lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluntaikaa

Tänä vuonna joulu on tullut hiukan varkain eikä viime vuoden kaltaista tunnelmaa ole. Johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että täällä meillä ei ole juurikaan lunta. Viime joulu on mieletön; oli kyllä kylmä, mutta lunta oli paljon ja kuuraa! Viime joulu oli myös ensimmäinen joulu pitkiin aikoihin, kun olimme koto-Suomessa. Aiemmin olemme matkustaneet joulua karkuun jonnekin lämpöiseen, nyt tuntui hyvältä ajatukselta jäädä kotiin ja tänä vuonna emme edes suunnitelleet reissua. Eihän noita heppoja voi hylätä niin pitkäksi aikaa!

Viime vuonna emme osanneet kuvitella, että meillä joskus olisi oma hevonen ja nyt niitä on jo kaksi! Ja entistä varmemmalta tuntuu, että tulevaisuuteemme liittyy hevoset vieläkin tiiviimmin, saas nähdä :)

Tässä vielä hiukan tunnelmia viime joulun rekiajelulta. Rauhallista joulua kaikille!


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Pomppu-Otto

Otto on osoittanut olevansa kunnnon esteponi, vaikka äkkiseltään ulkonäön perusteella sitä ei arvaisi. Otto rakastaa hypätä ja tykkään erityisesti vauhdista.

Aiemmin syksyllä kaverimme tallilta ratsasti Ottoa noin kerran viikossa ja hyppäsi myös kisoissa (videokin löytyy aiemmasta kirjoituksesta). Hän opetti Otolle, että tärkeätä on kuunnella ratsastajaa ja joskus lähteä hyppyyn hiukan kauempaa. Vaikka hänen ratsastuksensa Oton kanssa menivät aina hyvin, päädyin kuitenkin pyytämään myös toista kaveriani hyppäämään. Lähinnä siksi, että ensimmäinen kaveri on todella siisti ratsastaja, toinen taas osaa myös paineistaa hevosta. Halusin siis nähdä miten Otto reagoi, kun saa ja pitää mennä "täysillä". Ja hyvinhän se meni.

Otto oli alkuun hiukan ihmeissään, mitäs tämä nyt tarkoittaa ja koitti lusmuilla, vaikka totesi sen pian turhaksi. Laukassa Otosta löytyi uusi vaihde, kun laukkaa pystyi lyhentämään todella paljon, Otto käytännössä laukkasi paikallaan. Hypyt onnistuivat hyvin ja kaveri oli ehkä jopa hiukan yllättänyt siitä kuinka hyvin Oton laukkaa pystyy säätämään. Toisaalta oli myös todella kiva nähdä, että vaikka Otto kävi kierroksilla palasi hän nopeasti omaksi itsekseen eikä hölmöillyt.

Hyvä etujalkojen tekniikka. Este noin 90cm.

Ja hyvä takajalkojen tekniikka. Este noin 90cm.


Kaikista kivointa oli se, että jotain ratsastuksessa aukeni, Otto oli todella kiva ja notkea ratsastaa seuraavina päivinä. Siis myös minun! Taidankin pyytää kaveria ratsastamaan toistekin :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Otto

Viime viikot ovat menneet vauhdilla enkä ole pohdiskeluistani huolimatta edistynyt klippauksessa yhtään. Nyt se alkaa tuntua jo toisarvoiselta asialta, tuo Otto on vain niin söpö karvaisena! Osaan niin hyvin sieluni silmin kuvitella Oton metsälaitumelle, jossa hän söisi lumen alta heiniä, repisi puun oksia ja kuoria... Ja minusta hikoilukin on tasoittunut, tai sitten kuvittelen vaan.

Voiko näitä karvakorvia olla rakastamatta??

Muuten olo ja ratsastelu on ollut aika samanlaista kuin ennenkin. Talvi on tullut ja olemme siirtyneet maneesiin, onneksi sellainen on ja vielä aika hyvin meidän yksäreiden käytettävissä! Maastoilla olemme koittaneet viikoittain, yleensä maastolenkki on kevyt palauttava, mutta sänkipelloilla on joskus vedetty kunnon laukkaspurttejakin. Tyttö on ratsastanut aika paljon ja minä hiukan vähemmän, mutta mielestäni sitäkin laadukkaammin. Olen koittanut keskittyä nyt oikein kunnolla omaan istuntaan ja apujen käyttöön ja saanut Oton menemään ajoittain mielettömän hyvin. Esimerkiksi nyt menneenä lauantaina ratsastus meni niin hienosti, että olen vieläkin innoissani! Sain onnistumaan pienet voltit laukassa kumpaankin suuntaan ja Oton kulkemaan kaula rentona, myös siinä laukassa. Mieletöntä!

Koin taas yhden ahaa-elämyksen, kun vaihdoimme testiksi Otolle vanhat oliivikolmipalakuolaimet. Suitsiostosten yhteydessähän me hankimme myös uudet kuolaimet (messinkiset, kun suitsien soljet ovat messinkiä!). Nämä "uudet" kuolaimet ovat ihan tavalliset nivelkuolaimet, enkä alussa osannut muodostaa niistä mitään erityisempää mielikuvaa. Olen jostain päätellyt (vaikka välillä tuntuu, että olen ainoa tätä mieltä), että kolmipalat ja erityisesti oliivit ovat hevoselle kaikista pehmeimmät kuolaimet. Siitä syystä halusinkin testata, jos Otto toimisi niillä paremmin, jos ne olisivat "hellemmät" hänelle. Ensimmäisen kerran kävin maastossa enkä huomannut suurta eroa niveliin, toisella kerralla ratsastin maneesissa ja ero oli huima. Otto puri kiinni kuolaimeen, oli jähmeä ja painava, en melkein pystynyt tekemään asetuksia enkä todellakaan saanut häntä kaulasta rennoksi. Ratsastuksen jälkeen käteni olivat kipeät, niin kovaan jouduin mm. pidätteet tekemään. Seuraavana päivänä menin taas nivelillä ja Otto oli kuin toinen hevonen, myötäsi, liikkui, asettui ja ennenkaikkea rentoutui. Selvisi sitten sekin; meille nivelkuolain on kaikista paras.


Tässä vielä pientä kuvamateriaalia viikonlopun maastoilusta:

maanantai 28. marraskuuta 2011

Klipata vai eikö klipata, siinä vasta pulma

Myönnetään, Otosta on tullut mammutti. Ajattelin, että kiivas karvankasvu (joka muuten alkoi jo elokuussa) olisi seurausta viime talven klippaamisesta ja tasottuisi syksyn aikana. Väärin ajateltu. Karvankasvu on ehkä jopa kiihtynyt eikä Otto ole ohentanut turkkiaan yhtään. Penahan aloitti myös karvankasvatuksen samoihin aikoihin kesällä, mutta vaihtoi pisimmän karvan jo pois ja on nyt siirtynyt "normaaliin" karvankasvatukseen.

Edellinen omistaja sanoi, että Otolla on tapana hiukan liioitella karvan kanssa ja siksi hänet on klipattu talvisin useamman kerran. Itse jotenkin kammoan klippaamista, sehän tarkoittaa ainaista loimitusta enkä voi uskoa, että hevoset oikeasti pitäisivät loimituksesta.

Ja onhan tuo nyt ihanan pehmeä ja pörröinenkin!


Mitä siis tehdä?

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Blogihaaste, kääk!

Blogia aloin kirjoitella ihan omaksi ilokseni ja muistiinpanoiksi viime maaliskuussa, kun teimme ensimmäiset hevoskaupat ja päätin heti etten mainostele tätä missään. Näin minulle tuli fiilis, että voin kirjoitella hiukan vapaammin, kun tarkoituksena on kuitenkin kirjoitella lähinnä itselleni. En ole silti blogia salaillutkaan, joten muutamat lukijat ovat minut löytäneet ja ilmeisesti tykänneetkin, sillä sain ensimmäisen blogihaasteeni! Tämä on minulle aika suuri juttu, sillä haaste tuli suuresti ihailemasta blogista eli Dressagea Dingolla :)

Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitoksia Mari!
b) nämä blogit haastoin mukaan: Pientä Puhetta, Tätiratsastajan päiväkirja, Janitan elämää ja Hevonen tulee kotiin.
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta. Paitsi minulla haasteen saaneita ei ole niin montaa. Ajattelin pitäytyä vain heppablogeissa ja valitettavasti niistä suurin osa tuntuu olevan aika luokattomia ja ne mistä minä pidän (näiden nyt mainittujen lisäksi) olivat jo saaneet haasteen :)
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään eli tässä mennään!

1. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa ja olen ollut vannoutunut julkisen liikenteen kannattaja. Suunnittelin jopa joskus etten koskaan opettele ajamaan autoa.
2. Kun tapasin maalaismiehen ja muutin maalle, tuli autosta yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Niinpä minulla on rakas kupla, joka on liian pieni ja epäkäytännöllinen, mutta niin ihana :)
3. Piirtelin lapsena/nuorena hevosten kuvia ja luin heppakirjoja, vaikken koskaan päässyt ratsastamaan. Lama-ajan lapsena ratsastus oli kaupungissa hiukan liian kallis harrastus...
4. Niinpä olin erittäin iloinen, kun tyttöni sanoi haluavansa aloittaa ratsastuksen, minäpä aloitan myös! Ja olinkin alussa ehkä jopa innokkaampi kuin mukana aloittaneet lapset.
5. Suurimman vapaudentunteen olen kokenut vanhan ravurin selässä hiekkatien suoralla, kun kovalla kehumisella saimme laukan nostettua kiitoravin kautta. Mieletön vauhti ja mieletön fiilis!
6. Samaisen hevosen kanssa opin (juurikin tuon pätkän jälkeen), että joskus helpoin keino hevosen rentouttamiseen on heittää ohjat kaulalle ja toivoa parasta. Se toimi, vaikka minua jännittikin.
7. Harrastin nuorena thainyrkkeilyä ja siellä tapasin myös rakkaan mieheni. Hän juoksi vatsani päältä ja pakotti tekemään satoja punnerruksia, mutta kun katsemme kohtasivat se oli menoa. Reilun vuoden seurustelun jälkeen olimme jo naisimissa ja suloisen tytön vanhemmat.
8. Haaveenani on kehittyä ratsastajana yhdistämällä luonnonmukaista hevosmiestaitoa ja hevosen kuuntelemista tarkkoihin ja vaativiin apuihin. "Hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa ja rohkeutta puuttua niihin, joihin voin vaikuttaa".

Penailua

Joku päivä viime viikon aikana olimme illalla tallissa ja kiinnitin huomiota Penan hiukan erikoiseen käytökseen ja suolistoääniin. Pena vaikutti kuitenkin aika normaalilta, joten päätin etten huolestu, mutta kerroin huomioistani tallinpitäjälle, jotta myös hän tarkkailee heppaa varuiksi paremmin. Hän pyysi minua heti juoksuttamaan Penaa. Jos liikkuminen on normaalia, ei suurta ongelmaakaan ole. Niinpä minä laitoin riimun päähän, otin juoksutusliinan käteen ja talutin hepan maneesiin. Ajattelin, että päästän Penan heti vapaaksi, kun juoksutusta liinassa emme ole koskaan kokeilleet. Irtonakin hän on ollut vain kerran, kun asiasta on ollut perheen sisäisiä erimielisyyksiä :)

Pena seisoi alkuun hiukan ihmeissään, mutta kirmasi sitten raviin ja laukkaan, piereskeli, pukitteli ja teki vauhdikkaita käännöksiä ja hiukan hyppeli. Ja minä kirosin, etten tajunnut ottaa kameraa mukaan, olisi tullut hienoja kuvia! Onneksi kamera kuitenkin jäi sillä hetken juostuaan Pena tuli minua kohti ja koitti potkaista! Tämä oli aika yllättävää, koska yleisesti ottaen Pena on erittäin hyvin käyttäytyvä herrasmies enkä olisi uskonut hänen koittavan pomottaa minua. Niinpä minä ajoin juoksutusliinalla hänet pois, useammankin kerran ennen kuin hän tuli luokseni rauhoittuneena kävellen. Jos mukanani olisi ollut kamera ja olisin keskittynyt kuvaamiseen, mitenköhän olisi käynyt... No, joka tapauksessa Pena oli tyytyväinen kun pääsi hiukan riehumaan ja hän myös käveli maneesista pois rennompana kuin aikoihin. Minäkin näin vihdoin kuinka hienosti Pena voi oikeasti liikkua, kun innostuu. Sain myös testata Penan käyttäytymistä ilman riimua, jolloin hän käveli kuin koira perässäni ja pysähtyi täsmälleen samalla hetkellä kuin minäkin. Kun vain saimme ensin selville vapaana juostessa kumpi määrää :)

Eilen pääsin puolestaan pitkästä aikaa ratsastamaan Penalla ja kyllä se olikin ihanaa! Ja tosi vaikeata :) Olen jo niin tottunut Oton pieniin liikkeisiin, että Penan ravi oli vaikeata keventää (niin hidasta!) ja laukka liian isoa. Ratsastuksesta olen silti oppinut jotain, sillä sain Penan rentoutumaan (vaikken sentään ihan koko aikaa) ja laukat nostettua silloin kun halusin. Jippii!

Mukana tunnilla oli meidän Penan ja Oton lisäksi kaksi ponia, joista toinen on omanarvontunteva shetlanninponi, jota ei yleensä huvita laukkailla. Niinpä tämäkään tunti ei päättynyt ilman pukittelua ja ratsastajan hiekansyöntiä, josta meinasi aiheutua paniikki. Pena pelästyi hirvittävästi, kun pikkuinen valkoinen paholainen pääsi vapaaksi, juoksenteli ympäri maneesia ja kurvasi pari kertaa ihan Penan vierestä. Se saattaa vaikka purra! Pena korisi ja poukkoili ja katsomossa ollut tyttö totesi minulle tunnin jälkeen, että "olisin varmasti itse pudonnut niissä laukkapirueteissa". Hah, Pena teki laukkapiruetin, minä pysyin selässä enkä edes huomannut! Aika proratsastaja! :)

Tässä vielä tämä herttainen pikkuponi, joka osaa temppuilla ja poseerata:
Valkoinen pahoilainen :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Reikiä

Tuttavamme tekee reikihoitoja ja kävin itsekin sellaisessa jossain vaiheessa viime keväänä. En huomannut hoidosta mitään erityisiä vaikutuksia, mutta en pelkästään sen perusteella uskalla sanoa sitä humpuukiksi. Kesällä hän alkoi mainostaa reikihoitoja hevosille ja heti mielenkiintoni heräsi. Asia kuitenkin jäi, mutta nyt viime viikonloppuna tapasimme, keskustelimme ja sovimme hoidon hepoille heti maanantaiksi. Hoito pitää kuulemma tehdä kolme kertaa peräkkäin, jotta siitä on hevoselle apua. Eli meille se tehtiin ma-ti-ke, näistä kaksi ensimmäistä oli myös samalla Otolle vapaapäiviä.

Maanantaina Otto oli oma itsensä ja hiukan levoton karsinassaan. Hän ei ole koskaan pahalla tavalla levoton, muttei kuitenkaan malta oikein olla paikallaan tai nypläämättä. Hän oli selkeästi pihalla mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu, mutta rentoutui välillä tosi hienosti. Tiistaina menikin jo paremmin, Otto oli tosi rentona ja selkeästi nautti hoidosta. Hoidon jälkeen Otto oli ihan koomassa, nukkui pää rennosti roikkuen, silmät ummessa eikä reagoinut mihinkään ympärillä tapahtuvaan. Normaalisti hän ei todellakaan jätä reagoimatta lähistöllä oleviin ihmisiin, niillähän saattaa olla vaikka syötävää! Nyt Otto vain nukkui ja liikutteli huuliaan :)

Tiistaina alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä ratsastamaan Otolla hoidon jälkeen, mutta koska Otto oli niin ulapalla, pidemmekin vapaapäivän. Keskiviikkona hoidon jälkeen tytär meni tunnille Otolla eikä hoidon vaikutukset olleet niin radikaaleja kuin tiistaina. Tunnilla Otto näytti hiukan normaalia rennommalta, mutta tyttö ei huomannut mitään selkeätä eroa. Itse ratsastin kevyesti torstaina ja kunnolla perjantaina, kummallakin kertaa Otto oli hiukan aiempaa rennompi, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös kaksi peräkkäistä vapaapäivääkin.

Reikihoitaja sanoi, että Otto otti hoidon vastaan erittäin hyvin, paitsi maanantaina oli hiukan epäileväinen. Silminnähden Otto rentoutui kunnolla ja nautti hoidosta, mutta mitään selkeätä muutosta ratsastuksessa tai käytöksessä emme huomanneet. Eli toistaiseksi tämä jäi vain kokeiluksi, uusia hoitokertoja ei ole sovittu.

Onko teillä kokemuksia reikistä?