Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Valmennus, harmitusta ja iloa

Mörköjä, ihan varmana on!
Minulla on taas luvassa rankka kevät ja paljon messureissuja, joten olin iloinen, kun Hanna ilmoitti tulostaan vielä ennen matkaputkea. Tytön vastuulle nimittäin jää Masankin liikutus ja siihen on hyvä saada lisävinkkejä. Tytöllä menee Masan kanssa tosi hyvin, mutta koska Masa on kuitenkin vielä niin raaka kaipaavat he tukea yhteiseen menoon. Jo alkuverkkojen jälkeen totesimme Hannan kanssa, että tässähän minulle löytyi kesäkaudelle kisakuski :)

Alussa keskityttiin saamaan tytön istuntaa entistä paremmaksi, jonka jälkeen lähdettiin työstämään ponia paremmaksi. Todella perusjuttuja, mutta niin toimivia. Masan piti reagoida nopeasti pohkeeseen, kun sitä pyydettiin ja olla hyvällä tavalla raskas, jolloin Masa on kauempana mukavuusalueelta. Hanna kuvaili tätä hyvää raskautta sellaiseksi, että hevonen tuntuu olevan raskas ikäänkuin ylös, vetäminen on huonoa eikä sitä saa sallia. Kun tässä koulutusvaiheessa oleva hevonen on hyvällä tavalla raskas, lihaksisto joutuu hommiin ja kunto kasvaa.

Terävyyttä haettiin tekemällä käynti-ravi-pysähdys -siirtymiä. Ravista pysähdys piti tulla terävästi ja ponin pysyä pehmeänä kuolaimella pysähdyksessä. Hanna pyysi tyttöä miettimään, että lähtee keskiraviin ja pysäyttää siitä. Homma toimi hyvin ja Masa liikkui hienosti, vaikka alkuun olikin hankalaa. Näissä pysähdyksissä huomasi, että Masa alkoi vaatimustason noustessa pelata suulla, joten pohdimme, että testaamisen arvoista voisi olla kokeilla remonttiturpista. Täytyykin etsiä meille sellainen...

Laukassa mentiin vain pääty-ympyrää välillä vasta-asetuksessa, jotta suoruutta tulisi lisää. Muoto ei vielä ole kummoinen, mutta muuten poni liikkui hyvin rungon läpi, joten siihen ei puututtu. Muoto tulee, kun lihasvoima kasvaa. Loppuraveissa Masa oli todella tyytyväisen oloinen ja liikkui rennon letkeästi. Tätä oli ilo katsella!



Harmitusta meillä aiheuttaa tällä hetkellä Pena, joka teloi joskus joulukuun puolivälissä jalkansa ja on ollut siitä lähtien pääasiassa kävelyliikutuksella. Nyt haava on ummessa ja olemme asteitta lisänneet liikuntaa. Ulospäin kaikki näyttää hyvältä, mutta selkään liike ei tunnu ihan oikealta. Olemme pohtineet onko syynä haava, joka onkin liian lähellä jännettä, että arpikudos pääsee painamaan. Tai jos haavan aristaminen on kipeyttänyt toisen etujalan, joka keräili hiukan nestettäkin tuossa paranemisprosessin aikana. Tai jos kipeät jalkojen alaosat ovat jumiuttaneet lavat. Tai jos sairasloma on vaan jumiuttanut koko hevosen... Olispas taas mukavaa, jos noi hepat osaisivat puhua! Koska tapoihimme ei kuulu yleensä hötkyillä, olemme päättäneet lisätä liikuntaa asteittain ja seurata tilanetta. Ihannetilanteessa kyse olisi vain lihasjumeista, jotka aukeavat pian. Harmittaa, että juuri ennen tätä loukkaantumista Pena oli elämänsä kunnossa. Onneksi kesään ja kisakauteen on vielä aikaa.



Tämä sairaslomailu on myös tuonut mieleen hevoselämän rajallisuuden. Penalla ei ole enää kovin montaa vuotta jäljellä, vaikka kaikki menisi hyvin. Tämänlainen sairastaminen saattaa aiheuttaa nopeitakin päätöksiä, Penasta ei ole pihankoristeeksi eikä köpöttelyhevoseksi. Se ansaitsee enemmän. Olemmekin tytön kanssa pohtineet paljon mihin tästä jatkamme ja mitä haluamme koko hevostelulta. Aika selväksi on tässä keskusteluissa tullut, että vaikka tytöllä ei ole suuria suunnitelmia maailman kisakentille haluaa hänkin kehittyä vielä paljon ja kisata. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kun Penasta aika jättää, me etsimme vastaavanlaisen ihanan ja osaavan nuoren hevosen, josta on niin koulu- kuin esteradoille ja jonka kanssa minäkin pärjään.



Valtavasti lunta, ihanaa!
Täällä, kuten varmaan muuallakin Suomessa on tullut viimeisen vuorokauden aikana valtavasti lunta. Päätimme lähteä poikien kanssa maastoon kevyelle lenkille. Kummatkin pojat olivat innoissaan, kun pääsivät metsään. Kun käännyimme takaisin alkoi etenkin Penan askel keventyä ja loppumatka menikin hienossa piaffissa ja kootussa laukassa. Me nauroimme vatsat kippurassa, sillä papparainen on jotenkin niin hellyyttävä noissa tohinoissaan. Masaa ei paljon kiinnostanut ja poni kulkikin perässä rennosti kävellen. Viimeistä ojaa ennen tyttö sanoi, että nyt kannattaa ottaa videolle, jos haluat nähdä Penan hyppäävän ja laukkaavan. Niinhän siinä sitten kävi :) Tänään oli oikein hyvän mielen maasto!


p.s. Tulipas noista videoista huonolaatuiset puhelimen kautta ladattuina :(

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kuulemaan oppii kuuntelemalla

Huomaan päivä päivältä kaipaavani enemmän hiljaisuutta, enemmän raikasta ilmaa, metsän tuoksua. Vaikka olen kaupungista kotoisin ja aina nauttinut miljoonakaupungeista matkustaessa suunnattomasti, kaipaan valtavasti ulkona olemista, kirpakkaa syysilmaa ja hiljaisuutta. Luin sattumalta juuri tekstin, jossa käsiteltiin samaa asiaa ja ymmärsin, että niinhän se on. Asuessani maaseudulla, ärsykkeitä on huomattavasti vähemmän ja aistit muuttuvat sitä hienovaraisemmiksi mitä vähemmän ärsykkeitä elämässä on. Onneksi.

Joku viisas on joskus sanonut, että hevonen valitsee omistajansa. Että jokaisella hevosella on oma tehtävänsä, oma opetuksensa. Kuluneen vuoden aikana koen oppineeni paljon enemmän kuin olisin etukäteen uskonut. Kuvittelin kouluttavani ratsun uraa aloittelevaa hevosta, vaikka todellisuudessa tämä hevonen on kouluttanut minua kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Sillä ilman läsnäoloa tai Masan mielipiteen kuuntelemista, ei tekemisestä tule mitään.

Älä kokeile tätä kotona :)
Luultavasti tappelemalla ja väkisin vääntämällä olisin päässyt ulkoisesti vastaavanlaisiin tuloksiin, mutta ihastuin Masan luonteeseen. Eihän se olisi samanlainen, jos poni ei saisi olla oma itsensä kanssani. Onkin melkoista taiteilua löytää tasapaino, sillä pitäähän ratsun olla ihmisen hallittavissa, mutta ei kuitenkaan tehdä asioita vain avuttomasti käskystä. Minä haluan, että hevoseni reagoi ja kertoo mielipiteensä, vaikkei se joka kerta vaikutakaan lopputulokseen. Haluan, että hevoseni tietää, että sen mielipiteellä on väliä ja että se yrittää ratkaista asioita itsekin. En halua opettaa hevostani avuttomaksi.

Masan avulla olen oppinut myös kuuntelemaan Ottoa ja ymmärtänyt vasta viimeisillä ratsastuskerroilla, että Otto on oikeasti valtavan herkkä hevonen. Hän on vain luonteeltaan paljon tasaisempi kuin Masa eikä näytä reaktioitaan yhtä voimakkaasti. Merkit ovat paljon pienemmät, paljon hienovaraisemmat ja ne on valitettavasti jopa helppo ohittaa.

On ollut onni saada elämääni juuri nämä hevoset, sillä ilman Penan ja Oton tuomaa luottamusta en olisi koskaan uskaltanut ostaa Masaa. Ja ilman Masan opettamaa kuuntelutaitoa, en olisi koskaan ymmärtänyt kuunnella samoin myös Ottoa.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kuolaintuntuma

Jo ihan ratsastusurani alusta saakka olen miettinyt paljon mikä on oikea kuolaintuntuma. Millaiselta pitäisi tuntua oikea tuntuma hevosen suuhun? Kuinka paljon painoa käsillä on: vain ohjien verran vai maitopurkin verran, vai enemmän?

Ensimmäistä kertaa Masalla ratsastaessani olin haltioissani; ihanan pehmeä ja kevyt hevonen! Tuntui, ettei minun tarvinnut kuin miettiä sormiani, niin Masa jo reagoi. Tätä hehkuttaessani minua on varoiteltu ettei hevonen saa olla tyhjä edestä. Mutta onko edestä tyhjä hevonen sellainen hevonen, joka ei reagoi kuolaimeen vai jotain muuta? Mistä tiedän onko minusta mukavan kevyt tuntuma oikeasti vain tyhjä ja minusta raskas tuntuma oikeasti sellainen mitä kuuluukin hakea?

Olen puhunut asiasta monen eri ihmisen kanssa ja tuntuu, että jokainen vastaa eri tavalla, niistä omista lähtökohdistaan ja arvoistaan ammentamalla. Otin asian puheeksi myös viime valmennuksessa, sillä halusin sellaisen ihmisen mielipiteen, joka mielestäni ratsastaa erittäin siististi ja kevyen näköisesti. Koulukuntaeroja asiassa on kuulemma paljon, mutta hänen mielestään hyvin kevyt tuntuma on sopiva, jos hevonen reagoi sivullevieviin apuihin sekä pidätteisiin. On myös hyvä, että hevonen kestää hetkittäisen voimakkaamman tuntuman pakenematta. Voisi jopa sanoa, että mitä kevyempi sen parempi, sillä silloin on mahdollista ratsastaa pehmeästi ja olla häiritsemättä hevosta liikaa. Hevosen tulee kantaa itse itsensä eikä ihmisen ole tarkoitus auttaa siinä liikaa.

Itse olen pohdiskeluissani päätynyt siihen, että minulle riittää, kun tunnen hevosen suun ja pystyn vaikuttamaan. En kaipaa, että hevonen nojaa käsiini enkä halua joutua pidättämään hampaat irvessä ja hauikset maitohapoilla.

Mielenkiintoisia linkkejä aiheeseen liipaten:
annakilpelainen.wordpress.com
www.tanjakortelainen.com:
Peräänanto, "muoto": Kun hevoselta ei vaadi ja pyydä minkään sortin muotoa, se tulee itsestään kun hevonen on valmis ja ratsastettu pehmeästi ja ilman ristiriitaisia apuja, se on tulos, ei tavoite. Hevonen pehmenee itse ratsastajalle. Hevonen hakeutuu kuolaimelle ja on peräänannossa. Hevosen tulee toki olla hyvin jumpattu kaikista lihaksistaan ja oikein ratsastettu. Kokoaminen on asia, jota ratsastajan pitää aktiivisesti pyytää ja harjoittaa hevosensa lihaksistoa erilaisilla harjoituksilla, mutta vasta kun hevonen hakeutuu itse kuolaimelle pitkässä matalassa muodossa koska siinä liikkuminen on sille mieluisaa ja helppoa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Rento kankea poni

Hyvä mieli, kun päivän ratsastus meni hyvin! En ratsastanut pitkään, mutta lyhytkin pätkä riitti tänään, kun hommat sujuivat kivasti. Tytöllä oli estevalmennus ja sekin meni hienosti, hyppäsivät minun silmiini jo valtavan kokoisia esteitä :) Rataharjoitukset menivät mallikkaasti, kun tyttö lopetti arkailemasta ja antoi mennä. Valmentaja kehui, että Otto on kokoisekseen suokiksi tosi hyvä hyppääjä ja nopea, mahdollisuus on hyviin aikoihin. Lisävarmuutta ja rutiinia kaipaa vielä tämä ratsukko, mutta alku on ollut hyvä! Sunnuntaina kisataan taas pitkästä aikaa.

Laitoin Masan kuntoon pidemmän kaavan mukaan eli rapsutin kunnolla ja kuiskuttelin korvaan, annoin jopa loimea poistaessa makupalan, jota en ole tehnyt aikoihin. Koska nuorilla oli valmennus, menin maneesiin ratsastamaan ja aloitin käynnissä perusjutuilla. Masa oli heti alusta saakka eri tavalla rento, enemmän sellainen oma itsensä. Huomasin, että olen taas laistanut volttien ratsastuksessa eikä Masa taivu kunnolla oikeasta kyljestään. Viikonlopun kurssin perusteella arvoin Masan oikeakätiseksi, joka vaikuttaa myös siihen, että hänen on vaikea poistaa paino oikealta etujalalta. Vaikka voltit oikealle menivätkin hiukan penkin alle, sain kuitenkin Masan hakeutumaan tuntumalle ja liikkumaan rennosti. Pysähdyksetkin onnistuivat melkein ajatuksen voimalla, vatsalihaksia pidättämällä.

Raviin siirtyessä Masa jännittyi heti, mutta rentoutui heti, kun siirsin käyntiin. Tein myös muutamia laukannostoja, jotka onnistuivat ihan hyvin eikä poni ollut niiden jälkeen vahva. Laukkaa en mennyt kuin muutaman askeleen kerrallaan, jonka jälkeen kävelimme hetken ennen uutta nostoa. Tehtiin siis wannabe-laukka-käyntisiirtymisiä. Ihan lopuksi hyppäsin pois kyydistä ja tein kurssin innoittamana työskentelyä maasta. Masa on kyllä kehittynyt valtavasti, tai sitten minä olen saanut varmuutta, mutta teimme mielestäni hienosti voltteja kumpaankin suuntaan. Tässäkin tosin huomasin, että kankeutta on ilmassa...

Koska Masa reagoi noinkin selkeästi raviin, alan kallistua sille kannalle, että jossain on jokin jumi tai kipua. Siitä voisi johtua myös se ryöstäminen, vaikka uskon myös siihen liittyvän paljon muutakin. Huomenna meille saapuu viime viikolla tilaamani paketti Hollannista ja saan uuden satulavyön sekä geelikorokkeen, toivon, että niiden avulla ainakin satulaan liittyvät ongelmat saataisiin kuriin!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hevosen palkitseminen

Hevosmessuilla tuli pyörähdettyä viikonloppuna kumpanakin päivänä heti aamusta, sillä erityisesti olimme kiinnostuneita klinikoista, mutta tarttui sieltä mukaan hiukan ostoksiakin :)

Kivaa oli toki katsella hyvin liikkuvia hevosia, mutta läpikäydyt asiat olivat mielestäni hevosalaa harrastaville ehkä liiankin perusasioita. Olisin kaivannut enemmän sellaisia "aah, tota en olekaan ajatellut" -juttuja, mutta toisaalta tiedän, että luen ja etsin tietoa hevosiin ja ratsastuksiin liittyen hyvin paljon ja siksi ehkä perusjutut tuntuvat aavistuksen tylsiltä. Sain kuitenkin vahvistusta omille fiiliksille ja kuten Stella sanoi: siinä vaiheessa, kun kokee ettei voi enää oppia lisää hevosista, on kehitys pysähtynyt. Hevosten kanssa ei ole koskaan valmis.

Pitkin ohjin pois
Stella muistutti, että erityisesti nuoren hevosen kanssa kiitoksen pitää olla sellainen, että hevonen ymmärtää sen ja että se todella on kiitos juuri sille hevoselle. Osa hevosista kokee kiitoksena lepotauon tai kävelyn pitkin ohjin, osa taas nauttii jos pääsee viilettämään kunnon laukkaa muutaman kierroksen kentän ympäri. Viime valmennuksessa, kun Masa teki hienosti oikein, hyppäsin minä kokonaan pois kyydistä ja talutin loppukäynnit. Se näytti todella toimivan kiitoksena hänelle.

Miten te kiitätte hevostanne?

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Totuuden siemen



Kian blogista bongasin juuri tähän hetkeen sopivan pätkän:

"Oppimisprosessin edetessä korjataan kulloisellakin hetkellä huomattavampia heikkoja kohtia ja opitaan tiedostamaan se, miten heikkoudet ovat rajoittaneet yhtäältä ratsastajan, toisaalta hevosen suoritusta. Ja juuri kun tunnet olevasi seitsemännessä taivaassa uusimman oivalluksesi ja sen myötä tekemiesi muutosten ansiosta, hevosesi löytää uuden porsaanreiän ja tulee paljastaneeksi seuraavaksi heikomman kohtasi, jonka kimppuun sinun on käytävä. Korjaa se, koe taas itsetyytyväisyyden vaihe ja valmistaudu uuteen pettymykseen, kun hevosesi osoittaa sinulle jälleen seuraavaksi merkittävimmän virheen tekniikassasi. Ja niin edelleen. Onnistumisen salaisuus on se, että et päästä onnistumisen jälkeistä hyvänolontunnetta kasvamaan liian suureksi, jotta väistämättä seuraava paluu arkeen, jossa kaikki palaset eivät sittenkään vielä ole täysin loksahtaneet kohdalleen, ei tuottaisi ylivoimaista pettymystä. Muista, että matkanteko ei ole vain puolet hyvista vaan kaikki, mitä ylipäätään on tarjolla. Mitään lopullista perillepääsyä ei ole olemassakaan."

Mary Wanless: Mielekästä ratsastusta