan ympyrää yhä taivuttaen. Masan kanssa sain ohjeeksi polkaista ulkojalustimelle (eli siirtää painoa ulos), jotta suurentuminen tapahtui selkeämmin taivutuksen kuitenkin pysyessä. Sitten vaihdettiin suuntaa ja tehtiin sama uudelleen, ja taas suunnanmuutos jne. Tämä oli todella vaikea tehtävä Masalle ja se kyllä näkyy videosta, etenkin oikea kierros oli vaikea. Hanna sanoi, että suurin ongelma oikeassa laukassa (ympyrällä) johtuu juuri tästä. Masa ei taivu kunnolla oikeasta kyljestä eikä siksi pysty pitämään tasapainoaan. Muutaman kerran ihan alussa Masa meinasi kurvata kentältä pois ja sain tosissani tehdä töitä, että sain ruunan kääntymään takaisin :)

Spiraaliharjoituksen jälkeen ensimmäistä kertaa koskaan pystyin laukkamaan Masalla ihan ok oikeata laukkaa kokonaisen ympyrän. Myös vasen laukka oli enemmän maastosta tuttua ja ehkä parasta mitä kentällä olemme saaneet aikaiseksi. Jihaa! Oma istunta on kyllä siellä ihan hukassa, mutta toisaalta myös tiedän, että se paranee, kun saan laukan rullaamaan paremmin. Nyt teen liikaa, kun muka-varmistelen laukan pysyvyyttä...

Vaikka mitään ihan valtavan hienoja tuntemuksia ei tällä kertaa tullut, tuli taas muistutus kuinka paljon pitäisi noihin perusjuttuihin keskittyä. Hanna kyllä viimeksikin muistutti, että kaikki menee ihan hyvin, jos keskityn taivuttamaan Masaa kunnolla; sitä kautta löytyy myös suoruus. Jotenkin silti en ole osannut taivuttaa oikein oikealle, mutta vasemmalta Masa oli jopa liiankin taipuisa, vaikka asettui sinne huonommin. Masa on hiukan kuin liukas saippua eikä pysy käsissä :) Myös istuntaan pitää taas keskittyä enemmän ja treenata enemmän ilman jalustimia. Pyysin, että Hanna tulisi taas tosi pian uudelleen. Kaipaan kipeästi jonkun sanomaan kentän reunalta milloin vaadin riittävästi, sillä oma tietotaito ei vielä riitä sitä tuntemaan.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ihana koru

Jotkut ehkä olivat tarkkasilmäisiä blogimaailmassa ja huomasivat arpaonnen suosineen minua kerrankin; täällä töissä ihastelen parhaillaan uutta koruani, jonka voitin Jillan blogin arvonnasta. Koru saapui reissuni aikana hauskan ponisuklaan kera (joka katosi lasten suihin vauhdilla) ja täytyy kyllä sanoa, että koru on hienompi livenä kuin kuvissa. Aivan ihana!

Kiitos Jilla!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen viikonloppu ja hyvä mieli

Olipas taas ihana viikonloppu! Perjantaina pääsin nauramaan hyvässä seurassa eli teimme joka keväisen visiitin Tomaatteja tomaatteja -festareille. Eilen suuntasin Masan kanssa maastoon tarkoituksenani tehdä intervallimäkitreeni samaan aikaan, kun tyttö lähti ajamaan Otolla ja tänään kävin palauttavalla lenkillä maastossa, kun tyttö osallistui estevalmennukseen.

Masa ja kamu irroittelevat
Eilinen treeni meni hiukan huonosti, sillä suunniteltu treenimäki olikin yllättäen ruuhkainen. Täällä maalla on yleensä tiet autioita, mutta tällä kertaa aiemmin talvella puutöissä ollut mies olikin parkkeerannut autonsa tielle ja roudasi runkoja metsästä jonkinlaisella traktorilla kasaksi tien viereen. Myös läheisen autiotalon pihassa oli nuotio; innoikkaita ulkoilijoita taisi olla metsät täynnä.  Masan fiilikset olivat ruuhkan mukaiset; ei oikein tiennyt mihin suuntaan sinkoilla :) Menin mäen kahteen kertaan ravissa ylös ja käynnissä alas ja suuntasin kentälle. Sports-tracker näytti mäen pituudeksi puoli kilsaa. Koska olin suunnitellut rankempaa treeniä, tein kentällä vielä aika paljon laukkaa ja Masa oli lopulta ihan poikki, mutta vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä.

Tänään ohjelmassa olikin lyhyt palauttava maasto. Törmäsin tiellä luullakseni minkkiin, kun melko iso tumma näätäeläin pinkaisi tien yli ja meinasi säikäyttää minut, mutta Masa ei onneksi huomannut. Nykyisin Masa tykkää ravata reippaasti ja koitin parhaani mukaan kehua aina, kun hän meni hyvin selkäänsä käyttäen, jotta hän ymmärtäisi paremmin millaista ravia haluan. Tiistaina pääsemme pitkästä aikaa valmennukseen, joten huomiselle on suunnitteilla irroittava maasto. Toivoisin reippaan maastoilun lisäävän Masan mielenkiintoa kenttätyöskentelyyn, saas nähdä...

Otto väläytteli tänään estevalkussa todella hienoa ravia! Uskoisin, että sen takana on nimenomaan ajoharjoitukset, sillä mikään muu ei ole radikaalisti harjoittelussa muuttunut. Valmentaja kehui myös laukan parantuneen selkeästi, monipuolinen harjoittelu on tehnyt siis hyvää vaikka olemmekin talven ottaneet tavallaan rennosti. Juuri syksyllä vihdoin poiskitketty pikkuaskel ennen estettä on palannut, mutta valmentajan mielestä siihen on syynä luminen kenttä. Mitään virhettä ei ratsastaja eikä ratsu tehnyt, mutta Otto vain haluaa varmistella, että pääsee varmasti yli. Kun Otto hyppää riittävän kaukaa, on hyppy kuulemma erittäin hyvä. Ensi viikonloppuna onkin sitten ensimmäiset estekisat tänä vuonna, katsotaan tuleeko ruusukkeita :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Takaisin satulassa!

Kylläpä tuntui melkein viikon työreissu pitkältä! Vaikka olin mielenkiintoisilla messuilla Kalifornian auringossa (suurimman osan ajasta toki sisätiloissa) huomasin aivan liian usein miettiväni mitähän hepoille kuuluu ja millainen ilma mahtaisi nyt Suomessa olla maastoiluun... Minulla oli siis ikävä ratsastamaan :)

Paluulento tiistaina oli myöhässä ja jäimme jumiin vielä Pariisin kentällekin lumisateen vuoksi, joten kotona olin vasta aamuyöstä kahden aikaan. Seuraava päivä meni aikaerosta toipuessa, mutta kävin illalla rapsuttelemassa heppoja. Ja eilen pääsin vihdoin ratsastamaan! Ihana kaverini piti taas huolta Masasta reissun ajan ja he olivat maastoilleet paljon. Viimeisellä ratsastuksella Masa oli kuulemma ollut oikein ihana, ravannut ensimmäistä kertaa todella reippaasti, avannut takajalkojaan ja samalla käyttänyt selkäänsä. Matkaa oli silloin takana jo melkein kymmenen kilometriä, joten sain kuulla tyytyväisiä kommentteja kunnon kohoamisesta. Kaveri oli yllättänyt ettei Masa tuntunut yhtään väsyneeltä, vaikka takana oli reipas lenkki. Eilinen ratsastus kertoi, että hyvää oli reipas maasto tehnyt. Masa oli aivan ihanan innokas, lennokas ja reipas. Ainakin alussa, ja sitten hetken jälkeen taas huomasin ruunan miettivän, että tässäkö tämä nyt taas oli; kentällä pyörimistä? Niinpä tein muutaman laukannoston oikealle (joka on se vaikeampi meille) ja kun sain sellaisen mihin olin tyytyväinen, ravasin loppukäynneille metsään. Siellä kävelimme lyhyesti ja annoin Masan herkutella kuusen oksilla. Talliin palasi lopulta tyytyväinen poni :)

Kesää odotellessa
Masan liikutuksesta huolehtinut kaveri on perehtynyt enemmän ravureihin ja suositteli, että ottaisin nyt ennen kevään kelirikkoja muutaman viikon rankemman intervallityyppisen treenijakson. Koska Masan kunto on kasvanut hienosti, sillä saisi paremmin takapään lihaksistoa kehitettyä ja sitä kautta voimaa liikkeeseen enemmän. Kävimme myös pitkän keskustelun sykemittareista, sillä sellaisen avulla olisi treenaaminen helpompaa. Olen ajatellut, että vain minulla on kokemattomuuteni vuoksi vaikeuksia lukea Masan jaksamista, mutta hänellä oli samaa vikaa. Hän oli ajatellut Masan olevan reippaan maaston jälkeen väsynyt, mutta todellisuudessa Masa oli tuntunut vasta päässeen vauhtiin ja alkanut vasta ihan lopussa käyttämään kaikkia lihaksiaan kunnolla. Sykemittarin avulla pystyisin paremmin treenaamaan kunnolla ja lopettamaan vaatimisen, kun sykkeet nousevat liian koviksi. Hänkin muistutti, että tälläisellä aikuisella hevosella, jota vasta koulutetaan ratsuksi pitää tekemisen olla palkitsevaa, ei liiallista puurtamista. Kävin jo kaivelemassa esille omat sykemittarit ja testaan saisinko sellaisen viritettyä Masalle. Nyt ei oikein olisi varaa tehdä tuollaisia hankintoja... 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Puoli vuotta

Pian on kulunut puoli vuotta siitä, kun Masa muutti meille ylipainoisena ratsun alkuna. Aika on mennyt vauhdilla, mutta olen onneksi muistanut pysähtyä nauttimaan matkasta enkä vain keskittynyt liikaa saamaan tuloksia. Toisaalta Masa on myös sellainen hevonen, joka on kertonut minulle hyvin milloin mennään liian kovaa eteenpäin ja milloin pitää vain odottaa. Niinpä muutokset Masassa eivät ole valtavan suuria; tiedän, että lyhyemmässäkin ajassa tehdään kilparatsuja, mutta ovat ne silti muutoksia oikeaan suuntaan. Ja mikä (minulle) tärkeintä on Masalla edelleen se pilke silmäkulmassa, hän lähtee töihin innolla ja tekee aina parhaansa. Paitsi tietysti niinä päivinä, kun pakotan Masan töihin häntä kuuntelematta :)

Kun Masa muutti meille syyskuun puolivälissä, aloitimme todella rauhassa. Ensimmäisinä päivinä totutin Masaa uuteen kotiin, karsinassa olemiseen (ensimmäisenä päivänä Masa hyppi siellä pystyyn ja oli hämillään, kun menin sinne hänen kanssaan) ja käsittelyyn eli harjasin, pesin, nostelin jalkoja, kokeilin loimea jne. Selkään uskaltauduin lyhyesti, kun Masa oli ollut meillä viikon. Ensimmäisillä ratsastuskerroilla keskityin vain saamaan Masan liikkeelle, kun pyysin ja pysähtymään, kun pyysin. Alussa hän saattoi pysähtyä kuin seinään, jos heilahdin eli minun piti kertoa hänelle ettei ihan jokaiseen minun liikkeeseen tarvitse reagoida :) Kahden viikon jälkeen uskaltauduimme maastoon ja lokakuun puolessa välissä kokeilin laukata ensimmäisen kerran maastossa. Masa oli kyllä hiukan kummissaan pohjeavuista, mutta kun hoksasin käyttää myös ääntä, nousi laukka. Lokakuun lopussa laukattiin lyhyesti kentälläkin! Lokakuussa Masa tutustui ensimmäistä kertaan myös hierontaan, josta nautti alkuihmetyksen jälkeen kunnolla. Takapolvista löytyi hiukan nestettä, mutta muuten lihaksisto oli ihan hyvässä kunnossa (ei jumissa), joskin rasvaa oli liikaa ja lihaksia liian vähän.

Marraskuussa kävimme ensimmäisessä valmennuksessa ja hiukan ennen sitä sain ensimmäisen kerran kokea kiukuttelua kentällä, kun ilmeisesti Masa oli mielestään jo tehnyt tarpeeksi. Maastoillessa lisäsimme matkaa ja vauhtia, kun otimme mukaan reippaat laukkapätkät "meidän laukkasuoralla". Joulukuussa sain nostettua jo kummatkin laukat pohkeella, maastossa jopa käynnistä. Maastossa Masa siirtyi johtohepaksi ja osoitti olevansa reipas ja rohkea, vaikkakin ravissa Ottoon verrattuna hidas. Tammikuun alussa kävimme maastossa tallikaverin (iso suokki) kanssa ja Masa joutui tosissaan ravaamaan perässä. Teki hyvää ja aukaisi jotain lukkoja, sillä raviin löytyi pysyvästi uusi vaihde! Muuten tammikuussa alkoi olla enemmän pieniä ongelmia, joten päätin ottaa hiukan takapakkia treenien kanssa. Masa kutisi yrttikuurin vuoksi melko paljon, joten ongelmat saattoivat johtua siitäkin ja loppukuusta jäi kaura kokonaan pois ruokavaliosta, ehkä liika valkuainen ärsytti osaltaan. Nyt helmikuussa löysimme onneksi sopivan satulan ja sen jälkeen ratsastaminen on ollut aivan ihanaa!

Kuukausien aikana viikko-ohjelmamme on ollut melko samanlainen koko ajan. Ihan alussa ratsastuskerrat olivat todella lyhyitä, mutta niitä oli kolme-neljä viikossa. Menin usein kentällä vain käyntiä ja ravia kevennellen, ja maastossa paljon reipasta käyntiä ja laukkaa. Nykyisin viikkomäärä on neljä-viisi kertaa ja yksi ratsastus kestää pidemmän aikaa, erityisesti maastot ovat usein noin 1,5 tuntia. Maastoiluja on edelleen suurin osa ratsastuksista. Kentällä en tee edelleenkään kovin pitkään, sillä otan etukäteen jonkin "teeman" ja lopetan, kun se sujuu. Ajatuksena on, etten tylsistytä Masaa vaan koitan pitää tekemisen hauskana.

Paljon on pieniä edistysaskeleita myös maastakäsin otettu: lokakuun lopulla olen kirjannut muistiin, että sain laitettua pääsääntöisesti suitset ilman keskustelua ja että Masa alkoi pysymään paikallaan selkään noustessa. Alussa Masa ei antanut minun koskea päähänsä ja nyt pari päivää sitten suihkuttelin "hoitoainetta" harjaan ongelmitta. Jalat nousee (melkein aina) ilman keskustelua ja karsinassa Masa ymmärtää oman kokonsa suhteessa ihmiseen. Maastakäsin onnistuvat nykyään väistöt, myös etujaloilla hyvin.

Tässä kehitystä kuvien muodossa:

Kuukausien varrelta
Syyskuusta maaliskuuhun

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ratsusta ravuriksi

Taitaa meillä alkaa pian uusi projekti, nimittäin ratsusta ravuriksi :) Hiihtoloman kunniaksi kävi tyttö eilen ajamassa Otolla (avustukselle toki) tallin pihalla ja kentällä. Otto oli innoisssaan ja rentoutuikin hyvin, vaikka välillä oli hieman epävarma mitä häneltä oikein pyydettiin. Onneksi Otto on aina hyvin selväpäinen eikä hermostunut mistään, tuumasi vaan, että jos ei ymmärrä, niin on varmaan paras vain kävellä eteenpäin. Hyvin samanlaisissa tunnelmissa siis meni ajoharjoitus kuin viimeksikin. Testasimme pihassa myös miten Otto reagoisi autoon, joten ensin parkkeerasin auton tien reunaan ja koska se meni hienosti, ajoin seuraavalla kerralla hitaasti ohi. Otto katsoi minuun/autoon ja jatkoi matkaa eli reaktio oli toivottu; auto huomattiin muttei siitä välitetty.

Tänään oli vuorossa sitten poistuminen tallin alueelta, joten Otto suuntasi kärryineen tielle ja minä jäin jännittämään tallille puhelin valmiudessa. Ratsastelin sillä välin lyhesti Masan ja juuri kun sain hepan vietyä sisälle, kurvasi Otto kuskeineen paikalle. Kuskien posket hehkuivat ja hymy oli korvissa saakka, kun Otto oli mennyt oikein mallikkaasti ja ravannut hyvin koko matkan. Myös vetojuhta oli tärkeänä; hän oli tehnyt Töitä :)

Kaveri, joka on meitä ollut auttamassa oli aivan innoissaan, sillä jos Otto olisi varsa hän tekisi siitä vielä kunnon ravurin. En nyt tuosta juurikaan ymmärrä, mutta Otto oli kuulemma vetänyt kärryjä ja juossut reipasta ravia ilman pelkoa laukasta. Onhan tuon suvussa suuriakin ravikuninkaita (emänisä on mm. kaksinkertainen kylmäveristen Pohjoismaiden mestari), ehkäpä ne perusjutut ovat siellä jossain geeneissä :) Tuli kuulemma kunnolla heppakuume, niin hyvin tuo meidän monitoimipolle oli viilettänyt tietä pitkin. Tyttökin osasi jo laittaa itse varusteet (melkein) ja sitoa ajon jälkeen ohjat ja muut piuhat siististi kasalle. Sovittiin jo, että ajohommat otetaan vakituiseen treeniin osaksi. Tekee varmasti hyvää sekä kuskille, että hepalle!

Tässä lyhyt pätkä eilisestä, ihania noi koirat kun olivat kanssa niin innolla touhussa mukana :)