Kylläpäs aika menee nopeasti, kun on hauskaa! Sitten viime päivityksen olemme nauttineet ihanasta kevätauringosta, käyneet Pakarisen Helkyn valmennuksessa ja vain ratsastelleet. Mies on ominut useita vuoroja itselleen ja minä olen välillä käynyt ratsastamassa tallin muillakin hevosilla. Tekee varmasti ihan hyvää, mutta on se oma vaan oma eikä nuo kerrat ole olleet mitenkään mieltäylentäviä, vaikka jotain olen selvästi oppinutkin.
Helkyn valmennus tuli hyvään aikaan, sillä olin ollut edellisenä sunnuntaina Rosalien valmennuksessa sekä samalla viikolla fysioterapeutilla. Fysiossa hahmotin aika hyvin suurimman ongelmani eli pienen lantionliikkeen vasemmalle painonsiirrossa oikealle. Tunnilla keskityimme erityisesti siirtymiin, jotka ovat Penan kanssa se miellyttävin tehtävä sikäli, että niillä hänet saa hienosti kuulolle. Ja juuri siirtymien hinkkaaminen on se tällä hetkellä kriittisin asia ratsastuksessani (ainakin omasta mielestäni), sillä Pena on aika halukas vain laahustelemaan tekemättä kunnolla töitä. Valmennus pidettiin kentällä, jossa ratsastin ensimmäistä kertaa Penalla (mies oli kyllä ratsastanut viikolla kahdesti) ja sainkin keskittyä alussa saamaan Penan huomion täysin itselleni, pihalla olleet muut hevoset yms. kiinnostivat ajoittain enemmän. Mutta selvisimme ilman säpsyilyä tai kyttäilyä, mikä oli hienoa! Teimme paljon lyhyitä siirtymiä käynnistä raviin ja ravista laukkaan, joissa Helkky kannusti saamaan hevosiin sellaisen fiiliksen kuin istuisimme ruutitynnyrin päällä, joka räjähtää pohkeita antaessa. Mielikuva auttoi ja huomasin saavani ajoittain Penan oikeasti liikkeelle ensimmäisestä pienestä merkistä. Laukannostoissa keskityin täysillä ja sain pari kertaa laukan ilman pohjeapuja, pelkällä istunnalla! Mieletön fiilis, näinkö helppoa se voisi olla!
Seuraavalla viikolla yhden tunnin tavoitteena oli tehdä kunnon alkuverkka ja suorittaa yksin helppo B3 -rata muiden ollessa viereisellä pikkukentällä. Tästä iski paniikki, en ole koskaan kisannut eikä suunnitelmissani ole kisata. Minulla ei ole hajuakaan kuinka tehdä alkuverkka tai mitä kuuluu rataan, kävimme sitä kyllä läpi, mutta en muista jollen voi visualisoida rataa päässäni. En siis muistanut rataa, vaikka eihän se nyt niin vakavaa ollut :) Tunti kesti normaalia kauemmin ja ilmeisesti tilanne oli Penan mielestä riittävän kisamainen, joten sain yllättyä positiivisesti innokkaasta hepastani radalle mentäessä. Etukäteen pelkäsin, että radan ratsastaminen menee hirvittäväksi potkimiseksi, kun tahmea polle ei suostu ravaamaan tai laukkaamaan, mutta jouduinkin pidättelemään innokasta. Jo pelkkä käynti tuntui siltä, että istuisin ruutitynnyrin päällä, ihanaa! Tuon saman fiiliksen kuin saisikin aina ratsastukseen ja löytäisi vielä ne hienosäätönappulat, niin kyllä olisi helppoa! Rata meni odotetusti aika sähläämiseksi, mutta kokonaisuudessaan tilanne oli avartava; meidänkin tahmatassu osaa olla allani herkkä ja menevä, kun tilanne on oikea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti