Keskiviikoksi olin sopinut jälleen valmennustunnin Hannan kanssa ja kerroin tunnin toiveeksi laukannoston harjoittelun. Se on meillä ollut se vaikein juttu alusta saakka, sillä pyörivyyttä on ollut vaikea saada. Tunnin aloitimme taas istuntaharjoituksilla; istuin satulassa jalat etukaaren päällä ja yritin löytää "rengasta", jonka päällä istua. En siis perinteiseen tapaan istuinluita vaan laajemmin takapuolta :) Tämä mielikuva selvästi auttoi minua, sillä hoksasin paremmin millä osalla minun pitää satulassa istua. Hanna talutti minun keikkuessa kyydissä, tavoitteena oli löytää se maaginen rengas ja oppia käyttämään keskivartalon lihaksia liikkeen mukana pysymiseen. Jonkin ajan kuluttua sain laskea oikean jalkani alas ja kävelimme jälleen, harjoituksen tarkoituksena oli venyttää jalan lihaksia lonkasta saakka. Hetken päästä sain laskea toisenkin jalan ja pian Hanna taas liikutteli jalkojani ja asetteli ne jalustimiin. Kylläpä jalustimet tuntuivat lyhyiltä! Ohjeeksi sain pysyä siinä asennossa, johon lantio asettui harjoituksen aikana vaikka se tuntuisi kuinka hölmöltä tahansa. Ja sehän tuntui, teki niin kovasti mieli kääntää lantio tuttuun asentoon hiukan etukenoon. Lähdin ensin käyntiin, sitten raviin ja mikä uskomaton fiilis! Tunsin istuvani syvällä satulassa, jalat polvista rentoina ja pystyin käyttämään pohkeitani aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tätä lisää!
Tunnin tavoitteena oli siis laukannostot, mutta niitä harjoittelimmekin herkistämällä hevosta avuille. Tein ensin siirtymiä käynnin ja ravin välillä ja tempon vaihteluita kummassakin askellajissa. Välillä siirtyminen oli vain yhden askeleen verran eli käytännössä vain mietin käyntiä ja sitten pyysin jo ravia. Sitten tein käynnistä pysähdyksiä ja peruutuksia ja kun se sujui, tein aktiivisen pysähdyksen ravista, peruutuksen ja ravisiirtymisen. Alkuun Penalla oli ongelmia hyväksyä peruutus, hän meni mielellään askeleen tai kaksi, muttei pidempään. Tuntui miettivän, että onko ihan pakko... Huomasin aika helposti vain olettavani hevosen lähtevän liikkeelle, kun myötään ohjista, ilman pohkeita. Kun panostin siihen, että käteni ovat rauhassa ja annan selkeät pohjeavut pääsimme tilaan, jossa minä määräsin miten mentiin ja missä kohdassa. Ja kun tämä saatiin kuntoon, asetin hevosen ja annoin laukka-avut, ja laukka nousi kuin itsestään! Olin sortunut siihen ansaan, että tein yksinkertaisesti liikaa ja siksi avut olivat epäselviä. Huomasin myös, että minulla ihan valtavasti tehtävää perusratsastuksen kehittämisessä. Siirtyminen hitaampaan askellajiin onnistuu todella helposti uloshengityksellä ja istunnalla, mutta ravin lisääminen ei oikein onnistu enkä myöskään osaa kunnolla tahdittaa ravia ilmavaksi. Toisaalta kyllä Pena on ensimmäinen hevonen, jolla olen edes hiukan ymmärtänyt mistä koko jutussa on kyse...
Paluumatka maneesilta sujui rauhallisesti, vaikka Pena oli hiukan "piukeana" ja tuulikin oli koventunut. Tien ylityksen jälkeen Pena käveli päristellen kaula pitkällä tallille saakka eikä edes vastaantulleet kaksi isoa koiraa saaneet reaktiota (tihentynyttä hengitystä erikoisempaa) aikaiseksi.
On tämä hassua, tämä hevosen omistaminen :) Vaikka ratsastushistoriani on lyhyt, olen ollut aika paljon erilaisten hevosten kanssa tekemisissä, mutta kuitenkaan en ole koskaan oikein päässyt luomaan kunnon suhdetta mihinkään hevoseen. Siksi on ollut ihanaa huomata kuinka helposti suhde Penaan on löytynyt ja kuinka helppo minun on hänen kanssaan olla ja lukea niitä pieniä merkkejä. Yhteistä taivalta on takana vasta pari viikkoa ja jo nyt osaan hänen ilmeistään ja hengityksestään lukea reaktioita (tämä siis maastakäsin) eikä vielä kertaakaan ole tullut yllätyksiä negatiivisessa mielessä. Päivä päivältä olen tyytyväisempi, että tiemme Penan kanssa kohtasivat. I'm in love!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti