tiistai 14. elokuuta 2012

Tätejä ja kukkahattuja

Aika ajoin törmään netissä väheksyvään sävyyn kirjoitettuihin teksteihin ratsastaja- ja kukkahattutädeistä, ja saan osakseni vienoja hymynkareita heppakonkareilta, kun kerron olevani tätiratsastaja. Yksi lempibloggaajistanikin oli tartttunut aiheeseen. Ja toinen lukemisen arvoinen määritelmä löytyy täältä :)

Täti ja Otto
Koska saan jatkuvasti hymyjä osakseni olen alkanut epäillä, että miellän määritteen "tätiratsastaja" eri tavalla kuin muut. Minulle tätiratsastajaksi leimaantuminen ei ole kirosana. Minä kutsun itseäni tädiksi, koska sellainen koen olevani. Aloitin ratsastuksen vasta lähempänä kolmeakymppiä eikä minulla ole muistoja lapsuudesta/nuoruudesta heppojen kanssa. Olen hevosista toki aina haaveillut, mutta kaupunkilaisena ei meillä ollut varaa ratsastaa. Vaikka olen mielestäni melko rohkea, kunnioitan hevosia ja ehkä hiukan pelkäänkin; ainakin niitä joita en tunne. Luen paljon kirjallisuutta hevosista ja seikkailen paljon netin ihmeellisessä maailmassa ja tunnen löytäväni eniten yhtymäkohtia niistä "kukkahattukirjoituksista". Ratsastajana ymmärrän hyvin omat rajallisuuteni ja vaikka haluan kehittyä koko ajan paremmaksi ratsastajaksi, hyväksyn sen etten pääse koskaan kisaamaan kansainvälisille kentille. Enkä luultavasti edes kansallisille kentille :)

Koen itseni tädiksi ennen kaikkea siksi, että tallin nuorten mielestä olen sellainen ikäni puolesta (vaikken tietysti ole!) eikä minulla ole suuria tavoitteita kilpailumielessä, vaikka haluankin kehittyä ratsastajana. En koe olevani heppatyttö enkä liioin kilparatsastaja; minä olen täti!

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen puhunut ja puhun edelleen itsestäni tätiratsastajana. En sano sitä mitenkään vähättelevästi, vaan omassa mielessäni se kuvastaa enemmänkin juuri sitä, että pääsin lajin pariin vasta kypsemmällä iällä.

    Itse olen vähän sitä mieltä, etteivät nimet, nimitykset eivätkä nimittelytkään ole niin merkityksellisiä kuin äänensävy ja eleet, joiden säestäminä ne lausutaan. Jos joku katselee minua nenänvarttaan pitkin ja tuhahtaa "tätiratsastaja", saatan toki mennä kulman taakse nyyhkyttämään :), mutta lempeän kannustavasti sanottu "reipas tätiratsastaja" -kommentti kyllä lämmittää mieltä.

    Olen myös kanssasi ihan samaa mieltä, ettei tätiratsajuus automaattisesti sulje pois tavoitteellisuutta ja kehittymishalua – treffataan Heli kansallisilla kentillä kuuskymppisinä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään! :)

      Ihan totta, se miten "tätiratsastaja" sanotaan vaikuttaa paljon. Kyllä minäkin olen muutaman kerran hiukan sisuuntunut, kun olen saanut vähätteleviä kommentteja. Vaikka en osaa ratsastaa, se ei tarkoita etten tietäisi mihin pyrkiä eikä etenkään sitä etten halua pyrkiä paremmaksi ratsastajaksi...

      Poista
  2. Oih, minä kuulun tosiaan juurikin niihin, joita pitää selän takana kutsua tädiksi, ei naaman edessä...

    Mutta oon tossa samaa mieltä Saijan kanssa, että kyse on enemmänkin siitä, miten se sanotaan.

    Ja sitten tämä on itsetuntokysymys: ehkä minä en vain voi hyväksyä itseäni tätiratsatajaksi. En, vaikka sitä olisinkin ja vaikka se miten hyväntahtoisesti sanottaisiin. On minussa tällainen vaje. Älkää sanoko läskiksi, älkää tädiksi, vaikka maneesin peili mitä sanoisi. ;-)

    VastaaPoista
  3. Mutta voisko se liittyä myös siihen, että Anni sä oot ratsastanut myös nuorena? Sellainen ihminen ei nääs oo ainakaan mun ajatusrakennelmien mukaisesti tätiratsastaja, ei ainakaan puhdasrotuinen ;D

    (sivuhuomautuksena: Heli, pliis ota pois toi sanavahvistusjuttu – ei meinaa kommentointi onnistua, kun niistä on niin vaikea saada selvää. Oon ihan tuskissani, kun niin monissa blogeissa on se käytössä ja joskus jää kommentoimatta, kun ei vaan jaksa enää kolmatta kertaa arvuutella, että mitähän siinä nyt mahdetaan hakea T. hahmotusvammainen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin! Sori, en edes tajunnut, että oli siellä :)

      Musta kans Anni tuntuu siltä, että kyseessä on tuo nuorena ratsastaminen eli et ole puhdasrotuinen täti ;D

      Eikä tuo Nooran määriteltä ponitytöstäkään ole mitenkään huono, onhan meidän Ottokin poni... :D

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe. Minä kai olen myös tätiratsastaja, ainakin jos iän mukaan määritellään. Mutta tätiratsastajia yhtään väheksymättä pidän kyllä sitkeästi kiinni siitä, että pohjimmiltani olen edelleen ensisijaisesti ponityttö. Hmm, 34-vuotias ponityttö... ;)

    VastaaPoista