![]() |
| Otto nauttii harvennuspuuhista |
Vain alle kuukausi sitten teimme suuren muutoksen meidän suokkien ruokintaan. Taustoja siihen kerroin täällä. Viime hierontaan saakka ajattelin, että erityisesti suomenhevoset, hyvinä rehunkäyttäjinä, tulevat hienosti toimeen ilman väkirehuannoksia ja että hevoselle kuin hevoselle olisi parempi olla melko vapaalla heinällä. Väkirehuja ei todellakaan tarvita, kun saatavilla on hyvälaatuista heinää. Kuitenkin kesän aikana Oton suorituskyky laski ja hän alkoi kieltääkin. Alkuun ajattelimme, että siihen on syynä jokin ratsastuksessa, mutta vaikka teimme siihen muutoksia, ei Oton ilme muuttunut iloisemmaksi. Aiemmin hyppäämistä rakastanut heppa, ei enää vaikuttanut nauttivan siitä eikä oikeastaan muustakaan liikkumisesta. Paino kuitenkin nousi, joten ruokaa Otto sai varmasti riittävästi. Hieronnassa löytyi jumissa olevia lihaksia ja pienen keskustelun jälkeen tajusimme, että ruokinta on ollut aika sekaisin. Ei ole ihme, ettei hevonen tykkää tehdä töitä, kun lihakset ovat maitohapoilla. Vaikka energiaa on tullut yli omien tarpeiden ja paino noussut, on se tullut aivan vääränlaisesta ravinnosta. Heinässä oleva energia imeytyy paksusuolessa, josta hevonen ei pysty sitä käyttämään lyhytkestoisessa suorituksessa.
Ruokintasuunnitelman tehnyt hieroja sanoikin lakonisesti, että kyllä pelkkä heinä riittää hevoselle, joka ei tee töitä. Vaikka mielestäni Oton treeni ei missään nimessä ole raskasta, on se kuitenkin hyppäämisen ansiosta rasittavaa eikä sitä pysty tekemään ilman oikeanlaista polttoainetta. Tiedän sen itsekin, sillä vaikka olisi kuinka syönyt paljon, ei ilman hyvälaatuista ravintoa treeni kulje. Miten ihmeessä tilanne olisi toisin hevoselle? Ja myös, kyllä ihmisissäkin huippu-urheilijat (en tosin väitä meidän Ottoa huippu-urheilijaksi) joutuvat kiinnittimään paljon enemmän huomiota ravintonsa laatuun. Ei mäkkäriruualla tulla urheilijaksi, vaikka siitä energiaa saakiin.
Otto on nyt saanut rajoitetusti heinää sekä väkirehuja kilon päivässä. Aikaisempaan ero on ollut huima, siis siinä millainen Otto on. Poni tulee töihin mielellään, näyttää taas nauttivan hyppäämisestä, on kevyt kädelle ja mukavan virkeä. Painokin on pudonnut, vaikka väkirehumäärä on mielestäni aika suuri, on kokonaisenergia silti laskenut. Tiedän olevani onnellisessa asemassa, kun hevosemme ovat pienellä yksityistallilla, jossa on hyvälaatuista kuivaheinää nelisen kertaa päivässä ja pitkät ulkoiluajat. Tiedän kokemuksesta, että näin ei aina ole ja silloin pitää omistajan tehdä ratkaisuja hevosen hyväksi. Vatsahaavan syntyyn silti uskon vaikuttavan suurimmaksi osaksi muiden asioiden kuin heinäruokinnan määrän, eikä minua saa enää puhumaan pelkän heinäruokinnan puolesta.



