torstai 13. kesäkuuta 2013

Taas hehkutusta ja testimittausta

Voi vitsit, vasta eilen pääsin kunnolla ratsastamaan kentällä viime valmennuksen, tai pikemminkin ratsutuksen jäljiltä ja Masa oli mielettömän kiva!

Minulla ei ollut mitään suuria suunnitelmia, joten keskityin vain siihen, että poni on kuulolla ja reagoi nopeasti apuihin. Ravissa oli taas mukavaa vauhtia ja kun keskityin itse keventämään vain ihan vähän (minulla on huono tapa ylikeventää), Masa kiitti heti hakeutumalla pyöreämmäksi. Laukka nousi hienosti ja me laukkasimme ympäri kenttää ja teimme ympyröitä! Ensimmäistä kertaa kentällä laukassa oli oikeasti kontrollia ja säädeltävyyttä. Pystyn ohjaamaan ja pystyin lisäämään ja hidastamaan vauhtia. Ympyrät menivät paremmassa tasapainossa kuin ikinä. Vähänkö hienoa!

Näyttäisi siltä, että tarvittiin vain yksi ratsastus ja Masa oppi paljon uusia asioita, joita pystyy hyödyntämään myös minun kanssani. Hanna sanoikin, ettei minun kannata mennä liikaa kentällä Masan kanssa, sillä poni selvästi oppii todella nopeasti eikä ole tarkoituksenmukaista, että se oppii vääriä asioita. Myöskään Masan päälle ei sovi pelkkä kentällä jyystäminen vaan tekemisen pitää olla monipuolista ja kivaa. Onneksi minäkin tykkään maastoilla!

Poni pörheänä ekana päivänä
Eilen oli Penan kengitys, jonka lopuksi katsoimme kengittäjän kanssa Masan korkeutta. Mitta ei ole virallinen, mutta hyvin samanlainen ja tulokset ovat olleet lähellä virallisia mittaustuloksia. Masa oli aika kauhuissaan mitasta ja tuntui kasvavan silmissä myös korkeutta. Ihmettelimme yhdessä kengittäjän kanssa mikä on se oikea kohta mitata, sillä jos mitta otetaan ihan sieltä sään päältä, tulee korkeudeksi huimat 154 eli ponimittoihin ei todellakaan mennä. Selkä kuitenkin on vain reilut 140cm ja takaa korkeutta löytyy juuri ponimitan alle. Mittaustulos voi olla siis ihan mitä vaan näiden väliltä, riippuen mistä kohtaa säkää mitataan :) Kengittäjäkin ihmetteli, että näin selkeä säkä löytyy, sillä suomenhevoset ovat tyypillisesti säättömiä ja suoraselkäisiä kaulasta pyllyyn. Onhan tuollakin suora selkä, mutta se on hyvin lyhyt (ja siksi myös haasteellinen satulan kannalta). Täytyy miettiä mitä tuon kanssa tehdään, että viitsinkö lähteä koittamaan pienhevoseksi vai en....

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kuolaintuntuma

Jo ihan ratsastusurani alusta saakka olen miettinyt paljon mikä on oikea kuolaintuntuma. Millaiselta pitäisi tuntua oikea tuntuma hevosen suuhun? Kuinka paljon painoa käsillä on: vain ohjien verran vai maitopurkin verran, vai enemmän?

Ensimmäistä kertaa Masalla ratsastaessani olin haltioissani; ihanan pehmeä ja kevyt hevonen! Tuntui, ettei minun tarvinnut kuin miettiä sormiani, niin Masa jo reagoi. Tätä hehkuttaessani minua on varoiteltu ettei hevonen saa olla tyhjä edestä. Mutta onko edestä tyhjä hevonen sellainen hevonen, joka ei reagoi kuolaimeen vai jotain muuta? Mistä tiedän onko minusta mukavan kevyt tuntuma oikeasti vain tyhjä ja minusta raskas tuntuma oikeasti sellainen mitä kuuluukin hakea?

Olen puhunut asiasta monen eri ihmisen kanssa ja tuntuu, että jokainen vastaa eri tavalla, niistä omista lähtökohdistaan ja arvoistaan ammentamalla. Otin asian puheeksi myös viime valmennuksessa, sillä halusin sellaisen ihmisen mielipiteen, joka mielestäni ratsastaa erittäin siististi ja kevyen näköisesti. Koulukuntaeroja asiassa on kuulemma paljon, mutta hänen mielestään hyvin kevyt tuntuma on sopiva, jos hevonen reagoi sivullevieviin apuihin sekä pidätteisiin. On myös hyvä, että hevonen kestää hetkittäisen voimakkaamman tuntuman pakenematta. Voisi jopa sanoa, että mitä kevyempi sen parempi, sillä silloin on mahdollista ratsastaa pehmeästi ja olla häiritsemättä hevosta liikaa. Hevosen tulee kantaa itse itsensä eikä ihmisen ole tarkoitus auttaa siinä liikaa.

Itse olen pohdiskeluissani päätynyt siihen, että minulle riittää, kun tunnen hevosen suun ja pystyn vaikuttamaan. En kaipaa, että hevonen nojaa käsiini enkä halua joutua pidättämään hampaat irvessä ja hauikset maitohapoilla.

Mielenkiintoisia linkkejä aiheeseen liipaten:
annakilpelainen.wordpress.com
www.tanjakortelainen.com:
Peräänanto, "muoto": Kun hevoselta ei vaadi ja pyydä minkään sortin muotoa, se tulee itsestään kun hevonen on valmis ja ratsastettu pehmeästi ja ilman ristiriitaisia apuja, se on tulos, ei tavoite. Hevonen pehmenee itse ratsastajalle. Hevonen hakeutuu kuolaimelle ja on peräänannossa. Hevosen tulee toki olla hyvin jumpattu kaikista lihaksistaan ja oikein ratsastettu. Kokoaminen on asia, jota ratsastajan pitää aktiivisesti pyytää ja harjoittaa hevosensa lihaksistoa erilaisilla harjoituksilla, mutta vasta kun hevonen hakeutuu itse kuolaimelle pitkässä matalassa muodossa koska siinä liikkuminen on sille mieluisaa ja helppoa.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesä ja paarmat

Eilinen päivä alkoi ihanalla maastoratsastuksella, voi kuinka rakastan kesää! Aamu oli juuri täydellinen; aurinko paistoi, mutta ei ollut kovin kuuma ja tuoksut metsässä olivat huumaavat. 

Menimme laukkasuoralle ja päästelimme menemään. Masa laukkasi kivasti, kunnes vaihdettiin kerran Otto menemään ensin. Silloin alkoi kiihdytys, jonka kruunasi maassa ollut puun oksa, joka ilmeisesti näytti hyökkäävän pienen ponin päälle. Niinpä me kiidimme hetken täysin ilman mitään kontrollia Oton ohi. Tyttö pysäytti Oton hölmistyneenä ja Masakin rauhoittui lopulta pysähdykseen, eikä siihen mennyt lopulta edes kauan. Totesimme, että jatkossa kannattaa mennä Masa ensimmäisenä eikä ruokkia yhtään tuota kilpailuviettiä :) Tämän taisin kyllä päättää jo kertaalleen aiemminkin, mutta ehkä kertaus on opintojen äiti... 

Koska ponit alkoivat ennakoida laukkaamista, tein pieniä pysäytys-peruutusharjoituksia, jotka onnistuivat hienosti. Masa oli mukavasti kuulolla ja kevyt ratsastaa niiden jälkeen. Muutenkin tällä reissulla Masa oli oikein ekstrakiva, juuri sellainen sopivan reipas!

Laukan jälkeen kotimatkalla annoimme poikien nauttia umpeen kasvaneesta polusta täysin siemauksin. Samalla pyysin tyttöä nappaamaan pari kuvaa tyytyväisestä hepasta ja tyytyväisestä ratsastajasta. Näitä on ihana katsella ensi talvena ja muistella kesää.

Viikonloppuna tyttö kävi Oton kanssa koulukisoissa. Itse kisat menivät penkin alle, mutta muuten olimme taas reissuun tyytyväisiä; Oton kanssa on todella mukava reissata ja olla kisoissa! Lastaukset ja purkamiset menevät hienosti, Otto nauttii olostaan kunhan vaan saa syödä (vaikka kopissakin) ja on kisoissa aina muutenkin edukseen. Tällä kertaa Otto oli verkassa jännittynyt (taisi toivoa olevansa estekisoissa), mutta rentoutui loppua kohti ja liikkui hyvin. Tyttö teki pari väärinratsastusta eikä prosenteilla voi iloita. Muuten pöytäkirjat olivat ihan kivaa luettavaa (tuomarit olivat oikeasti kommentoineet) ja äidin iloksi laukasta tuli seiskoja! Kaippa se on vain pakko myöntää, että vaikka mielestäni näissä koulukilpailuissa on hyvä käydä (kouluratsastus on sitä perusratsastusta!), on tuo ratsukko enemmän esteratsukko. Joten eiköhän niihin keskitytä jatkossakin enemmän :)

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ukkosta ja säpsyilyä

Eilen suunnitelmissa oli mennä mukavasti kentällä ja verestellä valmennuksen oppeja (edellispäivänä emme ehtineet ratsastamaan). Samalla tytöllä oli suunnitelmissa tehdä viime hetken treeni viikonlopun koulukisoihin, sillä tänään olemme suunnitelleet maastoilevamme. Olemme kumpikin huomanneet, että näille suokkipojille sopii hyvin kisoja ja valmennusta edeltävänä päivänä pidempi maastoreissu, joka sisältää reipasta laukkaa. Ilmeisesti maastossa paikat aukenevat ja pää tuulettuu, jolloin jaksaa taas tsempata kentällä.

Kun pääsimme tallille nousi horisontista tummia pilviä ja alkoi jyristä. Kentällä kumpikin poika oli todella säpsynä ja etenkään Masan kanssa hommista ei tullut mitään. Edelleen olen sitä mieltä, että jos hevonen ei ole rento, ei ratsastuksesta ole mitään hyötyä, sillä silloin hevonen oppii yhdistämään asioita väärin. Tästä itse asiassa oli juuri tehty tutkimuskin: palkkioita käyttävillä ratsastajilla (vaikka palkkiot olisikin annettu väärin) ongelmia ratsastuksessa on vähemmän kuin rankaisemista koulutustapana käyttävillä. Tästä johtopäätöksenä tutkijat epäilevät, että hevoset oppivat nimenomaan tunnetiloja eli rennossa mielentilassa opittu asia opitaan paremmin ja sitä myös toistetaan mieluummin.

Joka tapauksessa, meidän eilinen ratsastus meni hiukan penkin alle, mutta niissä lyhyissä pätkissä, kun Masa malttoi keskittyä minuun, meni hän todella kivasti ja rennosti. Selkeästi jo yksi Hannan ratsastus auttoi siinä, että Masa hakeutui helposti pyöreäksi, mutta liikkui samalla mukavan energisesti. Tätä lisää!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hiano poni!

Kyllä meinas mamman sydän pakahtua ylpeydestä, kun poni meni niin hienosti taitavan ratsastajan alla! Voi rukkaa, kun joutuu normaalisti kestämään minun epäselviä apujani ja heilumista... Mietin kyllä etten uskalla enää itse ratsastaa ollenkaan, mutta onneksi Hanna pakotti minut oman ratsastuksensa päälle selkään. Oli poni mukavasti avuilla, vaikka karkasikin niiltä todella nopeasti :)

Koska kyseessä oli ensimmäinen ratsastus, ei Hanna vaatinut mitään erikoista. Ainoastaan, että Masa liikkui suorana ja reippaasti eteenpäin ja jos poni keskittyi muuhun kuin ratsastajaan, siihen puututtiin. Tärkeätä oli saada rintakehä ylös ja takaosa aktiiviseksi, mutta ilokseni näin Masan myös liikkuvan erittäin rentona ja tyytyväisen näköisenä. Kummasti osaava ratsastaja saa heti avut oikealla tavalla läpi. Se mihin Hanna pystyi parissa minuutissa vie minulta kymmenen kilsaa eli vasta pitkän maastoreissun jälkeen Masa liikkuu allani samanlaisella fiiliksellä ja samanlaisella pyöreydellä, kentällä en ole siihen onnistunut kuin todella lyhyissä pätkissä. Tuli hiukan ranteet auki -fiilis, mutta ei auta muu kuin treenata, treenata!

Laukassa Masa tarvitsee aika paljon apua, mutta tasapaino kuitenkin yllättävän hyvä eikä toispuoleisuus ole kovin voimakasta. Minulla korostui taas oikean puolen hankaluus, mutta todennäköisesti se johtuu suureksi osaksi minusta, ei siis hevosesta. Ei kuulemma ole ihme, että meillä on ongelmia, sillä Masa on edelleen raaka ja vaatii aika paljon apua ratsastajalta. Koska minulla on niin lyhyt ratsastushistoria, en pysty apua antamaan juuri oikealla tavalla, sillä liikaakaan hevosta ei saa auttaa. Ideana on opettaa hevonen liikkumaan oikein ihan itse, ratsastajasta huolimatta :)

Onnekseni huomasin, etten silti ole ponia pilannut ja kokonaisuudessaan Masa oli kuulemma mukavan kevyt suusta ja pehmeä. Ja tärkeintä on Hannankin mielestä ponin hyvä pää; Masa on nöyrä, koittaa parhaansa ja on todella oppivainen. Ei kuulemma ole ihan tavallista, että tavallinen harrastehevonen on näin herkkä ja kevyt. Erityisen tyytyväinen olin, kun Hanna sanoi, että voisi ratsastaa toistekin!

Tässä hienoa menoa:


Ja tässä ei niin hienoa :)


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Jännää...

Nyt alkaa jo hirvittää huominen, kylläkin hyvällä tavalla. Meillä on nimittäin piiiitkästä aikaa valmennus! Ja näillä näkymin minä en ole ainoa ratsastaja Masalla vaan myös Hanna hyppää selkään. Videokamera on jo laitettu lataukseen ja odotan kauhunsekaisin tuntein millainen tuomio tulee minun "koulutustaidoistani" :)

Helteiden vuoksi olemme käyneet pääasiassa mukavilla maastoretkillä. Tyytyväinen olen taas pieniin juttuihin; Masa ei ole hinkkaillut karsinassa laittaessani häntä kuntoon juurikaan ja olemme onnistuneet pesuissa aika hienosti. Kokeilin tuossa jokin aikaa sitten erilaista lähestymistä pesemiseen ja palasimme takaisin ruokapalkintoon. Kyllä se vaan toimii parhaiten! Nyt olen saanut pestyä jätkän melkein kokonaan (pyllyn päällä vesi vielä kauhistuttaa), kun palkintona on ämpäri, jossa on herkkuja. En tiedä ovatko muutkin hevoset tuollaisia, ei meidän muut pojat kyllä, mutta Masa tuntuu olevan hyvin tarkka siitä, että kokee hyötyvänsä jotenkin...



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Robin Hood

Matti sai uuden päähupun eilen (toimitus oli ihan supernopea!) ja oli kauhuissaan, kun laitoin sitä päähän ratsastuksen ja pesun jälkeen. Kun tyttö tuli leivän kanssa apuun, saatiin huppu lopulta päähän ja Masa pääsi loimitettuna pihalle.

Tänään kävimme pikaisesti tallilla katsomassa miltä huppu vaikutti yön jäljiltä ja muutenkin tarkistamassa, että kaikki oli (etenkin Masan osalta) kunnossa. Poika tuli innoissaan luokseni ja talliin päästyään parkkeerasi tyytyväisenä vakiopaikalleen hinkkaamaan päätään. Nyt hinkkaaminen ei kuitenkaan tainnut antaa suurta tyydytystä, koska se loppui hyvin lyhyeen. Ilokseni huomasin myös, että vielä eilen vereslihalle olleet haavat korvissa olivat rupeutuneet hienosti. Takaisin päähän huppu meni hyvin, vaikka leipää käytettiin silti varmuuden vuoksi. Yhden päivän perusteella olen älyttömän tyytyväinen!

Supertyytyväinen olen myös eiliseen ratsastukseen; ravissa löytyi taas uusi vaihde ja hetkittäin tuntui, että lensimme. Tosin en tiedä miltä se näytti, mutta ei kai sillä ole niin väliäkään?