Elämäni hevonen

Nyt tuli ihan todellinen haaste, en todellakaan ole runoilija!
Kiitos haastavasta haasteesta kuuluu Amalialle :)

Pullea poniruuna laukkasi kohti,
sydän hypähti.
Tuon minä haluan; myytkö?

Mies pohti;
ei, en tuota,
Masa kuuluu tänne.

Ja kuitenkin, 
viikon päästä käveli 
ruuna vapisevin askelin 
siltaa pitkin
ja muutti uuteen kotiin.

Ei haittaa vaikkei osata,
yhdessä harjoitellaan
ja nautitaan.

Sillä tärkeintä ei ole päämäärä
vaan yhdessä kuljettu matka. 

Runoilemaan omasta hevosestaan haastan seuraavat blogit:
Sannan
Gidranin
Hannan
Tyylilaji ja merkkimäärä on vapaa.

Jotkut teistä saattavat muistaa, kun Masa tuli meille ja kuinka jo silloin mainitsin, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Se tosiaan oli! Kaipasin elämääni mukavaa maastoheppaa (ja haaveilin puoliverisestä kouluratsusta), jotta pääsisin tytön kanssa yhdessä ratsastamaan, mutta en tainnut silti olla tosissani ostamassa hevosta. Jostain syystä tuli vahva tunne, että meille tarjottu tamma pitää nähdä. Ja kun tyttö ratsasti tammalla, laukkasi pieni ja pullea ruuna paikalle, kuin sanoen, että minun pitää päästä hommiin. Enkä enää nähnyt muuta kuin sen veikeän ilmeen silmissä; tuo on minun hevonen!

Masa ei ollut myynnissä, mutta saimme kuitenkin kokeilla ratsastaa myös hänellä. Ruuna ei oikeastaan osannut mitään enkä kokeillut käynnin lisäksi kuin muutaman askeleen ravia, laukkaa emme edes yrittäneet. Mutta silti selässä tuntui siltä, että juuri tätä varten olen opetellut ratsastamaan. Juuri tämän tunteen vuoksi.

Pyysin kasvattajaa miettimään hintaa, jos haluaisi sittenkin myydä Masan. Olin onnesta sekaisin, kun sain tekstiviestissä myöntävän vastauksen ja hinnan, johon minulla oli varaa. Mietin silti onko minusta ottamaan vastuulleni kolmatta hevosta, ja vielä sellaista hevosta, joka ei osaa käytännössä mitään. Toisaalta luotan aina enemmän tunteeseen kuin järkeen, joten lopulta päätös ei ollut edes hankala. Etenkään, kun huomasin sukupostista, että olemme syntyneet samana päivänä elokuun alussa. Ja kun sain tietää, että Masa on juuri se Masa, joka oli nelivuotiskesänään kaverini tallilla peruskoulutuksessa ja jota jo silloin ihastelin. Vaikka kaverini silloin kehui ruunan luonnetta ja oppimiskykyä, päätin luottaa järkeen. Eihän vasta ratsatuksen aloittanut voi hankkia itselleen vasta ratsastuksen aloittanutta ratsua.
Onneksi elämällä on joskus omat suunnitelmansa ja meidän tiet kohtasivat sittenkin!