Tämä viikko on ollut melkoista hulinaa enkä ole ehtinyt ratsastamaan itse ollenkaan ennen torstaita. Koska maneesi oli varattu ja ilma aurinkoinen päätin mennä kentällä kevyttä hömpöttelyä ilman satulaa. Otto oli hiukan ihmeissäni, kun minä laitoin vain suitset päähän ja taluttelin kentälle. Sitä ei tapahdu usein! Kentän reunalla on kaivonrengas, jonka päältä hoksasin pääseväni kätevästi kyytiin ja päättäväisesti talutin Oton renkaan viereen. Hän katsoi minua epäilevästi ja kun nyökkäsin kannustavasti Otto nosti jalkansa ajatellen näyttää tätille sirkustemppuja :) No, pääsin lopulta selkään ja kävelimme pitkin ohjin lumikinoksissa auringonpaisteessa. Aivan ihanaa!!
Eilen olin myös tunnilla, jotka uhosin jo lopettavani kokonaan joululoman aikana. Päätin kuitenkin kokeilevani yhden kerran ja juuri silloin tunti oli oikein mukava ja pyörsin päätökseni. Nyt kahdella viime kerralla olen kuitenkin ollut erittäin pettynyt. Edelliskerralla suurin osa tunnista meni siihen, kun "tappelimme" opettajan kanssa minun jalustimieni pituudesta; minulla kun on kuulemma aivan liian pitkät jalustimet. Koitin sanoa, että syynä on kyllä jäykkyys lonkissa ja polvien puristusongelma eikä lyhyemmät jalustimet siihen vaikuta pitkällä tähtäimellä, ainakaan positiivisesti. Lyhynsin kuitenkin niitä ja kärvistelin epämiellyttävässä asennossa lopputunnin. Nyt eilen tunnilla sain heti kommenttia, kun olin palannut takaisin niihin pidempiin.
Tunnin jälkeen olin niin kiukkuinen, otti päähän kun maksoin taas siitä, että sain osakseni vain v-tuilua enkä oikeasti opetusta. Jostain syystä tunnilla meneminen ei vain sovi minulle eikä Otolle (ei kyllä myöskään Penalle), sillä juuri kun fiilis alkaa olla hyvä siirrytään käyntiin tai toiseen tehtävään. Näillä kahdella viime tunnilla en olekaan saanut yhtään positiivista tilannetta itselleni tai hevoselle aikaiseksi. Se ei voi tehdä hyvää, meille kummallekaan. Teinkin siis eilen illalla päätöksen, että lopetan nyt tunneilla käymisen ihan kokonaan ja hommaan itselleni aina välillä jonkun valmentajan katsomaan menoa. Tuntuu, että tuon nykyisen opettajan kanssa olemme niin kaukana toisistamme, ihan hevosen käsittelyssä kuin myös ratsastuksessa.
Muutama viikko sitten ostin muuten Hööksin alennusmyynneistä valkoiset kisahousut ja päätin, että starttaan kesällä edes yhden seuraluokan! Se on huima päätös minulle, joka ei ole koskaan kiinnostunut kisaamisesta yhtään :)
Ratsastus on minulle kuitenkin ennen kaikkea rakas harrastus, josta haluan hyvän mielen. Siksi haluan ratsastaa niin, että se on kivaa ja harjoitella asioita positiivisen kautta. Joskus täytyy poistua siltä omalta mukavuusasteelta, mutta yleisfiiliksen pitäisi mielestäni ratsastuksen jälkeen olla hyvä. Nyt koitan keskittyä omiin tuntemuksiin enemmän ja tehdä niin kuin minusta tuntuu oikealta!
Kuulostaa fiksulta päätökseltä! Vaikka olenkin suuri opetuksen ystävä, niin olen myös sitä mieltä, että tunneilla pitää ennimmäkseen olla hyvä fiilis. Ihmisiä on tietysti erilaisia, mutta itse en ainakaan usko, että kärttyisenä, tuskastuneena, häpeissään tai äärimmilleen viritettynä opin kovinkaan paljoa. Eikä ole hevollekaan kivaa.
VastaaPoistaJa peukkuja kisahousuille :) Minäkään en ole kisamielinen tyyppi, mutta olisi se kiva joskus käydä kokeilemassa omien hermojen hallintaa ja saada vähän riippumatonta palautetta kehittymisestä.
Kaikkien opettajien ja oppilaiden kemiat eivät vaan kertakaikkiaan sovi yhteen! On löydettävä sellainen opettaja tai valmentaja joka tsemppaa eteenpäin, antaa rakentavaa palautetta, mutta myös tukee ja AUTTAA ratsastajaa eteenpäin. Itselläni on sairaudestani johtuen välillä lähes mahdotonta ratsastaa, enkä aina pysty menemään isoliikkeisillä hevosilla lainkaan, joskus en saa edes satulavyötä kiristettyä ilman apua, tällaiset asiat miusta tulisi opettajan ottaa huomioon. Kaikki eivät pysty kaikkeen, vaikka kuinka yrittäisi tai haluaisi.
VastaaPoistaVaikka itse haluaisin opetusta paljon useammin kuin sitä saan, en kuitenkaan ole valmis maksamaan huonosta opetuksesta tai siitä, että tunti menee jalustinhihnojen pituuksista tappeluun. ;) Melkein kolmenkymmenen vuoden ratsastuskokemuksella voin sanoa, että opettajia on ihan joka lähtöön, on vaan etsittävä se itselle sopivin.
Itse olen kokenut jollain lailla loukkaavana kun hevosiani on vähätelty muutaman opettajan/valmentajan taholta. Ymmärrän, että jokaisesta ex-ravurista ei saa kunnollista ratsua, mutta omiini olen panostanut sen verran, että kyllä niillä tunneilla voi mennä ja ihan toimivia ratsuja niistä on tullut. Oikeastaan paljon mukavampia kuin suurin osa tuntihevosista (niillä joilla itse olen mennyt, ja niitä on muutama).
Kamalinta, mitä olen kuullut, on kun yksi valmentaja leirille mennessäni sanoi; "Näistä lämpöisistä mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa." Osallistuin siis toisella hevosellani leirille. Valkku kyllä joutui pyörtämään puheensa leirin viimeisinä päivinä, kun menin koulutunneilla muiden mukana ja hyppäsin 70-80cm rataa ravurillani. "Edelleenkään noista ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta on sulla tyttö aika magee hevonen!" :D Se kyllä siinä vaiheessa lämmitti mieltä, mutta aika varpaillaan eka päivän kommentista olin koko leirin ajan, kun ajattelin, että onko mulla todella näin paska hevonen, että se ei sovi muiden joukkoon samalle kentälle...
Kiitos kommenteista ja "vertaistuesta"! Kirjoitan vielä erillisen postauksen eilisestä (oli valmennus), mutta se tosiaan vain vahvisti päätöstäni. Hyvin olen päättänyt! :)
VastaaPoistaJuuri tuo vähättely on se mikä minua eniten ärsyttää! Minusta ei pitäisi olla periaatteessa mitään merkitystä sillä minkä rotuisella tai edes tasoisella hevosella ratsastaa ja haluaako kisata kansallisia vaiko vain harrastella huvikseen. Hyvän opetuksen pitäisi kehittää ratsukkoa toimimaan pienemmillä ja hienovaraisemmilla säädöillä kuin aiemmin. Koska hyvin perusjutuistahan koko ratsastuksessa on kyse, vaativallakin tasolla.