Tammikuussa etsimme kuumeisesti omaa hevosta ja ratsastelimme kovassa pakkasessa ratsastuskoulun hevosilla. Löysimme jo yhden suokin, joka tuntui sopivalta. Juuri kun olin soittamassa eläinlääkäriä tekemään ostotarkastusta, soitti myyjä ja perui kaupan. Etsintä jatkui ja miehen innostuksesta lähdimme perheen kanssa Verdeniin Hannoverin hevoshuutokauppaan. Itselleni oli selvää, että meille tulee suokki, mutta mies oli jostain saanut päähänsä, että hannoverilainen sen olla pitää... Kolmepäiväinen hevosten tuijottelu (en todellakaan uskaltanut kokeilla kolme-nelivuotiaita puoliverisiä!) teki ehdottoman hyvää hevossilmälle! Ihastuin myös tulisesti 172cm säkäiseen ruunaan, joka tuli maneesiin ensimmäistä kertaa kahdella jalalla. Kun huutokaupassa hinta jäi alhaiseksi jouduin todella tekemään töitä etten innostunut huutamaan ruunaa kotiin :)
Jännittäviä tilanteita suomalaiskatsomossa!
Helmikuussa pakkaset jatkuivat yhtä kovina kuin meidän hevosen metsästyskin. Aloin jo menettää toivoani, kun sopivia ehdokkaita ei vain näkynyt. Maistelin myös muutaman kerran maneesin hiekkaa, kun kova pakkanen ja innostuneet hevoset aiheuttivat kaaosta pölyisessä maneesissa.
Maaliskuussa, juuri kun olin päättänyt laittaa hevosenoston jäihin, löytyi Pena! Rakkautta ensisilmäyksellä! Pena oli ensimmäinen puoliverinen, joilla ratsastin kokonaisen tunnin (meidän ratsastuskoululla on vain suomenhevosia). Kyllä se oli hienoa, mutta myös vaikeata kun hevonen tekee vain kun pyytää oikein....
Hymyile nyt!
Huhtikuussa harjoittelin perusistuntaa ja erityisesti laukannostoja, jotka olivat minulle olleet haasteelliset Penan kanssa. Pena oli myös minulla aina melko tahmea, joka näin jälkikäteen oivallettuna johtui polvilla puristamisesta. Odottelin innolla kesää ja rentoja maastoretkiä.
Toukokuu kului onnenhuumassa, ihanaa tämä hevostelu!! Valmennuksessa keskityin luomaan ruutitynnyrin alleni ja Pena pääsi nauttimaan ensimmäisistä vihreistä. Ja hyvin nauttikin. Miehen kanssa aloimme kinastella kummalla on enemmän oikeus ratsastaa :)
Kesäkuussa tuli takapakkia Penan kenkien kanssa ja Pena olikin pitkään sairaslomalla. Onneksi liikkuminen tarhassa onnistui hyvin ja kaviot saatiin hitaasti paremmiksi vaihtamalla kengittäjä vanhaan tuttuun, ja palaamalla takaisin pienempiin kenkiin. Tilanne miehen kanssa kulminoitui siihen, että aloin katsella pienempää hevosta meille perheen naisille.
Heinäkuussa nautimme kuumasta kesästä ja löysimme Oton! Tuo ihana pikkusuokki ei ollut täysin sitä mitä etsin, mutta niin valloittava persoona, että kaupat tuli. Otto muutti Penan kaveriksi ja Pena pääsi ensimmäistä kertaa elämässään rapsuttelemaan toista hevosta.
Nam!
Elokuussa joutui ratsastajan lisäksi myös heppa kuntokuurille; nyt metsästettiin Otolle lihaksia ja kestävyyttä. Hieroja lohdutti meitä kertomalla, että vahvat lihakset löytyvät pienen kerroksen alta :) Maastoilimme, työskentelimme kentällä ja lisäsimme rasitusta pikkuhiljaa lepopäiviä unohtamatta. Uuden koulusatulan myötä hoksasin kehittäneeni hienon tavan kinnata polvilla...
Syyskuussa keskityimme perusasioihin, Oton lihaskunto alkoi olla normaali ja minunkin istunnassani jokin lukko aukesi. Jalustimet olivat pidentyneet muutamalla reiällä ja ajoittain ratsastaminen tuntui oikealta ratsastamiselta, ei vain hevosen selässä istumiselta. Uskaltauduin myös hyppäämään muutaman kerran!
Lokakuussa nautimme täysillä pitkästä syksystä, maastoilimme metsässä ja iloittelimme laukkaspurteilla pellolla. Ihanaa! Videokamera paljasti karmaisevan totuuden; mahtava meno, tiukka takakeno!
Marraskuussa pohdin klippaamista ja pojat kokeilivat reikiä, josta ainakin Otto nautti täysillä. Minä hinkkasin istuntaa ja onnistuin löytämään jalkoihin rentouden, joka avasi taas uusia kokemuksia. Ratsastin Penalla pitkästä aikaa ja laukat nousivat kun halusin ja muutenkin heppa oli reipas. Onnistuin tekemään Otolla pienen laukkavoltin ja olisin voinut hyppiä riemusta ainakin viikon!
Joulukuussa odottelin joulutunnelmaa, lunta ja pakkasta, mutta sain vain kuraa, kylmää ja märkää. Odottelin, että oman hevosen hoitaminen saattaisi tuntua raskaalta syksyn pimeimpinä päivinä, mutta tallille menosta tulikin henkireikä. Muuten olisin vain löhöillyt kotona. Testasimme Oton vanhoja kolmipalakuolaimia ja tajusin oppineeni jotain ohjastuntumasta, jippii!
Vuodelle 2012 toivon paljon mukavia hetkiä hevosten kanssa; rentoa olemista ja toisaalta rankkaa puurtamista kentällä. Ja jotta jaksan puurtaa, pitää kuntoakin nostaa ja painoa pudottaa hiukan...
Itselleni tärkeimpänä on istunnan harjoittelu niin, että onnistun istumaan satulassa aina rentona, puristamatta polvillani tai pakaroillani. Haasteenani on saada pohkeet pysymään silti kyljissä kiinni ja käyttää alapohjetta tasaisesti, eikä vain kaivella kantapäällä. Toivon myös oppivani rentoutumaan kädestä; muistamaan sen kyynärkulman(!) ja sitä kautta ratsastamaan hevoseni aina rehelliseen peräänantoon. Videoin jatkossakin ratsastusta, sillä vain realismilla pääsee tässä lajissa eteenpäin: lokakuussa hoksattu takakenokin on kovan työstön alla, tämän vuoden aikana pääsen siitä eroon!
Vuoden päästä nähdään kuinka on tädin käynyt!
Ihania nämä tilinpäätökset ja tulevan vuoden tavoitteet, kiva lukea!
VastaaPoistaNuo sinun tavoitteesi voisin kopioida itselleni ihan tuollaisenaan, joskin takakenon joutuisin korvaamaan etukenolla ;)
Kiitos!
VastaaPoistaTuntuu siltä, että meillä aikuisiällä ratsastuksen aloittaneilla on enemmänkin näitä kallistuksia ja jumia jossain päin kehoa :)