sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Kevättä rinnassa täälläkin. Kamera on taas kaivettu naftaliinista ja katse suunnattu kesään ja kisoihin. Nyt uskaltaa jo hiukan suunnitella tulevaa.

Pena on palannut pitkältä sairaslomalta, joka lopulta venyi reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Aika pitkä aika vaan kävellä... Onneksi kunto ei vaikuta oleellisesti huonontuneen, mutta olemme silti ottaneet paluun arkeen rauhassa. Tyttö kävi Hannan valmennuksessa, koska päätimme, että ensimmäinen kunnon ratsastus (silloin laukkaa oli vasta kokeiltu pari kertaa) olisi hyvä tehdä valvovan silmän alla. Valmennus meni paremmin kuin olisimme uskoneet eikä Penan edes tullut kunnolla hiki, vaikka liikkui paremmin kuin koskaan aiemmin. Sen jälkeen ratsastukset ovat olleet tosi hyviä. Ehkä tauko ja etenkin kävelytauko teki hyvää. Ja tuskin siitä Tildrenistä haittaakaan oli.

Tänään Pena pääsi hyppyhommiin. Kyllä oli pappa iloinen! Esteet olivat huimia 50-60cm, mutta  hypätessä huomasi, että rutiini on kadonnut. Ja pyllystä voima. Ennen valmennuksiin pääsyä pitää kohotella kuntoa vielä vähän. Kivasti hypyt silti meni ja mikä parhainta, oli heppa tyytyväinen.

Hyvin menneestä alusta innostuneena olemme hiukan katselleet kisakalenteria, mutta tarkoituksena on mennä täysin hevosten ehdoilla ja seurata tilannetta. Penan kanssa toiveissa olisi saada joitan startteja ensin ykköstasolla ja sitten kakkostasolla kummassakin lajissa, mutta ei tiukkapipoisesti. Masan kanssa toiveissa on koululuokat, mutta aloitetaan ensin ulkopuolisissa valmennuksissa. Kummatkin sekä ratsu, että ratsastaja tarvitsevat rutiinia ennen kunnon kisoja.

Masalle kuuluu myös hyvää. Tyttö hoiti liikutukset, kun reissasin työjutuissa ja hyvin hoitikin. Masakin pääsi Hannan valmennukseen tytön kanssa ja kehuja tuli. Meno näyttää päivä päivältä paremmalta ja heillä synkkaa hyvin. Piinallista on huomata, että vaikka mielestäni osaan lukea hevostani aika hyvin, on paljon meidän ongelmista vain minusta lähtöisin. Onneksi on taitavampia ratsastajia lähellä :)

Vaikka suurin osa ratsastuksista on edelleen maneesissa, olemme päässeet avaamaan jo kenttäkauden. Maastossa tiet alkavat olla sulina ja odotamme innolla reippaampia maastoreissuja, jihaa!