tiistai 23. syyskuuta 2014

Kaksi vuotta

Mun Matti
Vuosipäivä Masan kanssa vilahti ohi huomaamatta, yhteiseloa on nyt ollut meillä jo kaksi vuotta! Ensimmäisen vuoden päivitys kertoo samaa tarinaa kuin nyt: päivääkään en vaihtaisi pois.

Viime vuoden lopussa tein yhteenvedon vuodesta ja pienen listauksen asioista, joita odotan tältä vuodelta. Lisäksi kävin harjoittelua Hannan harjoituspäiväkirjan avulla tarkemmin läpi. Toivoin silloin, että vuosi 2014 tuo mukanaan mukavia maastoreissuja ja toivoin saavani tasaisuutta  ratsastukseen. Haaveena oli, että jos kaikki onnistuu hyvin, pystyn starttaamaan kesällä harjoituskisatasolla helpossa C:ssä. Tähän vaadittiin laukka, joka onnistuu myös kouluaitojen sisäpuolella. Vaikka omat kisastartit ovat jääneet, on Masa päässyt kaverin kanssa pidemmälle kuin mitä oli toiveena tähän mennessä: starttaamaan aluetasolla helppoa B:tä hyväksytysti!

Kun ostin Masan luin paljon hevosen koulutuksesta, sillä eihän minulla ollut mitään tietoa siitä miten asioita hevoselle kannattaa opettaa. Vaikka yleisesti kannatan sitä, että kokematon ratsastaja ostaa itselleen vain kokeneen ratsun, olen Masan kanssa oppinut enemmän kuin olisin voinut etukäteen toivoa. Olen joutunut analysoimaan itseäni ehkä enemmän kuin kokeneen hevosen kanssa ja samalla opettelemaan kuuntelemaan mitä hevosella on minulle sanottavaa. Tähän saakka resepti on toiminut hyvin, sillä olemme jopa edellä etukäteen suunnittelemaani aikataulua!

Ensimmäisen kahden vuoden aikana halusin saada Masan kunnon kohoamaan, painon putomaan ja saamaan hepan kulkemaan oikein päin. Ei siis kaulasta hienolla muodolla, vaan käyttäen selkäänsä ja vatsaansa oikein. Tavoitteena oli saada peruskunto kohdilleen, jotta voin alkaa työstämään hienomotoriikkaa kouluratsastusta varten. Sen sijaan, että Masa olisi pakotettu kulkemaan kaula kaarella "kouluratsuna" olen koittanut keskittyä saamaan ponin kuuntelemaan pohje- ja painoapuja, reagoimaan niihin nopeasti ja liikkumaan takaa aktiivisesti. Minulle tärkeintä on ollut saada Masa nousemaan säältään ja rintakehältään, mikä ei ole tämän mallisen hevosen kanssa aina kovin helppoa. Erityisesti pitkillä maastoreissuilla Masa on kiittänyt minua ja liikkunut niin hienossa muodossa ja höyhenenkevyenä, että on tehnyt mieli itkeä.

Keväällä Masa alkoi olla siinä pisteessä, etten minä osannut enää opettaa ponille mitään, mutta onneksi tallilta löytyi kaveri, jonka kanssa Masalla synkkaa hienosti. Kuluneen kesän ja muutaman viimeisen Hannan valmennuksen aikana Masa on mennyt valtavan harppauksen eteenpäin, kun kaverini, jolla on tasaisempi istunta ja tasaisempi käsi on ratsastanut. Ponin kunto ja etenkin henkinen kunto on siinä pisteessä, että tunnin yksityisvalmennus onnistuu ja poni vaikuttaa sitä tyytyväisemmältä mitä vaikeampia juttuja pääsee harjoittelemaan. Pian poni pääsee opetuspuuhiin minun kanssani!

Ensi kaudella olisi toiveena päästä vielä enemmän kisaradoilla, joten kävin Hannan kanssa talven valmennussuunnitelmaa läpi. Talven aikana on tarkoitus jatkaa samojen perusjuttujen kanssa, mutta myös lisätä lihasvoimaa hienomotorisiin kouluratsastusliikkeisiin. Niihin yksinkertaisin keino olisi tehdä paljon väistöjä maastakäsin, mennä käynti- ja ravipuomeja sekä ottaa reippaat ylämäkitreenit pidemmissä jaksoissa mukaan. Hanna neuvoi myös kellottamaan maastossa tavalliset ravi- ja laukkapätkät ja lisäämään niihin kestoa. Tavoitteena on siis kehittää peruskuntoa seuraavalle tasolle ja saada Masa käyttämään itseään tehokkaammin, jotta voi alkaa harjoitella kokoamista.

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ehkä elämäni parhaat kaksi vuotta ja odotan innolla mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan. On aika mieletöntä kuinka elämä tuo eteen asioita, joilla on valtava merkitys. Joskus muutokset saapuvat pienen, pyöreän ruskean suomenhevosen muodossa....

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Äiti ratsastaa nyt

Olen yksi onnekkaista, jotka saivat hienon Ruuhkavuosiratsastajan paidan! Meidän lapset ovat jo niin isoja (ja toinen aina mukana tallilla itsekin ratsastamassa), ettei lausahdus ole joka päiväisessä käytössä. Mutta ei haittaa, ihana paita on, etenkin tuo väri!

Paitaan muuten liittyy hauska sattumus, jota en edes hoksannut itse :)

Hitto, taas toi mamma haluaa kuvailla

Pitäskö mun hymyillä, vai mitä?

Saakohan noi kaverit jo ruokaa??

Jos mä pönötän tässä hetken niin pääsisinköhän nopeammin pois...

No hitto, se haluaa vielä jotain!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Henkilökohtainen hygienia

Taas oli ht-netissä käynnissä keskustelu poikahevosen henkilökohtaisesta hygieniasta. Asia, johon minulla on muutama sananen sanottavana :)

Kun Pena muutti meille olimme täysihoidossa läheisellä pitkän linjan ratsastuskoululla. Kysyin silloin paikan omistajalta pitäisikö hevosen vehkeitä joskus putsata ja sain vastaukseksi ettei todellakaan. Koska kumpikin Pena ja Otto roikottelevat suhteellisen vähän ja vehkeet ovat aina näyttäneet päällisin puolin aika siisteiltä, en asiaa ajatellut enempää, enkä myöskään putsaillut niitä koskaan. Kun Masa saapui, huomasin aika pian, että takajalkoihin kertyi ajoittain outoa likaa, jonka epäilin tulevan tarhasta. Ahaa-elämys tapahtui, kun löysin mahaa harjatessa esinahasta heinän. Kiskaisin sen pois ja tajusin, että heinä oli tutussa liassa. Tutkin asiaa hiukan tarkemmin ja huomasin, että vehkeet ovat oikeasti aika likaiset ja jotain pitäisi tehdä.

Suomeksi en onnistunut löytämään oikeastaan mitään tietoa hevosen sukupuolielimien puhdistuksesta, joten googlailin englanniksi ja löysin muutaman hyvän videon siitä kuinka cowboyt putsaavat ruuniaan. Oreja harvemmin tarvitsee puhdistaa, sillä heillä on usein käytössä luonnolliset puhdistuskeinot, siis tammojen astuminen. Pieni kyselykierros tuttavapiirissä sai aikaan ihmetteleviä reaktioita, ilmeisesti Suomessa tästä ei juuri puhuta. Ajattelin siksi kirjoittaa hiukan tarkemmin miten itse toimin nykyään, jos vaikka joku muukin kaipaisi tietoa suomeksi.

Totutin Masan asteittain ensin kosketukseen, vedellä suihkuttamiseen (kädenlämpöistä) ja puhdistukseen. Kesän aikana puhdistin esinahan vain  muutaman kerran vedellä ja sienellä, mutta useammin putsaan kevyesti ilman vettä. Aivan ensimmäisillä kerroilla Masa oli aika ihmeissään, mutta ilmeisesti puhdistus helpotti oloa, sillä sen jälkeen tasaisin väliajoin olen saanut putsata ja poni jopa pyytää minua siihen osoittamalla turvallaan ja levittämällä jalat. Totuttaminen kannattaa tehdä vaiheittain, sillä jotta esinahkaan pääsee kunnolla käsiksi joutuu olemaan aika vaarallisessa asennossa, jos hevonen ei pidäkään hommasta ja päättää potkaista.

Kumihanskat on hyvä pitää kädessä, sillä pussista tuleva tahma haisee pahalta. Tässä on muuten hevoskohtaisia eroja, kolmen ruunan kanssa on meillä kolme käytäntöä. Masa vaatii puhdistusta melko usein ja tahma on kosteata ja pahan hajuista, Otto ei tarvitse puhdistusta usein, sillä esinahka kerää vain jonkin kerran kuivaa karstaa, joka ei haise juurikaan. Pena on helpoin, sillä hän ei kerää kuin aavistuksen kuivaa karstaa, joka ei haise (ainakaan niin, että heikottaisi). Masan putsaus tapahtuu ehkä noin kerran kuussa, mutta muiden selvästi harvemmin. Kesäaikana varmaankin piehtarointi ja voimakkaampi hikoilu edesauttaa ja putsaamista saa tehdä talvea useammin.

Vaikka monissa englanninkielisissä ohjeissa neuvotaan käyttämään mietoa pesuainetta, en suosittele itse sitä. En suosittele ihmisillekään intiimipesuja, sillä se kuivattaa limakalvoja turhaan. Kädenlämpöinen vesi ja käsin puhdistus riittää, ei paikkojen sen puhtaammat tarvitse olla. Kun hevonen on totutettu kosketukseen, ei kannata arkailla koskea. Esinahkaan saa mahtumaan koko käden! Ja ne kaikista likaisimmat kohdat ovat siellä ihan takana. Itse penistä en putsaa, ellen näe siinä isoja karstan palasia roikkumassa. Peniksen puhdistuksesta eivät kukaan meidän hepoista edes pidä vaan vehje katoaa hyvin nopeasti piiloon.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kisaraporttia ja muuta

Näin mä vaan matkustelen
Masan kisareissu viime viikolla meni hienosti. Poika matkusti yksin reilun kahden tunnin matkan Ypäjälle ilman ongelmia ja käyttäytyi kisapaikalla hyvin. Verkkakentälle matkalla Masa pääsi yllättämään ja pienen steppailun jälkeen käännähti ympäri, joten verkkaan pääsimme vasta minun talutuksella. Kun tuon kaiken pöhinäenergian saisi suunnattua oikeisiin asioihin radalla, ei meillä olisi mitään ongelmia!

Aikataulutuksemme onnistui ja Masa pääsi kuskeineen heti verkan kautta odottamaan vuoroaan radalle. Verkkakentän pohja oli melko pehmeätä hiekkaa ja poni olikin alkuun sitä mieltä, ettei siellä kykene laukkaamaan ollenkaan ;) Onneksi kisakentän pohja oli tosi hyvä ja radalla nähtiinkin ihan normaalia liikkumista... Onhan tuo hauska, kun on niin tarkka pohjista, vaikkei todellakaan tällä tasolla tarvitsisi olla. Normaalit hevoset yleensä innostuvat sänkkäristä, mutta Masa on kauhuissaan, jos pyydän laukkaamaan. Muuten pellolla on kyllä kiva ponin mielestä kävellä, ja ehkä hiukan ravailla. 

Radan jälkeen hymyilytti
Ohjelmana ratsukolla oli siis KN Special, joka meni Kummajaisissa aikalailla penkin alle, kun Masa päättikin ettei liiku jännittäessään eteenpäin. Kummajaisten jälkeen olemme olleet vain yksissä kisoissa, joissa meni tosi paljon paremmin, vaikka pieni hyytyminen tapahtui silläkin kertaa. Tällä kertaa Masa ei ollut kovin paljon pohkeen takana, mutta sen verran kuitenkin, että siirtymät menivät tosi huonosti ja laukassa, etenkin siinä vaikeammassa oikeassa, Masa ei liikkunut pyöreänä. Prosentteja tuli 55,8. 

Vaikka prosentit eivät olleet huimaavat, olimme silti enemmän kuin tyytyväisiä! Koko reissu meni todella hyvin ja Masa on nyt kisapaikalla jo melko rentona ja ratsastettavissa. Tällä tavalla kun parannetaan kerta kerralta, niin pian ollaan jo kotitasossa myös kisoissa.

Sekä mennessä että tullessa Masa käveli koppiin kerrasta ja oli rauhassa paikoillaan. Ainoastaan isompien vesistöjen läheisyydessä oli havaittavissa pientä säätämistä, mutta muuten matkat menivät rauhassa. Kotiin palasi onnellisen näköinen poni, joka otti juoksuaskeleita matkalla tarhaan Oton luo. Masalla oli kova kiire piehtaroimaan :)

Muuten heppaelämään kuuluu aika tavallista. Tänään Otto ja Pena rokotettiin ja he saavat lyhyen syysloman. Masan päänmenoksi suunniteltiin pientä este/puomijumppaa jonain päivänä, kun tytöllä on kuulemma nyt tylsää, kun ei ole kahta hevosta per ilta ratsastettavaksi. Kaverin on tarkoitus jatkaa Masan kanssa treeniä talven ajan suurin piirtein näin eli kerta, pari viikkoon ja suunnata ensi kesänä enemmän kisaradoille. Minä jatkan normaalia humputtelua. Harmikseni metsät ovat aivan täynnä hirvikärpäsiä ja maastoilu on jäänyt kokonaan. Vaikka lämmin syksy olisi periaatteessa ihan kiva, minä toivon pikaisesti kunnon yöpakkasia, jotta päästään taas maastoon!




Viimeiset viikot ovat olleet paitsi normaalien työjuttujen lisäksi raskaat, sillä täällä blogissakin sivuttu pieni kissanpentumme sairastui vakavasti ja jouduimme hänet päästämään hiirijahtiin taivaslaitumille. Kumma kuinka sitä ajattelee valmistautuneensa kuolemaan, ei se tunnu ollenkaan helpolta. Etenkään kun kyseessä on alle vuoden ikäinen pentu. Katseet on nyt kuitenkin suunnattu jo tulevaan ja pentueita katseltu sillä silmällä. Talo tuntuu niin tyhjältä nyt, tänne kuuluu pieni bengali....

Pieni rakas