Käytiin pitkästä aikaa toisella puolella maastossa ja olipas kivaa! Tämä puoli oli viime vuonna se missä ei ollut hirvikärpäsiä eikä niitä ollut nytkään, jes! Syy miksemme täällä käy niin usein on tie, sillä matkaa melko vilkkaasti liikennöityä tietä pitkin metsään on puolisen kilometriä. Tien varrella on myös pieni talli, jonka hevoset pelottavat Masaa, mutta onneksi olemme selvinneet aina pelkällä kyttäilyllä ja tien puolen vaihtamisella ohi. Vaikka Otto ja Masa (erityisesti Otto) ovat hyvin maastovarmoja, en halua ottaa turhia riskejä ja niinpä käymme täällä yleensä vain aikaisin viikonloppuaamuisin, jolloin liikenne on hiljaisemmillaan ja toisen tallin hepat saattavat olla vielä sisällä.Tällä puolella hyväpohjaista hiekkatietä ja kangasmaastoa on vieläkin enemmän kuin toisella puolella. Tälläkin kertaa laukkasimme pitkän pätkän suoraa tietä vanhan soramontun pohjalle, jossa teimme jonkin verran ympyrätyöskentelyä. Varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä sain Masan toimimaan ympyrällä laukassa ihan samanlaisessa temmossa kuin suorallakin. Oli mahtavaa huomata, että pystyin ohjaamaan hevosta sinne mihin halusin myös reippaammassa vauhdissa. Hetkittäin koin jopa sellaisia itsetunnon buustauksia, että mietin tosissani voivani joskus kokeilla laukkaavani pienten kumpareiden yli ja ehkä hyppääväni pieniä esteitä...
En tiedä johtuuko se siitä, ettei minulle ole koskaan sattunut mitään hevosten kanssa, mutta erityisesti Masan kanssa koen oloni todella luottavaiseksi ja varmaksi. Myös vaikka vauhti on joskus kovaa ja joskus hän päättääkin vauhdin ja suunnan minä kyydissä pitäen harjasta kiinni :) Erityisesti maastossa tuntuu, että tämän hevosen kanssa sulaudumme yhteen.
 |
| Oma rakas |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti