Eipä lentänyt tänään hiki valmennustunnilla. Aika outo olo!
Tunti ei suinkaan ollut kävelyä pitkin ohjin, vaan väänsimme peräänantoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Olimme etukäteen kaverini kanssa kertoneet ongelmaksi laukan jälkeisen jännittyneisyyden, jota lähdimme purkamaan kuuliaisuudella. Otto jää mielellään vahvaksi laukasta innostuneena ja vaikka kuinka yritän tsempata, huomaan monesti kiskovani vain vastaan. Ja voitte varmaan arvata kumpi voittaa kiskontakilpailun, Otto vai minä...
Aloitimme siis viime kerralta tutuista pysähdyksistä, joissa tällä kertaa lähdimme miettimään myös hevosen rentoutta, sitä haettiin pysähdyksessä asetuksien kautta. Teimme pysähdyksiä aina 8-10 askeleen välein ja reaktion piti tulla heti. Otto oli tuttuun tapaansa kiinni vasemmalla, mutta pysähdyksessä sain siihen reagoitua itse paremmin. Hanna huomautti, että olen itse hitaampi vasemmalta ja se vaikuttaa hevoseen. Huomasimme myös, etten käytä vasenta jalkaa niin paljon, joten kiinnitin pohkeisiin enemmän huomiota ja sain Oton myötäämään paljon paremmin.
Seuraavaksi siirryimme ravipysähdyksiin, joissa haettiin samaa. Ravin jälkeen Otto oli alkuun hiukan voimakkaampi, mutta hoksasi pian ettei kannata olla, kun en antanut periksi. Laukasta siirryimme lyhyen ravin kautta pysähdykseen ja sekin onnistui huippuhyvin. Ensimmäistä kertaa minulle tuli fiilis, että voisin sittenkin saada Oton tekemään laukka-käynti-siirtymisen.
Ideana oli, että kun saan Oton rentoutumaan kunnolla pysähdyksessä, on sitä helpompi hakea myös liikkeessä ja liikkeen jälkeen. Ikäänkuin koulutimme hevosiamme reagoimaan oikein ja pienillä avuilla. Ja se onnistui!
Oli uskomattoman kevyt ratsastus, mutta silti sellaisella tasolla, jolla en ole ennen ollut. Mieletöntä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti