perjantai 11. maaliskuuta 2011

Nyt se varmistui!

Meidän perheen pitkä odotus on vihdoin ohi; löysimme sen oikean!

Olin jo pienestä tytöstä asti ihaillut hevosia, mutta monen asian summana harrastaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista. Niinpä olin innoissani, kun tytär ilmoitti haluavansa opetella ratsastamaan; minä lähtisin myös alkeistunnille! Ensimmäisen kerran kävimme tutustamassa hevosiin lähistöllä sijaitsevalla maastotallilla ja vaikka hevosen selässä oli yllättävän hankala pysyä ravissa, tiesin, että tätä haluan enemmän. Niinpä ilmoittauduimme lähistöllä olevan ratsastuskoulun alkeistunneille ja kävimme ratsastamassa säännöllisesti myös maastotallilla, jossa saimme enemmänkin nauttia hevosten kanssa olemisesta rennosti. Pikkuhiljaa hevosmiestaidot kasvoivat ja suhtautuminen hevosiin muuttui pienestä jännittämisestä suureen kunnioitukseen tuota mahtavaa eläintä kohtaan.

Ensimmäinen loppukesä ja syksy menivät huumassa, tätä olen aina halunnut tehdä! Seuraavana kesänä sain myös miehen innostumaan ratsastuksesta ja pian huomasimme viettävämme aikaa yhä enemmän ja enemmän tallilla. Alusta asti haaveenani oli saada jossain vaiheessa oma hevonen ja kun taidot niin ratsastuksellisesti kuin muutenkin alkoivat kasvaa, koin ajan olevan oikea hevosen ostoon. Se ei ollutkaan kovin helppo homma. Aikaa vierähti netissä myynti-ilmoituksia tutkiessa, lähettäessä myyjille sähköpostia sekä puhelimessa puhuessa. Intoa puhkuen lähdimme katsomaan ensimmäistä hevosta, jonka uskoin olevan meille juuri sopiva. Pettymys olikin kova, kun hevonen ei ratsastaessa tuntunutkaan yhtään omalta. Päätin jo etukäteen, että meidän ei ollut pakko ostaa hevosta vaan Hevonen isolla alkukirjaimella. Juuri se, joka tuntui alusta asti oikealta ja "omalta". Matkan varrelle mahtui monta hevosta, jotka olivat ihan ok, yksi jonka olisin ostanut, mutta myyjä perui viime hetkellä (ei tainnut olla sittenkään valmis luopumaan) ja yksi, joka oli meille "liian hyvä" eli kilpahevosessa oli hiukan liikaa potkua. Matkan varrella myös ehdoton vaatimus suomenhevosesta muuttui, rotua tärkeämpää on hevosen soveltuvuus juuri meille.

Epätoivo alkoi jo kasvaa ja viime viikolla päätin, että nyt katsotaan vielä tämä yksi hevonen ja jos sekään ei natsaa, niin homma laitetaan jäihin. Selvästikään ei ollut meidän aika hankkia hevosta. Ajoimme tallille ja näin Penan; rakkautta ensisilmäyksellä! Pidin vielä pään kylmänä, myös ratsastuksen pitää onnistua ja muidenkin perheessä pitää tykätä sekä hevosen pitää näyttää osaavansa käyttäytyä. Myyjien asenne oli huippu, he halusivat löytää sopivan uuden kodin ja kertoivat rehellisesti kaiken, näyttivät jopa kaikki paperit ennenkuin ehdimme mitään kysyä. Ensimmäisellä koeratsastuksella kaikki meni hyvin ja sovimme uuden testauksen viikonlopuksi. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia unia, pelkäsin tosissani ettei miehellä ja tyttärellä synkkaa hepan kanssa. Onneksi pelko osoittautui vääräksi ja Pena ihastutti uudelleen lungilla asenteellaan. Potkua hänestäkin silti löytyi, kun omistaja hyppäsi malliksi pienen radan. Juuri sellainen kuin etsimme!

Maanantaina soittelin klinikalle kysyäkseni tarkempia tietoja ostotarkastuksesta, joka sitten sovittiinkin peruutuspaikalle heti tiistaiaamuksi. Kyllä jännitti! Onneksi kaikki meni hyvin ja eilen se vihdoin varmistui, Pena on meidän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti