Syksy on tullut ihan oikeasti, sen huomaa niin järkyttävästä kuran määrästä, maneesiratsastuksista kuin kiukkuisista hevosistakin. Viime viikon rokotuksen ja kuumeilun vuoksi meidän hevoset siirrettiin sisälle öiksi, eikä se ollut kummankaan mieleen. Omalta osaltaan mielialaan on varmasti vaikuttanut kova sade, jonka vuoksi hepat ovat ulkoilleet vaatetuksella ja erityisesti Pena on osoittanut inhoavansa suuresti sadeloimeaan. Ensimmäisenä loimipäivänä Pena piehtaroi noin viisi kertaa karsinassa, kun olin ottanut loimen pois, eikä edes vaivautunut puistelemaan turvetta iholtaan. Taisi miettiä, että oikean hevosen kuuluu olla kurainen!
Ihan hauskaa on ollut huomata kuinka Pena on tämän kesän aikana muuttunut, meille tullessaan Pena oli ihan oikea kisahevonen, joka oli tarhattu aina yksin (ettei telo itseään/kaveriaan) ja otettu öiksi sisälle, ulkona pissaaminen ei onnistunut eikä hän ollut päässyt koskaan vapaalle vihreälle, ja lisäksi häntä oli loimitettu mielestäni jopa liikaa. Pena ei juurikaan reagoinut muihin hevosiin eikä osoittanut kaipaavansa hevosseuraa, kiinnostus näytti kohdistuvan pääasiassa ihmisiin. Nyt meillä ollessaan Penan elämä on muuttunut aika radikaalisti. Kesän tullessa hän siirtyi täyteen laidunelämään muiden tallin hevosten kanssa, vaikka olikin yksin omalla laitumellaan. Jo hiukan aiemmin keväällä Pena joutui opettelemaan käymään ulkona tarpeillaan, päivätarhaus oli sen verran pitkä ettei rakko yksinkertaisesti kestänyt. Vihreällä ollessaan Pena yllätti ja jopa laihtui hiukan, perussyöppö ei ollutkaan niin kova syöppö, että olisi poksahtanut! Heinäkuussa perheemme kasvoi Otolla, josta kaikkien onneksi tuli hyvä kaveri Penalle. Pojat ovat viihtyneet hyvin samalla laitumella ja Penasta on kuoriutunut ihan oikea hirnuva heppa, joka keskustelee muiden hevosten kanssa ja kaipaa heppaseuraa. Hän on myös osoittanut olevansa pomo, joka vahtii Oton syömisiä eikä päästä kaveriaan lihomaan liikaa. Kesän aikana kuraan ja maalaiselämään tottunut Pena ei tunnu nyt nauttivan loimituksesta yhtään, mutta valitettavasti siinä ei oikein kovalla sateella voi joustaa. Kumpa eilisen kaltaiset aurinkoiset syyspäivät jatkuisivat pitkään!
Eilen aurinkoisen päivän kunniaksi lähdimme Penan ja Oton kanssa maastoilemaan kahden suokin kanssa. Laitoin innoissani Penalle uuden estesatulan ja martingaalit, jotta pystyisin hänet innostuessaan pysäyttämään helpommin. Ajattelin, että voisimme jopa hiukan laukata! Väärin ajateltu, sillä maa oli todella märkä ja liukas eli edessä oli ihan kävelylenkki. Maastoon mennessä pitää aika alussa ylittää silta, joka viime kerralla ei aiheuttanut mitään ongelmia. Tällä kertaa vettä virtasi huomattavasti enemmän ja Penaa pelotti. Mennessä ylitys kuitenkin onnistui suht ok, mutta takaisin tullessa sain kokeilla miltä tuntuu piffin ja paffin alkeet :) Maastossa Pena oli reipas ja pörheänä, mutta pysyi yllättävän hyvin hallinnassa, vaikka muutaman kerran ilkeä metsälintu lähti juuri kohdallamme lentoon. Jonkinlainen luotto Penaan on itselleni kasvanut, vaikka toinen olikin aika innoissaan ja muutamaan kertaan säikähtikin, ei minusta tuntunut kertaakaan siltä, että olisin oikeasti ollut Penan kanssa pulassa. Nyt jopa tuntui siltä, että voisin ihan hyvin lähteä hänen kanssaan laukkailemaan metsään. Ja se on paljon! Otto puolestaan oli taasen oma itsensä, mukana ollut kaveri sanoi, että Otto näyttää siltä kuin kävelisi jonon jatkona omia ajatuksiaan pohtien. Sellainenhan tuo poni on; ihana kuin mikä!
Jännä kyllä kuinka paljon tuollainen pieni onnistuminen piristää mieltä. Ja jotenkin tuntuu, että maastoilu lähentää suhdetta hevoseen, ainakin itse olen aina ollut enemmän "rakastunut" niihin hevosiin, joilla olen maastoillut. Ehkäpä siinä on jotain primitiivistä, kävellä metsässä (etenkin näin syksyllä) ja tuntea hevosen huumaava tuoksu sekoittuneena metsän ääniin ja tuoksuihin. Tuntuu, että metsässä kävelystä nauttii ratsastajan lisäksi myös hevonen, ainakin Pena on ollut näiden maastoreissujen jälkeen onnellinen. Etenkin eilen, kun hän selvisi "lintujen hyökkäyksestä" ja pääsi hengissä pelottavan sillan yli, jonka jälkeen hän käveli kuin unessa pöristellen tallille.
Kahden ruunan ja ratsastavan perheen heppakuulumisia. Pääpaino tädin projektiratsu Masalla ja sivuosassa pappaheppa Pena. "Matkanteko ei ole vain puolet hyvista vaan kaikki, mitä ylipäätään on tarjolla. Mitään lopullista perillepääsyä ei ole olemassakaan."
maanantai 19. syyskuuta 2011
torstai 15. syyskuuta 2011
Rokotus ja raspaus
Maanantaina soitin ensimmäistä kertaa alueemme "hevoseläinlääkärille", mutta onneksi vain varatakseni ajan rokotukselle. Se onnistuikin nopeasti, sillä vain pari tuntia puhelun jälkeen olin hakemassa heppoja sisälle kauheassa kaatosateessa. Rokotus meni kummaltakin käytännössä huomaamatta, mutta samalle kertaa sovittu hampaiden tarkistus aiheutti hiukan jännittämistä. Taisi kyllä eläinlääkäriäkin jännittää, sillä hän katsoi Penaa aika pitkään ja kysyi vielä ikääkin toistamiseen (varmaankin laski päässään aiempia raspauskertoja). Vaikka kummatkin meidän pojat ovat hyvin rauhallisia luonteeltaan, raspaus hiukan arvelutti. Pena on aika arka päästään eli ei mielellään anna esimerkiksi harjata päätään ja tuo raspaushäkkyrä vaikutti minustakin pelottavalta. Laitoimme Penan käytävälle kiinni ja eläinlääkäri alkoi laittaa häkkyrää suuhun, jolloin Pena jännittyi ja nosti päänsä ylös. Aika iso tuo meidän heppa, täytyy myöntää... Koska Pena väänsi päänsä ylös ja kiristi riimua, ei suuta saanut kunnolla auki. Hetken mietimme ja päädyimme irroittamaan Penan kokonaan riimunarusta ja minä pidin hänestä kiinni, ja raspaus onnistui ongelmitta! Penaa siis jännitti enemmän kiinnioleminen kuin itse raspaus :) Otto oli melkein yhtä lungi, kun hoksasi mistä oli kyse. Kummallakaan ei ollut varsinaisia hammaspiikkejä, mutta hampaiden reunat olivat hiukan terävämmät ja niitä siistittiin pikaisesti.
Tiistaina huomasin, että Otto oli normaalia vaisumpi. Kun menin karsinaan, hän ei tullut ensimmäisenä hamuamaan syötävää taskuista, ja kun hän lopulta haistoi kättäni, oli turpa ihan lämmin. Mittasin siis kuumeen ja lämpöä oli jonkin verran :( Otolta ei ole taidettu aiemmin mitata kuumetta, sillä hän ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse ja koitti jopa potkaista minua. Koska kuumetta ei ollut paljon päädyimme olemaan tekemättä mitään. Ilmoitin asiasta tallinpitäjälle ja lähdimme kotiin. Hän oli vielä mitannut kuumeen aamulla ja se oli laskenut, vaikka lämpöä oli silti, mutta illalla kuumetta ei enää ollut ollenkaan. Otto ei silti vielä ollut ihan oma itsensä, mutta parempaan päin. Onneksi rokotusreaktio ei ollut tuon pahempi! Oli kyllä näin kahden lapsen äitinä jännä huomata, että myös hevonen reagoi kuumeeseen samalla tavalla kuin lapset. Eli tykkää nukkua :)
Otto oli muuten viikonloppuna tyttären kanssa ensimmäisissä harjoituskoulukisoissa ja vaikka kisamenestyksellä ei voi prassailla, menivät kisat silti hienosti. Otto oli oikein mukava oma itsensä, jopa yllättävän hyvin liikkuva radalla ja tytär ratsasti perussiistin suorituksen. Paremminkin olisi tosin voinut mennä, mutta mielestäni ensimmäiset kisat tallin ulkopuolella (ja toiset ikinä) onnistuvat erittäin hyvin, jos radalta selviää hyväksytyllä tuloksella ilman katastrofeja.
Tiistaina huomasin, että Otto oli normaalia vaisumpi. Kun menin karsinaan, hän ei tullut ensimmäisenä hamuamaan syötävää taskuista, ja kun hän lopulta haistoi kättäni, oli turpa ihan lämmin. Mittasin siis kuumeen ja lämpöä oli jonkin verran :( Otolta ei ole taidettu aiemmin mitata kuumetta, sillä hän ei oikein ymmärtänyt mistä on kyse ja koitti jopa potkaista minua. Koska kuumetta ei ollut paljon päädyimme olemaan tekemättä mitään. Ilmoitin asiasta tallinpitäjälle ja lähdimme kotiin. Hän oli vielä mitannut kuumeen aamulla ja se oli laskenut, vaikka lämpöä oli silti, mutta illalla kuumetta ei enää ollut ollenkaan. Otto ei silti vielä ollut ihan oma itsensä, mutta parempaan päin. Onneksi rokotusreaktio ei ollut tuon pahempi! Oli kyllä näin kahden lapsen äitinä jännä huomata, että myös hevonen reagoi kuumeeseen samalla tavalla kuin lapset. Eli tykkää nukkua :)
Otto oli muuten viikonloppuna tyttären kanssa ensimmäisissä harjoituskoulukisoissa ja vaikka kisamenestyksellä ei voi prassailla, menivät kisat silti hienosti. Otto oli oikein mukava oma itsensä, jopa yllättävän hyvin liikkuva radalla ja tytär ratsasti perussiistin suorituksen. Paremminkin olisi tosin voinut mennä, mutta mielestäni ensimmäiset kisat tallin ulkopuolella (ja toiset ikinä) onnistuvat erittäin hyvin, jos radalta selviää hyväksytyllä tuloksella ilman katastrofeja.
maanantai 29. elokuuta 2011
Maastoilua
Sunnuntain kunniaksi lähdimme poikien kanssa maastoilemaan ja ryhmän vetäjäksi pyysimme ystävämme tallilta, jonka puoliveriruuna on ns. pomminvarma. Penahan ei ole vielä koskaan ehtinyt meidän kanssamme maastoilemaan, enkä ollut täysin varma kuinka hän siellä selviää. Kesän aikana Pena on kyllä ollut paljon rennompi, varmaankin talliin ja sen ympäristöön tottuminen sekä yötä päivää laitumella olo on kasvattanut hermoja.
Sovimme, että menemme ihan rennon käyntilenkin ja tarvittaessa voidaan ravailla hiukan. Reippaampi laukkailu jätetään ensi kertaan. Hiukan jännitti selkään noustessa, mutta päätin, että nyt ei jännitellä, ettei se tartu hevoseen! Pomminvarma heppa lähti ensimmäisenä, Pena toisena ja Otto peränpitäjänä. Kävelimme ensin testiksi pienen tienpätkän laidunten vieressä ja koska se meni hyvin, suuntasimme metsään. Penahan oli lungi kuin mikä! Ainoastaan kahdessa kohtaa (jotka oli odotettavissa) Pena oli hiukan jännittyneempi, muuten hän meni kuin vanha tekijä. Ravia menimme vain yhdessä ylämäessä hetken kunnes totesin, että ensi kerralle laitan martingaalit, jotta tuntuma suuhun säilyisi myös pidättäessä...
Tallille palasimme noin tunnin jälkeen, jolloin Pena meni lepäilemään talliin ja Otto lähti vielä hyppäämään muutaman esteen (ja hienosti hyppäsikin!). Kesällä jossain vaiheessa jalkaongelmien aikaan Pena tuntui ikäänkuin masentuneelta, mutta nyt hän alkaa olla taas oma itsensä. Olen koittanut pitää hänen ohjelmansa aika rentona ja mielenkiintoisena; liikuttaa aktiivisesti, mutta pilke silmäkulmassa ja kehua paljon. Ja on tuntunut tehoavan :)
Nyt maastoilu on sovittu viikottaiseen ohjelmaan ja ehkä ensi kerralla koitan päästellä laukkaakin!
Sovimme, että menemme ihan rennon käyntilenkin ja tarvittaessa voidaan ravailla hiukan. Reippaampi laukkailu jätetään ensi kertaan. Hiukan jännitti selkään noustessa, mutta päätin, että nyt ei jännitellä, ettei se tartu hevoseen! Pomminvarma heppa lähti ensimmäisenä, Pena toisena ja Otto peränpitäjänä. Kävelimme ensin testiksi pienen tienpätkän laidunten vieressä ja koska se meni hyvin, suuntasimme metsään. Penahan oli lungi kuin mikä! Ainoastaan kahdessa kohtaa (jotka oli odotettavissa) Pena oli hiukan jännittyneempi, muuten hän meni kuin vanha tekijä. Ravia menimme vain yhdessä ylämäessä hetken kunnes totesin, että ensi kerralle laitan martingaalit, jotta tuntuma suuhun säilyisi myös pidättäessä...
Tallille palasimme noin tunnin jälkeen, jolloin Pena meni lepäilemään talliin ja Otto lähti vielä hyppäämään muutaman esteen (ja hienosti hyppäsikin!). Kesällä jossain vaiheessa jalkaongelmien aikaan Pena tuntui ikäänkuin masentuneelta, mutta nyt hän alkaa olla taas oma itsensä. Olen koittanut pitää hänen ohjelmansa aika rentona ja mielenkiintoisena; liikuttaa aktiivisesti, mutta pilke silmäkulmassa ja kehua paljon. Ja on tuntunut tehoavan :)
Nyt maastoilu on sovittu viikottaiseen ohjelmaan ja ehkä ensi kerralla koitan päästellä laukkaakin!
perjantai 26. elokuuta 2011
Ahaa-elämyksiä
Miehen kiireiden vuoksi olen päässyt ratsastamaan viime aikoina muutaman kerran Penallakin, meidän perheen oikealla opetusmestarilla. Voi kuinka ihanaa on ollut istua isoliikkeisen, laadukkaan hevosen selässä ja keskittyä itse hinkkaamaan niitä pieniä (?) virheitä istunnassa ja avuissa! Ja kyllä niitä ahaa-elämyksiä on tullut!
Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla tajusin kuinka älyttömän helpolla pääseen Otolla ratsastaessa. Otto kun liikkuu eteenpäin hyvin aktiivisellä omalla moottorilla eikä ole turhan tarkka. Otto on kapea ja näille tappijaloille paljon hallittavampi. Otolla on mukava estesatula, jossa saan istua rauhassa jalat koukussa (satula-asiaa seuraa lisää myöhemmin) eikä Otto reagoi ohjastuntumaan nostamalla päätään ylös, vaikkei toki yleensä kunnon peräänannossa kuljekaan. Toisaalta myös tajusin kuinka liian helpolla Oton kanssa pääsenkään, enkä siis pääse kehittymään itse ratsastajana tietyiltä osin ollenkaan.
Viime aikojen ahaa-elämykset ratsastuksessa:
- polvien jännittäminen
- lonkista jännittäminen
- istunnalla ratsastaminen
- laukkaistunta
- peräänanto ja ohjastuntuma
Viime viikolla tallillamme kävi satula-auto ja koulusatuloita Otolle sovittaessani koin valaistumisen: jännitän nykyään polviani! Kun kelaan taaksepäin en mielestäni tehnyt sitä (ainakaan näin voimakkaasti) vielä keväällä, joten syyksi päättelin Oton. Otto on kapea ja satula ollut aina estepainotteinen, tämä on jotenkin ruokkinut jalkojeni luonnollista halua vetäytyä koukkuun. Mutta kuten mainittu, satuloista enemmän toisessa postauksessa :) Penalla polvien jännittäminen vaikuttaa eteenpäinpyrkimykseen, tai lähinnä sen puutteeseen. Kun onnistun rentouttamaan polvet, jalkani pitenevät melkoisesti, pystyn käyttämään pohkeitani selkeämmin ja heppa liikkuu eteenpäin. Huimaa!
Penalla ratsastaminen on hiukan kuin ferrarilla ajamista, tosin sillä erotuksella, että taitamaton kuski ei tällä kyydillä pääsee liian kovaa. Pena kuuntelee istuntaa huippuhyvin (minun empiirisellä kokemuksella) ja olenkin onnistunut nyt tekemään voltteja kumpaankin suuntaan pitkin ohjin istunnalla. Myös pidätteet menevät perille vain vatsalihaksia puristamalla ja uloshengittäen. Harmi vaan, että kuski ei pysty samanlaiseen hienosäätöön ravissa pomputellessa, paitsi pidättämään. Mutta tulevaisuudessa! Samalla istuntaa hinkatessa hoksasin myös tavan istua laukassa, joka ei häiritse hevosta eli myödätä istunnalla ja olla joustava keskivartalosta, ylävartalon ollessa kuitenkin jämäkkä. Koska Pena on leveämpi kuin Otto, ovat lonkkani huutaneet taas apua. Etenkin oikea puoli on jumissa ja iltavenyttelyt otettu päiväohjelmaan...
Oton kanssa olen hoksannut jotain ohjastuntumasta tai lähinnä siitä kuinka minusta yllättävän tiukalla ulko-ohja pitää olla. Ottoa on vaikeata saada peräänantoon, mutta hiukan sinne päin sentään. Otto on aika tyypillinen suomenhevonen, aika lyhyellä ja paksulla kaulalla varustettu heppa. Otto osaa kyllä laittaa kaulansa pakettiin, mutta pyöreys ei jatku selkään saakka. Olemme päästäneet häntä vielä helpommalla kunnonkohotusprojektin aikana. Pena puolestaan yllätti minut ohjastuntumaa hakiessani vetämällä kaulan korkealle kuin kirahvi. Ensimmäiset ratsastuskerrat tauon jälkeen hiihtelin ympäri kenttää kirahvin selässä, tai vaihtoehtoisesti lännenratsun selässä pitkin ohjin. Pikkuhiljaa olen saanut luotua jonkinlaisen tuntuman suuhun ja muutaman kerran Penan jo kunnolla pyöristymään. Edelliskerralla hoksasin mitä teen väärin, kun rentoutan lonkkani (eli istunnan) muuttuu Penakin rennoksi. Wau! Nyt pitäisi enää keksiä miten pystyn olemaan rentona pidemmän aikaa :)
Jo ensimmäisellä ratsastuskerralla tajusin kuinka älyttömän helpolla pääseen Otolla ratsastaessa. Otto kun liikkuu eteenpäin hyvin aktiivisellä omalla moottorilla eikä ole turhan tarkka. Otto on kapea ja näille tappijaloille paljon hallittavampi. Otolla on mukava estesatula, jossa saan istua rauhassa jalat koukussa (satula-asiaa seuraa lisää myöhemmin) eikä Otto reagoi ohjastuntumaan nostamalla päätään ylös, vaikkei toki yleensä kunnon peräänannossa kuljekaan. Toisaalta myös tajusin kuinka liian helpolla Oton kanssa pääsenkään, enkä siis pääse kehittymään itse ratsastajana tietyiltä osin ollenkaan.
Viime aikojen ahaa-elämykset ratsastuksessa:
- polvien jännittäminen
- lonkista jännittäminen
- istunnalla ratsastaminen
- laukkaistunta
- peräänanto ja ohjastuntuma
Viime viikolla tallillamme kävi satula-auto ja koulusatuloita Otolle sovittaessani koin valaistumisen: jännitän nykyään polviani! Kun kelaan taaksepäin en mielestäni tehnyt sitä (ainakaan näin voimakkaasti) vielä keväällä, joten syyksi päättelin Oton. Otto on kapea ja satula ollut aina estepainotteinen, tämä on jotenkin ruokkinut jalkojeni luonnollista halua vetäytyä koukkuun. Mutta kuten mainittu, satuloista enemmän toisessa postauksessa :) Penalla polvien jännittäminen vaikuttaa eteenpäinpyrkimykseen, tai lähinnä sen puutteeseen. Kun onnistun rentouttamaan polvet, jalkani pitenevät melkoisesti, pystyn käyttämään pohkeitani selkeämmin ja heppa liikkuu eteenpäin. Huimaa!
Penalla ratsastaminen on hiukan kuin ferrarilla ajamista, tosin sillä erotuksella, että taitamaton kuski ei tällä kyydillä pääsee liian kovaa. Pena kuuntelee istuntaa huippuhyvin (minun empiirisellä kokemuksella) ja olenkin onnistunut nyt tekemään voltteja kumpaankin suuntaan pitkin ohjin istunnalla. Myös pidätteet menevät perille vain vatsalihaksia puristamalla ja uloshengittäen. Harmi vaan, että kuski ei pysty samanlaiseen hienosäätöön ravissa pomputellessa, paitsi pidättämään. Mutta tulevaisuudessa! Samalla istuntaa hinkatessa hoksasin myös tavan istua laukassa, joka ei häiritse hevosta eli myödätä istunnalla ja olla joustava keskivartalosta, ylävartalon ollessa kuitenkin jämäkkä. Koska Pena on leveämpi kuin Otto, ovat lonkkani huutaneet taas apua. Etenkin oikea puoli on jumissa ja iltavenyttelyt otettu päiväohjelmaan...
Oton kanssa olen hoksannut jotain ohjastuntumasta tai lähinnä siitä kuinka minusta yllättävän tiukalla ulko-ohja pitää olla. Ottoa on vaikeata saada peräänantoon, mutta hiukan sinne päin sentään. Otto on aika tyypillinen suomenhevonen, aika lyhyellä ja paksulla kaulalla varustettu heppa. Otto osaa kyllä laittaa kaulansa pakettiin, mutta pyöreys ei jatku selkään saakka. Olemme päästäneet häntä vielä helpommalla kunnonkohotusprojektin aikana. Pena puolestaan yllätti minut ohjastuntumaa hakiessani vetämällä kaulan korkealle kuin kirahvi. Ensimmäiset ratsastuskerrat tauon jälkeen hiihtelin ympäri kenttää kirahvin selässä, tai vaihtoehtoisesti lännenratsun selässä pitkin ohjin. Pikkuhiljaa olen saanut luotua jonkinlaisen tuntuman suuhun ja muutaman kerran Penan jo kunnolla pyöristymään. Edelliskerralla hoksasin mitä teen väärin, kun rentoutan lonkkani (eli istunnan) muuttuu Penakin rennoksi. Wau! Nyt pitäisi enää keksiä miten pystyn olemaan rentona pidemmän aikaa :)
maanantai 22. elokuuta 2011
Esteponi Otto
Ensimmäiset kisat takana ja omistajilla helpottunut olo!
Kisoihin lähdettiin vähän "soitelleen sotaan"-asenteella, sillä kisoihin ilmoitettu ratsastaja ehti hypätä Otolla huimat kaksi kertaa viime viikolla. Yhteensä ratsastuskertoja oli takana jo muutama enemmän, mutta missään tapauksessa ratsukko ei ollut vielä kovin hioutunut yhteen :) Minä omistajan asemessa painotin, että meille voittoa tärkeämpää on nyt nähdä kuin Otto reagoi kisatilanteeseen ja kuinka hän pärjää radalla yleisesti. Kisoihin lähti talliltamme yhteensä neljä ratsukkoa, joten pääsimme hieman kokeneempien siivellä tutustumaan kisatouhuihin. Kyyti hoitui kuormurilla, jota lastattaessa Ottoa joutui jopa pidättelemään. Sisällähän oli heinäverkko odottamassa vain häntä! Kisapaikalla Otto oli edukseen, samanlaisella lungilla asenteella kuin kotitallillakin, ja samat jutut mielessään eli syöminen. Otto oli hyvin tyytyväinen kunhan vain sai nyhtää ruohoa tienpenkassa :)
Ensimmäinen luokka 50-60cm meni tasaisesti ja ilman pudotuksia. Lähestymisissä oli hiukan ongelmia, sillä Otto ei oikein tahtonut kuunnella ratsastajaa vaan hyppäsi yleensä aina liian läheltä. Samaa itsepäisyyttä on havaittavissa myös kouluratsastuksessa... Arvostelu oli A.1.0 eli saimme ruusukkeen! Otto oli tämän luokan viimeisten joukossa ja seuraavan 80cm luokan alussa, joten Otto jatkoi käytännössä heti verkkaan. Rata meni samalla kaavalla kuin pienempikin luokka; Otto oli reipas, ei kyttäillyt erikoisesteitä ja hyppäsi monelle esteelle aivan liian läheltä. Se ei onneksi haitannut menoa, vaan jälleen tuli puhdas rata ja 3. sija!
Hienoa esteponi Otto!
Koosteena video kummastakin radasta.
Kisoihin lähdettiin vähän "soitelleen sotaan"-asenteella, sillä kisoihin ilmoitettu ratsastaja ehti hypätä Otolla huimat kaksi kertaa viime viikolla. Yhteensä ratsastuskertoja oli takana jo muutama enemmän, mutta missään tapauksessa ratsukko ei ollut vielä kovin hioutunut yhteen :) Minä omistajan asemessa painotin, että meille voittoa tärkeämpää on nyt nähdä kuin Otto reagoi kisatilanteeseen ja kuinka hän pärjää radalla yleisesti. Kisoihin lähti talliltamme yhteensä neljä ratsukkoa, joten pääsimme hieman kokeneempien siivellä tutustumaan kisatouhuihin. Kyyti hoitui kuormurilla, jota lastattaessa Ottoa joutui jopa pidättelemään. Sisällähän oli heinäverkko odottamassa vain häntä! Kisapaikalla Otto oli edukseen, samanlaisella lungilla asenteella kuin kotitallillakin, ja samat jutut mielessään eli syöminen. Otto oli hyvin tyytyväinen kunhan vain sai nyhtää ruohoa tienpenkassa :)
Ensimmäinen luokka 50-60cm meni tasaisesti ja ilman pudotuksia. Lähestymisissä oli hiukan ongelmia, sillä Otto ei oikein tahtonut kuunnella ratsastajaa vaan hyppäsi yleensä aina liian läheltä. Samaa itsepäisyyttä on havaittavissa myös kouluratsastuksessa... Arvostelu oli A.1.0 eli saimme ruusukkeen! Otto oli tämän luokan viimeisten joukossa ja seuraavan 80cm luokan alussa, joten Otto jatkoi käytännössä heti verkkaan. Rata meni samalla kaavalla kuin pienempikin luokka; Otto oli reipas, ei kyttäillyt erikoisesteitä ja hyppäsi monelle esteelle aivan liian läheltä. Se ei onneksi haitannut menoa, vaan jälleen tuli puhdas rata ja 3. sija!
Hienoa esteponi Otto!
Koosteena video kummastakin radasta.
tiistai 16. elokuuta 2011
Kunnon nostatusta
Vaikka työt haittaavat joskus harrastusta, on nyt loppukesän aikana ehditty olla tallilla kiitettävästi. Ja ratsastamaankin olen päässyt! Pääasiassa siis Otolla, jota olemme tyttären kanssa aika tasaisesti jakaen liikuttaneet keskimäärin kuusi kertaa viikossa. Koska Oton kunto oli päässyt rapistumaan kesän aikana ratsatuskoululla, jossa oli käytännössä laidunlomalla huhtikuusta alkaen, olemme aloittaneet aika rauhallisesti perusjuttuja tehden. Vaikka ratsastuskertoja on ollut aika paljon, olivat ne alkuun todella kevyitä ja lyhyitä. Otolla on käynyt myös hieroja kerran, tästä poju nautti täysillä! Koitamme ottaa kunnonkohotuksen rennosti, niin ettei Otolle jää ikävä mieli ratsastuksesta eikä liian kipeitä lihaksia. Tästä syystä Ottoa on kehuttu paljon yksinkertaisistakin jutuista ja aina ratsastuksen jälkeen annettu jokin herkkupala. Taktiikka tuntuu toimineen kivasti, sillä Otto tulee aina suhteellisen innokkaasti laitumelta "töihin". Innokkuus ei ole kyllä missään nimessä samaa tasoa kuin Penalla, joka ihmiset huomatessaan joko ravaa tai laukkaa kiireellä portille. Otto on valinnut hiukan maltillisemman linjan, hän kävelee verkkaisesti (mutta päättävästi) omaa tahtiaan :)
On ollut hauska huomata, että alussa pienestäkin pidemmästä ravipätkästä (laukasta nyt puhumattakaan) hengästynyt heppa jaksaa koko ajan paremmin ja paremmin. Ratsun lisäksi myös ratsastaja on joutunut kuntokuurille. Alkukesän aikana ratsastuskunto pääsi rapistumaan pohjalukemiin, kun ei ollut hevosta, jolla olisi päässyt ratsastamaan. Nyt on mieleen palauteltu erinäisiä lihaksia jaloista ja keskivartalosta, ja Oton ollessa kyseessä myös hauiksista...
Kunnon kohotuksessa olemme käyttäneet paljon kevyttä ravia suht kevyellä tahdilla, samalla tehden suuria ympyröitä kumpaankin suuntaan. Kun asetukset alkoivat mennä keskinkertaisesti läpi, siirryttiin voltteihin. Käynnissä Ottoa on pyydetty kuolaimelle, muttei liian voimakkain avuin, jotta hän oppisi käyttämään myös selkäänsä eikä vain nyökkäämään alas. Tunnin alussa käynnissä on tehty ensin asetuksia ja sitten taivutuksia koko ajan voimistaen apuja. Olemme tehneet myös erittäin paljon väistöjä käynnissä (ravissa tuntuu olevan vielä liian haastavaa). Väistöt ovat olleet ehkä se haasteellisin tehtävä Otolle, sillä lavat ovat tuntuneet tosi tukkoisilta. Etenkin väistössä vasempaan Otto ikäänkuin juoksee alta pois, ulkolavan karatessa ja oikeasti väistämättä jaloillaan. Väistöjen suhteenkin Otto pääsi alussa helpommalla ja nyt pikkuhiljaa vaatimustasoa on nostettu. Asetukseen ei ole vielä kiinnitetty liikaa huomiota, nyt tärkeintä olisi saada jalat mukaan kunnolla.
Ostimme Oton varusteineen, mutta jo edellisessä paikassa tiedettiin ettei kyseinen yleisatula sovi täydellisesti hänelle. Ja se sopi vielä huonommin minun takapuolelleni, joten kävin epätoivoisesti Penan satulat läpi. Onneksi Penan estesatula istui ihan hyvin ja mikä mukavinta, minun on siinä hyvä istua. Satulan vaihdon jälkeen Otto alkoi liikkua selkeästi rennommin ja kuntokuurikin on tehnyt tehtävänsä, liikkeissä alkaa olla jo rentoutta ja ilmavuutta. Väistötkin onnistuvat eikä lapa karkaa enää laukassakaan niin pahasti kuin aiemmin. Kunto on kohonnut jo siinä määrin, että ilmoitin Oton ensimmäisiin kisoihin. Ensi viikonloppuna kisataan paikallisesta estemestaruudesta ja Otto menee hiukan kokeneemman ratsastajan kanssa testaamaan 50-60cm luokkaa ja 80cm luokkaa. Pidetään peukkuja ettei esteitä suorastaan rakastava poni lähde lapasesta vaan hyppää siistin radan. Voittoa emme tällä kertaa lähde tavoittelemaan, mutta saahan sitä aina salaa toivoa....
On ollut hauska huomata, että alussa pienestäkin pidemmästä ravipätkästä (laukasta nyt puhumattakaan) hengästynyt heppa jaksaa koko ajan paremmin ja paremmin. Ratsun lisäksi myös ratsastaja on joutunut kuntokuurille. Alkukesän aikana ratsastuskunto pääsi rapistumaan pohjalukemiin, kun ei ollut hevosta, jolla olisi päässyt ratsastamaan. Nyt on mieleen palauteltu erinäisiä lihaksia jaloista ja keskivartalosta, ja Oton ollessa kyseessä myös hauiksista...
Kunnon kohotuksessa olemme käyttäneet paljon kevyttä ravia suht kevyellä tahdilla, samalla tehden suuria ympyröitä kumpaankin suuntaan. Kun asetukset alkoivat mennä keskinkertaisesti läpi, siirryttiin voltteihin. Käynnissä Ottoa on pyydetty kuolaimelle, muttei liian voimakkain avuin, jotta hän oppisi käyttämään myös selkäänsä eikä vain nyökkäämään alas. Tunnin alussa käynnissä on tehty ensin asetuksia ja sitten taivutuksia koko ajan voimistaen apuja. Olemme tehneet myös erittäin paljon väistöjä käynnissä (ravissa tuntuu olevan vielä liian haastavaa). Väistöt ovat olleet ehkä se haasteellisin tehtävä Otolle, sillä lavat ovat tuntuneet tosi tukkoisilta. Etenkin väistössä vasempaan Otto ikäänkuin juoksee alta pois, ulkolavan karatessa ja oikeasti väistämättä jaloillaan. Väistöjen suhteenkin Otto pääsi alussa helpommalla ja nyt pikkuhiljaa vaatimustasoa on nostettu. Asetukseen ei ole vielä kiinnitetty liikaa huomiota, nyt tärkeintä olisi saada jalat mukaan kunnolla.
Ostimme Oton varusteineen, mutta jo edellisessä paikassa tiedettiin ettei kyseinen yleisatula sovi täydellisesti hänelle. Ja se sopi vielä huonommin minun takapuolelleni, joten kävin epätoivoisesti Penan satulat läpi. Onneksi Penan estesatula istui ihan hyvin ja mikä mukavinta, minun on siinä hyvä istua. Satulan vaihdon jälkeen Otto alkoi liikkua selkeästi rennommin ja kuntokuurikin on tehnyt tehtävänsä, liikkeissä alkaa olla jo rentoutta ja ilmavuutta. Väistötkin onnistuvat eikä lapa karkaa enää laukassakaan niin pahasti kuin aiemmin. Kunto on kohonnut jo siinä määrin, että ilmoitin Oton ensimmäisiin kisoihin. Ensi viikonloppuna kisataan paikallisesta estemestaruudesta ja Otto menee hiukan kokeneemman ratsastajan kanssa testaamaan 50-60cm luokkaa ja 80cm luokkaa. Pidetään peukkuja ettei esteitä suorastaan rakastava poni lähde lapasesta vaan hyppää siistin radan. Voittoa emme tällä kertaa lähde tavoittelemaan, mutta saahan sitä aina salaa toivoa....
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Ruunatkin lisääntyy...
Näinhän tässä pääsi käymään, meille tuli pari viikkoa sitten uusi heppa! Penan kaverina laitumella juoksentelee nyt suomenpienhevosruuna Otto ja pojat onneksi tykästyivät heti toisiinsa!
Sitten viime kirjoituksen ei juuri mikään ole muuttunut, Penalla on ollut ongelmia kavioiden kanssa ja mies on aika lahjakkaasti ominut hänet itselleen. Jopa siinä määrin, että aloin katsella myynti-ilmoituksia sillä silmällä; hakusessa oli melko edullinen, hiukan vanhempi ja pienempi puoliverinen, jolla pääsisimme tyttären kanssa hinkkaamaan koulukuvioita. Ilmoitusten lukeminen oli hiukan kuin harrastus, kunnes eteen tuli ilmoitus läheltä, josta olin jo soittanut viime talvena, mutta jostain syystä emme koskaan heppaa menneet katsomaan. Tämän täytyi olla kohtaloa, heppa on vain odottanut meitä! Nooh, eihän siinä tietenkään käynyt kuin elokuvissa eikä kauppoja tullut. Mutta jonkinlainen konkreettisuus oli etsintään tullut ja otin yhteyttä muutamaan muuhunkin ilmoittajaan. Yksi ilmoitus oli jälleen melko läheltä, ratsastuskoulusta, joka lopetti toimintansa. Koska siellä oli myynnissä useampikin hevonen ja ajomatka oli lyhyt päätimme tytön kanssa lähteä kesäretkelle. Tarkoituksena oli tsekata ensisijaisesti tallin pari puoliveristä tammaa ja toissijaisesti suomenpienhevosruuna, jonka arvelin olevan auttamatta liian pieni minulle. Toinen tamma karsiutui heti, hänellä oli kuulemma talvisin tammamaisia säpsyjä; ei kiitos. Päätimme kokeilla sittenkin ensimmäisenä ruunaa ja rakastuimme. Testasimme vielä tammaakin, mutta minä tyydyin vain kävelemään kentän ympäri; se ei ollut minun heppani. Raahasin vielä ratsastuksenopettajamme katsomaan ruunaa eikä hänellä ollut mitään negatiivista sanottavaa. Niinpä teimme kaupat!
Vanhan osaavan puoliverisen sijasta meille tulikin ponikokoinen suomenhevonen, jolla ikää on vasta 7v. Tällä hepalla tuskin päästään ruusukkeille helppoa aluetasoa kummemmissa kisoissa, mutta toisaalta Otto tuntuu juuri niin omalta kuin hevosen pitääkin. Tähän taitotasoon hän on juuri sopiva, tykkää hypätä ja on maastovarma. Täydellinen harrasteheppa siis!
Sitten viime kirjoituksen ei juuri mikään ole muuttunut, Penalla on ollut ongelmia kavioiden kanssa ja mies on aika lahjakkaasti ominut hänet itselleen. Jopa siinä määrin, että aloin katsella myynti-ilmoituksia sillä silmällä; hakusessa oli melko edullinen, hiukan vanhempi ja pienempi puoliverinen, jolla pääsisimme tyttären kanssa hinkkaamaan koulukuvioita. Ilmoitusten lukeminen oli hiukan kuin harrastus, kunnes eteen tuli ilmoitus läheltä, josta olin jo soittanut viime talvena, mutta jostain syystä emme koskaan heppaa menneet katsomaan. Tämän täytyi olla kohtaloa, heppa on vain odottanut meitä! Nooh, eihän siinä tietenkään käynyt kuin elokuvissa eikä kauppoja tullut. Mutta jonkinlainen konkreettisuus oli etsintään tullut ja otin yhteyttä muutamaan muuhunkin ilmoittajaan. Yksi ilmoitus oli jälleen melko läheltä, ratsastuskoulusta, joka lopetti toimintansa. Koska siellä oli myynnissä useampikin hevonen ja ajomatka oli lyhyt päätimme tytön kanssa lähteä kesäretkelle. Tarkoituksena oli tsekata ensisijaisesti tallin pari puoliveristä tammaa ja toissijaisesti suomenpienhevosruuna, jonka arvelin olevan auttamatta liian pieni minulle. Toinen tamma karsiutui heti, hänellä oli kuulemma talvisin tammamaisia säpsyjä; ei kiitos. Päätimme kokeilla sittenkin ensimmäisenä ruunaa ja rakastuimme. Testasimme vielä tammaakin, mutta minä tyydyin vain kävelemään kentän ympäri; se ei ollut minun heppani. Raahasin vielä ratsastuksenopettajamme katsomaan ruunaa eikä hänellä ollut mitään negatiivista sanottavaa. Niinpä teimme kaupat!
Vanhan osaavan puoliverisen sijasta meille tulikin ponikokoinen suomenhevonen, jolla ikää on vasta 7v. Tällä hepalla tuskin päästään ruusukkeille helppoa aluetasoa kummemmissa kisoissa, mutta toisaalta Otto tuntuu juuri niin omalta kuin hevosen pitääkin. Tähän taitotasoon hän on juuri sopiva, tykkää hypätä ja on maastovarma. Täydellinen harrasteheppa siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

