Syksyä, syksyä

Syksy on tullut ihan oikeasti, sen huomaa niin järkyttävästä kuran määrästä, maneesiratsastuksista kuin kiukkuisista hevosistakin. Viime viikon rokotuksen ja kuumeilun vuoksi meidän hevoset siirrettiin sisälle öiksi, eikä se ollut kummankaan mieleen. Omalta osaltaan mielialaan on varmasti vaikuttanut kova sade, jonka vuoksi hepat ovat ulkoilleet vaatetuksella ja erityisesti Pena on osoittanut inhoavansa suuresti sadeloimeaan. Ensimmäisenä loimipäivänä Pena piehtaroi noin viisi kertaa karsinassa, kun olin ottanut loimen pois, eikä edes vaivautunut puistelemaan turvetta iholtaan. Taisi miettiä, että oikean hevosen kuuluu olla kurainen!

Ihan hauskaa on ollut huomata kuinka Pena on tämän kesän aikana muuttunut, meille tullessaan Pena oli ihan oikea kisahevonen, joka oli tarhattu aina yksin (ettei telo itseään/kaveriaan) ja otettu öiksi sisälle, ulkona pissaaminen ei onnistunut eikä hän ollut päässyt koskaan vapaalle vihreälle, ja lisäksi häntä oli loimitettu mielestäni jopa liikaa. Pena ei juurikaan reagoinut muihin hevosiin eikä osoittanut kaipaavansa hevosseuraa, kiinnostus näytti kohdistuvan pääasiassa ihmisiin. Nyt meillä ollessaan Penan elämä on muuttunut aika radikaalisti. Kesän tullessa hän siirtyi täyteen laidunelämään muiden tallin hevosten kanssa, vaikka olikin yksin omalla laitumellaan. Jo hiukan aiemmin keväällä Pena joutui opettelemaan käymään ulkona tarpeillaan, päivätarhaus oli sen verran pitkä ettei rakko yksinkertaisesti kestänyt. Vihreällä ollessaan Pena yllätti ja jopa laihtui hiukan, perussyöppö ei ollutkaan niin kova syöppö, että olisi poksahtanut! Heinäkuussa perheemme kasvoi Otolla, josta kaikkien onneksi tuli hyvä kaveri Penalle. Pojat ovat viihtyneet hyvin samalla laitumella ja Penasta on kuoriutunut ihan oikea hirnuva heppa, joka keskustelee muiden hevosten kanssa ja kaipaa heppaseuraa. Hän on myös osoittanut olevansa pomo, joka vahtii Oton syömisiä eikä päästä kaveriaan lihomaan liikaa. Kesän aikana kuraan ja maalaiselämään tottunut Pena ei tunnu nyt nauttivan loimituksesta yhtään, mutta valitettavasti siinä ei oikein kovalla sateella voi joustaa. Kumpa eilisen kaltaiset aurinkoiset syyspäivät jatkuisivat pitkään!

Eilen aurinkoisen päivän kunniaksi lähdimme Penan ja Oton kanssa maastoilemaan kahden suokin kanssa. Laitoin innoissani Penalle uuden estesatulan ja martingaalit, jotta pystyisin hänet innostuessaan pysäyttämään helpommin. Ajattelin, että voisimme jopa hiukan laukata! Väärin ajateltu, sillä maa oli todella märkä ja liukas eli edessä oli ihan kävelylenkki. Maastoon mennessä pitää aika alussa ylittää silta, joka viime kerralla ei aiheuttanut mitään ongelmia. Tällä kertaa vettä virtasi huomattavasti enemmän ja Penaa pelotti. Mennessä ylitys kuitenkin onnistui suht ok, mutta takaisin tullessa sain kokeilla miltä tuntuu piffin ja paffin alkeet :) Maastossa Pena oli reipas ja pörheänä, mutta pysyi yllättävän hyvin hallinnassa, vaikka muutaman kerran ilkeä metsälintu lähti juuri kohdallamme lentoon. Jonkinlainen luotto Penaan on itselleni kasvanut, vaikka toinen olikin aika innoissaan ja muutamaan kertaan säikähtikin, ei minusta tuntunut kertaakaan siltä, että olisin oikeasti ollut Penan kanssa pulassa. Nyt jopa tuntui siltä, että voisin ihan hyvin lähteä hänen kanssaan laukkailemaan metsään. Ja se on paljon! Otto puolestaan oli taasen oma itsensä, mukana ollut kaveri sanoi, että Otto näyttää siltä kuin kävelisi jonon jatkona omia ajatuksiaan pohtien. Sellainenhan tuo poni on; ihana kuin mikä!

Jännä kyllä kuinka paljon tuollainen pieni onnistuminen piristää mieltä. Ja jotenkin tuntuu, että maastoilu lähentää suhdetta hevoseen, ainakin itse olen aina ollut enemmän "rakastunut" niihin hevosiin, joilla olen maastoillut. Ehkäpä siinä on jotain primitiivistä, kävellä metsässä (etenkin näin syksyllä) ja tuntea hevosen huumaava tuoksu sekoittuneena metsän ääniin ja tuoksuihin. Tuntuu, että metsässä kävelystä nauttii ratsastajan lisäksi myös hevonen, ainakin Pena on ollut näiden maastoreissujen jälkeen onnellinen. Etenkin eilen, kun hän selvisi "lintujen hyökkäyksestä" ja pääsi hengissä pelottavan sillan yli, jonka jälkeen hän käveli kuin unessa pöristellen tallille.