torstai 20. lokakuuta 2011

Rentoudu!

Saatiin hankittua vihdoin töihin videokamera ja minähän otin sen heti mukaan tallille :) Nyt on siis kuvattu ratsastuksia ja katseltu kauhistuneena mitä kaikkea siellä hevosen selässä tuleekaan tehtyä.

Videokameran toiminto, jolla voi jakaa otokset todella pieniin osiin, on aika paljastava. Onhan näistä asioista valmentaja sanonut useampaankin kertaan, mutta ainakin minä tarvitsen mielikuvia (tai mieluummin oikeita kuvia) ymmärtämisen tueksi. Nyt videosta ymmärsin kuinka paljon jalkani harittavat, kuinka vaikeata on näköjään pitää kantapäät alhaalla ja kuinka takakenossa istun suurimman osan tunnista. Tästä minulle ei muistaakseni ole aiemmin huomautettu, mutta ehkäpä valmentajat ovat ajatelleet sen olevan toissijainen juttu noiden käsien ja jalkojen rinnalla. Itse kuitenkin huomasin, että kun olen nyt koittanut keskittyä siihen, että selkäni on oikeasti suorassa (eli omasta mielestäni olen etukenossa), olen pystynyt käyttämään käsiäni aivan eri tavalla ja säilyttämään kyynärkulman. Alla paljastavaa kuvamateriaalia:



Otto on kahtena viime viikonloppuna tehnyt tuntiratsun hommia eli ollut meidän pojan ratsuna alkeiskurssilla. Ensimmäisellä kerralla hiukan jännitti, sillä meillä ei ollut tietoa miten Otto reagoi täysin aloittelijaan. Onneksi Otto oli kuin vanha tekijä eikä pahastunut välillä hiukan rajuista pohkeistakaan, vaikka ilme kertoi kyllä muuta. Ensimmäisellä kerralla minä "pidin tuntia" ja koitin opettaa, ehkä normaalista alkeisopetuksesta poiketen, miten hevosta voi ohjata katseen avulla. Poika hoksasi tämän tosi hienosti ja onnistui kääntämään Ottoa kulmissa melkein ilman ohjia, katseella ja istunnalla. Keskityin myös neuvomaan hienovaraisia apuja ravinnostoon ja siihenkin löytyi nopeasti yhteinen sävel. Nyt virallisella alkeistunnilla näyttikin siltä, että Otto ja poika olivat jo ihan oikea ratsukko, niin hienosti ratsastus sujui! Pojalla on selkeästi jokin ratsastusgeeni, sillä hänen ainoa ongelmansa oli välillä liian korkealle nousevat kädet, kantapäät pysyivät alhaalla ja istunta rentona, josta Otto kiitti melkein myötäämällä. Ehkä pikkusen kirpaisi äitiä, joka joutuu tahkoamaan aika tosissaan, että saa hepan myötäämään. Mutta minä jännitän liikaa! Nyt tällä viikolla olen keskittynyt rentouttamaan itseni ja mielestäni onnistunutkin siinä aika hyvin. Jännittäminen on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, mutta olen jo ajatellut päässeeni pahimman yli ja luullut pahimman jännityksen olevan polvissani. Nyt ymmärsin, että polvien lisäksi vielä lonkat pitää saada oikeasti auki.

Videokamera seuraa messissä ja raportoi kehityksestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti