perjantai 28. helmikuuta 2014

Penailua

Pääsin pitkästä aikaa Penan selkään! Viime kerrasta onkin tainnut kulua jo kaksi vuotta, sillä mies hoitaa ratsastukset hyvin itsenäisesti, ainoastaan tyttö joskus auttelee. Vaikka Pena on aika eri kaliiperia kuin meidän pikkupojat, tiesin, että koska pärjäsin Penan kanssa silloin kolme vuotta sitten, pärjään kyllä nytkin. Harjaillessa tuli mieleen kaikenlaisia hassuja muistoja kolmen vuoden takaa, kun olimme juuri ostaneet Penan ja olin ratsastamassa ensimmäisiä kertoja yksin. Voi kuinka paljon jännitin silloin; uutta tallia (Pena asui ensimmäiset viikot vanhassa kodissaan), talutusmatkaa maneesille, korkeata heppaa, jonka selkään en meinannut päästä, itsenäistä ratsastamista.... Silti heti selkään noustuani fiilis oli ihan yhtä mahtava kuin aivan ensimmäisellä koeratsastuksella. Pena on aivan ihana!

Korkeudestaan huolimatta Pena tuntuu pienemmältä kuin Masa ja yllättäen myös liikkeiden laajuus on Masaa pienempi, siis se miten ne tuntuvat selkään. Ei Masa sentään nyt niin hieno liitokavio ole, että päihittäisi liikkeiden näyttävyydessä Penan. Ainoastaan laukka oli selkeästi vaikeampi istua, mutta oikeastaan siksi, että liike on tavallaan lyhyempi ja terävämpi, Masalla on kunnon keinuhevoslaukka. Oli ihanaa tehdä kaikenlaista "vaikeata" ympäri maneesia, kun heppa osaa eikä hermostu yrityksistäni; täydellinen opetusmestari siis! Huomasin, että olen oppinut tässä ratsastamaankin, sillä sain Penan tekemään juuri niitä asioita mitä halusin, silloin kun halusin. Olisi mieletöntä päästä valmennukseen tuolla, sillä ymmärsin itsekin etten yksin uskalla vaatia riittävästi. Toisaalta, se varmuus tulisi varmasti muutamalla ratsastuskerralla, joita aion kyllä vaatia mieheltä jatkossa useammin ;)

Masankin kanssa ratsastus oli oikein mukava, kuten nyt viime kertoina aina, kun mukana on ollut puoliverinen ratsu/ratsuja. Oppiikohan Masa niiltä katsomalla??

Viime valmennuksessa Hanna antoi minulle kotitehtäväksi harjoitella C:n ratoja osissa. Osittain olenkin niin tehnyt, mutta laukkatyöskentelyssä hinkannut vain pääty-ympyröitä ja kenttää ympäri. Tänään laukka onnistui hyvin ja päätin kokeilla koko rata leikkaa laukassa. Varmaan kokeneille ratsuille ja ratsastajille itsestäänselvyys, mutta tajusin ettei meille. Ei todellakaan. Masalla meni pasmat ihan sekaisin, kun koitin saada laukkaamaan uralle saakka. Suoruudessa ei ollut varsinaisesti ongelmaa, mutta seinän lähestyessä ymmärsin, että Masa pelkää, että pakotan hänet seinää päin! Viimeisellä kerralla, juuri ennen uralle saapumista ja Masan omaa siirtymää, ehdin tehdä siirtymän ja kehuin vuolaasti. Tätä pitää nyt kyllä ihan oikeasti harjoitella!

p.s. muistinkos jo kehua kuinka hienosti tässä työkiireiden keskellä olen keskittynyt hevosten hoitoon? Tajusin viime viikolla, että Masan viime kengityksestä on tainnut vierähtää aikaa. Ihan vähän vaan... sellaiset 14 viikkoa... Onneksi kengät olivat tosi hyvässä kunnossa eikä kengittäjä antanut murhaavia katseita :)

Penakin sai uudet etukengät

Rakkaat pojat

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ilmalentoa

Viime aikoina Masan kanssa ratsastaminen on ollut silkkaa nautintoa; poni on ollut tyytyväinen, notkea ja reipas. Viime viikolla ratsastin samaan aikaan kahden hienon puoliverisen ratsun kanssa ja laukkailin muina miehinä maneesissa, aiheuttamatta paniikkia! Masa on liikkunut etenkin laukassa niin hyvin ja pehmeästi, että on tehnyt mieli itkeä. Joten pyysin tytön kuvaamaan ratsastusta lauantaina. Ja voitte varmaan arvata miten kävi... Mikään ei onnistunut!

Video tuli kuitenkin kuvattua, joten tässä sitä on. On tuossa laukassa silti jotain uutta potkua, kun vertaan aikaisempiin videoihin, vaikka tuntuikin nyt tosi huonolta pitkästä aikaa. Huomaa hyvin kuinka paljon helpompi on itse istua, kun rytmi tulee hevoselta luonnostaan (miten tässä ei nyt käynyt) ja koska minä heilun, on Masa epävarmempi. Voi mikä noidankehä!

Videolla on myös muutakin seikkailua ;)




Viime aikoina Masan laukka on siis tuntunut melkein ilmalennolta, niin mukavan ilmavalta ja kevyeltä! Eilen sain kokea ihan oikean ilmalennon, kun Otto otti ja lähti. Minä jäin roikkumaan ohjista ja raahaudun perässä maneesin hiekalla. Olimme ratsastamassa maneesissa, kun tallin uudet asiakkaat ajoivat kopin kanssa pihaan. Ennen kuin ehdimme tehdä mitään, alkoivat he lastata heppoja ulos kamalan metelin kera. Kummatkin pojat säikähtivät kunnolla, mutta tyttö sai pidettyä Penan aika hyvin. Otto puolestaan lähti pukkilaukkaa maneesin toiseen päähän ja toisessa pukissa minä lensin. Enpä ole pitkiin aikoihin tippunut hepan selästä, enkä ole kyllä tuollaisessa pukkirodeossakaan ollut. Vaikka jalka jäi Oton alle, ei mustelmaa pahempaa sattunut. Tänään on kyllä niskasta huomannut, että vauhdilla tultiin alas :(

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kevät tulee!

Viime viikolla käväisin työreissulla Saksassa, missä parhaimmillaan oli jo melkein 15 astetta lämmintä. Ilmassa tuoksui kevät ja linnut lauloivat. Kun pääsin takaisin kotiin tajusin, että niinhän se on täälläkin; ilmassa tuoksuu kevät! Masa vaihtaa karvaa vauhdilla ja tuntui hoikistuneen lyhyen reissuni aikana monta kiloa :)

Reissun aikana tyttö hoiti Masan liikutuksen ja oli tyytyväinen, heillä oli mennyt hyvin. Olivat käyneet tallikaverin kanssa maastossa melko pitkällä lenkillä, ilman satulaa, ja Masa oli ravannut innolla. Tyttö oli yhtä hymyä, kun selitti mitä olivat tehneet ja kuinka hyvin ratsastukset olivat menneet. 

Ensi viikko on lapsilla lomaa koulusta, joten toivottavasti ehdimme päiväaikaan tallilla käymään, jos vaikka saisi kuviakin pitkästä aikaa... Muuten viikko tulee olemaan kiireinen, sillä minulla on valtava kiire töiden vuoksi, kun seuraavalla viikolla lähden taas reissuun. Lisäksi tällä hetkellä mies on reissussa, joten pojan jääkiekkokuskaamiset ja Penan liikutusvastuu on meillä. Minäkin toivon ehtiväni joku päivä Penan selkään :) 

Minun töissäni huomaa kevään aina parhaiten tästä valtavasta kiireestä, joka onneksi on ainakin aikaisempina vuosina helpottanut kesäksi. Sitä siis odotellessa!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Nuoren hevosen koulutus osa 2

Reilu vuosi sitten kirjoitin tekstin nuoren hevosen koulutuksesta, josta Ruuhkavuosiratsastaja kyseli lupaamaani päivitystä.

Ensimmäisiä ratsastuksia Masan kanssa
Oli mielenkiintoista lukea omia ajatuksia vuoden takaa ja huomata, että ajattelen edelleen hyvin samalla tavalla. Olen edelleen sitä mieltä, että kaiken perustana on rentous ja vain rento hevonen voi oppia uusia asioita. Minusta edelleen kouluratsastuksen kuuluu olla kevyttä ja vaikka me hikoilemme välillä valmennuksissa, on tavoitteena työskennellä hevosen kanssa rennosti,  kevyesti ja luottaen ilman rankkaa vääntämistä. Masalle tiettyjen asioiden tekeminen on "helppoa" ja ratsastaminen on aina kivaa. Se ei silti tarkoita etteikö töitä tehtäisi tosissaan ja poistuttaisi sieltä omalta mukavuusalueelta hetkittäin. Kuitenkin tälläisen nuoren ratsun kanssa mukavuusalueelta pitää poistua hallitusti.

Olen valtavan tyytyväinen siihen, etten ole rankaissut hevosta olemalla avuillani kova, vaan olemme tehneet rauhassa niitä asioita mitä olemme osanneet. Uskon, että monen ulkopuolisen silmin saattaa vaikuttaa siltä, että me emme tee töitä, mutta sen sijaan, että minä potkin ja kannattelen olen pyrkinyt opettamaan Masaa kantamaan itse itseään. Varmasti, jos olisin taitavampi ratsastaja olisimme edenneet siinä vauhdikkaammin, sillä silloin en olisi itse häirinnyt hevosta niin paljon. Silti minusta tuntuu, että tämä tie on ollut meille ratsukkona paras ja olemme hitsautuneet aika hienosti yhteen :)

Välillä haettiin rajoja
Jos jotain olen tässä vuoden aikana oppinut niin sen, että nuoren kanssa ei voi kiirehtiä. Aina tulee yllättäviä asioita eteen eikä terveydestä parane tinkiä.  Nykyisellä tietämyksellä olisin käyttänyt Masan tutkittavana takapolvista viime kevättalvena, kun kavionivelet alkoivat reagoida. Olisin myös miettinyt satula-asian paremmin ja ostanut istuvan (hinnasta tinkimättä) satulan heti alkuun enkä käyttänyt huonosti istuvia väliaikaissatuloita. Toisaalta, Masa kyllä reagoi satulaan voimakkaasti, joten ehkä väliaikaissatulat ovat olleet aikoinaan ihan paikallaan eivätkä ole vaikuttaneet lopulta kokonaisuuteen paljon.

Tässä projektissa blogi, oma päiväkirja ja vuoden alussa hankittu Harjoituspäiväkirja (teen siitä vielä oman postauksen!) ovat tuoneet valtavasti apua, sillä niiden avulla olen luonut itselleni pidemmän aikavälin tavoitteita. Vaikka joskus tuntuu, että ei edistytä missään, kokonaisuutta katsomalla huomaakin toisin. Tähän en ole varmasti pystynyt ilman noita työkaluja ja seurantaa.

Tyytyväiset
Näin vuoden kokemuksia rikkaampana aloittaisin nuoren (tai vaikka vanhemmankin uuden) hevosen kanssa hyvin samalla tavalla. Paljon maastoilua: mukavaa ja pitkäkestoista tekemistä, jossa ei vaadita juuri mitään muuta kuin liikkumista eteen. Pyrkisin pitämään hevosen rentona ja luottavaisena ja opettaisin uudet asiat melkeinpä aina positiivisen vahvistamisen kautta. En kiirehtisi enkä tekisi mitään vain siksi, että "näin on aina hevosten kanssa toimittu" vaan kuuntelisin hevosta ja sen reaktioita. Tästä erittäin hyvä esimerkki on sunnuntain lastaus; Masa koki traikun kiinnostavana ja halusi tutkia sitä, joten annoin. Uskon, että tällä tavalla traikku ei ainakaan jäänyt mieleen pelottavana paikkana vaan ensi kerralla jo lähtökohtaisesti Masa suhtautuu siihen positiivisesti.

Ratsastaessa on mielestäni tärkeätä se, että hevonen on rento ja tekee mielellään töitä. Siihen päästään vain, jos hevonen ymmärtää mitä siltä vaaditaan. Hevosta pitää palkita siitä, että se tekee oikein tai edes yrittää tehdä oikein, jos se ei vielä osaa tehdä paremmin. Onkin välillä melkoista tasapainoilua vaatia, mutta olla kuitenkin vaatimatta liikaa ja osata tyytyvä sillä hetkellä oikeaan reaktioon. Se, että kiitetään paljon ei tarkoita, että hevonen saisi käyttäytyä huonosti.

Mintti on facebookissaan tehnyt hienon yhteenvedon hevosen mukavuusalueesta, joka yhteenvetää minunkin ajatukseni. Erityisesti nuoren kanssa koen tärkeäksi, että töitä tehdään mukavuusalueella ja sieltä poistutaan vain lyhyiksi ajoiksi (eikä kovin kauas!). Niin hevonen oppii, että tekemällä vaikeata asiaa, palataan pian takaisin helppoon, jolloin vaikean asian tekeminen ei tunnu ylivoimaiselta. Koko ajan kunnon ja taitojen kehittyessä päästään siirtymään asteittain vaikeampaan juttuun ja pysymään aiemmin tosi vaikeilla alueilla pidempään.

Onko teillä muilla muuttuneet mielipiteet vuosien varrella?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Lyhyt hyvän mielen päivitys

Tänään mentiinkin reippaamman maaston sijasta käyntimaasto ravipätkillä. Mukaan lähti tallin uusi ratsukko, joka ei ollut vielä maastoillut ollenkaan. Reissu meni oikein hyvin, kaikki pojat käyttäytyivät hienosti! Masa liikkui eilistä jähmeämmin, mutta tuntui muuten kyllä normaalilta. Toisaalta se ravi oli eilen huimaa, joten ei olisi ihme, jos paikat olisivat hiukan jumissa...

Kotiin palattuamme tallin pihassa oli traikku, johon Masa oli innoissaan menossa, kun hyppäsin selästä pois. Annoin ponin haistella lastaussiltaa ennen kuin menimme talliin ottamaan varusteet pois. Suurista suunnitelmistani huolimatta, en ole saanut aikaiseksi harjoitella lastaamista eli Masaa ei ole kuljetettu sen jälkeen, kun meille tuli. Silloin Masa oli todella hermostunut, kuopi ja rynni, mutta uskoisin sen johtuvan eniten siitä, että oli yksin kopissa ja uusien ihmisten ympäröimänä.

Kun talutin Masaa tallista tarhaan, oli poni edelleen todella kiinnostunut traikusta. Annoin haistella ja nousin itse sillalle ja Masa seurasi kiinnostuneena perässä, sisälle asti! Tyttö tuli vietyään Oton tarhaan ja siirsi ponia eteenpäin eikä poni reagoinut mitenkään. Seisoimme hetken traikussa, kunnes peruutin Masan pois siististi. Olipas helppoa! Ja vähänkö tuli hyvä mieli! Tuollaisella fiiliksellä, jos onnistuu kunnon lastaus, ei tule olemaan kuljetuksessa ongelmia :)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Wau mitä ravia!


Uusintakierros maastoon, kun viime viikon reissu meni hiukan huonosti. Alkuun pojat olivat hiukan jännittyineitä, mutta kun päästiin sen kohdan ohi, missä viimeksi törmäsimme hirviin rentoutuivat kummatkin selvästi. Kävelimme pitkään ja ravasimme vain hiukan ennen laukkaamista. Ensimmäinen laukka meni todella hyvin ja Masa päristeli tyytyväisenä. Toisessa laukassa Masa luuli näkevänsä jonkin mörön ja meinasi lähteä lapasesta, mutta vain meinasi :)

Ravasimme vielä ennen kotiinpäin tiellä, Otto ensimmäisenä ja Masa perässä. Ravissa oli heti paljon parempi liike, mutta pienen pätkän jälkeen tuntui, että Masan koko selkä aukesi ja ravi tuntui lentävän! Aivan mieletön voima ja liike! Tuollaisen ravin, kun saisi esille kentälläkin. Wau! Poni oli selvästi itseensä tyytyväinen ja kyllä minä kehuinkin, vaikka näitä huippupätkiä ei vielä kestänyt pitkään. Tosi helposti Masa väsähti ja alkoi painaa kuolaimelle, mutta liikkui todella hyvässä tasapainossa ja suorana silti.

Kotiin palasi kaksi todella tyytyväistä ponia, kyllä tätä oli kaivattukin!

Ja koska hepoista ei nyt ole kuvia, tässä pari kuvaa kissasta :)




perjantai 7. helmikuuta 2014

Sykemittausta ja valmennusraportti

Olipa ihanaa päästä valmennukseen! Viime aikoina on ollut kaikenlaista (työ)stressiä ja itsekseen ratsastaminen on tuntunut vähän tylsältä. Myös siksi, että Masa on nyt liikkunut aina valmennuksissa tosi hienosti ja yksin ratsastaessa olen hiukan hukassa siitä mitä ihmettä taas tekisin. Valmentajan kanssa ei onneksi tarvitse liikaa miettiä.

Tällä kertaa lisämakua valmennukseen toi sykemittari, jonka avulla toivoin saavani paremmin selville millaisella sykkeellä Masa normaalisti työskentelee ja vaadinko liikaa vai liian vähän. Meidän ihana hieroja (hieromisen lisäksi on auttanut ruokintasuunnitelman tekemisessä) tekee nykyään myös hevosten sykemittauksia ja antaa niiden perusteella neuvoja miten tehoja saataisiin vieläkin paremmin käyttöön. Minua on huolestuttanut hiukan se, etten pysty Masaa lukemaan kunnolla siinä kuinka hyvin hän jaksaa.

Sykemittari laitettiin kiinni tallissa ja leposyke oli 36. Hevosten leposykkeet ovat ihmistä matalammat, mutta toisaalta maksimisykkeet korkeammat eli kapasiteettia on paljon enemmän kuin ihmisillä. Oli mielenkiintoista huomata kuinka syke nousi aina, kun tehtiin jotain ja hetkittäin syke nousi tallissakin aika kovaksi (esim. kun hieroja laittoi lisää kosteutta mittarin alle), vaikka Masan ilmeet eivät kertoneet hermostumisesta vielä ollenkaan. Tuolla olisi todella mielenkiintoista tutkia tarkemmin mihin asioihin heppa reagoi ja kuinka paljon!

Valmennuksen alussa tehtiin käynnissä väistö lyhyen sivun keskeltä pitkälle sivulle ja kun päästiin uralle, siirryttiin raviin. Hetken päästä tehtiin sama juttu koko ajan ravissa. Helkky kehui, että meillä huima muutos viime kerran väistöihin ja siltä se tuntuikin, Masa toimi suurimmaksi osaksi tosi hienosti! Väistöjen jälkeen siirryttiin tekemään aina pitkän sivun alkuun voltti, josta jatkettiin avoa pitkää sivua pitkin. Ensimmäiset avot olivat meille tosi hankalia, mutta mitä vähemmän koitin tehdä, sitä paremmin ne onnistuivat. Helkky muistuttikin, että Masan tyyppiseen hevoseen pitää osata vaikuttaa vain vähän, mutta aina nopeasti. Väistöissä hän neuvoi ottamaan ulkojalan ihan kokonaan irti kyljestä, jotten vaikuta sillä vahingossa. Tällä kertaa korostui selkeämmin Masan vasemman takajalan hitaus, mutta aika pienellä jumpalla jalka saatiin nopeammaksi ja hienosti alle.

Laukkatyöskentelyssä sain neuvon katsoa aina välillä sisäkautta häntää, muistutuksen pitää pakarat (ja lantionpohja) rentoina ja kädet alhaalla. Hetkittäin laukka meni ihan superhyvin! Ja tällä kertaa ehdin yleensä tehdä itse siirtymät alas, kun huomasin, että oma istuntani alkaa hajota ennen Masaa. Jee! Laukkasimme aika vähän, koska laukat menivät niin hienosti eikä Helkky halunnut vaatia liikaa, kun ero edellisiin kertoihin oli niin selkeä. Juttelimme vielä valmennuksen jälkeen lyhyesti ja Helkky sanoi, että olen mennyt todella paljon itse eteenpäin istunnan tasapainon kanssa ja se vaikuttaa suoraan Masan liikkumiseen. Hän myös kehui, että Masa näyttää oikein hienolta!

Treeni graafina, kulmikkaat kohdat kertovat sykkeen katoamisesta eli laiteongelmista

Sykeraportti kertoi, että vaikka valmennus olikin tällä kertaa normaalia kevyempi (enemmän hienomotorista treeniä), oli se ehkä jopa liian kevyt. Masan sykkeet pysyivät koko harjoituksen ajan tosi matalina, joten tehoja olisi varaa nostaa enemmän. Toisaalta tällä kertaa tehtiin lajikohtaista voimaharjoittelua, joten pienet lihakset saattoivat olla hyvinkin maitohapoilla, vaikka kokonaisuudessaan kunto kesti treenin erittäin hyvin. Laukassa sykkeissä oli selkeä piikki, mutta palautuminen tapahtui vauhdikkaasti. Sehän tarkoittaa vaan hyvää kuntoa :)

Noottia sain lyhyesti jäähdyttelystä, sillä vaikka treeni ei ollutkaan kovin rankka, lopetin jäähdyttelyn suurin piirtein niihin sykkeisiin, jotka olivat alun treenissä. Eli olisin voinut kävellä pidemmän ja antaa sykkeiden laskea vielä kymmenisen pinnaa. Nykyisellä tavalla toimien Masa saa kunnon palkinnon (mielihyvähormoonit treenin jälkeen) vasta tallissa, joten tämä kannustaa pääsemään talliin nopeasti. Tarkoituksena olisi kuitenkin saada heppa hyvälle tuulelle minun kanssani kentällä tai maneesissa.

Sähköpostitse tulleessa raportissa kannustettiin käymään kovemmilla sykealuilla säännöllisesti, jotta kunto kehittyy enemmän ja työskentely matalammilla alueilla helpottuu entisestään. Liikkeessä hieroja ei ole Masaa nähnyt aikoihin ja sanoi, että aivan huima muutos on tapahtunut eikä hän malta odottaa miltä meno näyttää, kun pääsemme vielä eteenpäin.

"Mieti, millä kapasiteetila hevonen tekisi töitä, jos se käyttäisi energiaa vieläkin sen kymmenen enemmän ja pysyisi oikealla sykealueella harjoituksessa. Varmaan olisi ihan mieletön, näytti nytkin tosi hyvälle!
Kestävyysharjoittelulla lajikohtaisen valmentautumisen ohella tähän voitaisiin päästä. 
Suunnan vaihto ja samat harjoitteet toiseen suuntaan, samoilla tehoilla. Huomaa taulukosta, miten samalla tasolla mennään, kun tehtiin samaa harjoitusta: kunto kesti harjoitteet tosi hyvin, syke ei päässyt karkaamaan vaikka toistoja tuli: hevonen ei väsynyt fyysisesti."

Seuraavaksi otan sykemittarin mukaan maastoon ja teemme vertailevan graafin normaalista maastoreissusta. Tavoitteena on tehdä vastaavanlainen treenimittaus muutaman kuukauden päästä, jotta näen mihin suuntaan olemme menneet. Jo tämän perusteella voin suositella sykemittausta kaikille, tulokset saattavat yllättää!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Haaste

Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa jo pitkään, ensin minut haastoi Noora ja nyt uudelleen Piitu. Kiitoksia kummallekin haasteesta!

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastataan vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi, kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi rotu, taso ja hieman luonnetta.
Meidän laumaan kuuluu kolme heppaa; Pena, Otto ja Masa, jotka saapuivat elämäämme tässä järjestyksessä.

Ensimmäinen ratsastus omalla hepalla!
Pena on brandenburgin hevonen eli puoliverinen saksalainen. Hän on pojista taitavin, tehnyt ensin uraa Saksassa ja tullut sieltä juniorille kisahevoseksi ja nyt ollut meillä kohta kolme vuotta opetusmestarina. Tasoltaan Pena myytiin meille heA ja re110, sillä niistä on sijoituksia kansalliselta tasolta. Koulupuolella osaamistaso on vaB-luokkaa ja nuorena poikana Pena on hyppinyt Saksassa 140-luokkiakin. Olimme etsimässä pienikokoista suomenhevosta, mutta ostimmekin hiukan isomman puoliverisen. Penalla on mieletön luonne ja on ollut aivan täydellinen ensihevonen, juuri sopivan rauhallinen, mutta ei liian kiltti ja pystyynkuollut.


Koeratsastuksessa
Otto on puolestaan ponikokoinen suomenhevonen, joka ostettiin, kun mies omi Penan itselleen :) Tavoitteena oli löytää perussuokki, jolla voisi opetella turvallisesti ratsastamaan ja sehän me löydettiin! Otto on aivan täydellinen perushevonen ja hyppääkin hyvin. Luonteeltaan Otto on aika perussuomipoika eli hiukan sellainen jäyhä, ei voimakkaasti reagoiva, mutta kuitenkin aika herkkis. Ratsastuksellisesti Otto on sellainen kuin suurin osa minun tuntemista suomenhevosista, ei välitä kovin paljon ratsastajan virheistä, mutta ei kestä vetämistä suusta. Jos et ole avuillasi nopea ja terävä, tämä poni kyllä kuskaa helposti ravurin elkein ympäri kenttää...Parhaimmillaan Otto on hypätessä ja maastoillessa. Tasoltaan Otto on heB (vaikka osaakin teknisesti heA:n temput) ja re90, vaikka valmennuksessa tyttö on hypännyt yli metriäkin.

Masa on se minun elämäni rakkaus ja johon tässä blogissa eniten keskitytään. Masa on pieni suomenhevonen, joka on aikuistunut valtavasti tässä minulla ollessaan. Minä en varmasti ole puolueeton, mutta Masa on painonsa (eli aika paljon!) arvosta kultaa! Kovin osaava Masa ei vieläkään ole, mutta osaavan ratsastajan kanssa meno näyttää oikein hienolta. Selkeästi enemmän lahjoja Masalla on koulupuolelle, vaikka poni tykkääkin myös pienten esteiden hyppäämisestä. Maastoilu on meille kummallekin tärkeätä ja vaikkei Masa mikään pomminvarma olekaan, ei minun ole tarvinnut koskaan olla maastossa huolissani. Edelleen Masa on kaikista pehmein ja kevyin hevonen millä minä olen ratsastanut, vaikkei ehkä ulkomuodoltaan siltä näytä.

Hevoset vai ponit? Miksi?
Kyllä minun sydäntäni lähellä on ponikokoiset suomenhevoset, sillä suokeissa nyt vaan on jotain! Eikä pieni ponimaisuus ei ole pahaksi ollenkaan ;)

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Penahan se oli. Näin jälkikäteen ajatellen, lähdimme aika pelottomasti hevosen omistajiksi, sillä takana ratsastusaikaa oli minulla ja tytöllä vain reilu vuosi ja miehellä puoli vuotta. Silti, hetkeäkään en kadu! Ensimmäiset itsenäiset ratsastukset Penan kanssa olivat tosi jänniä, mutta hengissä niistä selvittiin :)

Kengätön vai kengällinen?
Meidän kaikilla pojilla on kengät enkä usko, että näistä kukaan selviäisi kengättä. Erityisesti Pena reagoi voimakkaasti ontumalla irronneeseen kenkään, eikä varmasti selviäisi ilman kenkiä ollenkaan. Masalla on parhaimmat kaviot, mutta ratsastamme kuitenkin aktiivisesti enkä usko, että esimerkiksi maastoillessa ilman kenkiä pärjäisimme. Tilanteen mukaan siis, mielestäni ei ole itseisarvo olla kengällä tai ilman vaan tilanne pitää katsoa tapauskohtaisesti.

Kengän koko hevosellasi?
Meidän kaikilla pojilla on kakkosen kengät. Masa on ainoa, jolla vakiokenkään ei tarvitse juurikaan tehdä muutoksia, mutta Otolla ja Penalla pitää kaventaa. Penalla on myös edessä takakengät eli se kertoo jo hiukan kavion mallista ja koosta; ei ole isot :)

Otto eräänä vuonna syyskuussa
Klippaus – puolesta vai vastaan?
Samoin kuin kenkien kanssa, tapauskohtaisesti. Otto on klipattu kokonaan jo useamman kerran tänä talvena, Masaa on siistitty hiukan ryntäiltä ja kaulalta, samoin Penaa. Aikaisempina vuosina Pena on klipattu kokonaan, mutta ei tänä vuonna. Oton tyyppisellä hevosella, joka kasvattaa aivan valtavan karvan ja on aktiivisessa ratsastuksessa, klippaus on ainoa mahdollisuus.

Tarhaatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Penaa tarhataan yksin ja Otto ja Masa ovat yhdessä. Meidän tallilla tarhat ovat lankatarhoja ja kiinni toisissaan, joten yksinkin olijat ovat hyvin lähellä muita hevosia ja pääsevät myös kontaktiin niin halutessaan. Tämä on mielestäni todella tärkeätä! Isommalla laitumella Pena tuli oikein hyvin toimeen Oton kanssa aikoinaan, mutta talviaikaan pienemmässä tarhassa Pena kiusasi Ottoa koko ajan. Tästä videosta näkyy hyvin millaista käyttäytyminen oli ruoka-aikaan...

Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?
Jostain syystä minulla oli hyvin vahva mielikuva siitä millaiselta meidän hevosen pitää näyttää. Ensimmäistä ostaessani minulla on visio rautiaasta läsipäästä valkoisilla sukilla (Pena), toista ostaessamme liinakosta (Otto) ja hiukan ennen Masan tapaamista näin unta tummanrautiaasta hevosesta. Masa on hiukan vaaleampi kuin uneni hevonen, mutta muuten juuri sen näköinen. Jostain syystä en voisi kuvitella meillä olevan mustaa tai kimoa hevosta eli ulkonäöllä tuntuu olevan merkitystä, vaikka kyllä luonne on silti tärkeämpi!

Pahin tippumisesi?
En ole tippunut montaakaan kertaa, sillä koitan välttää turhia riskejä. Pahin kerta on tainnut olla ratsastuskouluaikoina, kun ratsastimme isommalla porukalla maneesissa talvipakkasessa ja yksi poni sai hepulit. Luonnollisesti hepulit tarttuivat myös muihin ja maassa taisi lopulta olla neljä ratsastajaa. Ei minua silti sattunut, hetken aikaa päätä piti selvitellä, mutta ilman mustelmiakin selvittiin. Toivottavasti tämä jääkin pahimmaksi tippumiseksi :)

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Koitamme pärjätä minimillä. Masalla on vain yksi ulkoloimi 100g:n toppavuorella, vuoreton sadeloimi ja yksi fleece kuivatteluun. Otolla on vuoreton sadeloimi, ohuempi toppaloimi ja paksumpi toppaloimi. Sisäkäyttöön on ohut talliloimi ja tallitoppis, joiden lisäksi löytyy vohveliloimi, fleeceloimi ja ratsastusloimi. Penalla on nykyään ehkä huonoiten loimia (emme ole muuten ostaneet itse yhtään, vaan kaikki tulivat hepan mukana), sillä häneltä löytyy sadeloimi ja paksu toppaloimi, talliloimi villavuorella ja vohveliloimi kuivatukseen. Oton toppaloimea on välillä Penalle lainattu ja se sopii yllättävän hyvin! Pena kaipaisi jo uusia loimia, mutta niiden hankinta on miehen vastuulla, joten niitä saatamme joutua vielä odottamaan...

Kuinka usein hevosesi liikkuvat?
Pena ja Otto liikkuvat yleensä kuusi kertaa viikossa, mutta Masa liikkuu neljästä viiteen kertaan viikossa. Vaikka Masa on aikuistunut viime vuoden aikana huimasti, ei hänen päänsä kestä liian tiukkapipoista treenaamista liian usein. Masa on oikeastaan ollut parhaimmillaan niinä talviviikkoina, kun olemme käyneet kahdesti valmennuksessa ja kerran hömpötelleet. Kesällä taas niinä viikkoina, kun kentällä ollaan tehty töitä maksimissaan kaksi kertaa ja muina kertoina käyty maastossa. Eli Masalle sopii parhaiten paljon vapaapäiviä ratsastuksesta tai paljon maastoiluja, jos vapaita ei ole, sillä silloin poni jaksaa tsempata täysillä ja tuntuu nauttivan tekemisestään. Se on minulle erittäin tärkeätä.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?
Kokisin, että olen sellainen välimalli :) En ota tyhmiä riskejä, mutta toisaalta olemme välillä päästelleet maastossa tytön kanssa sellaisia laukkakilpailuja, että heikompaa hirvittäisi. Välillä olen kyllä miettinyt, että olenko huono äiti, kun päästelemme tytön kanssa maastossa välillä ilman kontrolliakin, mutta toisaalta uskon, että juuri nuo maastoretket ovat hitsanneet meitä hevostemme kanssa sekä meitä äiti&tytär-parina yhteen. Vieraiden hevosten kanssa olen silti edelleen aika arka.


Koska tämä haaste on tainnut jo kiertää kaikilla blogitutuilla, en nyt haasta ketään erikseen, mutta olen oikein mielissäni, jos haasteeseen silti joku tarttuu!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Viikon oivallukset

Viikkoon kuului muutama oivallus ja "hirvikolari"!

Tyttö oli estevalmennuksessa, joka muuten sujui mallikkaasti. Melko pitkä tauko on ollut sellaisessa kunnon treenaamisessa, mutta nyt pitää keskittyä kesää ja kisoja kohti. Nyt on kummankin luvat kunnossa :) Valmennuksen jälkeen juttelin valmentajan kanssa ja keskustelu kääntyi jostain syystä nuoriin hevosiin. Hän kertoi, että todella usein nuorilla hevosilla reagoi treenin alussa takapolvet ja kun takapolvet reagoivat, se vaikuttaa etujalkojen alaosaan. Siinä se oivallus numero yksi tuli; Masallahan oli viime talvena melko jatkuvasti kavionivelet lämpöiset ja keräsivät hiukan nestettä, samaan aikaan nestettä keräsivät myös takapolvet. Kummassakaan päässä tilanne ei ollut selkeästi huolestuttava, mutta keskityin huolehtimaan vain etuosasta, kun luultavasti takapolviin keskittymällä homma olisi saatu nopeammin haltuun. Valmentaja tokaisi, että käytännössä kaikilla nuorilla hevosilla takapolvet vaatisivat piikitystä treenin alkuvaiheessa. Onneksi turvottelu meni kuitenkin ohi ja nyt takapolvien ympärille on kertynyt hyvät lihakset eikä reagointia enää ole ollut!

Eilen osallistuin Saaran istuntatunnille. Keskityimme saamaan lantion kunnolla auki kummaltakin puolelta. Teimme pääasiassa ravissa voimakkaita painonsiirtoja ensin oikeassa kierrokssa oikealle, painonsiirtoa piti oikein liiotella siirtämällä paino pelkästään lantiosta oikealle eli ylävartalo ei saanut kompensoida. Samalla oikealla kädellä myödättiin kunnolla eteen. Ensimmäiset toistot olivat hankalia ja tahti hukkui kokonaan, mutta pian homma onnistui paremmin. Masa liikkui tyytyväisenä ja suoristui selkeästi. Harjoitus venytti valtavan hyvin lonkan aluetta! 

Olin etukäteen maininnut Saaralle, että oikea puoli on minulle haasteellisempi, mutta harjoitus osoittikin vasemman olevan. Vasemmalla tein niin kovin mielelläni ylävartalolla painonsiirron ja menin mutkalle kyljestä. Silloin hoksasin, että todellisuudessa se aiemman satulan liikkuminen oikealle johtui vain minusta eikä mistään Masassa! Minä istun yleensä vasen kylki lysyssä, jolloin tunnen kyllä vasemman istuinluuni paremmin, mutta todellisuudessa paino on enemmän oikealla, vaikka kuvittelin olevani huonommin oikealla. Voi surku, tämänkin olisi voinut hoksata aiemmin! Saara suositteli tekemään tätä aina verkatessa, niin samalla kun venyttelee, pystyy kuulostelemaan miltä keho tuntuu.

Tänään meidän piti mennä pitkälle maastolenkille, kun pakkasta ei ole paljon eikä lunta sada. Pääsimme noin kahden kilometrin matkan, kun ravatessamme puskasta ojan yli hyppäsi eteen hirvi! Otto hyppäsi melkein pystyyn, kääntyi kannoillaan ja Masa takaa tulevana jähmettyi kauhusta. Sivusilmällä huomasin, että metsästä tulee lisää hirviä ja kehoitin tyttöä pitämään Otosta hyvin kiinni. Ojan yli tiellä loikkasi peräkkäin neljä hirveä, joista viimeisimmät oli tosi pienen näköisiä. Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun ensimmäinen hirvi hämmentyi meistä niin paljon, että näytti ensin tulevan tietä pitkin tutustumaan. Onneksi vilkaisun jälkeen hirvet rymistelivät tien toiselle puolelle metsään. Otto oli ihan kauhuissaan, mutta Masa seisoi korvat hörössä ja seurasi tilannetta rauhassa. Vasta kun lähdimme liikkeelle (takaisin tallia kohti), alkoi Masakin jännittyä. 

Kävimme kävelemässä pienen lenkin vastakkaisessa suunnassa, sillä hirvet suuntasivat kohti tallia ja pelkäsimme törmäävämme niihin vielä uudelleen. Onneksi emme! Poikien reaktioista päätellen eivät hirvet kyllä kovin kaukana olleet, sillä viimeinen pätkä hakkuuaukion ohi meni hienosti piffaten.... Mutta vaikka maastoreissu olikin tällä kertaa aika kamala, täytyy olla tyytyväinen kuinka hyvin pojat kuitenkin käyttäytyivät! Välimatkaa Otolla ja ensimmäisellä hirvellä ei ollut paljon yli kymmentä metriä!

Poikien pienessä laumassa Masa on taas ottanut takaisin pomon paikan ja Otto joutuu välillä syömään kauemmaksi naapurikaverista.